Oudot/vaivaannuttavat/kamalat treffit & treffikumppanit
Kerätään tähän ketjuun kokemuksia otsikon treffeistä ja treffikumppaneista.
AP aloittaa: Tapasin kokemattoman (epätoivoisuus näkyi kauas, olisi halunnut seurustella heti jne), mutta mukavanoloisen miehen treffeillä. Muuten meillä synkkasi, mutta miehen tulevaisuuden suunnitelmiin eivät kuuluneet lapset, kun asiasta kysyin (itse haluan lapsia sitten joskus). Muutenkin mies haaveili aivan erilaisesta elämästä kuin itse haaveilen. Kerroin miehelle, ettei tästä voi kehittyä mitään erilaisten tulevaisuuden toiveidemme vuoksi.
No, pari päivää myöhemmin saan mieheltä keskellä yötä tekstarin "halusin vain sanoa, että haluankin lapsia jo ihan lähitulevaisuudessa". Mielestäni on kaameaa, kuinka joku haluaa miellyttää toista niin, että olisi valmis luopumaan omista isoista periaatteistaan (toki mies halusi miellyttää sanomalla noin). Eikä tuollaisissa "elämän isoissa kysymyksissä" mielipide muutu parissa päivässä. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten vastannut tuohon viestiin mitään.
N27
Kommentit (480)
Vierailija kirjoitti:
Miesvihaketju.
Anteeksi?
Eikö saa enää puhua treffeistä? Mistäs puhutaan, säästä? Millainen sää siellä on?
Ja on tuolla naisitreffejäkin ollut useita.
Eikä ole miesvihaketju, vaan ketju missä puhutaan OMISTA KOKEMUKSISTA TREFFEILLÄ. Yleensä siellä treffeillä on joku muu kuin minä itse.. yleensä.
Eikä pari outoa/vaivaannuttavaa treffikertaa kerro vihasta miesten sukupuolta kohtaan, ihan persoonien epätasapainosta, se on hauskaa luettavaa.
Tämä tapahtui Tinder-treffeillä. Tapaamani tyyppi oli kivikasvo, oikeasti varmaan vakavin ihminen jonka kanssa olen koskaan jutellut. Hän oli opiskelija kuten minäkin, oikiksesta ja muutaman vuoden minua vanhempi. Kun kerroin olevani humanisti, hän silminnähden pettyi ja kysyi, opiskellaanko siellä muka oikeisiin ammatteihin ollenkaan. Yritin pitää tunnelman kevyenä ja laskin leikkiä aina välillä, hän ei joko reagoinut mitenkään tai sitten katsoi minua kuin miettien, olenko ihan täyspäinen. Puheenaiheet loppuivat todella nopeasti, koska keskustelumme olivat tyyliä:
Minä: Mitä sarjoja sä katsot?
Hän: En mitään.
Minä: Aha.
Jossain vaiheessa hän alkoi tiukata, että mitä oikeasti haluan elämältäni, onko minulla mitään kunnon suunnitelmia työn suhteen ja olenko alkanut jo säästää omakotitaloa varten :D Vastasin että en, olen 23-vuotias. Sen jälkeen hän ei puhunut oikeastaan mitään. Erosimme lopulta metron luona, jolloin kysyin, että tavataanko vielä uudestaan vai mites. Hän kysyi "Onko se sun mielestä todellakin hyvä idea?" Kieltämättä ei ollut, eikä sitten tavattu.
334 jatkaa: tämäkin tapahtui Tinder-treffeillä. Treffikumppani oli taas minua muutaman vuoden vanhempi mies. Meillä oli oikeastaan ihan mukavaa, ainakin aluksi, mutta sitten hän hullaantui minusta täysin - niin, ettei se ollut mitenkään imartelevaa vaan ainoastaan todella vaivaannuttavaa. Alkoi muun muassa puhua, millaiset häämme voisivat olla (kyllä, uskokaa tai älkää) ja kertoi, että hänen suvullaan on pienessä pohjoissuomalaisessa kylässä tila, johon voisi hyvin asettua asumaan. Iski hirveä pakokauhu, mutta tapasin häntä kuitenkin vielä parin päivän päästä uudestaan. Päätin, että kerron silloin mukavasti ja reilusti, että on parempi jos emme tapaile enää.
Se oli virhe. Kävimme syömässä ravintolassa ja hän halusi ihan välttämättä maksaa annokseni, vaikka kieltelin ja meinasin suuttuakin jo inttämiseen. Hän sanoi kuitenkin "ehei, et sä mitään maksa" ja antoi rahat tarjoilijalle estelyistäni huolimatta. Hän avautui muutenkin elämästään noilla treffeillä, ja kertoi mm. että hänellä on eräs krooninen sairaus. Minulle tuli ihan kamala olo, enkä tietenkään voinut tuon tapaamisen aikana sanoa hänelle, etten halua enää tapailla. Siitä nyt vasta olisikin tullut ihan täysin m*lkku fiilis. Niinpä päädyin laittamaan hänelle asiasta tekstarin seuraavana päivänä. Koko juttu oli fiasko ja vieläkin vähän harmittaa sen tyypin puolesta.
Tapasin netissä miehen ja sovittiin treffit julkiselle paikalle, molemmat ajo tulemaan vastaan, kun välimatkaa oli jonkin verran. Treffit sinänsä oli ihan mukavat: käytiin kahvilla, juteltiin, käveltiin jne. Ajattelin, että ihan mukava kaveri tämä on ja ehkä pitäisi nyt vain kiinnostua oikeasti. Olin ollut pitkään sinkkuna ja haaveilin löytäväni miehen. Treffien päätteeksi halattiin ja sovittiin, että viestitellään.
Treffien jälkeen alkoi viesteillä pommitus. Mies oli todella epävarma ja halusi koko ajan vakuutusta, että olin todellakin kiinnostunut hänestä. Esim. kerro mistä kiinnostuit, miksi haluaisit nähdä uudestaan, mistä tykkäsit jne. Hän halusi heti ajaa luokseni ja saada todisteita, että miten ihmeessä voin olla kiinnostunut hänestä. Kiva mies muuttui hyvin äkkiä uuvuttavaksi ja niin vaativaksi, että en pystynyt käsittelemään sitä. En halunnut enää tavata, vaan laitoin viestillä miten asia on, onneksi toinen otti sen kuitenkin hyvin. Ajattelin, että ei se vaan tuntunut oikealta. Toivottavasti on löytänyt itselleen kumppanin.
Mieheni tapasin muutamaa kuukautta myöhemmin samalla sivustolla ja nyt ollaan oltu 5 vuotta yhdessä :) Se tuntui oikealta heti ensitapaamisesta lähtien.
Paperetta kirjoitti:
Olin joskus treffeillä miehen kanssa, joka kertoi pettäneensä 13-vuotisen suhteensa aikana eksäänsä lukuisten eri naisten kanssa ja vain siksi, että nainen ei halunnut lapsia. Mikä typerintä koko jutussa, niin tulin selailleeksi siinä samalla miehen fb-profiilia jutellessa ja katselin huvikseni hänen kaverilistaansa, kun se tuli muutenkin puheeksi. Mies sanoi että suurin osa naisista siinä listalla on näitä petoskumppaneita. Kuka on noin pässi, että pettää kerta toisensa jälkeen ja lisää ne vielä sitä mukaa fb:ssä kaverikseen. Sääliksi kävi sitä ex-naistakin että katseli moista niin pitkään. Samassa mies kävi fb-kuviani läpi ja arvioi jokaisen kuvan erikseen. Mm. yksi kuva ei kelvannut, koska siinä kuulemma hiukset näyttävät ihan kypärältä. Tuo oli se viimeinen niitti (:D) koska olin juuri eronnut ulkonäköä kontrolloivasta miehestä, joka oli yltiömustasukkainen ja se rajoittaminen alkoi tismalleen samalla tavalla tuollaisin kohteliaisuuksilla verhoiltuina latteuksina.
Tyyppi tuli vastaan seuraavana iltana samassa baarissa, ja se alkoi kuuluttaa kaikkien kuullen miten rakastaa vain mua. Olin eksynyt vahingossa samaan paikkaan ja melkein heti päätin mennä toiseen baariin. Miehen kaverit katsoivat mua yhtä hölmistyneenä ja ne varmasti näkivät miten häpesin.
Toiset yhtä kuutamolla olevat treffit olivat yhden entisen radiotoimittajan pojan kanssa. Tiesin, että hän oli radiotoimittajan poika koska hän selosti koko ajan isästään, kertoi ihan älyttömästi kaikkea omituisia juttuja ja mainosti itseään - ei tietoakaan keskustelusta saati mistään sellaisesta vuorovaikutuksesta, että treffejä olisi huvittanut jatkaa.
Rakas ensivaikutelma, lupaan että kuuntelen sinua aina!
Oliko eka hlö TIS-Iiro? :D
"samoin en oikeasti välitä paljonkaan minkätyylistä elokuvaa tai teatteriesitystä katsotaan, kunhan se on hyvä" Täh? Mistä toinen voisi tietää etukäteen näkemättä onko jokin leffa tai esitys hänen mielestään tai puhumattakaan sinun puolesta hyvä, jos ei tiedä, mistä pidät?
Ekat treffit menivät hyvin ja uskalsin sopia toiset luokseni, että syötäisiin ja katsottaisiin leffa ym. Sovimme tärskyt läheisen Lidlin pihaan ja mies odottelikin siellä, suuteli poskelle ja hymyili. Kaikki vielä ok. Mutta sitten Lidlissä mies alkoi kerätä koriin alkoholijuomia ja sanoi ettei hänellä ole yhtään nälkä, sipsit kyllä kelpasivat ja muistiti että jos tahdon sipsejä otan oman pussin. Ulkona sihautti lonkerotölkin auki, klo oli 15 iltapäivällä... kävelimme läheiselle asunnolleni ja alaovella mies kouraisi äkisti takamustani sanoen " kyllä on naitava perse !" Alkoi olla vähän epämukava olo ja kaduttaa mutta päästin miehen kuitenkin asunnolleni, laitoin uunin päälle ja kahvin tippumaan miehen jäädessä kittamaan juomiaan sohvalle. Haukkui kaikki elokuvat joita ehdotin , sanoi että meillä on parempaakin tekemistä ja koetti pussailla kaulaani sekä kopeloida jalkoväliäni. Kun huomasi, etten lämpiä muuttui todella ivallliseksi ja inhottavaksi sekä pohti ääneen olenko todella niin naiivi että luulin meidän oikeasti syövän ja katsovan leffaa?
Sattui vastikään. Ekat treffit oli ihan mukavat. Mies viestitteli innokkaasti seuraavina päivinä, mutta ei soittanut vaikka oli niin suureen ääneen luvannut tehdä. Ehdotin itse toisia treffejä erääseen tilaisuuteen. Tämä sopi miehelle ja hän vielä varmisti, että onhan minulla aikaa vielä tilaisuuden jälkeenkin. Vaan mitä tapahtuikaan tilaisuuden jälkeen? Mies alkoi puhumaan, että ajattelin pyytää sinua luokseni, mutta eipä se taida nyt käydä kun asuntoni on niin sekainen. Ja että haluaisin tarjota sinulle jotain, koska olen herrasmies, mutta minulla ei nyt ole rahaa.
En ymmärrä logiikkaa. Hän halusi, että vietetään aikaa tilaisuuden jälkeen, mutta pilasi tunnelman ja kiinnostuksen täysin näillä paljastuksilla elävästä elämästä. Ihan noin alussa en halua tietää, että kämppä on sekaisin ja että rahaa ei ole älynnyt lainata kahvilla käyntiä varten (nainen ei missään nimessä saanut tarjota). Ehkä ei ollut kokemusta tai sitten ei vain havainnoi sosiaalisia tilanteita riittävän tarkasti.
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa hän alkoi tiukata, että mitä oikeasti haluan elämältäni, onko minulla mitään kunnon suunnitelmia työn suhteen ja olenko alkanut jo säästää omakotitaloa varten :D Vastasin että en, olen 23-vuotias. Sen jälkeen hän ei puhunut oikeastaan mitään. Erosimme lopulta metron luona, jolloin kysyin, että tavataanko vielä uudestaan vai mites. Hän kysyi "Onko se sun mielestä todellakin hyvä idea?" Kieltämättä ei ollut, eikä sitten tavattu.
Niin vaikkei teillä synkannut yhtään niin mies oli ilmeisesti sen verran komea ja hyvä urakin odotti, että päätit vielä kysyä toisten treffien mahdollisuutta. Ja kun sitä ei tullut, niin hänet olikin hyvä haukkua täällä.
Olin tapaillut yhtä miestä muutaman kerran. Hän oli ihan mukava, mutta mietin jo, miten kertoa hänelle ettei tästä ainakaan suhdetta tule. No, minun ei tarvinnut kertoa. Hän heitti minut autollaan kotiin erään baari-illan jälkeen ja päädyttiin pussailemaan kun olin läheisyydenkaipuinen humalassa, siinä kaikki.
Tämän jälkeen hänestä ei kuulunut mitään ja ajattelin että ok, pääsimpähän helpolla eroon. Yhtenä iltana olin juuri tullut yliopistolta vietettyäni siellä 8-18 luennoilla ja olin ihan tokkurassa menossa nukkumaan. Tämä mies ilmestyi elokuvatyyliin yllättäen oveni taakse, ja alkoi vuolaasti pahoitella miten ei ollu vastannut viesteihin ja alkoi sitten avautua jostain naisesta, jota hän yhä rakasti. Seisoin siinä ovella hiukset pystyssä tonnin seteli-ilme naamallani ja toivoin, etteivät naapurit kuule sitä vuodatusta. Sen jälkeen mies kysyi, että tulisiko hän vielä sisälle(varmaan avautumaan lisää). Sanoin että ei tarvitse ja että eiköhän tämä ollut tässä. Pisteet tietty rehellisyydestä, mutta ihan tekstari olisi riittänyt siinä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
- 16 vuotiaana olin myös itse tosi kiva deitti. Olin jo kerran käynyt mukavan pojan kanssa ajelemassa, poika oli 19v. Enemmän se oli kuitenkin kaverin tuntuinen, eikä seurustelukumppanin. Uutenavuotena minulla ei kuitenkaan ollut mitään järjellistä tekemistä, joten pyysin hänet kaupunkiin jossa asuin ja sovimme, että menisimme hotelliin jonka tuo poika maksaisi. Hän toi myös juomia meille ja yllättävää kyllä kun lantrailee viinaa mansikkaliköörillä ja karpalolonkerolla niin sammuin joskus 17 aikaan. Heräsin vasta 4 aikaan yöllä, kun tämä treffikumppanini saapui baarista hotellihuoneeseemme. Loppuajan oksentelin.
- 19 vuotiaana olin eronnut avoliitosta ja tapasin erään puol tutun luonani, koska en halunnut olla yksin. Hän oli tylsä, mutta kun hän oli lähdössä otin paidan pois ja kysyin, onko hän tosiaan lähdössä jo.. No ei ollut vaan innostui ja päädyimme sänkyyn. Seksi oli aivan kamalaa, koko jätkä oli aivan kamala. Se oli tylsä, tyhmä ja kaljuuntui jo parikymppisenä. Kesken seksin käskin sen lähteä kotiinsa. Se lähtetteli sen jälkeen monta kuukautta viestiä, että tahtoisi tavata ja vaikka sanoin, etten voi antaa mitä se haluaa niin silti se selitti kuinka haluaa seurustella mun kanssa. Vaikka olin itsekin kamala.
- 20 vuotiaana tapasin ihanan miehen netissä. Mies sai mut ajattelemaan kaikkea ihan eri kannalta, tai oikeastaan ajattelemaan ylipäätänsä. Kun satuin kaverini kanssa menemään samaan kaupunkiin baariin, kuin missä tuo mies asui pyysin miestä tulemaan meidän mukaan. Mies tuli, mut ei antanut minun koskea itseään. Illan aikana hän kuitenkin suuteli minua kerran, mutta sitten ei tahtonutkaan enää olla lähellä. Turhauduin ja suutelin naispuolista kaveriani muiden miesten edessä ja vaihdoin numeroita parin muun miehen kanssa. Kaverini kävi selittelemässä lähdössä olevalle treffikumppanilleni jotain tyyliin "kadut jos lähdet, alottakaa alusta" tyylistä ja lopulta illan aikana päädyin kuitenkin treffikumppanilleni yöksi. Täydellinen ei ollut hänkään, koska aamulla tajusin, että hänen asunnossaan on vielä paljon eksavovaimon tavaroita ja vaatekaapissa tämän eksän vaatteitakin. Uskokaa tai älkää, mutta tämä mies tahtoi omasta sekoilustani huolimatta nähdä uudestaan, samoin minä häntä, vaikka eksän tavaroita olikin kasapäin. Nykyään olen edelleen tämän miehen kanssa. Yksissä ollaan oltu 7,5 vuotta ja meillä on kaksi lasta. Tuo eksä jonka tavaroita asunnossa oli on nykyään hyvä ystäväni ja hänen tavaroitaan löytyy nytkin meiltä, joskin vain pari palapeliä jotka lainasin häneltä ja hanskat jotka hän unohti kun kävi viimeksi. :) [/quo
Luoja mikä WT 😂 NOLO 😂
Nainen sanoi menevänsä suoraan asiaan ja kysyi ensiksi pankkitilin saldoa. Hämennyin enkä osannut vastata. Seuraavaksi sanoi "sinähän maksat,mitä tilaan" Kieltäydyin, koska olin opiskelija. Nainen alkoi Lahdella solvauksia pimeydestäni yms. Lähdin ennen kuin tilattiin mitään.
Treffeille kadetin kanssa, joka otti mukaan suurin piirtein
"koko joukko-osaston". Intiimi fiilis ja nostin kytkintä.
Vierailija kirjoitti:
Ekat treffit menivät hyvin ja uskalsin sopia toiset luokseni, että syötäisiin ja katsottaisiin leffa ym. Sovimme tärskyt läheisen Lidlin pihaan ja mies odottelikin siellä, suuteli poskelle ja hymyili. Kaikki vielä ok. Mutta sitten Lidlissä mies alkoi kerätä koriin alkoholijuomia ja sanoi ettei hänellä ole yhtään nälkä, sipsit kyllä kelpasivat ja muistiti että jos tahdon sipsejä otan oman pussin. Ulkona sihautti lonkerotölkin auki, klo oli 15 iltapäivällä... kävelimme läheiselle asunnolleni ja alaovella mies kouraisi äkisti takamustani sanoen " kyllä on naitava perse !" Alkoi olla vähän epämukava olo ja kaduttaa mutta päästin miehen kuitenkin asunnolleni, laitoin uunin päälle ja kahvin tippumaan miehen jäädessä kittamaan juomiaan sohvalle. Haukkui kaikki elokuvat joita ehdotin , sanoi että meillä on parempaakin tekemistä ja koetti pussailla kaulaani sekä kopeloida jalkoväliäni. Kun huomasi, etten lämpiä muuttui todella ivallliseksi ja inhottavaksi sekä pohti ääneen olenko todella niin naiivi että luulin meidän oikeasti syövän ja katsovan leffaa?
Mies oli niin naiivi, että luuli saavansa pesää? Vai mahtoikohan saada... nyt jäi vaivaamaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa hän alkoi tiukata, että mitä oikeasti haluan elämältäni, onko minulla mitään kunnon suunnitelmia työn suhteen ja olenko alkanut jo säästää omakotitaloa varten :D Vastasin että en, olen 23-vuotias. Sen jälkeen hän ei puhunut oikeastaan mitään. Erosimme lopulta metron luona, jolloin kysyin, että tavataanko vielä uudestaan vai mites. Hän kysyi "Onko se sun mielestä todellakin hyvä idea?" Kieltämättä ei ollut, eikä sitten tavattu.
Niin vaikkei teillä synkannut yhtään niin mies oli ilmeisesti sen verran komea ja hyvä urakin odotti, että päätit vielä kysyä toisten treffien mahdollisuutta. Ja kun sitä ei tullut, niin hänet olikin hyvä haukkua täällä.
vit tu sä oot katkera nuhjake jos olet mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran treffeillä toisella puolen Suomea kaupungissa, jossa en itse asunut. Treffit olivat puuduttavat ja kärvistelin ruokailun ajan pitkästyttävän miehen kanssa. Yritin pitää keskustelua yllä kyselemällä kaikkea, mies puhui mielellään itsestään muttei kysynyt mitään. Toivoin ruokailun olevan ohitse mahdollisimman pian.
Eiköhän pieneen ravintolaan saapunut yllättäen eräs kaverini (hänkin toiselta paikkakunnalta) ja ihmetteli, mitä teen siellä päin Suomea. Kaveri hoksasi äkkiä minun olevan treffeillä ja virnisteli asialle hyväntuulisesti. Hän tietysti istui selkäni takana olleeseen pöytään (josta kuuli keskustelumme). Itsellä oli hieman vaivaantunut olo törmätä yllättäen kaveriini, kun istun vaivaannuttavilla treffeillä.
En tajua. Miksi ette lähteneet pois ravintolasta? Itse olisin ainakin keksinyt jonkun tekosyyn millä olisin saanut miehen pois ravintolasta jos olisi vastaava tilanne. Kiinnosti mies tai ei. En ymmärrä miksi sinne kahvilaan piti jäädä istumaan. Jokainen normaalin ajatteluun kykenevä ymmärtää tilanteen, ettei halua että kaveri on selän takana kuuntelemassa.
Tuollainen selän taakse tuleva moukka ei kyllä enää olisi minun kaverini!
Vierailija kirjoitti:
vit tu sä oot katkera nuhjake jos olet mies.
Mikä muu syy olisi paskojen treffien ja epäsopivan miehen jälkeen kysellä uusia treffejä? Ja minäkö katkera? Millä perusteella? Mulla on tällä hetkellä ihan kiva parisuhde mutta ei se olisi maailmanloppu vaikka se joskus päättyisikin. Olen tähän ikään ollut jo niin paljon yksinäni, että tiedän senkin olevan ihan hyvä vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Kysyin treffeillä, mitä uskollisuus merkitsee miehelle parisuhteessa. Mies sanoi ettei tiedä.
Ehkä se ei tienny mitä sana uskollisuus tarkoittaa?
Ehkä se mietti että tarkoittaako tuo nyt jotain uskontoa?
Monilla ihmisillä on oikeesti nykyään sanat hukassa, kun enää ei lueta kirjoja eikä mitään.
Varsinkin nuorilla miehillä on sanat usein tosi hukassa eikä tiedetä mitä joku sivistyssana tarkoittaa.
Anteeks off-topic.
Oikeastaan kaikki, en pidä treffailusta, ahdistava sananakin, ainakin aluksi. Harvoin sellaisia ihmistä tulee vastaan, että unohtaa olevansa treffeillä, mutta niitäkin välillä, jonka takia jaksan vielä välilläkin treffata, koska silloin on yleensä hauskaa.