Av-raati: kumpi toimi oikein, mitä itse olisit tehnyt?
Meillä tuli miehen kanssa riitaa jouluna.
Olimme kokoontuneet isolla porukalla (yli 20hlö) suvun mökille jouluksi. Melkein kaikki olivat paikalla jo 23. päivä, myös me. Siinä päivällistä tehdessä ja siivotessa jotkut ottivat viiniä (myös minä) ja miehet ottivat jotain (kuka viskiä, kuka giniä) juomia siinä takkoja sytytellessään.
Taustaa sen verran, että olemme olleet yhdessä yli 10v ja meillä on 2 pientä lasta. Meille meinasi tulla ero syksyllä, kun mies oli vetänyt päänsä sekaisin (alkoholilla ja jollain muulla) ja pettänyt, kun piti olla matkalla kotiin. Kävi sitten vieroituksen läpi ja käy terapiassa. Minusta hänellä ei ole alkoholiongelmaa, mutta vieroituksen mukaan oli, joten on ollut alkoholitta sen jälkeen kun palasimme yhteen. Mies ei halunnut erota.
Mies sytytti keittiön leivinuunia kun laitoin siskojeni kanssa ruokaa ja mies avasi viskipullon, kaatoi itselleen. Kysyin, että mitä hän tekee. Mies kysyi että miten niin. Pyysin siinä vaiheessa miehen keskustelemaan sivummalle ja kun olimme kauempana, mies käytännössä huusi minulle, että hän ei ikinä tule kelpaamaan minulle, niinkö? Yritin kysyä, että voiko asiasta keskustella myöhemmin, mutta mies ärähti että v*ttu, laitetaan ero vetämään ja harppoi ulos :O
Halkojen hakkaus kuului melkein kymmeneen asti illalla, eli ilmeisesti löysi tekemistä. Ilmestyi juuri ennen kuin menin nukkumaan ja pyysi anteeksi. Ei halunnut erota, mutta oli käsittänyt itse alkoholittomuuden "eri tavalla". Suostuisi kuulemma mihin minä haluaisin. Minä sanoin, etten minä ala aikuista miestä vahtimaan, juo jos itse niin päättää (en ole koskaan nähnyt miestä humalassa). Sanoin lisäksi, melko töykeästi ehkä, että sänkyyn on turha kuvitella tulevansa, olin laittanut lapset meidän sänkyyn nukkumaan kun en tiennyt aikoiko mies mököttää kauankin. Meni sitten sohvalle olohuoneeseen nukkumaan. Seuraavana päivänä asiaa ei enää mainittu, vaan oltiin ihan normaalisti (mies ei juonut tippaakaan, jos sillä on väliä).
Itselleni jäi vähän huono mieli tuosta, vai kehittelenkö ongelmaa ihan mitättömästä?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
No on alkoholisti, ota pää pois pensaasta.
Eli minun tulisi nyt edellyttää täyttä juomattomuutta? Ilmeisesti alkoholistien kumppanienkin pitäisi sitten tukea sitä olemalla itse juomatta? Olen tähän asti juonut itse välillä punaviinilasillisen kotona. En ole kai edes ajatellut, että mies olisi oikeasti "oikea" alkoholisti.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kokee, että sinä haluat heti eron, jos hän yhdenkään lasin alkoholia ottaa. Halusi päästä niskan päälle ilmoittamalla siitä eroasiasta ensimmäisenä. Hän kokee, ettei hän ole sinun arvoinen, koska et halua hänen juovan yhtään. Häntä myös hävettää alkoholinjuonti ja kun siitä huomautit, hän koki itsensä niin paskaksi, että halusi sitten päästä tavallaan niskan päälle, ettei ihan moukaroitas maan rakoon.
Tämä minua juuri pelottaa. Että onko asia oikeasti hänelle isompi, kuin hän myöntää?
En kuitenkaan tunnista itseäni siitä, että "moukaroisin hänet maanrakoon" ja se on ehkä se omituisin kohta tässä. Koska kun luin kirjoitukseni, näin mieheni käytöksen juuri kuvaamallasi tavalla, mutta kun taas katson miestä, on hän terveitsetuntoisin mies, jonka tunnen. Emme riitele usein, enkä todellakaan ajattele olevani sellainen joka "moukaroi toista" edes hyvin lievässä merkityksessä. Ilmeisesti kuitenkin joko olen, tai mies kokee minut sillä tavoin? Onko tässä paljoakaan vaihtoehtoja sen suhteen?
Huokaus. Myönnä ensin itsellesi että hän on alkoholisti. Sitten lue aiheesta. Alkoholisti etsii syitä ja syyllisiä kaikesta muusta kuin itsestä, kun häpeää ongelmaansa ja totuus on hänelle liian murskaava.
Tulet vielä kuulemaan "ei sua kestä selvin päin".

Mutta kun mieheni on yleensä aina selvinpäin. Ei se yksi viinilasillinen ruoan kanssa tunnu 115kg miehessä missään. Kai? Ja nyt on ollut juomatta mitään syksystä asti ilman mitään mutinaa. Voiko hän ihan oikeasti olla muka alkoholisti?
Alkoholisti ei voi ottaa yhtään, ja paras on ettei mennä tilaisuuksiin jossa tulee kiusaus. Paras on ettei tarvitse katsoa kun muut ottaa. Et ole kyllä auttanut miestä yhtään, kun olet vienyt paikkasn jossa otetaan ja vielä otat itse.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kokee, että sinä haluat heti eron, jos hän yhdenkään lasin alkoholia ottaa. Halusi päästä niskan päälle ilmoittamalla siitä eroasiasta ensimmäisenä. Hän kokee, ettei hän ole sinun arvoinen, koska et halua hänen juovan yhtään. Häntä myös hävettää alkoholinjuonti ja kun siitä huomautit, hän koki itsensä niin paskaksi, että halusi sitten päästä tavallaan niskan päälle, ettei ihan moukaroitas maan rakoon.
Tämä minua juuri pelottaa. Että onko asia oikeasti hänelle isompi, kuin hän myöntää?
En kuitenkaan tunnista itseäni siitä, että "moukaroisin hänet maanrakoon" ja se on ehkä se omituisin kohta tässä. Koska kun luin kirjoitukseni, näin mieheni käytöksen juuri kuvaamallasi tavalla, mutta kun taas katson miestä, on hän terveitsetuntoisin mies, jonka tunnen. Emme riitele usein, enkä todellakaan ajattele olevani sellainen joka "moukaroi toista" edes hyvin lievässä merkityksessä. Ilmeisesti kuitenkin joko olen, tai mies kokee minut sillä tavoin? Onko tässä paljoakaan vaihtoehtoja sen suhteen?
Huokaus. Myönnä ensin itsellesi että hän on alkoholisti. Sitten lue aiheesta. Alkoholisti etsii syitä ja syyllisiä kaikesta muusta kuin itsestä, kun häpeää ongelmaansa ja totuus on hänelle liian murskaava.
Tulet vielä kuulemaan "ei sua kestä selvin päin".Mutta kun mieheni on yleensä aina selvinpäin. Ei se yksi viinilasillinen ruoan kanssa tunnu 115kg miehessä missään. Kai? Ja nyt on ollut juomatta mitään syksystä asti ilman mitään mutinaa. Voiko hän ihan oikeasti olla muka alkoholisti?
Puoli vuotta on lyhyt aika, kyllä alkoholisti sen pystyy pinnistämään. Kertovaa on että sitten ei enää pystykään. Miksi muuten olisi ollut niin kova tarve ottaa.

En "tajunnut" että mies on alkoholisti, enkä ole ihan varma vieläkään. Olen ottanut itse viiniä ihan normaalisti pitkin syksyä, en koskaan lasillista enempää, mutta varmaan viikottain ehkä sen lasin? En ole kokenut, että se olisi ollut miehelle tippaakaan kova paikka, mutta ehkä se onkin ollut.
Mutta mitä tuollaisessa tapauksessa edes pitäisi tehdä? Meilläkin oli kyseessä perhejoulu - ainoita paikkoja jossa kaikki sisarukset ovat yhdessä kunnolla! En voi odottaa muiden olevan ottamatta sitä viiniä ruoan kanssa tai saunaolutta.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kokee, että sinä haluat heti eron, jos hän yhdenkään lasin alkoholia ottaa. Halusi päästä niskan päälle ilmoittamalla siitä eroasiasta ensimmäisenä. Hän kokee, ettei hän ole sinun arvoinen, koska et halua hänen juovan yhtään. Häntä myös hävettää alkoholinjuonti ja kun siitä huomautit, hän koki itsensä niin paskaksi, että halusi sitten päästä tavallaan niskan päälle, ettei ihan moukaroitas maan rakoon.
Tämä minua juuri pelottaa. Että onko asia oikeasti hänelle isompi, kuin hän myöntää?
En kuitenkaan tunnista itseäni siitä, että "moukaroisin hänet maanrakoon" ja se on ehkä se omituisin kohta tässä. Koska kun luin kirjoitukseni, näin mieheni käytöksen juuri kuvaamallasi tavalla, mutta kun taas katson miestä, on hän terveitsetuntoisin mies, jonka tunnen. Emme riitele usein, enkä todellakaan ajattele olevani sellainen joka "moukaroi toista" edes hyvin lievässä merkityksessä. Ilmeisesti kuitenkin joko olen, tai mies kokee minut sillä tavoin? Onko tässä paljoakaan vaihtoehtoja sen suhteen?
Huokaus. Myönnä ensin itsellesi että hän on alkoholisti. Sitten lue aiheesta. Alkoholisti etsii syitä ja syyllisiä kaikesta muusta kuin itsestä, kun häpeää ongelmaansa ja totuus on hänelle liian murskaava.
Tulet vielä kuulemaan "ei sua kestä selvin päin".Mutta kun mieheni on yleensä aina selvinpäin. Ei se yksi viinilasillinen ruoan kanssa tunnu 115kg miehessä missään. Kai? Ja nyt on ollut juomatta mitään syksystä asti ilman mitään mutinaa. Voiko hän ihan oikeasti olla muka alkoholisti?
Puoli vuotta on lyhyt aika, kyllä alkoholisti sen pystyy pinnistämään. Kertovaa on että sitten ei enää pystykään. Miksi muuten olisi ollut niin kova tarve ottaa.
Hän itse sanoi, että oli käsittänyt ettei ota alkoholia enää ilman "syytä", eli arkisin ruoan kanssa tms, vaan ainoastaan juurikin tuollaissa paikoissa ja juhlashampanjat yms.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä tässä nyt takutaan?
En enää tiedä itsekään. Itselleni jäi kytemään paha mieli tuosta riidasta ja etenkin siitä, kun en ollut odottanut miehen reagoivan niin voimakkaasti. Näin 10v jälkeen yleensä osaan ennustaa aika hyvin milloin mies reagoi ja miten, mutta tuo tuli niin yllätyksenä ja kai se hävettikin ja loukkasi, kun muut huomasivat että mies on kadonnut ja selittelin lapsille, että isi meni lenkille yms. Kyseessä piti kuitenkin olla yksi vuoden kohokohdista, yhteinen perhejoulu.
Nyt en sitten tiedä enää josko mieheni onkin ihan "oikea" alkoholisti ja olenko odottanut häneltä ihan ihmeellisiä asioita luottaen, että kyllä hän pärjää, vai olisiko minun pitänyt tukea häntä ihan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Don't feed the troll. Edes jouluna.
Jos uskot noin, niin älä sitten uppaa.
Sitä paitsi, näin joulun kunniaksi päästän sinut tutustumaan omaan psyykeesi ja kokemaan ihmeellistä introspektiota - naiivi realismi. Se kertoo sinulle miksi sinä näet trolleja joka paikassa. Hyvää joulua!

Heh, olet huvittava :)
Miksi luulet minun näkevän trolleja joka paikassa? Puhuinhan vain yhdestä. Sinun se kannattaisi tehdä tutkimusmatka omaan pääkoppaasi, jos jonkun.
115kg? Eikö se sun miehesi ollut vielä tosi lyhytkin? Millainen ihrakasa se sun ukkosi oikeen on?
Miten mää muistaisin, että AP silloin syksyllä kertoi, että hän painosti miehensä vieroitukseen, että sinne meneminen oli edellytys suhteen jatkumiselle, mutta nyt se olikin miehen itsensä idea? Kun vielä silloin mietin, ettei siitä vieroituksesta ole mitään hyötyä, ellei addikti itse sinne hakeudu, näin niinkuin raitistuneena alkoholistina tuommoisia pohdin, mutta saatanhan mää muistaa väärinkin.
Suosittelen aloittamaan vaikka kirjoittamalla Googleen: puolustusmekanismi. Siitä pääset hyvää alkuun! Onnellisempaa ja terveempää uutta vuotta sinulle!
Vierailija kirjoitti:
115kg? Eikö se sun miehesi ollut vielä tosi lyhytkin? Millainen ihrakasa se sun ukkosi oikeen on?
Tuolla tyypillä ei ole mitään käsitystä normaaleiden aikuisten mitoista; haiskahtaa syömishäiriöiseltä, joko analta tai läskiltä.
Vierailija kirjoitti:
Miten mää muistaisin, että AP silloin syksyllä kertoi, että hän painosti miehensä vieroitukseen, että sinne meneminen oli edellytys suhteen jatkumiselle, mutta nyt se olikin miehen itsensä idea? Kun vielä silloin mietin, ettei siitä vieroituksesta ole mitään hyötyä, ellei addikti itse sinne hakeudu, näin niinkuin raitistuneena alkoholistina tuommoisia pohdin, mutta saatanhan mää muistaa väärinkin.
Seksiaddiktion vuoksi edellytin, että hakeutuu hoitoon. Ja edellytin että sitoutuu käymiinsä terapioihin, jotta saatoin jatkaa suhdetta, luottamus kun oli silloin aivan hakusessa. Alkoholismia en edes ajatellut - olen edelleen siinä käsityksessä, että se kolmen päivän sekoaminen johtui lähinnä seksiaddiktiosta ja sekakäytöstä.
Mutta entä jos mies onkin ollut alkoholisti koko tämän ajan? Addiktoituva persoonallisuus on ihan olemassaoleva asia, ja ottaen huomioon, että kyseessä on huippusuorittava, himourheileva, seksiaddikti ortorektikko - on mahdollisuus siihen aika suurikin. Tuntuu pahalle ajatella kuinka huonosti sitä tuntee oman kumppaninsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
115kg? Eikö se sun miehesi ollut vielä tosi lyhytkin? Millainen ihrakasa se sun ukkosi oikeen on?
Tuolla tyypillä ei ole mitään käsitystä normaaleiden aikuisten mitoista; haiskahtaa syömishäiriöiseltä, joko analta tai läskiltä.
Mistä ihmeen normaalin aikuisen mitoista? Mies on 115kg/194cm ja minä olen 70kg/172cm. Mikä tuossa ei ole normaalia?
Mies veti itsensä sekaisin kerran (1). En vahdi häntä, ihmettelin vain kun on ollut tähän asti juomatta. Se miehen reaktio tässä ihmetyttääkin.
Mikä ihmeen känniviikonloppu? Ei kukaan siellä ollut kännissä! Kyse oli suvun joulunvietosta, jossa oli vähän yli 20 henkilöä. Monta selvää ihmistä ja moni otti yhden-kaksi juomaa. Minä join yhden punaviinilasin. En koe olleeni millään lailla huono äiti sen suhteen. Yksikään henkilö ei ollut humalassa koko aikana.