Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jätin miehen yksin kotiin uudeksi vuodeksi
Reissurille
31.12.2016 |
Kerrankin elämässäni on AV-palstan arvoinen tilanne, joten ilman muuta mielipiteitä!
Siis näin: Mies on yksityisyrttäjä, jolla on ollut hullu vuosi, työläämpi kuin koskaan aiemmin ja paljon suunniteltua raskaampi. Hänellä ei ole ollut kesän jälkeen pidempää lomaa, mutta vielä muutaman viikon raskaan työmäärän jälkeen on tarkoitus olla vapaata useita kuukausia (4-5 kk). Olen tukenut, olen hengaillut sohvalla kaverina lepopäivinä, olen hoitanut kotihommista suuremman osan. Ei lapsia. Olen kuitenkin myös pyytänyt (käytännössä velvoittanut) tulemaan tiettyihin tapaamisiin tai juhliin mukaan syksyn aikana. Olen auttanut vähän myös itse töissä, omien töideni ohella. Minulla on ollut vain rajallisesti omia menoja (yksi työmatka syyskuussa viikon, omaa menoa säännöllisesti 1ilta / vko, muuten aina miehen kanssa).
Joulua juhlimme äitini luona 7 tuntia, kotiin yöksi lähdimme jo klo 21 (samassa kaupungissa). Tämä on mielestäni hyvin maltillista verrattuna haaveideni monipäiväiseen joulunviettoon. Vanhempani ovat eronneet ja perinteisesti olen tottunut näkemään isääni myös joulun pyhinä. Tänä vuonna sovimme miehen väsymyksen nimissä, että oltiin pyhät kotona vaan lepäillen ja mennään uudeksi vuodeksi isälleni.
No, eilen aamulla mies sitten toteaa, että on liian väsynyt lähtemään. En varmastikaan vastannut maailman rakentavimmin, mutta alkuärsytyksen jälkeen ilmaisin kuitenkin ymmärtäväni ja empatiseerasin ja kerroin omista tunteistani ja koetin saada aikaiseksi keskustelua kompromissista. Ei onnistunut, mies oli liian väsynyt ajattelemaan asiaa. Minä sitten ajattelin keskenäni ja tänään aamulla otin asian uudelleen puheeksi. Ehdotin mahdollisimman lyhyttä reissua (sinne vasta illaksi ja kotiinlähtö aamiaisen jälkeen). Ei käynyt.
Miehen mielestä ainut hyvä kompromissi olisi ollut lykätä menoa "parilla viikolla". Tähän en kyennyt suostumaan, koska isääni on kohtaan on mielestäni melko tökeröä perua samana päivänä, kun he odottavat meitä. Toisekseen tämä suunnitelma oli jo seurausta lykkäämisestä mieheni hyväksi, ei tehnyt mieli tehdä samaa uudelleen. Kolmanneksi minulla ja meillä on tammikuussa paljon muitakin pakollisia menoja, ja puolisoni tuntien jos jotain alkaa olla tiedossa joka viikonlopulle, alkaa hän protestoida ja peruu jonkun kuitenkin.
Siispä tein nythökanapurilaiset lounaaksi ja vietin aikaa hänen kanssaan, kunnes lähdin ja nyt istun junassa. Sydäntä raastaa jättää toinen kotiin uudenvuoden aatoksia, enkä olisi halunnut viettää iltaa erossa, mutta kun häntä ei ollut mahdollista maanitella mukaan, niin tein ratkaisuni. Etenkin, kun tiedossa ei olisi mitään romanttista illallista ja samppanjaa kattoterassilla, vaan elokuvien katsomista sohvalla. Jos emme olisi sopineet mitään menoja, se olisi sopinut minulle oikein hyvin! Mutta kai olen saanut tarpeekseni miehen viime hetken perumisista väsymyksen varjolla. Toisinaan se on ymmärrettävää. Mutta jossain vaiheessa kai olen vittuuntunut ja koen, että puolison pitäisi ottaa elämänsä omiin käsiinsä eikä luottaa siihen, että hänen rankan työnsä takia kaikille on ok perua ja lykätä ja tavata "sitten joskus". Minä en häntä voi kuntoon hoitaa, se on hänen omissa käsissään.
Tunnen itseni nyt aika epäreiluksi, koska hän on nyt väsynyt juuri sen takia, että pyrkii saamaan työt kasaan ja päästä pitkälle lomalle. Ehkä olen aiemmista vastaavista suunnitelmista päätellen asenteella "uskon, kun näen."
Mielipiteitä?
Kommentit (28)
Huono provo, joka paljastui kun kerroit nyhtökanahampurilaisista. Sellaista scheissea ei kukaan syö - yök.
Nyt joku ROTI ja parempia provoja!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reissurille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäminäminäminäminä. Minä. Säälin miestäsi.
Kiitos vastauksesta. Tämä minua kiinnostaakin, että olinko todella itsekäs. Ehkä olinkin! En mitenkään kiellä sitä. Mutta en tiedä.
Jos teidät on kutsuttu uuden vuoden juhliin, mutta puolisollesi iskee vatsatauti, jäätkö hänen kanssaan viime hetkellä kuitenkin kotiin? Entä jos viime hetkellä häntä ei vaan huvita lähteä, jäätkö itse myös kotiin?
Eilen oman työpäiväni jälkeen autoin miestä tämän töissä kaksi tuntia. Olen kieltäytynyt useimmista kutsuista siksi, että haluan viettää aikaa puolisoni kanssa, mutta tiedän ettei hän jaksa. Mutta kenties mittani on täyttynyt hänen jatkuvaa väsymystään.
En ole ollenkaan varma, teenkö oikein, vai olenko itsekäs.
Jään kotiin tietysti.En edes harkitsisi lähtemistä.Oma perhe etusijalla.
Jos itselle iskisi vatsatauti niin mieluummin sairastan yksin ja rauhassa, kuin puolison kytätessä vierestä.
Varmaan isäsikin odottaa vierailuasi.Tämän takia olen sitä mieltä,että teit oikein.Miehesi saa myös levätä sillä aikaa.Yleensä ihmiset,jotka välittävät läheisistään,miettivät näitä asioita noin kuin sinä teet.
Reissurille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ukko oo ihan tyytyväinen että saa olla rauhassa yksin kerrankin
Tämä kommentti on niin epäsopiva tilanteeseemme, että nauroin ääneen. Kiitos siitä! Mies saa olla yksin niin paljon kuin sielu sietää, minä sen sijaan en, koska hän haluaisi viettää kaiken vapaa aikansa kanssani.
Mukavaa vuodenvaihdetta sinulle! Toivottavasti saat viettää sen haluamassasi seurassa!
Kyllä saan eikä tarvitse av-raadilta kysyä teenkö oikeita ratkaisuja :)
Ap:
Et ole mitenkään itsekäs, päinvastoin. Olet empaattinen ja kompromisseihin kykenevä ihminen. Ymmärrän näkökulmasi täysin: ei kukaan jaksa koko ajan joustaa. Miehelläsi olisi itsetutkiskelun paikka. Näyttää siltä, että teillä on viime kuukaudet menty lähes täysin miehen mukaan, perhe-elämänne siis epätasapainossa miehesi hyväksi. Kyllä nyt olisi ollut miehesi vuoro joustaa tai ainakin kovasti pahoitella, ettei NYTKÄÄN jaksa tulla ja joutuu TAAS muuttamaan ETUKÄTEEN SOVITTUJA sopimuksia.
Tsemppiä! Moni harkitsisi jo avioeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehesi terapian tarpeessa työnarkomanian, läheisriippuvuuden tms vuoksi? Ja miten ihmeessä olet jaksanut elää pitkälti vain hänen elämäänsä? Nyt tekemäsi ratkaisu on ainoa oikea, ei kai hänen ongelmansa voi loputtomasti rajoittaa sinun sosiaalisia kontakteja. Ja mikä ongelma siinä on että jos hän on väsynyt ja tarvitsee lepoa että sinä kuitenkin käyt omissa menoissasi? Tuskin se mitään laatuaikaa tosiaan on kuitenkaan että jos sinulla riittää energiaa niin velvollisuuden tunnosta makaat siinä sohvalla vieressä odottamassa että hän ehkä energisoituu. Edellyttäähän tuo tilanne nyt valintoja myös mieleltä, haluaako hän todella uhrata myös sinun elämän tuolle työlle ja jos sinä alat puuhata omiasi niin edelleen on hänen valintansa mitä sitten tekee yritykselle jos se vie suhteenne.
Oma työ vie matkoineen keskimäärin arjesta 13 tuntia / arkipäivä ja monesti olen viikonloppuisin ihan rättipoikkiväsynyt enkä valitettavasti jaksa kaikkia rientoja ja monesti palaudun nukkumalla yksin kotona. Ensi reaktioni aloitukseesi olikin että miten ikinä voisin olettaa että joku olisi seuranani kotona kaikki ne ajat kun nukun väsymystäni pois ja vielä ne ylityötunnitkin olisi rinnallani. Eihän hänelle jäisi mitään elämää koska ei minullakaan liiemmin ole. Erona vain se että tämä nyt on minun elämäni ja minun valintani, ei kenenkään muun joten en voi olettaa että joku uhrautuisi sen vuoksi lukkiutumalla seurakseni.
Kiitoksia kaikille vastauksista! Uuden vuoden juhlinta isälläni sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Toivottavasti nautitte omista juhlistani.
Nyt olen palannut kotiin, jossa odotti itsensä kierroksille kieputtanut mies.
Kyllä, tämä olisi ollut win-win-tilanne, jos se olisi ollut sitä puolisoni mielestä. Mutta ei ollut. Joidenkin vastaajien mielissä olin itsekäs analysoijaämmä ja toisten mielestä taas mieheni on itsekäs työnarkomaani, jonka pillin mukaan kaiken pitäisi sujua. Todellisuus on varmasti jossain näiden välissä ja kiitokset heille, jotka empaattisesti ymmärsivät tilannettani. Mies on minunkin mielestäni terapian tarpeessa, mutta yritetty on, ei mene. Todellisuudessa tällä hetkellä hän on eniten levon tarpeessa, mikä en siis häiritse minua lainkaan. Levätköön vaikka vuoden. Mutta se, että minunkin pitäisi siinä vierellä taukoamatta levätä, ei sovi pirtaani.
Myönnän oman osani auliisti siitä, että asiasta olisi pitänyt voida osata kommunikoida paremmin ja ensi kerralla toivottavasti se onnistuukin. Kaksi askelta eteen ja yksi taakse, on ollut tapamme toimia tähänkin asti. :P
On myös mahdollista, ettei meistä ole toisillemme puolisoiksi, koska tälläkin palstalla selvästi on joitain vastaajia, joiden puoliso menee joka kerta muiden edelle. Minullekin puoliso on elämäni tärkein henkilö, mutta ei silti ainut tärkeä henkilö, ja myös omat tarpeeni ovat minulle tärkeitä.
Tsemppiä meille ja teille itse kullekin!
Alue: Aihe vapaa
Jään kotiin tietysti.En edes harkitsisi lähtemistä.Oma perhe etusijalla.