Koira tarvitsee pian oman säästöpossun – Eläinlääkäristä joutuu maksamaan aina vain enemmän
"Eläinlääkärimaksut ovat lähes kaksinkertaistuneet Suomessa viiden viime vuoden aikana. Tämä johtaa pahimmillaan lemmikkieläinten hoidon laiminlyönteihin."
http://yle.fi/uutiset/3-9363127
Älkää hankkiko lemmikkieläintä ihan heppoisin perustein. Jos muutenkaan ei ole rahavaroja omaan elämiseen niin lemmikit kannattaa jättä hankkimatta.
Kommentit (103)
Ei ne vakuutuksetkaan halpoja ole, kalliita ja ehdot usein aika huonot. Toki se silti kannattaa ottaa.. esim. tuollanen kaksi tonnia menee helposti koiran elämän aikana muutamaan hammashuoltoon ja yhteen leikkaukseen, eikä riitäkkään.
T. Koiranomistaja
Ap (vanha ketju, kyllä) miksi syyllistät eläinten omistajia? Kun koiran on ottanut halvempien eläinlääkärimaksujen aikaan niin ei voinut aavistaa, että maksut nousisivat pilviin.
Toisekseen ELÄINLÄÄKÄRIT OVAT AHNEITA. Ei ole ysymys mitään todellisista kuluista vaan voiton tahkoamisesta. Eläintenomistajia RIISTETÄÄN, koska tiedetään heidän kiintyvän omaan lemmikkiin.
Apteekissakin vain kuittaillaan, että haluaahan sitä parhaan ystävän lääkkeistä maksaa... Kiristetään TUNNESITEELLÄ. Psykopaatit alkavat eläinlääkäriksi ja lääketehtailijoiksi. Kenelläkään muulla ei ole kykyä riistää toisten rakkailla.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että on joku järkevä hintakatto. Luulen ettei kaikilla ole satoja tai tuhansia euroja, rahakkailla kyllä.
Tarvitaan kansalaisaloite, että lemmikkienhoidolla ei saisi pitää riistohintoja. Eläinsuojelulaki velvoittaa huolehtimaan eläimistä ja hintakatto on pakko olla jotta se on mahdollista. Voitoille on asetettava maksimirajat, että lemmikit saavat hoitoa tarvittaessa.
En usko hintojennousun johtuvan vain tai pääasiallisesti vakuutuksista vaan eläinlääkäriasemien ketjuuntumisesta ylikansallisten yhtiöiden haltuun. Sama tullaan näkemän ihmisten hammaslääkäriasemissa, tilitoimistoissa, isännöintitoimistoissa jne.
Tämä sama olisi toteutunut myös Sipulin ja Orpon hallituksn SOTEssa, jos olisi mennyt läpi. Onneksi ehdittiin torppaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että on joku järkevä hintakatto. Luulen ettei kaikilla ole satoja tai tuhansia euroja, rahakkailla kyllä.
Tarvitaan kansalaisaloite, että lemmikkienhoidolla ei saisi pitää riistohintoja. Eläinsuojelulaki velvoittaa huolehtimaan eläimistä ja hintakatto on pakko olla jotta se on mahdollista. Voitoille on asetettava maksimirajat, että lemmikit saavat hoitoa tarvittaessa.
Käytännössä lopetus on se vaihtoehtoinen lain velvoitteet täyttävä hoitokeino, ja niin kauan kuin sen hinta ei ole kohtuuton, on turha vedota lakiin.
Ei pitäisi ottaa lemmikkiä jos ei ole varaa. Minä olen maksanut mun koiralle kaikki selkä-, lonkka-, ym kuvaukset vaikka on ihan vaan kotikoira eikä harrasteta tavoitteellisesti koska mua kiinnostaa mun sessen terveys ja mun koiran terveydelle ei ole hintalappua vaikka kovapalkkainen en olekaan. Prioriteetit, prioriteetit...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh. Just käytettiin kissa rokotuksessa, jonka teki tietysti eläinlääkäri. Mies sitten jälkeen päin tokaisi, että kumma kun ihmisillä rokotuksen voi laittaa hoitaja, eläimillä pitää olla lääkäri ja hinta sen mukainen. No, toki muutenkin vähän tutki, onko kissa kunnossa, muttei siihen monta minuuttia mennyt.
Ja toinen ärsyttävä juttu on, että mitään eläinlääkkeitä tyyliin perussärkylääkkeet et saa ostaa reseptittä apteekista, toisin kuin ihmisten. Joskus jos vaikka viikonlopun mökkireissulla eläin teloo lievästi itsensä, niin olisi asiallista antaa kipuun jotain maanantaina aukeavaan eläinlääkäriin pääsyä odotellessa.
Kannattaa pyytää resepti tuollaisiin jonkun rutiinikäynnin yhteydessä ja pitää kotona varalla eläimen särkylääkettä juuri tuollaisiin tapauksiin.
Onko laillista kirjoittaa reseptiä ilman ajankohtaista tarvetta?
Kirjoitetaanhan ihmisillekin särkylääkkeitä "tarvittaessa". Esim. minulla migreenilääkkeet on sellaisia.
Sitäpaitsi eläinlääkäriasemalta ei ainakaan täällä kirjoiteta reseptiä vaan antavat aina lääkkeet omasta lääkekaapistaan mukaan ja koirien kipulääkettä saa aina kun pyytää. Eikä ne peruskipulääkkeet juuri mitään maksa.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi ottaa lemmikkiä jos ei ole varaa. Minä olen maksanut mun koiralle kaikki selkä-, lonkka-, ym kuvaukset vaikka on ihan vaan kotikoira eikä harrasteta tavoitteellisesti koska mua kiinnostaa mun sessen terveys ja mun koiran terveydelle ei ole hintalappua vaikka kovapalkkainen en olekaan. Prioriteetit, prioriteetit...
No sepä tässä vit uttaakin että jos on löyhä ja sairas niin mitään iloa, ei saisi elämässä olla. Siksi vihaan rikkaita ja toivon heille pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi ottaa lemmikkiä jos ei ole varaa. Minä olen maksanut mun koiralle kaikki selkä-, lonkka-, ym kuvaukset vaikka on ihan vaan kotikoira eikä harrasteta tavoitteellisesti koska mua kiinnostaa mun sessen terveys ja mun koiran terveydelle ei ole hintalappua vaikka kovapalkkainen en olekaan. Prioriteetit, prioriteetit...
Mitä et nyt ymmärtänyt? Kun lemmikin on ottanut niin silloin on laskenut sen hetkisten hoitokustannusten mukaan, että lemmikkiin on varaa. Nyt kustannukset ovat saman lemmikin elinaikana kaksinkertaistuneet ja enää välttämättä ei ole varaa.
Onneksi on vakuutus. Maksaa vuodessa rapeat 400e, mutta on kultaakin kalliimpi omistaessani vanhan ja kroonisesti sairaan koiran. Juuri käytin koiruutta lääkärillä verikokeissa, 275 e oli hintalappu, omavastuun jälkeen maksettavaa jäi 113 e. Tämän jälkeen otettiin vielä pissakoe, josta maksoinkin enää parikymppiä, koska meni jatkohoitona, todellinen hinta olisi ollut jotain 90 euron tietämillä. Kuukausittaiset lääkkeet maksaa varmaan jotain satasen pintaan per kuukausi, mutta kiitos vakuutuksen, maksan summasta itse vain 25%...

Nimenomaan. Koiraverokin pitäisi ottaa takaisin ja sen pitäisi olla vähintään 500 e kuussa. Kissavero myös. Jos veroa ei olisi maksettu, elukka menisi piikille. Silloin ne huonommin pärjäävät ei ottaisi lemmikkejä. Ne kun tuppaavat ottamaan ties mitä pentutehdaspentuja, ulkomaalaisia kulkukoiria tai sitten tappelukoirataustaisia. Eivätkä yleensä vaivaudu liikuttamaan tai ruokkimaan koiriaan kunnolla.
Jos elää yhteiskunnan tulonsiirroilla, ei pidä pitää lemmikkejä. Vaikka niillä olisi kuinka hyvä vaikutus mielenterveyteen, ne on kuitenkin harrastus, eikä muiden kuulu maksaa ihmisille harrastuksia ja viihdettä.
Itsekin olen melko vähävarainen koiranomistaja, ja pahaa tekee kun katselee rupusakkia rakkeineen puistossa. Tupakkia vedetään posket lommolla ja jätetään keräämättä ne rannetta vahvat paskat joita koira tuottaa kun saa halvinta mahdollista nappulaa ruoakseen että omistajalla on varaa siihen tupakkiin ja viinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta oli taas kolumni Hesarissa pari päivää sitten. Hinnat eivät tosiaan ole ainakaan laskusuunnassa. Hesarin kommenttipalstalla on monia kirjoittajia, jotka sanovat suoraan laittavansa tonneja tai jopa kymppitonnin, jos sillä saa jonkun lisävuoden elinaikaa eläimelleen.
Ilmassa väreilee myös pieni syyllistämisen ilmapiiri siltä osin, jos tällaiseen ei ole halukkuutta, vaan lopettaminen nähdään yhtenä luonnollisena vaihtoehtona. Mainitaan, että eläimilläkin pitäisi olla oikeus elää riippumatta ihmisen maksukyvystä. Minusta aika epäterve tilanne, vaikka itse lemmikkiini kiintynyt koiranomistaja olenkin.
Empatiaa eläintä kohtaan on tietysti hyvä tuntea, mutta rajansa siinäkin. Jos mietitään vaikka luonnon koiraeläimiä, kuten vaikkapa kettuja, niin eihän kukaan hoida niiden murtuneita varpaita, katkenneita hampaita tai tulehtuneita tappeluhaavoja. Sinnittelevät kipunsa kanssa, ja vetäytyvät sitten johonkin piiloon kuolemaan vailla kivunlievitystä. Jos kävisi niin harvinaisesti, ettei vamma tai sairaus tapa, niin kuolevat vanhuuttaan nälkään, kun eivät enää jaksa pyydystää saalista. Kaunista kuolemaa ei luonnossa ole. Siihen nähden lopetuspiikki on erittäin armelias vaihtoehto.
Juurikin näin. Kirjoittaja jopa vihjasi,että veronmaksajien piikkiin pitäisi saada maksusitoumus lemmikin hoitoon.
Ei todellakaan. Lähtökohta on,että jokainen huolehtii omasta lemmikistään.
Eläinlääkärien palkkiot ovat kyllä älyttömät mutta ei se ole tyhmä joka kehtaa pyytää, vaan se joka maksaa.
Jos on niin sekaisin, että ottaa kymppitonnin lainaa hoitaakseen lemmikkiä, joka kuolee ennen kuin laina on maksettu, niin siitä sitten vaan.Itse pitäisin fiksuna, jos eläinsuojeluyhdistykset pyörittäisivät omakustannushintaan voittoa tavoittelemattomia klinikoilta, joista saisi hoitoa sellaisiin vaivoihin, jotka eivät johdu ylijalostuksesta tai eläimen elämän tarpeettomasta pitkittymisestä.
Miksei kuntienkin pyörittämään, jos sen voisi tehdä täysin plus miinus nollatulostavoitteella. Sehän ei silloin rasittaisi veronmaksajia mitenkään. Etuna olisi, ettei hintoihin tarvitse lisätä sijoittajien voittoja, eikä ole houkutusta että myydään vaikuttavuudeltaan kyseenalaisia hoitoja rahan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi ottaa lemmikkiä jos ei ole varaa. Minä olen maksanut mun koiralle kaikki selkä-, lonkka-, ym kuvaukset vaikka on ihan vaan kotikoira eikä harrasteta tavoitteellisesti koska mua kiinnostaa mun sessen terveys ja mun koiran terveydelle ei ole hintalappua vaikka kovapalkkainen en olekaan. Prioriteetit, prioriteetit...
Mitä et nyt ymmärtänyt? Kun lemmikin on ottanut niin silloin on laskenut sen hetkisten hoitokustannusten mukaan, että lemmikkiin on varaa. Nyt kustannukset ovat saman lemmikin elinaikana kaksinkertaistuneet ja enää välttämättä ei ole varaa.
Jos talous on niin tiukilla, että ei kestä hoitokulujen kaksinkertaistumista, ei sitä elukkaa olisi pitänyt ottaa. Kun ihmiselle voi tapahtua kaikkea muutakin yllättävää, pelivaraa on ihan liian vähän jos koiranhoitokulujen tuplaantuminen kaataa talouden. Mitä sitten jos hajoaisi auto tai saisi potkut?
Toinen juttu on se, että nykyään hoidatetaan jopa eläinrääkkäykseen asti koirien vaivoja kun ennen ne olisi lopetettu.
En ole koskaan tuntenut niin suurta iloa ja helpotusta siitä että meillä molemmilla on turvatut ja hyvät työpaikat kuin silloin kun kissamme sairastui vakavasti ja tarvitsi 1500 euron leikkauksen. Se tunne kun ymmärsin että monen ihmisen olisi ollut pakko antaa kissan kuolla, vaikka he varmasti rakastavat eläimiään yhtä paljon kuin me.
Lääkärin ilme oli myös helpotusta täynnä kun hän ymmärsi että ilman muuta suostumme leikkaukseen ja se ei ole ongelma. On varmaan todella rankkaa lääkärinä joutua tilanteeseen jossa voisi auttaa eläintä mutta rahan takia ei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on vakuutus. Maksaa vuodessa rapeat 400e, mutta on kultaakin kalliimpi omistaessani vanhan ja kroonisesti sairaan koiran. Juuri käytin koiruutta lääkärillä verikokeissa, 275 e oli hintalappu, omavastuun jälkeen maksettavaa jäi 113 e. Tämän jälkeen otettiin vielä pissakoe, josta maksoinkin enää parikymppiä, koska meni jatkohoitona, todellinen hinta olisi ollut jotain 90 euron tietämillä. Kuukausittaiset lääkkeet maksaa varmaan jotain satasen pintaan per kuukausi, mutta kiitos vakuutuksen, maksan summasta itse vain 25%...
Eikö olisi jo aika armahtaa koiraa ja päästää se tästä maailmasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että on joku järkevä hintakatto. Luulen ettei kaikilla ole satoja tai tuhansia euroja, rahakkailla kyllä.
Tarvitaan kansalaisaloite, että lemmikkienhoidolla ei saisi pitää riistohintoja. Eläinsuojelulaki velvoittaa huolehtimaan eläimistä ja hintakatto on pakko olla jotta se on mahdollista. Voitoille on asetettava maksimirajat, että lemmikit saavat hoitoa tarvittaessa.
Käytännössä lopetus on se vaihtoehtoinen lain velvoitteet täyttävä hoitokeino, ja niin kauan kuin sen hinta ei ole kohtuuton, on turha vedota lakiin.
Nykyinen hallitus tekee lakiin muutoksen, että eläimellä on itseisarvo. Vaikka sitä ei olisikaan niin eläimet eivät ole mitään kertakäyttötavaroita jotka heitetään pois kun ne menevät rikki. Kaltaisiasi tunteettomia ja kylmiä olentoja on hankalaa saada ymmärtämään itsestäänselvyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Toinen juttu on se, että nykyään hoidatetaan jopa eläinrääkkäykseen asti koirien vaivoja kun ennen ne olisi lopetettu.
Kyllä. Kaikkea voi hoitaa lähes loputtomasti ja tulee syyllisyys, jos lyö hanskat tiskiin eikä lähde kokeilemaan kaikenlaisia hoitoja.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärin ilme oli myös helpotusta täynnä kun hän ymmärsi että ilman muuta suostumme leikkaukseen ja se ei ole ongelma. On varmaan todella rankkaa lääkärinä joutua tilanteeseen jossa voisi auttaa eläintä mutta rahan takia ei pysty.
Miten lääkäri selviää elämästä, jos pää alkaa hajoilla mahdollisesta lopetuspäätöksestä tuollaisessa tapauksesta? Tuolla on metsät täynnä luonnon eläimiä paljon pahempien kipujen ja sairauksien kanssa, eikä kukaan maksa niiden laskuja.
Luulisi että on joku järkevä hintakatto. Luulen ettei kaikilla ole satoja tai tuhansia euroja, rahakkailla kyllä.