Kysynpäs nyt minäkin: mitä tämä mies meinaa?
Olen nyt ihan sekaisin, kun mies, jonka kanssa olen nyt muutaman kerran tavannut, käyttäytyy tosi oudosti. Noin viikko sitten kysyi tavataanko vielä. Vastasin, että minulle sopii, kunhan löydetään aikaa. Parin päivän päästä otti uudelleen yhteyttä ja kysyi, milloin voitaisiin tavata. Joulun aika on ollut oikeasti todella kiireistä, joten en osannut sanoa mitään ajankohtaa, mutta lupasin palata asiaan. Jouluna lähetin sitten hyvän joulun toivotuksen ja hän vastasi siihen ihan normaalisti. Sitten vähän tämän jälkeen huomasin, että hän oli poistanut minut fb-kavereistaan. En tiedä, milloin tämä on tapahtunut. Ajattelin, että ei häntä nyt sitten näköjään kiinnostanutkaan tarpeeksi. Nyt sitten eilen huomasin, että häneltä oli tullut puhelu, kun en ole päässyt vastaamaan.
Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Pitääkö minun nyt sitten ottaa yhteyttä? Onko mahdollista, että hän on vahingossa poistanut minut fb-kavereista? Vai olisiko sittenkin vahingossa tehnyt sen eilisen puhelun? Ja miksi itse otti yhteyttä ja ehdotti tapaamista, kun kuitenkin poisti fb:sta? Ja mitä minun nyt pitää tehdä? En haluaisi ahdistaa häntä, jos häntä ei kiinnosta, mutta toisaalta tämä vaivaa nyt kovasti. Ja jos hän nyt vielä ottaa itse yhteyttä, miten otan puheeksi tämän hämmennykseni?
Kommentit (253)
Vierailija kirjoitti:
Missä on ap? Treffeillä?
Tässähän minä, ihan kotona lasten kanssa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.
ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Vierailija kirjoitti:
212:n kanssa olen samaa mieltä alussa, mutta tätä en ymmärrä: "Suosittelisin sulle että poistu kokonaan fb:stä, koska et sosiaalisesti ymmärrä niitä tapoja joita somessa käytetään". On myös ihmisiä, joilla ei ole fb:n kaverilistoillaan kaikki ihmiset, joille on joskus sanonut päivää. Esim. itsellä siellä on vain ne ihmiset, joiden kanssa haluan olla muutakin kuin tällainen hyvänpäiväntuttu. Niitä on alle 100. (Mikä ei ilmeisesti ole ns. naamakirjaetiketin mukaista, sillä se tyrkyttää minulle kokoajan lisää kavereita.) Sen sijaan miehelläni on noin 400 kaveria, joista osa on oikeita kavereita (ja sukulaisia) mutta osa on "kavereita". Fb:llä on yllättävä paljon tekemistä myös "oikean elämän" kanssa. Jos joku sanoo sulle päin naamaa, ettei halua enää olla sinun kaveri, niin tuskin itsekään enää tyrkyttäisit ko. henkilölle seuraasi. Mutta mitä ovat mielestäsi nämä sosiaaliset tavat, joita somessa käytetään? Ihan mielenkiinnosta.
No tämä juuri. En käsitä, miten joillekin tämä tuntuu olevan ihan yhdentekevää, että toinen on ihan tietoisesti tehnyt tällaisen valinnan juuri sinun kohdallasi.

apLuulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
212:n kanssa olen samaa mieltä alussa, mutta tätä en ymmärrä: "Suosittelisin sulle että poistu kokonaan fb:stä, koska et sosiaalisesti ymmärrä niitä tapoja joita somessa käytetään". On myös ihmisiä, joilla ei ole fb:n kaverilistoillaan kaikki ihmiset, joille on joskus sanonut päivää. Esim. itsellä siellä on vain ne ihmiset, joiden kanssa haluan olla muutakin kuin tällainen hyvänpäiväntuttu. Niitä on alle 100. (Mikä ei ilmeisesti ole ns. naamakirjaetiketin mukaista, sillä se tyrkyttää minulle kokoajan lisää kavereita.) Sen sijaan miehelläni on noin 400 kaveria, joista osa on oikeita kavereita (ja sukulaisia) mutta osa on "kavereita". Fb:llä on yllättävä paljon tekemistä myös "oikean elämän" kanssa. Jos joku sanoo sulle päin naamaa, ettei halua enää olla sinun kaveri, niin tuskin itsekään enää tyrkyttäisit ko. henkilölle seuraasi. Mutta mitä ovat mielestäsi nämä sosiaaliset tavat, joita somessa käytetään? Ihan mielenkiinnosta.
No tämä juuri. En käsitä, miten joillekin tämä tuntuu olevan ihan yhdentekevää, että toinen on ihan tietoisesti tehnyt tällaisen valinnan juuri sinun kohdallasi.
ap
Jos joku sanoo noin päin naamaa, hän todennäköisesti tarkoittaa sitä. Somessa tosin asia voi olla päinvastoin; hän voi yrittää herättää huomiosi tai haluaa katsoa saako reaktion aikaiseksi. Tietenkin voi myös olla ettei hän halua olla kanssasi tekemisissä. Vaikea tietää. Mutta on myös olemassa tuollaisia huomiota hakevia ihmisiä, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen huomiosi. Siksi some-maailma on vähän erilainen, ja ei pitäisi ottaa liian vakavasti mitä siellä sattuu ja tapahtuu. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.
ap
Saanko neuvoa sinua? Juuri noiden sekaannusten takia, älä ota fb:hen henkilöä, josta et vielä tiedä paljoakaan. Hän voi olla vaikka kuinka epätasapainoinen ja ikävä tyyppi. Jotkut pelaa ikävää peliä ; poistelevat ja ottavat takaisin ystäväksi. Miksi tuhlaisit aikaasi sellaiseen? Tapaile ensin ihmistä tarpeeksi monta kertaa, jotta voit ymmärtää hänen motiivejaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
212:n kanssa olen samaa mieltä alussa, mutta tätä en ymmärrä: "Suosittelisin sulle että poistu kokonaan fb:stä, koska et sosiaalisesti ymmärrä niitä tapoja joita somessa käytetään". On myös ihmisiä, joilla ei ole fb:n kaverilistoillaan kaikki ihmiset, joille on joskus sanonut päivää. Esim. itsellä siellä on vain ne ihmiset, joiden kanssa haluan olla muutakin kuin tällainen hyvänpäiväntuttu. Niitä on alle 100. (Mikä ei ilmeisesti ole ns. naamakirjaetiketin mukaista, sillä se tyrkyttää minulle kokoajan lisää kavereita.) Sen sijaan miehelläni on noin 400 kaveria, joista osa on oikeita kavereita (ja sukulaisia) mutta osa on "kavereita". Fb:llä on yllättävä paljon tekemistä myös "oikean elämän" kanssa. Jos joku sanoo sulle päin naamaa, ettei halua enää olla sinun kaveri, niin tuskin itsekään enää tyrkyttäisit ko. henkilölle seuraasi. Mutta mitä ovat mielestäsi nämä sosiaaliset tavat, joita somessa käytetään? Ihan mielenkiinnosta.
No tämä juuri. En käsitä, miten joillekin tämä tuntuu olevan ihan yhdentekevää, että toinen on ihan tietoisesti tehnyt tällaisen valinnan juuri sinun kohdallasi.
apJos joku sanoo noin päin naamaa, hän todennäköisesti tarkoittaa sitä. Somessa tosin asia voi olla päinvastoin; hän voi yrittää herättää huomiosi tai haluaa katsoa saako reaktion aikaiseksi. Tietenkin voi myös olla ettei hän halua olla kanssasi tekemisissä. Vaikea tietää. Mutta on myös olemassa tuollaisia huomiota hakevia ihmisiä, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen huomiosi. Siksi some-maailma on vähän erilainen, ja ei pitäisi ottaa liian vakavasti mitä siellä sattuu ja tapahtuu. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Ymmärrän, mitä tarkoitan. Mutta en edelleenkään tajua, miksi suurin osa ketjuun vastanneista tuntuvat täysin ohittavan sen mahdollisuuden, että sillä juuri tarkoitetaan sitä, ettei haluta olla tekemisissä. Vaikka on olemassa myös muita mahdollisuuksia, ei se silti poista tätä mahdollisuutta täysin. Ja tämä pelkkä mahdollisuuskin saa minut ihan suunniltani, koska se ei ole täysin poissuljettu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.
apSaanko neuvoa sinua? Juuri noiden sekaannusten takia, älä ota fb:hen henkilöä, josta et vielä tiedä paljoakaan. Hän voi olla vaikka kuinka epätasapainoinen ja ikävä tyyppi. Jotkut pelaa ikävää peliä ; poistelevat ja ottavat takaisin ystäväksi. Miksi tuhlaisit aikaasi sellaiseen? Tapaile ensin ihmistä tarpeeksi monta kertaa, jotta voit ymmärtää hänen motiivejaan.
Meinaatko, että se epätasapainoinen ja ikävä tyyppi muuttuu tasapainoiseksi ja mukavaksi, jos en häntä ota fb-kaveriksi? Eikö se nimenomaan ole hyvä, että tällaiset paljastuvat vaikka sen fb:n kautta. Sama se minulle mitä kautta ne pakit ja pelailut tapahtuvat, ikävää se varmasti on joka tapauksessa. En osaa demonisoida fb:a tällaisissa asioissa. Jos ihminen on mätä, niin hän on kai mätä ilman fb:akin. Ajan tuhlaamista joka tapauksessa.
Mutta jos ihan totta puhutaan, jollain sairaalla tavalla minusta olisi ihan imartelevaa, että olisi poistanut minun fb:sta hakeakseen huomiotani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.
ap
Huomaatko mihin huomiosi menee? Ehdotin sinulle maskuliinistä, miesmäistä, aloitteellista miestä. Ohitit koko kommentin, ja sinä jumitat edelleen tuossa asiassa, että sinut on torjuttu. Keskityt ainoastaan siihen. Mielestäni sinun kannattaisi ottaa asenne, että jos joku homma ei heti mene eteenpäin, niin unohdat sen. Tuollainen pähkäily on ihan älytöntä.

Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.ap
Saanko neuvoa sinua? Juuri noiden sekaannusten takia, älä ota fb:hen henkilöä, josta et vielä tiedä paljoakaan. Hän voi olla vaikka kuinka epätasapainoinen ja ikävä tyyppi. Jotkut pelaa ikävää peliä ; poistelevat ja ottavat takaisin ystäväksi. Miksi tuhlaisit aikaasi sellaiseen? Tapaile ensin ihmistä tarpeeksi monta kertaa, jotta voit ymmärtää hänen motiivejaan.
Meinaatko, että se epätasapainoinen ja ikävä tyyppi muuttuu tasapainoiseksi ja mukavaksi, jos en häntä ota fb-kaveriksi? Eikö se nimenomaan ole hyvä, että tällaiset paljastuvat vaikka sen fb:n kautta. Sama se minulle mitä kautta ne pakit ja pelailut tapahtuvat, ikävää se varmasti on joka tapauksessa. En osaa demonisoida fb:a tällaisissa asioissa. Jos ihminen on mätä, niin hän on kai mätä ilman fb:akin. Ajan tuhlaamista joka tapauksessa.
Mutta jos ihan totta puhutaan, jollain sairaalla tavalla minusta olisi ihan imartelevaa, että olisi poistanut minun fb:sta hakeakseen huomiotani.
ap
Riippuu miten sen ottaa. Fb:n kautta ihminen saa sinusta paljon tietoa, itse hyväksyisin sinne vain aidot ja luotettavat ystävät, en mitään deittiseuraa. Mutta tee mitä itse näet parhaaksi. Vihjasin myös sen, että fb tuo mukanaan turhaa draamaa, mutta sinä menit suin päin tähän draamaan mukaan ja mietit vieläkin poistiko hän sinut vahingossa vai tahallaan. Huomaatko? Minä en enää miettisi tuollaista miestä, vaan menisin eteenpäin. Tai olisin kyllä soittanut hänelle ajat sitten, varmistaakseni miksi hän oli soittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.
apHuomaatko mihin huomiosi menee? Ehdotin sinulle maskuliinistä, miesmäistä, aloitteellista miestä. Ohitit koko kommentin, ja sinä jumitat edelleen tuossa asiassa, että sinut on torjuttu. Keskityt ainoastaan siihen. Mielestäni sinun kannattaisi ottaa asenne, että jos joku homma ei heti mene eteenpäin, niin unohdat sen. Tuollainen pähkäily on ihan älytöntä.
Juuri tätä tarkoitin. Minusta se varsinainen pointti on juuri se torjutuksi tuleminen. Sanoinhan tuossa äskeisessä viestissä, että aloitteen tekeminen ei olisi ongelma, mikäli en tuntisi tuleeni torjutuksi.
Kyllä tarvitsen varmasti aloitteellista miestä, mutta ennen kaikkea sellaista miestä, joka ei torju minua. Tämä mies on ollut koko ajan erittäin aloitteellinen. Otti alussa yhteyttä ihan joka päivä, vaikkei mitään asiaa ollutkaan. Suostutteli minut tapaamiseen, vaikka epäröin paljon, pyysi fb-kaveriksi jne.
ap
Ehei, varsinainen pointti ei pitäisi olla torjunta. Vaan se, onko sinulla tunteita vai ei. Jos on, olet valmis tekemään jotain. Jos ei, annat asian olla. Jos pelkäät että mies on peluri, annat olla. Jos pelkäät liikaa torjuntaa, vedät puoleesi torjuntaa. Jos annat pelon hallita sinua, et tiedä mitä haluat tehdä. Jos kuuntelet omia tunteitasi, tiedät mitä sinun kuuluu tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.ap
Saanko neuvoa sinua? Juuri noiden sekaannusten takia, älä ota fb:hen henkilöä, josta et vielä tiedä paljoakaan. Hän voi olla vaikka kuinka epätasapainoinen ja ikävä tyyppi. Jotkut pelaa ikävää peliä ; poistelevat ja ottavat takaisin ystäväksi. Miksi tuhlaisit aikaasi sellaiseen? Tapaile ensin ihmistä tarpeeksi monta kertaa, jotta voit ymmärtää hänen motiivejaan.
Meinaatko, että se epätasapainoinen ja ikävä tyyppi muuttuu tasapainoiseksi ja mukavaksi, jos en häntä ota fb-kaveriksi? Eikö se nimenomaan ole hyvä, että tällaiset paljastuvat vaikka sen fb:n kautta. Sama se minulle mitä kautta ne pakit ja pelailut tapahtuvat, ikävää se varmasti on joka tapauksessa. En osaa demonisoida fb:a tällaisissa asioissa. Jos ihminen on mätä, niin hän on kai mätä ilman fb:akin. Ajan tuhlaamista joka tapauksessa.
Mutta jos ihan totta puhutaan, jollain sairaalla tavalla minusta olisi ihan imartelevaa, että olisi poistanut minun fb:sta hakeakseen huomiotani.
apRiippuu miten sen ottaa. Fb:n kautta ihminen saa sinusta paljon tietoa, itse hyväksyisin sinne vain aidot ja luotettavat ystävät, en mitään deittiseuraa. Mutta tee mitä itse näet parhaaksi. Vihjasin myös sen, että fb tuo mukanaan turhaa draamaa, mutta sinä menit suin päin tähän draamaan mukaan ja mietit vieläkin poistiko hän sinut vahingossa vai tahallaan. Huomaatko? Minä en enää miettisi tuollaista miestä, vaan menisin eteenpäin. Tai olisin kyllä soittanut hänelle ajat sitten, varmistaakseni miksi hän oli soittanut.
Kun huomasin, että hän oli minut poistanut, minä aioinkin jättää asian siihen. En miettisi enää, ottaisinko yhteyttä, en olisi lähettänyt uuden vuoden viestiä, en olisi kirjoittanut tätä aloitusta, jos ei olisi tullut sitä puhelua.
Miten sinä nyt voit siis varmuudella sanoa, että tämä on jokin tahallaan järjestetty draama? Minusta tässä ei ole mitään draamaa. On vain yksi säälittävä nainen, joka on epätoivoisen ihastunut, mutta sössii ihan kaiken.
ap
Itsetunto kuntoon, nainen. Pitää rakastaa itseään, että voi rakastaa muita.
Vierailija kirjoitti:
Ehei, varsinainen pointti ei pitäisi olla torjunta. Vaan se, onko sinulla tunteita vai ei. Jos on, olet valmis tekemään jotain. Jos ei, annat asian olla. Jos pelkäät että mies on peluri, annat olla. Jos pelkäät liikaa torjuntaa, vedät puoleesi torjuntaa. Jos annat pelon hallita sinua, et tiedä mitä haluat tehdä. Jos kuuntelet omia tunteitasi, tiedät mitä sinun kuuluu tehdä.
Nyt minulta loppuivat sanat. Tämä oli todella upeasti sanottu, kiitos tästä viestistä. :)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhuu, ap?
En ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään. Saan parin päivän päästä työvuorolistoja vähän pidemmälle ja sieltä voin yrittää löytää niitä tapaamisajankohtia valmiiksi, jos/kun vielä otan yhteyttä. Minun pitää nyt vielä tämä aika miettiä, onko mitään järkeä enää ottaa yhteyttä, kun tämä tosiaan on minulle näin hankalaa. Tällä hetkellä tämänkin ketjun takia on pää nyt niin sekaisin koko asiasta, että minun pitää miettiä sitäkin, miten pystyn jatkamaan tästä eteenpäin, vaikka nyt saisinkin tapaamisen sovittua. Mutta sen olen nyt päättänyt, että jos mies nyt vielä ottaa yhteyttä, mietin tarkemmin, mitä vastaan ja olen aktiivisempi. Eihän tämä nyt monien mielestä mikään kummoinen päätös ole, mutta kyllä minä olen tästä ketjusta jotain oppinut.ap
Luulen, että sinulle sopisi paremmin sellainen perinteisen maskuliininen mies, joka tekee kaikki aloitteet ja päätökset. Ei siis millään pahalla, vaan olen seurannut ketjua ja ihmetellyt sinun hitauttasi. Mutta ehkä et tosiaan voi sille mitään. Ota siis sellainen mies joka tasapainottaa ja täydentää sinun puoliasi ja piirteitäsi. Kaksi saamatonta analysoijaa ei ainakaan saa aikaiseksi mitään. Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi tästä ketjusta. Itseäni ärsytti aika lailla jotkut asenteesi ja vastauksesi, mutta jokaisella on omat huonot puolensa.
Ihan varmasti olen kirjoittanut todella ärsyttävästi, mutta minulla on todella tässä ketjussa ollut sellainen tunne, että kukaan ei näe sitä varsinaista pointtia, vaan ihmettelevät jotain ihan toissijaisia asioista. Tottakai minä voin itsekin tehdä aloitteen ja ehdottaa tapaamista. Olen tehnyt niin aiemminkin. Nyt on kuitenkin eri tilanne, kun minut on torjuttu (fb-poisto) ja se torjunnan jälkeinen soitto on voinut olla vahinko, joten se miehen halu torjua minut ei ole ehkä mihinkään kadonnut. Olisi ihan eri asia, jos voisin olla varma, että mies on oikeasti halunnut ottaa vielä yhteyttä tai jos koko fb-poistoa ei olisi tapahtunut. Ei minun silloin tarvitsisi tätä täällä pähkäillä, vaan tekisin ilman muuta aloitteen.ap
Huomaatko mihin huomiosi menee? Ehdotin sinulle maskuliinistä, miesmäistä, aloitteellista miestä. Ohitit koko kommentin, ja sinä jumitat edelleen tuossa asiassa, että sinut on torjuttu. Keskityt ainoastaan siihen. Mielestäni sinun kannattaisi ottaa asenne, että jos joku homma ei heti mene eteenpäin, niin unohdat sen. Tuollainen pähkäily on ihan älytöntä.
Juuri tätä tarkoitin. Minusta se varsinainen pointti on juuri se torjutuksi tuleminen. Sanoinhan tuossa äskeisessä viestissä, että aloitteen tekeminen ei olisi ongelma, mikäli en tuntisi tuleeni torjutuksi.
Kyllä tarvitsen varmasti aloitteellista miestä, mutta ennen kaikkea sellaista miestä, joka ei torju minua. Tämä mies on ollut koko ajan erittäin aloitteellinen. Otti alussa yhteyttä ihan joka päivä, vaikkei mitään asiaa ollutkaan. Suostutteli minut tapaamiseen, vaikka epäröin paljon, pyysi fb-kaveriksi jne.
ap
En lukenut koko ketjua eli tätä on varmaankin jo ehdottettu: kysy siltä mieheltä. Sano että haluaisit vielä tavata, koska ilmeisesti oikeastikin haluat. Jollei hän halua ja yritti sitä näin ovelasti viestittää; se selviää, jos hän some- venkoili epävarmuuksissaan, tai jos hän haluaa vielä nähdä- kaikki selviää. Vain yhden viestin avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos 188 ja 189 viesteistänne. :) Silloin kun huomasin, että minut oli poistettu olin jo aikeissa kysyä asiasta, mutta tuolloin ajattelin, että on noloa kysyä, miksi näin on tapahtunut, kun kai tyhmemmänkin pitäisi tajuta, että se tarkoittaa välien katkaisua ja ettei enää kiinnosta. Ja kun on todellakin mahdollista, että se puhelu on ollut vahinko, niin ei se nyt ole kovin helppoa nytkään sitä kysyä. Se, että toinen vastaa kohteliaasti uuden vuoden toivotukseen, ei vielä mielestäni tarkoita sitä, että miestä kiinnostaisi edelleen tavata, vaikka täällä nyt näin väitetään.ap
:) Ei ole kokovarma juttu, mutta kyllä se aika todennäköistä on. Siis, että mies on edelleen kiinnostunut. Sillä jos mies on täysin välinpitämätön, ei se jaksa tai viiti vaivautua vastaamaan ollenkaan. Varsinkaan pitemmällä viiveellä. Ehkä mies on itsekin hämmentynyt ja miettiinyt pitkään, mitä vastata. Oliko viestissä muuta kuin uv:n toivotus?
Okei. No täytyy vain todeta, että minä näen tämä eri tavalla. Minulle on esimerkiksi tullut aiemmin tapailemiltani tyypeiltä joulun ja uuden vuoden toivotuksia ja olen heille vastannut, vaikka minulla ei ole aikomustakaan heitä enää tavata, koska se on minusta kohteliasta. Mutta jos oikeasti sinä ajattelet näin, niin toki minun pitää tuotakin vaihtoehtoa miettiä. Aika kapeasti ajattelen näitä asioita, myönnän. Juuri tätä varten on kiva päästä tänne purkamaan ja pohtimaan, vaikka joidenkin mielestä tämä on tyhmää jahkailua.
apYritän auttaa parhaani mukaan. Oletko vastannut niihin aikaisemmin tapailemiesi miesten toivotusviesteihin heti vai viiveellä? Mietin tässä sitä, että jos miehen suhtautuminen olisi täysin neutraalia ja mies olisi vastannut puhtaasti kohteliaisuuttaan, miksi se ei olisi tehnyt sitä heti? Mielestäni mies on selvästi miettinyt asiaa kun vastauksessa on nuinkin pitkä viive. Jos sinä olisit miehelle täysin yhdentekevä, tuskin hän olisi enää 16h jälkeen laittanut mitään viestiä takaisin vaan ajatukset olisi jo ihan muualla.
Kiitos taas tästä viestistä sinulle. Olet ihana kun jaksat tsempata :)
Totta kyllä että olen niille ei-kiinnostaville miehille vastannut välittömästi sen kummemmin asiaa miettimättä.ap
Nyt vaan rohkeesti viestiä menemään! :) Sanot miehelle, että olit laittamassa viestiä tapaamisesta fb:n/messengerin kautta, mutta huomasit tulleesi sieltä poistetuksi niin menit hämmennyksiin. Se antaa sille ns. luonnollisen selityksen, miten olit ylipäätään huomannut poiston, eikä tee sinusta stalkkia tai kyylää. Se antaa selitystä miehelle myös sen asian suhteen, mikset ehdottanutkaan tapaamisaikaa niin kuin olit luvannut. Kysy vielä, että mitä olet mieltä, haluatko vielä tavata? Jos hän vastaa myöntävästi, niin siinä vaiheessa laitat pari vaihtoehtoa, mitkä sulle varmasti sopii, ettei vaan tarvi mennä perumaan. Sairastumista yms. inhimillistä ei tietenkään lasketa. Jos hän vastaa kieltävästi (niin kuin pelkäät käyvän) niin toteat tyyliin, että "totta, ei tästä mitään ehkä tulisikaan koska pitkä välimatka tmv." Kun kysyt mieheltä mielipidettä, saat rehellisen vastauksen, eikä kysymys tee sinusta epätoivoista takertujaa tai et saa siinä siipeesi, sillä voit vastata mahdolliseen kielteiseenkin vastaukseen neutraalisti tyyliin, ettei se ehkä oliskaan ollut hyvä idea. Kysyminen samalla kuitenkin osoittaa kuitenkin kiinnostusta. En tiedä, ymmärsitkö, mitä ajoin takaa. Mutta tsemppiä!
Hei ap nyt oikeesti! :)
Mukavaa huomata että jotakuta kiinnostaa tämä tapaukseni :)
Tiedän että tämä on typerää ja säälittävää, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että en pysty enää tapaamaan tätä miestä koska pelkään yksinkertaisesti liikaa.
ap
Jos jotakuta vielä kiinnostaa tämä tarina, niin laitoin juuri miehelle viestiä. Joo, tiedän, että aikaa on kulunut ihan liikaa ja olen saamaton luuseri, mutta tämä on nyt koko viikon minua vaivannut ja haluaisin sittenkin vielä nähdä tämän miehen.
Ihan vain kuulumisia kyselin näin alkuun. Tosi iso pelko nyt on kyllä, mitä vastaa vai vastaako ollenkaan. Tänne oli nyt pakko tulla purkamaan taas tätä juttua.
ap
En ymmärrä miksen ottaisi. En minä nyt deiteillä kuitenkaan yhtä mittaa juoksentele enkä varsinkaan useampaan kertaan saman ihmisen kanssa, jos en halua olla oikeasti väleissä myös tulevaisuudessa.
ap