Miten oppia sietämään sinkkuus, lapsettomuus ja yksinäisyys

En osaa auttaa. Tällä palstalla tilanteesi olisi jonkinlainen taivas: ei roikkumassa ketään perässävedettävää haittoina puhumattakaan märisevistä lapsista, joista ei ole kuin haittaa. Yritä elää itsesi näköistä elämää. Kärsimys kumppanin puutteesta rajoittaa elämääsi. Yritä löytää sisältöä elämään.

Sinun kannattaa vähän eritellä näitä eri kokemuksiasi. Lapsettomuudessa on vaikka mitä hyviä puolia, joista voi nauttia, ja tämän myöntävät kaikki vanhemmatkin. Sikkuudessa ei ole juuri mitään hyviä puolia, jos sattuu olemaan ns. parisuhdeihmien, ja yksinäisyyden kokemuksessa (eri asia kuin yksin oleminen) ei ole mitään hyvää kenenkään mielestä. Siksi on vähän outoa niputtaa nämä kaikki yhteen ja samaan.

Arvoissa on se hyvä puoli, että niitä voi toteuttaa aina, myös epäsuotuisissa olosuhteissa. Jos esimerkiksi parisuhde on sinulle tärkeä asia, vaali ja kehitä itsessäsi niitä piirteitä, jotka tekevät sinusta hyvän ja haluttavan kumppanin, pyydä jotakuta ottamaan sinusta edustavia kuvia Tinderiin ja niin edelleen. Jokainen askel, joka vie sinua kohti itsesi näköistä elämää, lisää tyytyväisyyttäsi, vaikka et heti saavuttaisikaan tavoitteitasi.

en tiedä..aina voi yrittää löytää kumppanin mutta useinhan kumppani vain tulee kohdalle.ei sitä hakemalla saa mutta ehkä voisit ikäänkuin pistää haun päälle, jos siltä tuntuu?voisiko joku pieni flirtti piristää?

Minusta ei ole mitään outoa niputtaa näitä kaikkia yhteen, tämä on minun elämääni, köyhyys, lapsettomuus ja sinkkuus. En tuntisi itseäni niin yksinäiseksi jos olisin parisuhteessa. Olen todellakin parisuhdeihminen. Yksinäisyyttä aiheuttaa sekin että ei ole koskaan juhlapyhien yms aikaan ketään kenen kanssa viettää niitä. En normaalissa arjessa koe niin paljoa yksinäisyyttä kuitenkaan, on minulla ystäviä (jotka sitten viettävät joulut yms puolisonsa/perheensä kanssa). Ei varmastikaan tuntuisi niin pahalle olla sinkku jos olisi sitä kuuluisaa rahaa, lähtisin heti matkalle! Vaikka vaan jonnekin Eurooppaan, ei minun kauas tarvitsisi päästä. Nyt joudun kuitenkin töiden loppumisen vuoksi elämään täysin kädestä suuhun, penniäkään ei jää säästöön. Vaatteetkin hajoaa päälle kun en ole vuosiin ostanut uusia.

Jos vaan saisit itse tehtyä sen aloitteen niin ei tarvitsis tyytyä yksin elämiseen.

Minulla on tinderprofiili, on ollut jo vuoden. Olen sitä kautta tavannutkin kiinnostavia ihmisiä, mutta ei valitettavasti ole mitään sen kummempaa syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Jos vaan saisit itse tehtyä sen aloitteen niin ei tarvitsis tyytyä yksin elämiseen.

Tämä.

Mun mielestä on vähän huonosti asiat, jos opiskelijana ei pysty olemaan onnellinen sinkkuna. Olettaen vielä, että elämä on ihan tavallista. Varsinkin jos olet sen ikäinen kuin opiskelijat keskimäärin.

Vaikka sulla olisi varaa matkustaa, niin et kai muutenkaan ole matkalla kuin ehkä pari kertaa vuodessa ja loput ajasta on sitä tavallista arkea?

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole mitään outoa niputtaa näitä kaikkia yhteen, tämä on minun elämääni, köyhyys, lapsettomuus ja sinkkuus. En tuntisi itseäni niin yksinäiseksi jos olisin parisuhteessa. Olen todellakin parisuhdeihminen. Yksinäisyyttä aiheuttaa sekin että ei ole koskaan juhlapyhien yms aikaan ketään kenen kanssa viettää niitä. En normaalissa arjessa koe niin paljoa yksinäisyyttä kuitenkaan, on minulla ystäviä (jotka sitten viettävät joulut yms puolisonsa/perheensä kanssa). Ei varmastikaan tuntuisi niin pahalle olla sinkku jos olisi sitä kuuluisaa rahaa, lähtisin heti matkalle! Vaikka vaan jonnekin Eurooppaan, ei minun kauas tarvitsisi päästä. Nyt joudun kuitenkin töiden loppumisen vuoksi elämään täysin kädestä suuhun, penniäkään ei jää säästöön. Vaatteetkin hajoaa päälle kun en ole vuosiin ostanut uusia.

On tosiaan täysin eri asia olla köyhä sinkku kuin keskituloinen sinkku, vaikka muuten olisikin parisuhdeihminen. Raha tekee eron silmittömän kurjuuden ja ihan kivan mutta silti vähän onton elämän välillä. On ihan selvää, että jälkimmäisestä on helpompi ponnistaa siihen parisuhteesenkin. Siksi minusa tuo köyhyys on sinun ykkösongelmasi.

Vaikea kysymys. Myönnän, että itse en oppisi sietämään parisuhdetta, lapsia ja ei-yksinoloa millään keinoin. Tulisin hulluksi, jos minulla ei olisi sinkkuutta, lapsettomuutta ja yksinäisyyttä (jotka olen itse valinnut).

Mutta ymmärrän, että me ollaan kaikki erilaisia ja sinä päinvastoin kaipaisit puolisoa ja lapsia. Niiden saaminen ei käsittääkseni ole kohtuuttoman vaikeaa (ainakin itse jouduin nuorempana suorastaan tyrkkimään pois kiinnostuneita miehiä).

Ehdotan siis, että et ajattele pysyväsi (vastoin tahtoasi) sinkkuna koko elämääsi ja opettelet nauttimaan yksin olemisesta niin kauan kuin saat olla yksin. Tulee takuuvarmasti vielä aika, jolloin kaipaat sitä, että voisit edes hetken olla ihan rauhassa ja vapaana jaloissasi pyörivistä vaativista lapsista.  :)

Vierailija kirjoitti:

Arvoissa on se hyvä puoli, että niitä voi toteuttaa aina, myös epäsuotuisissa olosuhteissa. Jos esimerkiksi parisuhde on sinulle tärkeä asia, vaali ja kehitä itsessäsi niitä piirteitä, jotka tekevät sinusta hyvän ja haluttavan kumppanin, pyydä jotakuta ottamaan sinusta edustavia kuvia Tinderiin ja niin edelleen. Jokainen askel, joka vie sinua kohti itsesi näköistä elämää, lisää tyytyväisyyttäsi, vaikka et heti saavuttaisikaan tavoitteitasi.

Tinder on umpisurkea paikka löytää oikeaa parisuhdetta.

Ole herran jumala kiitollinen että sulla ei ole paskaa täynnä olevaa kivirekeä vedettävänä. Mulkku miehen irvikuva ja valittavat ilkeät kakarat on mulle annettu.

Nauti elämästäsi kun voit. Mä en.

Ap yritä kestää. Tämä on nykyaikaa. Sinkkuuskin on parempaa kuin se että menet naimisiin ja sitten liittoo kaatuu ja kaikki mitä olet rakentanut (taloudellisesti ja henkisesti) revitään hajalle.

Sitä helvettiä ei kukaan ihminen joka on OIKEASTI laittanut kaikkensa peliin kestä kuin kerran. Sen jälkeen ei parisuhteeseen halua enää koskaan. Minä olen sellainen ihminen. Minä en ole koskaan nähnyt järkeä sellaisessa treffailussa ja kevyessä seurustelussa. Enkä edes siinä että ollaan naimisissa  mutta eletään vaan yhdessä. Minä olen aina lähtenyt siitä että mennään naimisiin, jaetaan elämä ja kumpikin panostaa kaikkensa siihen.

Kun se tuhoutuu niin niitä haavoja ei koskaan pysty sulkemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ole herran jumala kiitollinen että sulla ei ole paskaa täynnä olevaa kivirekeä vedettävänä. Mulkku miehen irvikuva ja valittavat ilkeät kakarat on mulle annettu.

Nauti elämästäsi kun voit. Mä en.

Olet kusipää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole mitään outoa niputtaa näitä kaikkia yhteen, tämä on minun elämääni, köyhyys, lapsettomuus ja sinkkuus. En tuntisi itseäni niin yksinäiseksi jos olisin parisuhteessa. Olen todellakin parisuhdeihminen. Yksinäisyyttä aiheuttaa sekin että ei ole koskaan juhlapyhien yms aikaan ketään kenen kanssa viettää niitä. En normaalissa arjessa koe niin paljoa yksinäisyyttä kuitenkaan, on minulla ystäviä (jotka sitten viettävät joulut yms puolisonsa/perheensä kanssa). Ei varmastikaan tuntuisi niin pahalle olla sinkku jos olisi sitä kuuluisaa rahaa, lähtisin heti matkalle! Vaikka vaan jonnekin Eurooppaan, ei minun kauas tarvitsisi päästä. Nyt joudun kuitenkin töiden loppumisen vuoksi elämään täysin kädestä suuhun, penniäkään ei jää säästöön. Vaatteetkin hajoaa päälle kun en ole vuosiin ostanut uusia.

On tosiaan täysin eri asia olla köyhä sinkku kuin keskituloinen sinkku, vaikka muuten olisikin parisuhdeihminen. Raha tekee eron silmittömän kurjuuden ja ihan kivan mutta silti vähän onton elämän välillä. On ihan selvää, että jälkimmäisestä on helpompi ponnistaa siihen parisuhteesenkin. Siksi minusa tuo köyhyys on sinun ykkösongelmasi.

Kiitos ymmärryksestä! Köyhyys todellakin kapeuttaa aivan käsittämättömällä tavalla elämääni, kun joudun niin paljon kieltäytymään asioista sen vuoksi ettei yksinkertaisesti ole varaa. Ja mitä vähemmän kotoaan poistuu niin sitä pienempi todennäköisyys että löytäisi sen itselleen sopivan henkilön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvoissa on se hyvä puoli, että niitä voi toteuttaa aina, myös epäsuotuisissa olosuhteissa. Jos esimerkiksi parisuhde on sinulle tärkeä asia, vaali ja kehitä itsessäsi niitä piirteitä, jotka tekevät sinusta hyvän ja haluttavan kumppanin, pyydä jotakuta ottamaan sinusta edustavia kuvia Tinderiin ja niin edelleen. Jokainen askel, joka vie sinua kohti itsesi näköistä elämää, lisää tyytyväisyyttäsi, vaikka et heti saavuttaisikaan tavoitteitasi.

Tinder on umpisurkea paikka löytää oikeaa parisuhdetta.

Minusta se on oikein hyvä. Eihän se ole kuin helppo tapa päästä juttuihin muiden sinkkujen kanssa. Loppu menee sitten ihan niin kuin missä tahansa muualla. Paljon tehokkaampaa jutuille pääseminen on Tinderin kautta kuin vaikka baareja koluamalla tai harrastuksia aloittamalla. Juttelin Tinderissä yhden viikon aikana useamman potentaalisen tyypin kanssa kuin koko syksyn aikana harrastuksessa, jonka aloitin ihan vain uusia ihmisiä tavatakseni.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ymmärrän, että me ollaan kaikki erilaisia ja sinä päinvastoin kaipaisit puolisoa ja lapsia. Niiden saaminen ei käsittääkseni ole kohtuuttoman vaikeaa (ainakin itse jouduin nuorempana suorastaan tyrkkimään pois kiinnostuneita miehiä).

---- Tulee takuuvarmasti vielä aika, jolloin kaipaat sitä, että voisit edes hetken olla ihan rauhassa ja vapaana jaloissasi pyörivistä vaativista lapsista.  :)

Varmaan yritit olla kannustava, mutta jos kerran itsekin tiedostat, että nuorena joutuu useammin "tyrkkimään kiinnostuneita pois", niin miksi oletat, että ap pääsee siihen tilaan vasta vanhetessaan?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka sulla olisi varaa matkustaa, niin et kai muutenkaan ole matkalla kuin ehkä pari kertaa vuodessa ja loput ajasta on sitä tavallista arkea?

Mutta olisipa edes jotain mitä odottaa. Kun olen aiemmassa elämässäni pystynyt matkustamaan, niin se matkan suunnittelu oli jo itsessään hyvin palkitsevaa. Silloin olin tosin vielä parisuhteessa ja lähdimme reppureissulle yhdessä. Tuosta on nyt jo vuosia aikaa mutta muistelen matkaa edelleen, se oli vaan niin mahtava reissu!