Näettekö elämässä mitään järkeä?

Jos ajatellaan jollain universaalilla tasolla, niin en näe. En yksilön enkä ihmiskunnan kannalta. Loppujen lopuksi ihmiskunta on kaikista järjettömintä, mitä maapallolle on koskaan tapahtunut. Mutta vuosia sitten ajattelin kuten sinäkin. En nähnyt omalla elämälläni mitään merkitystä, jokainen aamu oli vain yksi paska aamu paskojen aamujen ketjussa. Olisin ollut valmis kuolemaan millä hetkellä tahansa. Tai niin luulin. Yllättäen jouduinkin vakavaan onnettomuuteen ja kertaakaan niiden hirvittävien kipujeni keskelläkään en ajatellut, että jess...vihdoinkin mä kuolen. Kävi aivan päinvastoin ja iski aivan hillitön elämännälkä ja selviytymisen halu. Elämäni on melko samanlaista kuin ennen tuota onnettomuuttakin, mutta enää en tunne halua kuolla. Olen todellakin opetellut nauttimaan elämäni pienistä asioista. 

Ei se tietoisuus kyllä katoa kuoleman jälkeen. Elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen, kun uskoo Jeesukseen pelastajanaan.

Tällä hetkellä silti mietin elämän suuria kysymyksiä ja tehtävääni täällä, kun eräs tehtävä tuli yllättäen päätökseen ja kaikki mullistui odottamatta.

Uskon silti, että Jumala näyttää minulle vielä tien ja tarkoituksen elämälleni jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se tietoisuus kyllä katoa kuoleman jälkeen. Elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen, kun uskoo Jeesukseen pelastajanaan.

Tällä hetkellä silti mietin elämän suuria kysymyksiä ja tehtävääni täällä, kun eräs tehtävä tuli yllättäen päätökseen ja kaikki mullistui odottamatta.

Uskon silti, että Jumala näyttää minulle vielä tien ja tarkoituksen elämälleni jatkossa.

Toisinaan toivon että tulisin uskoon. Vaikka ei mitään jumalaa ja taivasta olisikaan, mutta jos uskoo siihen niin elämällä olisi itselleen merkitys, olkoonkin sitten valetta, mitä väliä. En vain pysty.

Elämässä ei tarvitse olla mitään järkeä.

Ainoita syitä olla kuolematta lienee ihmisten sisäänrakennettu sitkeys odottaa parempia aikoja, sekä sitten, kun ne lopulta koittavat, niin onhan eläminen ihan mukavaa hommaa nauttien ja ollen onnellisena.

(Ja mitä kauempana jeesusväestä, sitä parempi)

Mun mielestä osa ongelmaa mielekkyyden kokemisessa on liika informaatio. Tiedetään, miksi ihminen on kehittynyt sellaiseksi kuin on, mitä tapahtuu aivoissa kun rakastuu, että ihmiset ovat ohjelmoituja olemaan petollisia... Olisi parempi, jos voisi uskoa johonkin, esimerkiksi jumaliin ja kaikenlaiseen taikuuteen ja illuusioihin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ajatellaan jollain universaalilla tasolla, niin en näe. En yksilön enkä ihmiskunnan kannalta. Loppujen lopuksi ihmiskunta on kaikista järjettömintä, mitä maapallolle on koskaan tapahtunut. Mutta vuosia sitten ajattelin kuten sinäkin. En nähnyt omalla elämälläni mitään merkitystä, jokainen aamu oli vain yksi paska aamu paskojen aamujen ketjussa. Olisin ollut valmis kuolemaan millä hetkellä tahansa. Tai niin luulin. Yllättäen jouduinkin vakavaan onnettomuuteen ja kertaakaan niiden hirvittävien kipujeni keskelläkään en ajatellut, että jess...vihdoinkin mä kuolen. Kävi aivan päinvastoin ja iski aivan hillitön elämännälkä ja selviytymisen halu. Elämäni on melko samanlaista kuin ennen tuota onnettomuuttakin, mutta enää en tunne halua kuolla. Olen todellakin opetellut nauttimaan elämäni pienistä asioista. 

Itselleni kävi vähän samoin.

Sairastuin yllättäen vakavasti ja menetin paljon entisestä elämästäni, niin ihmisiä kuin materiaakin.

Elin todella, todella äärimmäisen synkkiä ja raskaita aikoja mutta kun sieltä nousin elämään niin koko maailmankatsomus oli muuttunut.

Nykyään arvostan ihan eri asioita, näen elämässä paljon kauneutta ja syvyyttä, koen elämän merkitykselliseksi, olen kiitollinen monista asioista mitä en osannut ennen arvostaa pätkääkään.

Edelleen tulee vaikeita kausia ja menetyksiä, kenelläpä ei tulisi.

Suhtaudun niihin vaan aivan eri tavalla ja vaikka en elä unelmaelämääni tällä hetkellä tai saa kaikkea haluaamani, uskon että tulevaisuudella on paljon hyvää annettavaa. Uskon että kaikella on aikansa, paikkansa ja merkityksensä. Ajattelen että kaikesta voi oppia jotain ja mikään asia ei ole pelkästään negatiivinen. En pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Itse olen ratkaissut asian niin että yritän tehdä mahdollisimman paljon hyvää ja yritän olla aiheuttamatta muille ongelmia. Elämme vain kerran joten se aika on arvokasta Hyvää voi tehdä vaikka tekemälllä päivätyönsä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä osa ongelmaa mielekkyyden kokemisessa on liika informaatio. Tiedetään, miksi ihminen on kehittynyt sellaiseksi kuin on, mitä tapahtuu aivoissa kun rakastuu, että ihmiset ovat ohjelmoituja olemaan petollisia... Olisi parempi, jos voisi uskoa johonkin, esimerkiksi jumaliin ja kaikenlaiseen taikuuteen ja illuusioihin.

Mun mielestä tässä on ongelmana pikemminkin se, että kuvittelet tietäväsi kaikesta kaiken. Kuvittelet että  ihminen on niin viisas ja kaikkitietävä olento, että kaikki on helposti tutkittavissa ja mitattavissa ja ymmärrettävissä ja se mikä ei ole, sitä ei ole olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tietoisuus kyllä katoa kuoleman jälkeen. Elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen, kun uskoo Jeesukseen pelastajanaan.

Tällä hetkellä silti mietin elämän suuria kysymyksiä ja tehtävääni täällä, kun eräs tehtävä tuli yllättäen päätökseen ja kaikki mullistui odottamatta.

Uskon silti, että Jumala näyttää minulle vielä tien ja tarkoituksen elämälleni jatkossa.

Toisinaan toivon että tulisin uskoon. Vaikka ei mitään jumalaa ja taivasta olisikaan, mutta jos uskoo siihen niin elämällä olisi itselleen merkitys, olkoonkin sitten valetta, mitä väliä. En vain pysty.

Mä haluan myös tietää miksen voi uskoa jumalaan. Olen aina välillä rukoillut, että voisin uskoa jumalaan ja hetken se onnistuukin, mutta lopulta en voi siihen uskoa. Eikö Jeesuskin sanonut, että hänelle, joka koputtaa, avataan. Miksi minulle ei sitten ole avattu?

Aina kun pajautan elämä tuntuu mielekkäältä. Hetken kaikki on kaunista ja seksi taivaalista. Sitten savut loppuu taas. :(

Vierailija kirjoitti:

Ei se tietoisuus kyllä katoa kuoleman jälkeen. Elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen, kun uskoo Jeesukseen pelastajanaan.

Tällä hetkellä silti mietin elämän suuria kysymyksiä ja tehtävääni täällä, kun eräs tehtävä tuli yllättäen päätökseen ja kaikki mullistui odottamatta.

Uskon silti, että Jumala näyttää minulle vielä tien ja tarkoituksen elämälleni jatkossa.

Olen huomannut, että jätän lukematta kaikki kommentit joista silmiin osuvat sanat Jeesus tai Jumala. Olenko ainoa?

Suuremmassa mittakaavassa en näe elämässä merkitystä. Minä en ole täällä mistään syystä, kuten ei myöskään muut ihmiset tai koko maapallomme. Olemme syntyneet sattumalta ja kaikki tämä tulee kuolemaan aikanaan.

Mutta pienemmässä mittakaavassa elämällä on merkitys. Olemme ajattelemaan ja tuntemaan pystyviä olentoja, ja voimme tätä kautta rakentaa itse elämälle merkityksen. Elämä on täynnä mitä ihmeellisempiä asioita ja minusta se vaan lisää elämän hienoutta ja merkityksellisyyttä, että voimme tutkia niitä ja oppia niistä, ilman, että meidän täytyy keksiä jumala kaiken sen taakse. Olen onnellinen siitä, että saan elää ja kokea iloa, rakkautta, uteliaisuutta. Kokea taidetta ja oppia tiedettä.