Miten paljon miehen lapselta tulee sietää?

Hmm, sitäkään ei valitettavasti tiedä että kuka tällaisessa uusperhetilanteessa "joutuu" olemaan.

En minäkään olisi kuuna kullan valkeana kuvitellut, että tällaisessa tilanteessa tulisin joskus olemaan.

Todella ajattelin, että mieheni kanssa emme eroa koskaan.

Ap

Kommentoin nyt tähän joitakin teidän kommenttejanne, kiitokset niistä!

> Nyt vaan pidät miehen kanssa perhepalaverin ja sovitte pelisäännöistä - etkä suostu siihen, että mies välttelee asiaa.

En usko, että saan miestä taipumaan siihen, että pidettäisiin tällainen perhepalaveri -  mieshän ei näe poikansa käytöksessä mitään huolestuttavaa, "epänormaalia" tai väärää, ja ei halua missään nimessä pahoittaa lapsen mieltä (niin muuten ja miehen ex ei valitettavasti voi istua meidän kanssa perhepalaverissa saman pöydän ääressä kanssani, on jo kerran uhannut lapsen kuullen minua väkivallalla - ja pojallekin on sanonut monta kertaa, että jos minä tulisin heidän ovensa taakse, ”vetäisi minua turpaan”, lapsi itse on tämän minulle sanonut. Nainen ei millään haluaisi, että ex-miehellään on uusi  nainen, vaikka toki itse oli se joka petti ja lähti ja jolla on uusi mieskin, mutta silti ei toiselle sitä soisi, että uuden löytää…On itse asiassa melkoisen pelottava nainen.) Viis siitä, jos minua/ketään muuta ihmistä poika loukkaa. Ihan kuin mies kuvittelisi, että näin ”tehdään” itseensä luottavia aikuisia?! Ja nimittelystä, on poika haukkunut mua välillä läskiksi ym. kun ei ole kestänyt sitä, että joku yrittää laittaa hänelle rajoja (kyllä, yritän, mutta se on vaikeata kun isä ei ole tässä mukana).

> Mies ei ilmeisesti näe lapsessaan ja käytöksessään vikaa ja saattaa olla lepsu senkin takia, että kokee ns. syyllisyyttä erosta ja yrittää sitä väärällä tavalla kompensoida.

Näin se juuri onkin, ja mies on asian itsekin ilmaissut, että syyllisyyttä kokee.

> Keskustele miehen kanssa siitä, mitä tuon pojan käytös aiheuttaa sinulle. Kerro tunteesi ja mielipiteesi täysin rehellisesti. Jos mies ei yhä edelleenkään ole yhtään valmis muuttamaan tapojaan, miettisin kyllä eroa.

Olen itse asiassa yrittänyt puhua tunteista ja mielipiteistä. Tai siis olen puhunut, vakavastikin. Ehkä jotain pieniä edistysaskelia on tapahtunut tänä aikana kun olemme olleet yhdessä. Aikaisemmin esimerkiksi poika saattoi koska vain soittaa isälleen ja pyytää hakemaan äidiltä. Poika saneli sen miten äidin ja isän luona ollaan. Jos huvittaakin yhtäkkiä lähteä toisen luo vaikka juuri oltaisiin sieltä tultu, vanhemmat hyvin usein kuskasivat lapsen tuolle vanhemmalle.”Lapsi saa olla kumman luona haluaa.” Ja lapsihan oppi tämän. Oli aikamoista sirkusta. Eli tässäkin kohtaa on lapsi oppinut, että aikuiset tanssivat tasan hänen pillinsä mukaan.

Mies on myöskin sen tyylinen, ettei sitäkään siedä jos vaikka pojan kaverin vanhemmat  huomauttavat jostain mitä poika on tehnyt  - tässäkin tapauksessa mies ajattelee aina, että naapurit ovat vain turhantarkkoja kasvatuksessaan. Toisaalta oon miettinyt sitäkin, että jos mies olisi vihdoinkin tajunnut, että pojan käytös on huolestuttavaa, ja tavallaan yrittää torjua kaikki siihen liittyvät ajatukset.

Sivumennen sanoen pojan äidin pillin mukaan tässä täytyisi myös sitten luovia, kun ei mies hänellekään koskaan uskalla omia mielipiteitään sanoa.  Ei kuulemma jaksa tapella naisen kanssa. Ja tosiaan, mähän se tässä aina se kynnysmatto olen, jota viimeksi kuunnellaan.

Pojan veljillä on koulussa käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, ADHD yms. Poika saa äitinsä luona vielä vähemmän mitään kasvatusta, voisi sanoa, että isä ja isän läheiset ovat pojan ainoa ”toivo”! Äidillään on elämä ollut sekaisin enemmän tai vähemmän aina - vaikea nuoruus kasvatusperheessä yms.  Ja ongelmat on jatkuneet nyt myös aikuisena perheen äitinä. Valitettavasti.

Nyt tuntuu, että pojan koko lähipiiri jotenkin säälii poikaa ja kasvattaa curling-menetelmällä oivaa nuorukaista.

(jatkuu seur. viestissä)

Kyllähän tässä ero väistämättä tulee mieleen välillä kun mietin, että miks ihmeessä mun täytyy jaksaa tällaista. Nyt tosiaan on tilanne se, että tulemme näkemään käytännössä toisiamme ihan pääosin silloin kun kummallakaan ei ole lapsia. Mielestäni se on meidän suhteessamme juuri nyt paras vaihtoehto. Olisi mielestäni muuten kiva asua yhdessä ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta, mutta siitä ei tule mitään tällä hetkellä. Olen usein surullinen siitä, että en voi elää rakastamani miehen kanssa (ja toivon, ettei tähän tartuta taas sillä kortilla ”mutta lapset ovat tärkeimpiä” sillä kyllä se niinkin on, että kaikki ihmiset rakkautta ja läheisyyttä tarvitsevat ja kaipaavat, olivat sitten vanhoja tai nuoria, siihen on oikeus. Tämänkin pojan kyseessä ollessa nähdäkseni on hieman menty metsään juuri siinä, että hänen ei tarvitse sopeutua yhtään mihinkään mihin ei halua. Mielenkiinnolla kyllä odotan  millainen nuorimies pojasta kasvaa tätä menoa…Tätä juuri mietinkin, että onko tällainen suhde se mitä haluan, tyydynkö tällaiseen? Mutta se onkin sitten toinen juttu. Tuntuu, että kaipaisin enemmän arvostusta, sitä, että minunkin ääntäni kuunnellaan, että minunkin mielipiteilläni on merkitystä.

> Ei tarvita montaa riviä vastaamiseen. Jumalauta, ruokapöydässä ei kukaan millään verukkeella yöki eikä puhu oksentamisesta.

 Minua TODELLA ottaa päähän kun en saanut suutani auki tässä kohtaa kun mieskään ei mitään sanonut.

> Toi koiran kaulan katkaisemis -juttu on oikeasti jo tosi paha. Se tarkoittaa, että lapsi on niin pitkällä tuossa huomionhakuisuudessaan, että voi ihan oikeasti esim. vahingoittaa koiraa. Ei siis sen takia, että tosissaan haluaisi koiralle pahaa, vaan sen takia, että haluaa sanoa ja tehdä järkyttäviä asioita nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä.

Mun mielestä tämä on myös paha juttu. Tänään juttelin miehen kanssa vielä puhelimessa ja mainitsin tuosta ruokapöytäkeskustelusta, yleensä valehtelusta ja siitä että kasvatus on menossa aivan väärään suuntaan jos kaikkea annetaan sanoa ja tehdä ja mihinkään ei mies puutu. Tässä on vain sellainenkin tilanne, että jos sanon tiukasti asiasta, mies häipyy paikalta, eikä mun sanomisista ole oikeastaan kun haittaa, kun pojalle tulee siitä sellainen viesti, ettei mua tarvi kuunnella. Nyt kun kirjoitan tätä, tämä alkaa kyllä tuntumaan niin hullulta, että täytyy varmaan itse sanoutua irti kohta koko jutusta.

> Toisaalta, jos et nyt näe lasta ja miehen kanssa sujuu, niin jospa jatkossakin asutte erillänne?

Tätä olen juuri miettinyt. Siis kyllä mä oikeasti tykkään miehestä. Suuri syy tähän kaikkeen on varmaankin ero ja toisaalta myös huono omatunto mitä lapseen tulee. Lapsen äiti on todella hankala, ei esimerkiksi tule sovittuihin tapaamisiin lastenvalvojalle. Uskon, että miehellä on rankkaa. Toisaalta nyt kun ei ole minua lapsen elämässä sitten käytännössä enää, kun ei juuri häntä näekään, kuka ihme häntä kasvattaa? Joku sanoisi varmaan, ettei se ole mun ongelma – vaikka hieman kyllä mietityttää…Joskus mietin jopa, että pitäiskö soittaa opettajalle tms. asiasta, mitä poika on puhunut ja miten käyttäytyy, mutta auttaisiko se mitään? Eihän tässä maailmassa saa muiden asioihin puuttua…

(jatkuu seur. viestissä)

31, muutenkin sun tarina kuulostaa NIIN tutulta. Tässäkin kohtaa lapsen äidillä on aikamoisia vähintäänkin tunne-elämän jollei elämänhallinnan ongelmia. Mies on lähihuoltaja. Äiti hokee lapselleen asioita kuten ”elämä on ihan paskaa” (lapsi oli puhunut tästä jollekin).

> Mies ei jaksanut kasvattaa ja minäkään en olisi saanut sitä tehdä.

Juuri näin meilläkin. Mies usein puhuu siitä, miten raskasta lapsen kasvattaminen on. Kai se on kun ei laita lapselle minkäänlaisia rajoja…Joskus kun puhuttiin yhteisestä lapsesta mies kertoi olevansa uupunut jo tästä yhdestä.

> Kun sitten erosimme, niin mies vielä levitti ystävälleni juttuja siitä miten huonosti hänen poikaansa kohtelin.

Niinpä! Mullekin tulee aina sellainen ”huono äitipuoli” –fiilis, kun lasta syystä ojennan.

Tsemppiä sulle, 31!

> Tässä jutussa on muuten mielenkiintoisia piirteitä, olen itsekin ollut yhdessä miehen kanssa jolla oli yksi poika, muuten nyt saman ikäinen kun sun miehen poika. Myös tämä poika nukkui isänsä vieressä!

Se oli hänen oikeutensa enemmän kuin minun.

Just! Että en sitten ole ainoa. Kyllähän se joskus mietityttää, kun aamulla herää sieltä toisesta sängystä ja poika nukkuu miehen kainalossa mun sängyssäni :D. Että mikä tää juttu oikein on ja mitä ihmettä mä siedän?! Ja todellakin, tämä on pojan oikeus, ja siihen ei sorkita! Aikaisemmin poika vielä halusi nukkua meidän välissä, johon minä en suostunut, paitsi kiltteyttäni ehkä alussa muutaman kerran. Sitten päätin, että en nuku pojan vieressä ainakaan.  Mies sittemmin on kyllä saanut sentään pojan nukkumaan seinän vieressä…vaikkakin poika vinkuu edelleen, että mä haluan nukkua teidän keskellä (on todella mustasukkainen isästään  muutenkin. Mikä on jotenkin huvittavaa, sillä hän se isänsä vieressä enemmän kyhnyttää kuin minä).

> Mutten usko että sama tapaus, tämä poika oli puoliksi venäläinen ja oikea "prinsessa", ei varsinaisesti 'kingi'.

Ok, no itse asiassa kuulostaa hurjan tutulta...! Milloin sä olet tällaisen miehen kanssa ollut? Ettei vaan oo sama mies :D! Se nyt tästä vielä puuttuisi… Ja missä oot tän miehen kanssa ollut?

Joku kysyi lasteni ikää ja minun ikääni; minun lapseni ovat yli 10-vuotiaita ja itse olen pitkälti yli kolmekymppinen.

> Vanhemmat eivät aseta rajoja, koska "siitä tulee vain riitaa".

Juu, tätä mieskin sanoo. Suostuu kaikkiin exänkin kommervenkkeihin, kun ei kestä riitoja eksän kanssa…

(jatkuu seur. viestissä)

> Anna kun arvaan: miehelle tuli ero, koska ei osallistunut lapsenkasvatukseen eikä perhe-elämään muutenkaan, ja siitä tuli jatkuvasti riitaa.

No ei itse asiassa! Mies oli lasta hoitamassa kotona aika pitkäänkin ja todella hyvin tekee kotitöitä yms.

> Kenen luona lapsi on kirjoilla? Sen vanhemman tulisi pikaisesti hankkia pojalle ammattiapua. Poikahan on täysin hukassa. Terapiaan liittyy aina myös vanhempien ohjaustunnit, joissa terapeutti yrittää ohjata terveempiin kasvatusmalleihin.

Isän luona, ja tämä olisi muuten tosi hyvä juttu, mutta eivät vanhemmat tule hänelle hakemaan ammattiapua, jollei esim. joku vaikka koululta sitä ehdota. Sitten ehkä.

> Kumma tosiaan, että suurin osa pitkästä aloitusviestistä kohdistuu pienen pojan haukkumiseen, ja vain muutamalla lauseella viitataan itse isään, jonka syytä on että pojasta on tullut tällainen.

En ole varsinaisesti tarkoittanut  todellakaan haukkua lasta, vaan kuvailla tilannetta. Lisäksi lapsella on myös äiti, jonka luona lapsi asuu melkein yhtä paljon.

> Aiempi elämä on mennyt miten meni, nyt on eri tilanne ja pitää elää sen mukaan, kaikkien.

Juuri näin! Ja menneessä on turha märehtiä vaan elää nyt sen mukaan mikä tilanne nyt on. Yrittää tehdä tästä tilanteesta hyvä.

 

> Sano miehelle että poika ei ole enää tervetullut jos ei ala käyttäytyyn.

Joo, alan ottamaan kyllä nyt tiukemman linjan. On vaan muuten ihan oikeasti ikävää kun tuntuu, että koko vierailua vaivaa negatiivisuus, kun pojalle on alituiseen sanottava jostain, mutta sille nyt vaan ei mitään tietysti voi!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oon varmaan ihan kurja ihminen muiden mielestä, mutta mä jättäisin miehen. En näe mitään syytä jatkaa suhdetta jos yhteiselämästä ei tule mitään. Mies ja hänen lapsensa ovat paketti, heitä ei voi erottaa toisistaan. Jos olet puhunut asiasta miehelle eikä mikään ole muuttunut, niin suhdetta on turha jatkaa. En pystyisi katsomaan vierestä kun lapsi kiusaa eläintä etenkään jos kyseessä on mun oma koira. En jaksaisi parisuhdetta jossa en saa nukkua mieheni vieressä. En voisi asua talossa jossa joku varastelee rahojani tai tavaroitani. En myöskään jaksaisi kuunnella omassa kodissani jatkuvaa arvostelua (yök mitä ruokaa jne).

Ihan sama mikä onkaan trinsessan/trinssin ikä, en katselisi huonokäytöksistä kakaraa joka saa hyppiä silmille miten haluaa. Olin samassa tilanteessa itse ja nostn kytkintä puolen vuoden katselun jälkeen. Trinsessa oli "vain" neljän, mutta en halua elämääni pilata ja kuluttaa ja katsella seuraavaa kymmentä vuotta, murkkuikää kauhulla odotellen. Sääliksi käy nämä kersat joita vanhemmat vihaavat niin paljon etteivät perus-sääntöjä ja käytöstapoja viitsi opettaa. JUOKSE AP JA LUJAA1

Nina78 kirjoitti:

Kommentoin nyt tähän joitakin teidän kommenttejanne, kiitokset niistä!

> Nyt vaan pidät miehen kanssa perhepalaverin ja sovitte pelisäännöistä - etkä suostu siihen, että mies välttelee asiaa.

En usko, että saan miestä taipumaan siihen, että pidettäisiin tällainen perhepalaveri -  mieshän ei näe poikansa käytöksessä mitään huolestuttavaa, "epänormaalia" tai väärää, ja ei halua missään nimessä pahoittaa lapsen mieltä (niin muuten ja miehen ex ei valitettavasti voi istua meidän kanssa perhepalaverissa saman pöydän ääressä kanssani, on jo kerran uhannut lapsen kuullen minua väkivallalla - ja pojallekin on sanonut monta kertaa, että jos minä tulisin heidän ovensa taakse, ”vetäisi minua turpaan”, lapsi itse on tämän minulle sanonut. Nainen ei millään haluaisi, että ex-miehellään on uusi  nainen, vaikka toki itse oli se joka petti ja lähti ja jolla on uusi mieskin, mutta silti ei toiselle sitä soisi, että uuden löytää…On itse asiassa melkoisen pelottava nainen.) Viis siitä, jos minua/ketään muuta ihmistä poika loukkaa. Ihan kuin mies kuvittelisi, että näin ”tehdään” itseensä luottavia aikuisia?! Ja nimittelystä, on poika haukkunut mua välillä läskiksi ym. kun ei ole kestänyt sitä, että joku yrittää laittaa hänelle rajoja (kyllä, yritän, mutta se on vaikeata kun isä ei ole tässä mukana).

> Mies ei ilmeisesti näe lapsessaan ja käytöksessään vikaa ja saattaa olla lepsu senkin takia, että kokee ns. syyllisyyttä erosta ja yrittää sitä väärällä tavalla kompensoida.

Näin se juuri onkin, ja mies on asian itsekin ilmaissut, että syyllisyyttä kokee.

> Keskustele miehen kanssa siitä, mitä tuon pojan käytös aiheuttaa sinulle. Kerro tunteesi ja mielipiteesi täysin rehellisesti. Jos mies ei yhä edelleenkään ole yhtään valmis muuttamaan tapojaan, miettisin kyllä eroa.

Olen itse asiassa yrittänyt puhua tunteista ja mielipiteistä. Tai siis olen puhunut, vakavastikin. Ehkä jotain pieniä edistysaskelia on tapahtunut tänä aikana kun olemme olleet yhdessä. Aikaisemmin esimerkiksi poika saattoi koska vain soittaa isälleen ja pyytää hakemaan äidiltä. Poika saneli sen miten äidin ja isän luona ollaan. Jos huvittaakin yhtäkkiä lähteä toisen luo vaikka juuri oltaisiin sieltä tultu, vanhemmat hyvin usein kuskasivat lapsen tuolle vanhemmalle.”Lapsi saa olla kumman luona haluaa.” Ja lapsihan oppi tämän. Oli aikamoista sirkusta. Eli tässäkin kohtaa on lapsi oppinut, että aikuiset tanssivat tasan hänen pillinsä mukaan.

Mies on myöskin sen tyylinen, ettei sitäkään siedä jos vaikka pojan kaverin vanhemmat  huomauttavat jostain mitä poika on tehnyt  - tässäkin tapauksessa mies ajattelee aina, että naapurit ovat vain turhantarkkoja kasvatuksessaan. Toisaalta oon miettinyt sitäkin, että jos mies olisi vihdoinkin tajunnut, että pojan käytös on huolestuttavaa, ja tavallaan yrittää torjua kaikki siihen liittyvät ajatukset.

Sivumennen sanoen pojan äidin pillin mukaan tässä täytyisi myös sitten luovia, kun ei mies hänellekään koskaan uskalla omia mielipiteitään sanoa.  Ei kuulemma jaksa tapella naisen kanssa. Ja tosiaan, mähän se tässä aina se kynnysmatto olen, jota viimeksi kuunnellaan.

Pojan veljillä on koulussa käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, ADHD yms. Poika saa äitinsä luona vielä vähemmän mitään kasvatusta, voisi sanoa, että isä ja isän läheiset ovat pojan ainoa ”toivo”! Äidillään on elämä ollut sekaisin enemmän tai vähemmän aina - vaikea nuoruus kasvatusperheessä yms.  Ja ongelmat on jatkuneet nyt myös aikuisena perheen äitinä. Valitettavasti.

Nyt tuntuu, että pojan koko lähipiiri jotenkin säälii poikaa ja kasvattaa curling-menetelmällä oivaa nuorukaista.

(jatkuu seur. viestissä)

Usein sairaissa perhekuvioissa joku oireilee isoimmin, mutta se ei välttämättä tarkoita, että ongelman syy on siinä henkilössä - tässä tapauksessa tämä lapsi. Jotenkin välittyy sellainen vaikutelma, että ap itse ja mies eivät oikein tule keskenään toimeen, kommunikaatio on heikkoa. Lapsi on vain ukkosenjohdatin, syntipukki, johon äitipuoli purkaa omaa pahaa oloaan. Lapsi maksaa kaikesta siitä, mikä mättää äitipuolen elämässä. On sijaiskärsijä ja valitettavalla tavalla muistuttaa isän entisestä elämästä. En usko tällaiseen kaavaan, että oireileva lapsi olisi syyllinen joka asiaan, ap viaton uhri ja mies passiivinen sivustakatsoja. Kuva mitä ap on täällä innokkaasti maalaamassa. Kyllä teistä jokainen on osasyyllinen tilanteeseen ja toimimattomaan perhetilanteeseen.

Aivan klassinen tapaus: mies hakkaa naista, nainen hakkaa (kuvainnollisesti) lasta, lapsi hakkaa koiraa...

Uusioperhe ei vain toimi, ei.

Tuo ei ole normaalia käytöstä lapselle, eikä sitä tule sallia. Puhu miemiehelle ja hakekaa apua esim. perheneuvolasta, koulukuraattorilta, lastensuojelusta, lääkäriltä, lasten psygiatrialta. Jos ei auta muu niin tee itse asiasta lastensuojeluilmoitus. Lapsi kuulostaa epävakaalta, psyykkisesti sairaalta.

Nina78 kirjoitti:

Hmm, sitäkään ei valitettavasti tiedä että kuka tällaisessa uusperhetilanteessa "joutuu" olemaan.

En minäkään olisi kuuna kullan valkeana kuvitellut, että tällaisessa tilanteessa tulisin joskus olemaan.

Todella ajattelin, että mieheni kanssa emme eroa koskaan.

Ap

Uusperhe on aina OMA VALINTA. Vaikka jäisi leskeksi, kukaan ei pakota ryhtymään uusperheelliseksi. Itse viettäisin aikani yksin kunnes lapset ovat aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Itse aiheutettuja ongelmia nämä uusperheiden ongelmat.

Kyllä on selkärangatonta touhua. Sinun täytyy sanoa lapselle silloin kun hän tekee väärin jos isänsä ei osaa. Olet osa perhettä nyt. Sinun täytyy käyttäytyä aikuisen tavoin ja asettaa lapselle rajat, oli se sinun omasi tai jonkun muun. Ethän anna kadullakaan tuntemattoman lapsen sylkeä naamallesi sanomatta mitään? Jos mies suuttu tästä niin tiedät, että on aika hakea apua ulkopuoliselta taholta.

Kuulostaa aika hurjalle..itse varmaan poistuisin suhteesta, mutta kertoisin kyllä miehelle syyn.

Ei tuo voi toimia missään, jos lapsi saa käyttäytyä noin.

Ehkä mieskin sen joskus tajuaa...

nostaisin nyt kissan pöydälle, mun mielestä teidän yhteisessä taloudessa on teidän yhteiset säännöt joita miehen lapsenkin tulisi totella, ja jos mies ei tähän suostu sinunna jättäisin miehen. 

meilläkin uusio perhe ja miehen kanssa puhuttiin yhteisistä kodin säännöistä mitä lapsilta oletetaan (esim huoneen siivois kotityöt yms) miten ruokapöydässä käyttäännytään yms tietty kompromissejäkn tehtiin.

Tässä tilanteessa on miehen uudelle kumppanille tehty aika selväksi, ettei biologisen perheen asioihin tarvitse puuttua.

Miehen ex uhkaa väkivallalla jos mitenkään miehen uusi kumppani yrittää edes tervehtiä tätä, vain siitä syystä ettei voi sietää ajatusta siitä, että miehellä on uusi nainen - itsellä ollut uusi mies kauemmankin aikaa jo ja nainen pettänyt ja jättänyt tässä tapauksessa (eli ei ole mahdollista edes keskustella kapsen kasvatuksesta) ja toisaalta mies sulkee uuden kumppanin suun mitä tulee lapsensa kasvattamiseen..

En niin tajua tätä kommenttia. Mitenköhän tässä oikein pitäisi olla? Kuunnella vaan kiltisti kaikki pikkupojan solvaukset ja olla mihinkään puuttumatta? Minä en ole ollut pojalle koskaan tahallisesti ikävä tai pirullinen, sitä vastoin poika saa sitä muille olla.

Tämä poika saa ihan mitä haluaa jos se vain on rahallisesti mahdollista, ja uskon, että se on suuri ongelma. Jos vaikka keskellä yötä halutaan tehdä popparia, se tapahtuu.

Ihan on lapsessa jo ensimmäisen kerran tavatessamme ollut samanlaisia käyttäytymisen piirteitä kuin nyt. Turha on kaikkeen uusia kumppaneita vetää. Minäkään en myöskään edes asu miehen kanssa samassa huushollissa, jos asuisin niin ei poika noin käyttäytyisi. Säännöt täytyy olla samat kaikille.

Ap

En olisi tuollaisessa suhteessa päivääkään. Mies on täysi pelle vanhempana enkä voisi rakastaa, kunnioittaa tai haluta häntä.

Nina78 kirjoitti:

Kommentoin nyt tähän joitakin teidän kommenttejanne, kiitokset niistä!

> Nyt vaan pidät miehen kanssa perhepalaverin ja sovitte pelisäännöistä - etkä suostu siihen, että mies välttelee asiaa.

En usko, että saan miestä taipumaan siihen, että pidettäisiin tällainen perhepalaveri -  mieshän ei näe poikansa käytöksessä mitään huolestuttavaa, "epänormaalia" tai väärää, ja ei halua missään nimessä pahoittaa lapsen mieltä (niin muuten ja miehen ex ei valitettavasti voi istua meidän kanssa perhepalaverissa saman pöydän ääressä kanssani, on jo kerran uhannut lapsen kuullen minua väkivallalla - ja pojallekin on sanonut monta kertaa, että jos minä tulisin heidän ovensa taakse, ”vetäisi minua turpaan”, lapsi itse on tämän minulle sanonut. Nainen ei millään haluaisi, että ex-miehellään on uusi  nainen, vaikka toki itse oli se joka petti ja lähti ja jolla on uusi mieskin, mutta silti ei toiselle sitä soisi, että uuden löytää…On itse asiassa melkoisen pelottava nainen.) Viis siitä, jos minua/ketään muuta ihmistä poika loukkaa. Ihan kuin mies kuvittelisi, että näin ”tehdään” itseensä luottavia aikuisia?! Ja nimittelystä, on poika haukkunut mua välillä läskiksi ym. kun ei ole kestänyt sitä, että joku yrittää laittaa hänelle rajoja (kyllä, yritän, mutta se on vaikeata kun isä ei ole tässä mukana).

> Mies ei ilmeisesti näe lapsessaan ja käytöksessään vikaa ja saattaa olla lepsu senkin takia, että kokee ns. syyllisyyttä erosta ja yrittää sitä väärällä tavalla kompensoida.

Näin se juuri onkin, ja mies on asian itsekin ilmaissut, että syyllisyyttä kokee.

> Keskustele miehen kanssa siitä, mitä tuon pojan käytös aiheuttaa sinulle. Kerro tunteesi ja mielipiteesi täysin rehellisesti. Jos mies ei yhä edelleenkään ole yhtään valmis muuttamaan tapojaan, miettisin kyllä eroa.

Olen itse asiassa yrittänyt puhua tunteista ja mielipiteistä. Tai siis olen puhunut, vakavastikin. Ehkä jotain pieniä edistysaskelia on tapahtunut tänä aikana kun olemme olleet yhdessä. Aikaisemmin esimerkiksi poika saattoi koska vain soittaa isälleen ja pyytää hakemaan äidiltä. Poika saneli sen miten äidin ja isän luona ollaan. Jos huvittaakin yhtäkkiä lähteä toisen luo vaikka juuri oltaisiin sieltä tultu, vanhemmat hyvin usein kuskasivat lapsen tuolle vanhemmalle.”Lapsi saa olla kumman luona haluaa.” Ja lapsihan oppi tämän. Oli aikamoista sirkusta. Eli tässäkin kohtaa on lapsi oppinut, että aikuiset tanssivat tasan hänen pillinsä mukaan.

Mies on myöskin sen tyylinen, ettei sitäkään siedä jos vaikka pojan kaverin vanhemmat  huomauttavat jostain mitä poika on tehnyt  - tässäkin tapauksessa mies ajattelee aina, että naapurit ovat vain turhantarkkoja kasvatuksessaan. Toisaalta oon miettinyt sitäkin, että jos mies olisi vihdoinkin tajunnut, että pojan käytös on huolestuttavaa, ja tavallaan yrittää torjua kaikki siihen liittyvät ajatukset.

Sivumennen sanoen pojan äidin pillin mukaan tässä täytyisi myös sitten luovia, kun ei mies hänellekään koskaan uskalla omia mielipiteitään sanoa.  Ei kuulemma jaksa tapella naisen kanssa. Ja tosiaan, mähän se tässä aina se kynnysmatto olen, jota viimeksi kuunnellaan.

Pojan veljillä on koulussa käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, ADHD yms. Poika saa äitinsä luona vielä vähemmän mitään kasvatusta, voisi sanoa, että isä ja isän läheiset ovat pojan ainoa ”toivo”! Äidillään on elämä ollut sekaisin enemmän tai vähemmän aina - vaikea nuoruus kasvatusperheessä yms.  Ja ongelmat on jatkuneet nyt myös aikuisena perheen äitinä. Valitettavasti.

Nyt tuntuu, että pojan koko lähipiiri jotenkin säälii poikaa ja kasvattaa curling-menetelmällä oivaa nuorukaista.

(jatkuu seur. viestissä)

Kyllä mä olen sitä mieltä että pysyt kaukana tuollaisesta porukasta, kukaan heistä ei vaikuta aivan terveeltä. Etenkin jos sinulla on omiakin lapsia niin käytä aikasi, energiasi ja elämäsi heihin, älä tuohon mieheen ja miehen lapseen koska muutosta ei tule tapahtumaan. "Kakara" vaikuttaa lievästikin sanottuna häiriintyneeltä. Olen kolmen pojan äiti ja poikien maailma on tullut hyvin tutuksi heidän kavereittensa kauttakin, mukana on myös erolapsia eikä kukaan käyttäydy tuolla tavalla. Tuollainen käytös vaan pahenee ja murrosiässä tenava on todennäköisesti lastensuojelun piirissä. Oman itsesi ja lastesi takia lopeta tuo suhde. Et voi tietää millaista hallaa se tekee omille lapsillesi ja mitä tuo miehen lapsi saattaa tehdä koiralle/lapsillesi/sinulle. Lastensuojelun pitäisi jo puuttua tuohon tilanteeseen. Kuulostaa vähän siltä että se lapsen äiti ei ole henkisesti terve eikä sitä ole tuo lapsikaan, ja mies on täys lapanen.

Onneksi ap et asu uuden miehesi kanssa samassa huushollissa etkä nyt edes sitä suunnittele.

Myös miehesi ex:n käytös kertoo omaa kieltään. Tuossa ex-perheessä kaikilla näyttää olevan niin suuret ongelmat, että sinuna juoksisin kauas tuosta yhtälöstä ja lujaa!

Tuosta penikasta kasvaa tappaja, jossain vaiheessa tapahtuu se ettei saakaan kaikkea periksi ja pimahtaa täysin ja joku pääse hengestään. Jos joku penikka kiusaisi omaa koiraani niin kantaisin penikan korvista pihalle!

Tiedät jo varmaan itsekin sen että ero on paras ratkaisu. Vaikka rakastaisit miestä, tuo ei tule toimimaan. Mieti nyt itsekin.

Miehen kanssa ei kommunikaatio pelaa. Hän välttelee vastuuta, epämukavia asioita ja antaa kaiken vaan olla mieluummin kuin tekee asioille jotakin.

Sinun tunteillasi ei ole mitään väliä hänelle.

Miehen ex on väkivaltainen ja häiriintynyt.

Heidän lapsensa on psyykkisesti häiriintynyt (todennäköisesti juuri vanhempiensa takia, molempien, eikä kummastakaan ole kasvattajaksi). Ainoa mitä tuon pojan hyväksi voisi vielä tehdä on huostaanotto/sijoitus muuhun perheeseen. Se ei ole sinun hommasi etkä pysty tekemään mitään koska sinun ei anneta tehdä mitään eikä sinun mielipiteilläsi ole mitään väliä. Olet pelkkä sylkykuppi ja kynnysmatto ja tikkataulu ja mies jota rakastat, ei todellakaan rakasta sinua kun antaa lapsensa kohdella sinua miten huvittaa. Kylmä totuus.

Löydät taatusti paremman miehen.

Tilanne pahenee koko ajan ja jos kuvittelet nykyisen tilanteen kymmenkertaisesti pahempana niin saat tulokseksi elämäsi kymmenen vuoden kuluttua kun lapsi on murrosikäinen ja alkaa tosissaan käyttää sitä väkivaltaa.

Koiran kaulan katkaiseminen ym ovat henkisesti häiriintyneen ihmisen puheita.

Sinulla on omat lapset, keskity heidän kasvattamiseensa. Sinuna en uhraisi tuohon suhteeseen enää hetkeäkään. Tuossa on sellainen työmaa että siitä ei ilman ammattilaisia selvitä ja sinun kannattaakin suosiolla häipyä kuvasta.