Kiltin tytön syndrooma, parisuhde ja perhe

En tiedä tuleeko tämä oikealle palstalle koska tämä on sen verran uutta minulle, mutta haluan jakaa tämän tarinan niiden kanssa joita asia koskettaa tai niiden kanssa jotka eivät vielä ole ymmärtäneet mitä ns. kiltin tytön syndrooma voi aiheuttaa parisuhteessa ja perheessä. Haluan kirjoittaa tämän tarinan siksi, että pystyisin ymmärtämään tilannetta paremmin ja löytämään kohtalotovereita.

Olen siis 37v mies, kahden alle kouluikäisen lapsen isä ja ihastuttavan naisen aviomies. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 15 vuotta ja meillä on siis 2 alle kouluikäistä lasta.
Naimisissa olemme olleen puolet yhdessä olosta ja hyvin nuorena olemme toisemme tavanneet eli käytännössä eläneet koko aikuisiän yhdessä. Olemme luonteeltamme hyvin erilaisia, hän täydellinen joka anopin unelmaminiä, se kiltti tyttö joka ei tee kärpäsellekään pahaa, rauhallinen, harkitseva, rakastava, määrätietoinen, herkkä. Minä taas hyvin sosiaalinen, malttamaton, puhelias, terveellä tavalla itsekäs jne, eli oikeastaan hänen vastakohtansa. Opiskeluaikoina tuli paljon juhlittua ja elettyä yhdessä sitä railakasta opiskelijaelämää vailla huolta huomisesta. Hän on aina pitänyt minusta huolta, rakastanut enemmän kuin mitään, tukenut ja katsonut töppäilyitäni läpi sormien, olenhan hänen mielestään ollut sellainen luonnonlapsi, joka ei pohjimmiltaan halua kenellekään pahaa vaikka sammakoita pääsee suusta enemmän kuin laki sallii ja huumorintaju on vähän erikoista. Hän ei ole minun huumoriani ole koskaan oikein ymmärtänyt ja siitä on tullut isoja väärinkäsityksiä vuosien varrella.

Olemme olleet nyt naimisissa reilu 6 vuotta ja meillä on 5 ja 4 vuotiaat lapset. Lasten kanssa on ollut erittäin rankkaa viimeset vuodet, koska nukkuminen on ollut molempien kanssa erittäin vaikeaa oikeastaan syntymästä lähtien, tähän päivään saakka. kiltin tytön syndrooma on nyt sitten ajanut perheen ja parisuhteen todelliseen kriisiin, koska en ole osannut tukea häntä tarpeeksi silloinkin lapset oli 1-2v vanhoja. Hän on ollut aina se joka on herännyt ja minä olen nukkunut ja lähtenyt töihin aamulla. Hän on ollut se joka on tukenut myös minua kun minä olen väsähtänyt tässä lapsiarjessa. Hän on se joka tekee kaiken, että muilla olisi hyvä olla, itsestä viis. En ole tätä tajunnut vaan minusta tuntuu, että olen ainostaan käyttänyt rakastamani naista hyväksi. Itse en ole koskaan ollut hyvä näyttämään tunteitani tai puhumaan niistä. Olen pelännyt puhua ongelmista, ettei riidat vaan nouse isommaksi, koska hän on hyvin herkkä. Tässä viimeisen 3v aikana olemme nyt siis kadottaneet toisemme, hän on katkeroitunut kun minä en ole osannut tehdä tarpeeksi, vaikka hän ei ole sitä edes pyytänyt kunnolla! Noh, hän lähti työelämään 3v sitten takaisin ja olen tukenut häntä parhaani mukaan jatko-opinnoissa. ( Kouluttautuu erikoislääkäriksi, yllätys).
Tässä viimeisen 3v aikana katkeruus minua kohtaan on vaan lisääntynyt, koska tunnepuoli on ollut köyhää. Olen yrittänyt tukea sitten kodin ja lasten hoidossa todella paljon. En ole vaimoani uskaltanut lähestyä, koska se pettynyt ja katkeruus on paistanut niin kovasti läpi. Ja en ole osannut puhua asioista koska olen pelännyt, että ero tulee välittömästi jos alamme oikeasti puhumaan. Melkoinen pattitilanne.
Tilanne kärjistyi nyt sitten todenteolla kun hän sai tietää että olen ollut ihastunut yhteen