Kyllä taas ärsyttää eräät työkaverit jotka saikuttaa jatkuvasti
Jos ihminen on vuoden aikana noin 20 kertaa eri pituisilla saikuilla, eikö yhtään omatunto kolkuta? Minä olisin erittäin huolissani itsestäni, jos iskee flunssa ja mahatauti 10 kertaa vuodessa. Joka juhlapyhänä tietyt tyypit sairastuu. Kyllä ottaa päähän tehdä jouluaattona 14 tunnin työpäivä, kun kotona odottaa omat pienet lapset. Ei missään ole sijaisia odottamassa, josko tulee taas kutsu jouluaattona (tai uutena vuotena) ja jonkun on pakko jäädä pitkään vuoroon. Esimies vaatii juhlapyhiltä ja viikonlopuista poissaolotodistukset, mutta mitä se auttaa, kun eräät jää kotiin, jos vähän on kurkku kipeä. Viimeksi yksi työntekijä ilmoitti 10 minuuttia ennen työvuoron alkua, että ei pääse töihin, kun on ruhje lihaksessa ja lääkäri kirjoitti saikkua kai 3 pv. Joskus aina voi ruhjeita tulla, mutta ei kai se työntekoa estä? Alan olla niin täynnä noita itseään herkästi kuuntelevia prinsessoja, että uusi työpaikka lähtee hakuun tämän vuoden aikana.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on jatkuvasti ihmisiä kipeenä, mukaan lukien minä, arvaa miksi? Koska työpaikka on homeessa ja asialle ei tehdä mitään, asiasta ei edes saa puhua. Sitten ihmetellään miksi työntekijät on flunssassa ja keuhkoputkentulehduksessa yms. ja vielä syyllistetään siitä. Sama tilanne aika monessa työpaikassa nykyään. Olen viime vuonna pois yhteensä 35 päivää, enkä kertaakaan syyttä. Onneksi pääsen kohta tuolta pois uuteen työpaikkaan, varmaan alkaa sairaspoissaolot vähentyä...
Sama :/ Vielä tammikuu pitää kestää ja sit jää homefirma menneisyyteen
Itsellä normilämpö 35, sairastan äärimmäisen harvoin. Kerran lämpö nousi 36,9 olin aivan poikki, makasin sängyssä luulin et kuumetta on 39.
Eli se jolla normillämpö on esim. 36.5 niin lisääppäs siihen 2 astetta kuten mulla eli 38,5 niin tiiät miltä tuntuu!
Kinuski kirjoitti:
Itsellä normilämpö 35, sairastan äärimmäisen harvoin. Kerran lämpö nousi 36,9 olin aivan poikki, makasin sängyssä luulin et kuumetta on 39.
Eli se jolla normillämpö on esim. 36.5 niin lisääppäs siihen 2 astetta kuten mulla eli 38,5 niin tiiät miltä tuntuu!
Normilämpö? Kyllä terveellä ihmisellä luonnostaan vaihtelee kehon lämpötila. Minulla on joskus 35,4 ja joskus 36,7. Kuukautiskierto esimerkiksi vaikuttaa, samoin liikunta. Jos makaa sohvalla koko päivän, luonnollisesti kehon lämpötila kainalosta mitattuna voi olla 35,4. Meillä yksi työntekijä kertoi, että hän laittaa flunssassa liikaa vaatetta päälle ja tekee 20 punnerrusta ja 20 kyykkyhyppyä. Sen jälkeen kun mittaa, lämpö nousee helposti vähän päälle 37. Huijaustahan se on, eikä kuumetta lainkaan.
Kinuski kirjoitti:
Itsellä normilämpö 35, sairastan äärimmäisen harvoin. Kerran lämpö nousi 36,9 olin aivan poikki, makasin sängyssä luulin et kuumetta on 39.
Eli se jolla normillämpö on esim. 36.5 niin lisääppäs siihen 2 astetta kuten mulla eli 38,5 niin tiiät miltä tuntuu!
Mistä sää mittaat sun kuumeen? Kainalosta kuumemittarilla? Tiedätkö että se mittaa ihon pintalämpötilan, ei todellakaan mitään kehon lämpötilaa, jolloin esimerkiksi ruoan jälkeen kun pintaverenkierto vähenee tulee alhaisempi tulos. Mittaa peräsuolesta niin alat saada oikeita arvoja. Tyypillinen "alilämmöstä" kärsivä uniikki lumihiutale.
Tiiimin jäsen on aloittanut taas saikuttelun! On nimittäin saanut/ottanut kesäloman vasta loppukesälle, joten tämä alkukesä ollaan pätkittäin töissä ja suurin osa kuukaudesta saikulla.
Harmi vaan meille muille ja firmalle, että esim, heinäkuun miehitykseen on laskettu mukaan juurikin se henkilö jolla ei vielä ole kesälomaa. Että varmaan sitten täytyy jonkun muun venyä lomaltaan kun yksi "sairastaa"
Ja ihan turha tulla jeesustelemaan että "ehkä hänellä on vakava salainen sairaus". Ei ole. Saiket on syystä: käsi kipeä , olkapää jumissa, niskaa särkee. Saatanan saatana.
Tää onkin mielenkiintoinen juttu tää kuume ja alilämpö!
Toki itse saikutan ihsn pelkästään kipujen ja kuluminen vuosi; ikää jo 56vee. En tästä enää mitään työpaikkaa vaihda , enkä pystyisikään, joten olen rytmittämässä työvuoden lomien ja sairastumisten myötä sellaiselle tasolle että jaksan. T. Hotelli/ja ravintola-ala jo 30 vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Eräs sankari sai kenkää kun ilmoittautui vappuryyppäämisen jälkeen sairaaksi ja esimiehet tulivat kotiin katsomaan.Ei ollut kotona vaan naapurissa kännissä.
No millä ne sen sieltä naapurista löysi?
Upp, meidän työpaikan fibro-sairasteleva kävi kesällä viikon töissä, sitten 3viikkoa saikulla. Sitten teki ihan 2viikkoa ja nyt onkin sitten niin loppu, että marraskuuhun asti huilaa.
Tulee aina sen verran töihin että sairaspäivät nollaantuu.
Meillä kans töissä yksi työkaveri on vähän väliä saikulla. Alkaa kyllä niin nyppiä. Aina löytyy joku vaiva ja lääkärissä hyppää tämän tästä. On kyllä jo vähän koomista että kuinka paljon vaivoja voi löytyä alle nelikymppiseltä kun pian eläkeiässäkin ovat saikulla tosi harvoin. Muut joutuu joustamaan ja työt viivästyy tämän takia. Sopivasti vielä nämä saikut ajoittuu joulun aikaan ja kesälomiin, talvilomien yms. Niin sitte jää vielä vuosilomia kivasti pidettäväksi..
Vierailija kirjoitti:
Sairastan migreeniä, ja joudun n. kerran tai kaksi päivää kuukaudessa olemaan migreenin takia saikulla. Tavallaan harmittaa että joudun saikuttaa sen päivän mutta olen asiakaspalvelija ja kovan migreenin kourissa ei pysty edes silmiä auki pitämään niin johan olis palvelua :D tuntuu että osa ei ymmärrä kuinka ikävä ja kauhee migreeni on, onneksi pomoni on edes jotenkuten ymmärtäväinen.
1-2 päivää kuukaudessa on vuodesa 12-24 eli pahimmillaan yli kuukauden poissaolo töistä. Oletko hakenut migreenin estolääkitystä?
Ihan sama. Työelämä on nykyään niin typerää ja tehokkuushakuista, ettei ole mikään ihme, jos sairauslomille jäädään syystä ja toisesta. Saikutus on terve ilmiö!
Olen nyt töissä ja olkapää on jo tulehtunut. Teen nyt kiireentakia 10 h työpäivää. Kunhan tästä kiireet ihan vähän rauhoittuu, menen lääkäriin. Elokuussa käyn jonkun vedon vetäisemässä särkylääkkeitä syömällä ja sitten taas lääkäriin.
Terv siivooja. En ole kivutonta päivää viime vuosina enää nähnyt.
Tässä kesä taittuu syksyyn ja sairaslomalla sitä katselen. Huomrnna lääkäriin lisää kyselemään. En mä tästä enää kuntoudu.
T. Siivooja.
Vierailija kirjoitti:
Tää onkin mielenkiintoinen juttu tää kuume ja alilämpö!
Toki itse saikutan ihsn pelkästään kipujen ja kuluminen vuosi; ikää jo 56vee. En tästä enää mitään työpaikkaa vaihda , enkä pystyisikään, joten olen rytmittämässä työvuoden lomien ja sairastumisten myötä sellaiselle tasolle että jaksan. T. Hotelli/ja ravintola-ala jo 30 vuotta!
Miten olet ylläpitänyt fyysistä kuntoa ja hyvää ergonomiaa ? 56 v ei ole vanha nykyään.
https://www.kaleva.fi/oululaisviisikko-lahtee-leuanvedon-mm-kilpailuihi…
Sote-alalla, jossa töihin voi mennä vain täysin oireettomana ja testiin on mentävä välittömästi pienimmästäkin, on ilmoittautuminen koronalle altistuneeksi muodostunut näille kroonisille lorvikatarritapauksille entistä oivemmaksi keinoksi olla aina silloin tällöin muutama päivä pois töistä. Töihin pitäisi mennä, ilmoitat altistuneesi joten et voi mennä töihin, saat testiajan seuraavalle päivälle ja tulos tulee siitä seuraavana niin hups - kolme päivää menikin taas mukavasti kotona. Kyllähän nyt sen takia kannattaa antaa työntää tikku nenään ilman altistumistakin.
Oma lukunsa ovat sitten nämä joilla lapset sairastavat - aina, kaikkialla ja jatkuvasti. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää.
Lienee myös sanomattakin selvää, että alan olla aika kypsä edellämainittuihin kollegoihin.
Oletteko koskaan miettineet, että se saikuttaja ihminen voi ihan oikeasti olla kipeä. Itse olin leimattu myös ammattivalittajaksi, kun koko ajan oli jotain. Mm. Niskakipuja, jotka työterveys diagnosoi hartiajumiksi n. Puoli vuotta, kunnes selvisi, että kaularangassa ahtauma ja prolapsi ja siitä sitten kaularangan luudutusleikkaus ikää minulla oli 32 v. Silloin. Oli kaikenlaista em. Kaltaista ja selvisi sitten että sairastan etenevää sairautta, joka aiheuttaa kaikenlaista ja välillä olin vaan niin väsy, että piti keksiä, että on flunssassa kun tiesi että väsymyksen takia saikkua ei saa. Väsymys siis yksi oire sairaudestani (ei mielenterveys).
No nyt olen ollut viisi vuotta työkyvyttömyys eläkkeellä. Olin 40 vuotta kun pääsin eläkkeelle. Ei todellakaan ollut kiva saikuttaa vähän väliä, mutta pakko oli. Eikä eläkeellekään pääse tässä iässä ilman saikkuja ja todellisia vaivoja, jotka vaikeuttavat joka päiväistä elämää.
Kaikille valittajille terveiset, että et voi oikeasti tietää mitä kenenkin saikun takana on, joten pidä susi kiinni.
Ei ole työyhteisön tehtävä arvioida saikkuijen tarpeellisuutta. Jos ihminen itse kokee ettei kykene työhön, niin silloin ei varmaan kykene. Työterveyshuolto sen asianmukaisuuden sitten arvioikoon ja työnantaja miettiköön työsuhteen jatkamisen edellytyksiä. On se kun toisten sairaudetkin niin ärsyttää. Joku ongelmahan saikuttelussa on aina taustalla. Ja hupisaikuttelujen mahdollistamisesta voi sitten syyttää ihan työnantajan käytäntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Tiiimin jäsen on aloittanut taas saikuttelun! On nimittäin saanut/ottanut kesäloman vasta loppukesälle, joten tämä alkukesä ollaan pätkittäin töissä ja suurin osa kuukaudesta saikulla.
Harmi vaan meille muille ja firmalle, että esim, heinäkuun miehitykseen on laskettu mukaan juurikin se henkilö jolla ei vielä ole kesälomaa. Että varmaan sitten täytyy jonkun muun venyä lomaltaan kun yksi "sairastaa"
Ja ihan turha tulla jeesustelemaan että "ehkä hänellä on vakava salainen sairaus". Ei ole. Saiket on syystä: käsi kipeä , olkapää jumissa, niskaa särkee. Saatanan saatana.
Aahh, just tämä. Olenko minä itse kirjoittanut tämän viime yönä unissani? Täsmää ihan täysin.
Yksi nuori tyttö meillä hoiva-alan keskisuuressa yksikössä on ollut vuoden sisällä 4 tai 5 kertaa poissa niska-hartiakipujen takia, innolla odotan, milloin työterveys älyää kertoa hänelle, että elintavat ja hartiaseudun jumppa ovat niitä, millä vaivaa voi estää uusiutumasta. Tyttö sanoi, että hierojalla käynti auttaa viikon, pari. Teki mieli sanoa, että älä ihmeessä tee sitten muuta terveytesi eteen kuin ota saikkua ja käy hierojalla 3 kertaa vuodessa.