Miten paljon miehen lapselta tulee sietää?

71, totta on, että uusperhe on oma valinta. Kuitenkin se useissa tapauksissa on aivan hyvä valinta! Ydinperheissä on myös toimimattomuutta ym. vaikka erottu ei oltaisikaan. Niin monissa ydinperheissä on kulissit, totuus perheen sisällä on jotain aivan muuta...

Uusperheissä on kyllä se haaste, että kun tosiaan toisen lapset eivät ole omia - täytyisi antaa toiselle valta kasvattaa omaa biologista lasta, ja jokaiselta tämä ei juuri tunnu onnistuvan! Pitäisi ymmärtää ja hyväksyä, ettei vanhemmuus tokikaan ole vain biologista  - kyllähän lapsia adoptoidaankin. Loppujen lopuksi ihmisiä me ollaan kaikki ja kaikki enemmän tai vähemmän sukuakin toisillemme. Sellainen verisukulaisuuden liiallinen korostaminen on just se, missä mennään mönkään, monessa kohtaa. Uusperheissä varsinkin. Vaikka totuus on, että elämässä yleensäkin monelle ihmiselle lähimpiä ja tärkeimpiä ovat aivan ne muut kuin ne, joiden kanssa jakaa samoja geenejä enemmän.

Eräs ystäväni on sanonut, että häntä ahdisti kun hänen äidillään ei koskaan eron jälkeen ollut uutta miestä. Äiti korostetusti ilmoitti lapsillekin kuinka nyt omistaa elämänsä täysin heille. Tämä ystävä koki, että äidillä oli heitä kohtaan valtavasti odotuksia, minkä koki ahdistavaksi. Hän olisi toivonut, että äiti olisi löytänyt uuden miesystävän. (Niin, tämän ystävän isä oli alkoholisti ja siksi vanhempansa erosivat.)

Ja toisaalta, ihmisellä on luontainen tarve rakkauteen, me etsimme sitä. Ihan samoin kuin ydinperheessä halutaan (toivottavasti) olla yhdessä kotona, tämä tarve ja halu ei katoa mihinkään ihmisen erottua. Sitä toivoo, että löytäisi ihmisen, jonka kanssa olisi sellainen yhteys, että nämä tarpeet voisivat täyttyä.

Ei elämää voi elää vain lasten kautta. Aikuisten hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää, ja aikuinen ihminen luonnollisesti kaipaa toisen aikuisen ihmisen rakkautta. Rakkaus aikuisen ja lastensa välillä on kuitenkin eri asia. Jos rakkaus puuttuu ihmisen elämästä, heijastuu se myös lapsiin. Siksi minusta on pelkästään hyvä asia, että eronneet rakastuvat uudestaan ja löytävät ihmisen, jonka kanssa on hyvä elää.

Itse tiedän eron kokeneena (ja tosiaan kukaan ei olisi klassisesti uskonut, että minä ja mieheni eroamme, minä itse mukaanluettuna, joten tästä opin, etten milloinkaan enää oleta mitään. En pidä mitään 100% varmana. Koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua.), että tukea kaipaisi tloiselta aikuiselta ihmiseltä ihan vain siihen arkiseen elämään. Olisi ihanaa, kun siinä olisi ihminen, joka välittää aidosti,on mukana arjessa, tuetaan toinen toistaan, kasvatetaan lapsia yhdessä. Ei pidetä lukua siitä kuka nyt on kenenkäkin biologinen lapsi, vaan on yhteiset pelisäännöt ja kaikki ovat yhtä rakkaita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Just tuo ettei mies toru lasta mitenkään. Tänäänkään ei mies mitään sanonut siihenkään kun lapsi haukkui ruokaani todella rumasti. Jos mun lapsi tekisi noin hän lähtisi armotta ruokapöydästä miettimään sanomisiaan. Tän lapsen kohdalla en vaan voi toimia kuten toimisin vaikka omien lasteni kanssa (tosin eivät he tuollaisia edes puhu...), koska mies suuttuu.Kerran kun puutuin johonkin asiaan niin kyllä sain palautetta toisen lapsen "ojentamisesta". Moni sanoi mulle, että olisi onnellinen kun joku yrittää kasvattaa lasta...

Ja meidän koira on niin superkiltti ja ihana, että oikein sattuu kun lapsi kohtelee sitä noin. Ajaa takaa ja yrittää väkisin vetää syliin tms. kun koira nukkuu ja kiusaa muutenkin. Totta kai sanon, että älä tee noin, mutta eipä tunnu auttavan kun ei voi tarpeeksi ponnekkaasti sanoa kun sittenhän puuttuisin toisen lapsen kasvatukseen.

Alkaa kyllä todella oikeasti kyllästyttää tää tilanne.

Nyt on onneksi sellanen voisi (valitettavasti) sanoa onnekas tilanne, että en tuu lasta kovin paljon nyt näkeen kun meillä muuttu lasten tapaamiset sillä tavalla, että yleensä lapsensa ei oo hänellä kun meillä mahdollisuus tavata. En haluaisi ajatella näin, mutta toisaalta en jaksa tuota möykkäämistä yms. Sekin vielä kun ei lapsi ole hetkeäkään paikallaan. Jos vaikka menee pöytään istumaan on ihan pakko hakata ensin miljoona kertaa tuolilla pöytään.

Ja huom. tässä kyse ei ole siitä, etteikö lapsi saisi huomiota ja sitä pitäisi jotenkin hakea. Isänsä antaa ehkä sitä liikaakin. Heillä on yhteisiä harrastuksia, ja isä lähtee vaikka koska tekemään vaikka mitä lapsen kanssa, jos lapsi ehdottaa. Emme myöskään tosiaan asu yhdessä. Enkä ihan heti muuttaisikaan...mun mielestä lapsilla täytyy olla samat säännöt ja en mä voi omiani kohtaan olla ankarampi kuin hänen poikaansa kohtaan.

Ap

En nyt tämän pidemmälle toistaiseksi lukenut, mutta ensinnäkin mitä sitten kun se sun koiras ei enää kestä vaan puree? Laitatko koiran piikille? Ihan varmaa on, että mies sitä vaatii, vaikka vika ei ole koirassa vaan lapsessa.

Jos joku kersa, ihan sama kenen, haukkuisi mun ruokaani (ei ole pakko tykätä, mutta kyse on lähinnä siitä  miten senkin asian ilmaisee), ottaisin ruuan pois ja kieltäytyisin tarjoamasta lapselle enää ruokaa. En kasvattaisi lasta vaan osoittaisin vain oman loukkaantumiseni. Jos lapsen ei ole pakko käyttäytyä, ei sunkaan ole pakko tehdä sille ruokaa.

Voi apua, nostipa pintaan muistoja toissa keväästä ja kesästä, kun seukkailin eronneen miehen kanssa, jolla silloin 3-vuotias poika. Mies kertoi, että hänellä on erosta huono omatunto, eikä sen takia halua pahoittaa pojan mieltä kieltämällä tai sanomalla "ihan kaikesta". Yksi raja, jonka vedin oli, että minä en nuku pojan kanssa samassa sängyssä. Olimme käyneet edellisenä iltana keskustelua aiheesta pojan kasvatus ja minun tunteeni. Mihin herään seuraavana aamuna? Siihen, että se vitun pikkuapina nujuaa sängyssä vieressäni isän päällä ja näyttää kieltä ja tietää voittaneensa. Isä puolusteli, että päästi pojan siihen, koska ei itse halunnut vielä herätä. En muista, koska olisin ollut niin vihainen elämässäni, pakkasin kamani heti ja palasin omaan kotiini. Ei luojan kiitos oltu muutettu yhteen, vaikka mies sitä alusta asti vänkäsi.

Poika myös pompotti vanhempiaan: eräskin ilta piti lähteä ajamaan exän luo illalla kahdeksalta, kun poika halusi sählymailansa. Mitä vittua?!?

Aaargh, tässä ei luonnollisestikaan kaikki ja tulipahan yllättävä avautuminen. En IKINÄ suosittele miestä, jolla entuudestaan lapsi kenellekään, varsinkaan lapsettomalle naiselle, JOS on valinnanvaraa.

83, ihan samaa mieltä sun kanssa!!! Ja just tollasta pojan käytös. Ja toi asenne juuri...tietää voittaneensa. Mikä tää "isä ja ainut poika" kuvio oikein on? Alkaako isä lelliä ainoota rakkauden hedelmäänsä, ja jos lapsia on vain yksi ja se ainokainen sattuu vielä oleen poikalapsi, niin sitten vielä enemmän?

Mulla itselläni on kaksi lasta, ja kumpainenkaan ei todellakaan käyttäydy tuolla tavalla. Mä en siis voi käsittää tuollaista ylimielistä, rehvakasta, röyhkeää käytöstä yhtään. Kun ei oo tarvinnut omien lasten kanssa tuollaista yhtään katsella, niin se vaan tuntuu erittäin vieraalta. Ja kasvatuksesta tuo on kyllä ihan kiinni. Mä reagoisin HETI tuollaiseen käytökseen lasteni kanssa. Pienestäkin jutusta kyllä huomautan, jos tarvetta on. Tän pikkuviikarin kanssa oon  minä "paha äitipuoli" itse asiassa ollut löysempi kuin omien lasteni kanssa, isänsä takia. :(

> En IKINÄ suosittele miestä, jolla entuudestaan lapsi kenellekään, varsinkaan lapsettomalle naiselle, JOS on valinnanvaraa.

TÄYSIN samaa mieltä oon sun kanssa. Oon jokaiselle lapsettomalle naiskaverille tän vinkin antanut.  Se ei ole pelkästään se lapsi, vaan siinä tulee mukana se lapsen äiti väistämättä, kuin myös suku jne...ja jos miehellä on lapsi niin sun asema ei ole millään tavalla helppo miehen lähisukuakin ajatellen (riippuu tietysti). Mutta tietty jos joku kaipaa haastetta elämään niin on eri asia.

Itse en lapsettomana olisi edes kuvitellut aloittavani suhdetta miehen kanssa jolla on lapsia.

Lapsettomia miehiä on tässä maailmassa kyllä aivan riittävästi.

Jos on itse eronnut ja on lapsia, tilanne on eri.  Sitä täytyy "vaatia", että toinen hyväksyy ne omat rakkauden hedelmät ja itse täytyy samalla tavoin ne myös hyväksyä.

Ap

Miksi ap nimittää seurustelukumppania miehekseen? Hän on miesystävä, koska ette edes asu yhdessä. Ja keskustelijoiden lukutaitoa ihmettelen myös; he puhuvat uusioperheestä, vaikka ap on moneen otteeseen kertonut, että hän ei asu miehen kanssa yhdessä.

Itselle jäi epäselväksi, kenen koirasta on kyse. Ap puhui "meidän koirasta".

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap nimittää seurustelukumppania miehekseen? Hän on miesystävä, koska ette edes asu yhdessä. Ja keskustelijoiden lukutaitoa ihmettelen myös; he puhuvat uusioperheestä, vaikka ap on moneen otteeseen kertonut, että hän ei asu miehen kanssa yhdessä.

Itselle jäi epäselväksi, kenen koirasta on kyse. Ap puhui "meidän koirasta".

Niinpä ja ap ei ole mikään äitipuoli koska ei asu samassa taloudessa, joten mitään päätös- tai komenteluvaltaa hänellä ei miehen lapseen ole.

Vierailija kirjoitti:

Nina78 kirjoitti:

Hmm, sitäkään ei valitettavasti tiedä että kuka tällaisessa uusperhetilanteessa "joutuu" olemaan.

En minäkään olisi kuuna kullan valkeana kuvitellut, että tällaisessa tilanteessa tulisin joskus olemaan.

Todella ajattelin, että mieheni kanssa emme eroa koskaan.

Ap

Uusperhe on aina OMA VALINTA. Vaikka jäisi leskeksi, kukaan ei pakota ryhtymään uusperheelliseksi. Itse viettäisin aikani yksin kunnes lapset ovat aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Itse aiheutettuja ongelmia nämä uusperheiden ongelmat.

Tämä! Viisain vastaus koko ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap nimittää seurustelukumppania miehekseen? Hän on miesystävä, koska ette edes asu yhdessä. Ja keskustelijoiden lukutaitoa ihmettelen myös; he puhuvat uusioperheestä, vaikka ap on moneen otteeseen kertonut, että hän ei asu miehen kanssa yhdessä.

Itselle jäi epäselväksi, kenen koirasta on kyse. Ap puhui "meidän koirasta".

Luulen että ap on vähän muunnellut totuutta, eli osa on faktaa, osa fiktiota. Todennäköisesti asuu jo tämän miehen kanssa, ja on ihan pulassa tämän pojan suhteen. Ei myöskään kuulosta siltä, että olisi lähdössä tästä suhteesta, vaikka suurin osa kommentoijista suosittelee sitä. Lapsellisia, sinisilmäisiä, sokeasti rakkauteen uskovia viestejä ap:n suunnalta. Ap ei todellakaan mieti tässä tilanteessa omia lapsiaan, vaan miettii sokeasti sitä, miten paljon haluaa vierelleen rakastavan miehen. Ei ole jättämässä miestä. Tämän kaiken voi lukea rivien välistä.

Jaahas, mistäs lähtien asuinpaikka määrittää sen voiko seurustelukumppania kutsua mieheksi vai miesystäväksi?

Kyllähän monet perheenisätkin asuvat vaikka viikot toisella paikkakunnalla. Jos nämä kumppanukset eivät ole naimisissakaan, eikös miestä pitäisi sitten kutsua miesystäväksi? Kun eivät kerran asu yhdessä!!!

89, en todellakaan asu miehen kanssa!

Ja siksi kirjoitin tästä tänne, että on hyvä kuulla rehellisiä, objektiivisia kannanottoja asiaan. Siis ihmisiltä joita ei tunne.

Mutta parisuhteessa ja ydinperheessä elävien on niin turha huudella miehensä kainalosta, kuinka eron jlkn he eläisivät yksin koko elämänsä. Se on niin nähty. Totuus on, että ihminen (terve) kaipaa rinnalleen kumppania. Olisi mielenkiintoista laittaa nämä huutelijat erotilanteeseen. Voisi aika monen mieli muuttua monessakin suhteessa.

Kyllä sen tunnustan itsekin, että avioliitossa ollessani en itsekään osannut tiettyjä asioita kuvitella ja olin mustavalkoinen joidenkin asioiden suhteen. Kummasti mustavalkoisuus karissut viime vuosina.

Ap

Ja koira asuu minun ja lasteni kanssa samassa taloudessa. Ei ole miehen koira.

Ap

Nina78 kirjoitti:

71, totta on, että uusperhe on oma valinta. Kuitenkin se useissa tapauksissa on aivan hyvä valinta! Ydinperheissä on myös toimimattomuutta ym. vaikka erottu ei oltaisikaan. Niin monissa ydinperheissä on kulissit, totuus perheen sisällä on jotain aivan muuta...

Uusperheissä on kyllä se haaste, että kun tosiaan toisen lapset eivät ole omia - täytyisi antaa toiselle valta kasvattaa omaa biologista lasta, ja jokaiselta tämä ei juuri tunnu onnistuvan! Pitäisi ymmärtää ja hyväksyä, ettei vanhemmuus tokikaan ole vain biologista  - kyllähän lapsia adoptoidaankin. Loppujen lopuksi ihmisiä me ollaan kaikki ja kaikki enemmän tai vähemmän sukuakin toisillemme. Sellainen verisukulaisuuden liiallinen korostaminen on just se, missä mennään mönkään, monessa kohtaa. Uusperheissä varsinkin. Vaikka totuus on, että elämässä yleensäkin monelle ihmiselle lähimpiä ja tärkeimpiä ovat aivan ne muut kuin ne, joiden kanssa jakaa samoja geenejä enemmän.

Eräs ystäväni on sanonut, että häntä ahdisti kun hänen äidillään ei koskaan eron jälkeen ollut uutta miestä. Äiti korostetusti ilmoitti lapsillekin kuinka nyt omistaa elämänsä täysin heille. Tämä ystävä koki, että äidillä oli heitä kohtaan valtavasti odotuksia, minkä koki ahdistavaksi. Hän olisi toivonut, että äiti olisi löytänyt uuden miesystävän. (Niin, tämän ystävän isä oli alkoholisti ja siksi vanhempansa erosivat.)

Ja toisaalta, ihmisellä on luontainen tarve rakkauteen, me etsimme sitä. Ihan samoin kuin ydinperheessä halutaan (toivottavasti) olla yhdessä kotona, tämä tarve ja halu ei katoa mihinkään ihmisen erottua. Sitä toivoo, että löytäisi ihmisen, jonka kanssa olisi sellainen yhteys, että nämä tarpeet voisivat täyttyä.

Ei elämää voi elää vain lasten kautta. Aikuisten hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää, ja aikuinen ihminen luonnollisesti kaipaa toisen aikuisen ihmisen rakkautta. Rakkaus aikuisen ja lastensa välillä on kuitenkin eri asia. Jos rakkaus puuttuu ihmisen elämästä, heijastuu se myös lapsiin. Siksi minusta on pelkästään hyvä asia, että eronneet rakastuvat uudestaan ja löytävät ihmisen, jonka kanssa on hyvä elää.

Itse tiedän eron kokeneena (ja tosiaan kukaan ei olisi klassisesti uskonut, että minä ja mieheni eroamme, minä itse mukaanluettuna, joten tästä opin, etten milloinkaan enää oleta mitään. En pidä mitään 100% varmana. Koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua.), että tukea kaipaisi tloiselta aikuiselta ihmiseltä ihan vain siihen arkiseen elämään. Olisi ihanaa, kun siinä olisi ihminen, joka välittää aidosti,on mukana arjessa, tuetaan toinen toistaan, kasvatetaan lapsia yhdessä. Ei pidetä lukua siitä kuka nyt on kenenkäkin biologinen lapsi, vaan on yhteiset pelisäännöt ja kaikki ovat yhtä rakkaita.

Ap

En ole tuo jolle vastasit mutta kommentoin: toki rakkaudenkaipuu on luonnollinen asia mutta onko tuo nykyinen suhde se missä sitä saat? Voitko sinä hyvin tuossa suhteessa? Et. Tuo mies ei millään tavalla seiso puolellasi. Jos hänen lapsensa päättäisi ajaa yllesi asfalttijyrällä, mies sallisi varmaan senkin tapahtuvan. Ikätasolle nuo hänen lapsensa teot ja sanat ovat jo isoja ja kun lapsi ja vallantunne kasvaa, myös teot kasvavat. Elämää ei tarvi eikä pidä elää lasten kautta eikä uhriutuen mutta ei myöskään niin että uhraa itsensä tuollaiseen suhteeseen missä ei näin lukijan näkökulmasta ole mitään rakennuspalikoita. Tunteita voi olla, ne eivät meille välity, mutta ajatus siitä että rakentaisitte suhdetta esim. yhteenmuuton tasolle vaikuttaisi aivan poissuljetulta ja todennäköisesti räjäyttäisi ongelmat vielä paljon isommiksi. En voisi kuvitellakaan eläväni tuollaisessa suhteessa, edes seurustelutasolla.

Mies ei myöskään voi koskaan olla isäpuoli omille lapsillesi koska hänen oma lapsensa ei siedä edes sinua heidän välissään.

Mielestäni tuo miehen asenne on sellainen että hän todennäköisesti soveltaa samaa kaikkeen muuhunkin elämässään, etenkin ihmissuhteissaan. Nythän hän saa vaan kirsikan kakusta, seksiä, yhdessäoloa, eikä sekään toteudu silloin kun lapsensa on paikalla, ja hänen lapsensa saa toteuttaa itseään kun alistut kerta toisensa jälkeen olemaan se maalitaulu johon saa heittää ihan mitä tahansa.

Näin elämän ja iän tuomalla kokemuksella sanon suoraan että anna itsellesi mahdollisuus löytää joku jonka kanssa juttu voi oikeasti toimiakin. Kyllä se tulee kohdalle sitten kun tulee. On hyvä osata olla myös yksin.

Ei voi elää lasten kautta mutta ei myöskään miehen kautta. Keksi itsellesi jotain uutta puuhaa, harrastus tm ja elä itsellesikin.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, mistäs lähtien asuinpaikka määrittää sen voiko seurustelukumppania kutsua mieheksi vai miesystäväksi?

Kyllähän monet perheenisätkin asuvat vaikka viikot toisella paikkakunnalla. Jos nämä kumppanukset eivät ole naimisissakaan, eikös miestä pitäisi sitten kutsua miesystäväksi? Kun eivät kerran asu yhdessä!!!

Ihan virallisesti eivät ole minkäänlainen perhe, jos eivät asu saman katon alla. Mies joka käy töissä toisella paikkakunnalla ja on kirjoilla avovaimon tai vaimon kanssa samassa osoitteessa, on avopuoliso tai aviopuoliso eli perhe.

Vierailija kirjoitti:

89, en todellakaan asu miehen kanssa!

Ja siksi kirjoitin tästä tänne, että on hyvä kuulla rehellisiä, objektiivisia kannanottoja asiaan. Siis ihmisiltä joita ei tunne.

Mutta parisuhteessa ja ydinperheessä elävien on niin turha huudella miehensä kainalosta, kuinka eron jlkn he eläisivät yksin koko elämänsä. Se on niin nähty. Totuus on, että ihminen (terve) kaipaa rinnalleen kumppania. Olisi mielenkiintoista laittaa nämä huutelijat erotilanteeseen. Voisi aika monen mieli muuttua monessakin suhteessa.

Kyllä sen tunnustan itsekin, että avioliitossa ollessani en itsekään osannut tiettyjä asioita kuvitella ja olin mustavalkoinen joidenkin asioiden suhteen. Kummasti mustavalkoisuus karissut viime vuosina.

Ap

Niin, tässäkin mietit vain omia tunteitasi mutta et ota huomioon omia lapsiasi. Mietippä ihan järjellä millaisen kuvan annat lapsillesi olemalla miehen kanssa, joka ei kunnioita tunteitasi.

Hajonnut + hajonnut = tuplarikki, ei yksi ehyt. Eroon pian.

Vierailija kirjoitti:

89, en todellakaan asu miehen kanssa!

Ja siksi kirjoitin tästä tänne, että on hyvä kuulla rehellisiä, objektiivisia kannanottoja asiaan. Siis ihmisiltä joita ei tunne.

Mutta parisuhteessa ja ydinperheessä elävien on niin turha huudella miehensä kainalosta, kuinka eron jlkn he eläisivät yksin koko elämänsä. Se on niin nähty. Totuus on, että ihminen (terve) kaipaa rinnalleen kumppania. Olisi mielenkiintoista laittaa nämä huutelijat erotilanteeseen. Voisi aika monen mieli muuttua monessakin suhteessa.

Kyllä sen tunnustan itsekin, että avioliitossa ollessani en itsekään osannut tiettyjä asioita kuvitella ja olin mustavalkoinen joidenkin asioiden suhteen. Kummasti mustavalkoisuus karissut viime vuosina.

Ap

Millainen "kumppani" tuo nykyinen mies on? Hän ei myöskään ole maailman ainoa mies. Jos rakkaudenkaipuussaan tarttuu ensimmäiseen vastaantulijaan, moni parempi saattaa mennä ohi sen takia.

Olen itse eronnut enkä edes kaipaa ketään rinnalleni. Käyn salilla, hoidan itseäni, teen asioita joista tykkään.

Olet vielä niin nuori että ehdit tavata monia miehiä. Vaikutat fiksulta ihmiseltä ja ymmärrät varmaan itsekin että ansaitset parempaa kuin mitä nyt saat. Ongelma ei ole edes se kuinka paljon lapselta täytyy sietää. Hän on vasta lapsi ja vanhempiensa kehnon kasvatuksen tulos. Suurempi ongelma on se kuinka paljon mieheltä täytyy sietää koska hän mahdollistaa lapsen käytöksen sinua kohtaan. Samoin exänsä käytöksen. Että eipä sinulla paljon arvoa ole tuossa suhteessa. Mies ei myöskään ole halukas minkäänlaiseen muutokseen.

Mahdatko olla edes ensimmäinen äitipuolikokelas tuon pojan elämässä?

Uusperheellisenä itsekin. Ratskaisevaa  tuossa on se, että mies tajuaa mistä uusperheessä on kyse. Eli teillä on teidän perhe- lapsi kuuluu siihen ja sinä olet tasavertainen kasvattaja. Jotain on pahasti vialla myös miehen päässä kun ei halua aiheuttaa lapselle pettymyksiä. Ei taida kestää niitä itsekkään. Teidän ei tarvitse piitata muiden tekemisistä, mutta teidän kotiin todellakin luotte omat säännöt. Minä en tuollaista hävytöntä käytöstä katsoisi päivääkään. Iso hälyhän siitä nousee, jos tuollaista tunnevammaisen suvun vesaa joku alkaa kasvattaa. Mut jos miehen kanssa jatkat niin kannattaa ehdottomasti. Sano miehelle, et jos ei homma muutu, lähdet. MInä olen kolmen lapsen äitipuoli, eikä ole mitään ongelmia. Saivat ensin rauhassa tottua  minuun ja sitten kun löytyi luottamus, alkoivat kiukutella. Olen kasvattanut ihan samoin kuin omiani ja hyvin menee. Tietävät että olen vahva, turvallinen aikuinen ja kestän heidän itkunsa ja raivonsa ja pidän huolta. Tärkeää on myös osoittaa lapselle se, että olen iloinen hänen olemassaolostaan. Tuollainen röyhkimys ansaitsee todellakin rajat, ja heti perään rakkautta, mutta tehtävä taitaa olla aika vaikea kun on noin pahaksi päässyt. Ja mies pois lapsen vierestä. Täysin käsittämätönsä touhua. Aikuisten suhde on erityislaatuinen ja perheen ydin. Lapsella ei ole siihen väliin mitään asiaa. Aiheuttaa hänelle vain lisää turvattomuutta,. niinkuin kaikki aikuiset, joita hän kykenee hallitsemaan. Onnea vaan. Toivottavasti sulla on kasvatuskokemusta ennestään, muuten on aika vaikea rasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, mistäs lähtien asuinpaikka määrittää sen voiko seurustelukumppania kutsua mieheksi vai miesystäväksi?

Kyllähän monet perheenisätkin asuvat vaikka viikot toisella paikkakunnalla. Jos nämä kumppanukset eivät ole naimisissakaan, eikös miestä pitäisi sitten kutsua miesystäväksi? Kun eivät kerran asu yhdessä!!!

Ihan virallisesti eivät ole minkäänlainen perhe, jos eivät asu saman katon alla. Mies joka käy töissä toisella paikkakunnalla ja on kirjoilla avovaimon tai vaimon kanssa samassa osoitteessa, on avopuoliso tai aviopuoliso eli perhe.

Höpöhöpö. Elämä on se mitä tässä eletään eikä viralliset paperit tai toisten määrittelemät tittelit. Meilläkin miehellä on kirjat toisessa asunnossa siksi, ettei lapsista tulisi vain viikonloppulapsia. Mutta aika syvästi ollaan perhe ja pariskunta. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki siitä, miksi uusioperheet eivät toimi.

Ai kun mies ei osaa kasvattaa lastaan? Eivät kaikki ihmiset ole tuollaisia.

Mun mielestä tälle miesystävän lapselle juurikin tekisi erittäin hyvää se, että huomaisi, ettei ole maailman napa, kuten nyt kuvittelee olevan. Nyt iskän täytyy antaa huomiota ja ottaa huomioon myös naisystävä. Tämähän on normaalia elämää; on täysin normaalia, että aikuinen ihminen rakastaa toista aikuista ihmisitä intiimillä tavalla, eri tavalla kuin lastaan - ihan kuten ei-eronneissa perheissäkin. Poika VOISI oppia tästä ihmisten huomioonottamista ja juuri tuota, että hän ei suinkaan ole se ainoa ihminen maailmassa. On vaarallista tuo miten nykyaikana kasvatetaan itsekeskeisiä lapsia, ja yksi osasyy on juuri tämä, että eron jälkeen toiset tuntevat niin suurta syyllisyyttä lasten takia, että nostavat heidän jollekin jalustalle ja kaikki toiveensa täytetään ja omat toiveet jäädytetään täysin. Kyllähän lapsi tuollaisen vaistoaa.

Lapsille on juurikin ERITTÄIN TERVETTÄ nähdä, että he eivät ole mikään maailman napa. Tämän pojan kasvatuksessa korostuu myös se, että ei saisi olla minkäänlaisia pettymyksiä. Kuitenkin elämässä tulee väistämättä niitäkin vastaan, ja hyvä olisi niitäkin oppia käsittelemään jossain vaiheessa. Kasvattaminen suojelu (curling) -menetelmällä saa aikaan juuri näitä itku-potkuraivari -aikuisia.

Siinä ei ole mitään pahaa, jos eronnut vanhempi on löytänyt rinnalleen rakastavan puolison, päinvastoin. Mielestäni huomattavasti huonompi vaihtoehto on se, että tietoisesti tekee sen valinnan yleensä hieman katkeroituneissa fiiliksissä, että nyt en enää koskaan tähän mitään miestä ota, ja varmasti elän loppuelämäni yksin ilman miestä. Millaisen esimerkin rakkaudesta ja elämästä tuollainen antaa lapsille?

 

Ap