Lue keskustelun säännöt.
Mikä on hyvä syy jäädä lapsettomaksi? Tavallaan tekisi mieli kokea vanhemmuus, mutta en koe siihen polttavaa tarvetta
23.12.2016 |
Olen ns. aidallaistuja. Minulla ei ole mitään erityistä paloa vanhemmaksi, mutta ajattelen, että se voisi olla tosi antoisa ja ainutlaatuinen (joskin hyvin vaativa) kokemus. Toisaalta vanhemmuudessa on paljon negatiivisiakin puolia – valvomista, huolta, rahanmenoa, vapauden kaventumista jne. jne. – ja varmaan onnistun elämään hyvän elämän lapsettomanakin. Olen parisuhteessa, jossa puolisoni on samalla mielellä, taloudellinen tilanne on hyvä. Persoonaltamme olemme molemmat aika mukavuudenhaluisia ja vapaudenkaipuisia mutta myös rauhallisia ja sopeutumiskykyisiä.
Kerro omasta kokemuksestasi: mikä on hyvä syy yrittää lasta tai tehdä päätös lapsettomaksi jäämisestä?
Kommentit (48)
Järkisyytä hankkia lasta ei ole olemassakaan. Lapsen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen ovat molemmat ihan puhtaasti tunneseikkoja! t. entinen aidallaistuja, jolle tuli tunne hankkia. (En ole katunut, kun joku sen haluaa kuitenkin tietää. Uskallan myös myötää, ettei vanhemmuus aina ole kivaa.) Tunne hankkimisesta jatkui jopa toiseen lapseen. Sitten se yksinkertaisesti lopahti. Oli pakko saada sterilisaatio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kannattaa ajatella kumpaa valintaa tulevat sukupolvet kiittävät.
Pidemmällä aikavälillä - sanotaanko vaikka 200+ vuotta - ratkaisu lienee yhdentekevä.
Vierailija kirjoitti:
Järkisyytä hankkia lasta ei ole olemassakaan. Lapsen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen ovat molemmat ihan puhtaasti tunneseikkoja! t. entinen aidallaistuja, jolle tuli tunne hankkia. (En ole katunut, kun joku sen haluaa kuitenkin tietää. Uskallan myös myötää, ettei vanhemmuus aina ole kivaa.) Tunne hankkimisesta jatkui jopa toiseen lapseen. Sitten se yksinkertaisesti lopahti. Oli pakko saada sterilisaatio.
Jos ajattelee, että elämä on kokonaisuutena parempaa vanhempana kuin lapsettomana, ja hankkii siksi lapsen tai useamman, kyllä se silloin minusta on ihan järkisyystä tehty päätös. -ap
Tämä vapaus on minulle se tärkein asia. En halua olla vastuussa kenestäkään, saan tulla ja mennä miten haluan.
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lastenhankinta on unelmaa paremmasta. Jos jokainen tietäisi, mitä kaikkea lapsi tuo mukanaan, moni jättäisi hankkimasta. Uskalla näin väittää.
Ikuinen huoli on lapsista, se ei lopu koskaan. Kasvattaminen on vaikeaa eikä koskaan voi olla varma onnistuiko se. Lapsista voi tulla juoppoja, narkkareita, rikollisia vaikka miten tekisi parhaansa. Miten saada hyvät eväät elämälle, että pärjäävät omillaan ja heistä tulee kunnollisia veronmaksajia ja yhteiskunnan jäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
Ja pikkulapsiperheissä erotaan eniten 😓
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä vapaus on minulle se tärkein asia. En halua olla vastuussa kenestäkään, saan tulla ja mennä miten haluan.
Vanhemmuus ja vastuu ei lopu koskaan. Alku on helpointa, silloin kun lapsi on vielä omissa jaloissa ja vanhempien katseen ulottuvilla. Onneksi silloin ei tiennyt mitä kaikkea vielä tulee.
Sitten kun muuttavat kotoa, saa pelätä miten elämä järjestyy. Kun menevät parisuhteeseen, miten se onnistuu. Löytääkö oman alan, saako työtä...
Rakastan lapsiani mutta olen niin kova huolehtimaan ja kantamaan huolta, että luultavasti en hankkisi lapsia, jos tietäisin sen mitä nyt tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
No minkään onnellisuusbuustin takia ei lapsia kannata hankkia. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että se mahdollinen kohonnut onnellisuus katoaa vuoden sisällä: http://www.dailymail.co.uk/health/article-4025692/Having-children-DOESN…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän samanlainen suhtautuminen asiaan kuin ap:lla. Alle 20-veenä olin sitä mieltä, että en ehdottomasti koskaan halua lapsia. Nyt, kun ikä on lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä, tuntuu ajatus perhe-elämästä ihan mukavalta, ja lähinnä kumppanini takia. Hän haluaa lapsia, ja hänestä tulee varmaan aivan loistava isä. Jäisi esimerkiksi ihan mielellään hoitamaan meidän hypoteettisia lapsia kotiin mun äitiysloman jälkeen, jos se on suinkin taloudellisesti mahdollista (hän on meistä se paremmin tienaava osapuoli). Ajatus perheestä hänen kanssaan tuntuu hyvältä, turvalliselta, ihanalta.
Jos mulla olisi lapsia haluamaton puoliso, olisin varmaan ihan okei myös sen kanssa. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut, lähinnä mua kiehtoo se, kun lapsi vähän kasvaa ja oppii puhumaan ja hänellä rupeaa olemaan mielipiteitä asioista, se koko persoonan kehitys. (Toisaalta myös vähän pelottaa, jos jälkikasvusta tulisikin joku narsisti tai väkivaltarikollinen.)
Olen lapseton, koska
En ole koskaan erityisemmin pitänyt lapsista, saati vauvoista
En halua olla riippuvainen kenenstäkään
En halua olla myöskään vastuussa kenestäkään
Haluan olla ja mennä miten ja milloin haluan
Ja suoraan sanoen meidän taloustilanne on nyt hyvä, jos olisi kaksi lasta, niin oltaisiin todella tiukilla. Nyt on mahdollisuus leveämpään elämään taloudellisesti ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole löytänyt yhtään järkisyytä hankkia lasta. Olen kuitenkin löytänyt tusinoittain järkisyitä olla hankkimatta lasta. Olen samaa mieltä jonkun aiemman kirjoittajan kanssa, että lasten hankinnassa pitää olla tunne siitä, että haluaa lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
No minkään onnellisuusbuustin takia ei lapsia kannata hankkia. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että se mahdollinen kohonnut onnellisuus katoaa vuoden sisällä: http://www.dailymail.co.uk/health/article-4025692/Having-children-DOESN…
Linkitä nyt sitten tähän vielä se tutkimus, jonka mukaan pikkulapsiaikana helposti koetaan onnettomuutta, mutta lasten kasvaessa onnellisuus lisääntyy. Suomalainen tutkimus. Ei se onnellisuus ole vakio, se muuttuu elämäntilanteiden myötä. Ja lasten myötä voi kokea myös sellaisia onnentunteita, joita ilman lapsia ei voi kokea, nimittäin niihin lapsiin liittyviä. Lapsettomat alapeukuttaa, totta kai, mutta ihminen, joka on kokenut sekä elämän ilman lapsia että lasten kanssa, tietää jotain siitä, mistä puhun. Aloittajan kysymykseen minulla ei ole vastausta, kyseessä on henkilökohtainen valinta, enkä osaa neuvoa ketään suuntaan taikka toiseen siin-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
No niin, tietty jos se lapsi on jo, tuskin elämää voi kuvitella ilman. Me olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että mitään lasta ei ole, vaan päätös pitäisi tehdä ennemmin sillä perusteella, minkälaista elämää haluaa seuraavat vuosikymmenet elää. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
No minkään onnellisuusbuustin takia ei lapsia kannata hankkia. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että se mahdollinen kohonnut onnellisuus katoaa vuoden sisällä: http://www.dailymail.co.uk/health/article-4025692/Having-children-DOESN…
Linkitä nyt sitten tähän vielä se tutkimus, jonka mukaan pikkulapsiaikana helposti koetaan onnettomuutta, mutta lasten kasvaessa onnellisuus lisääntyy. Suomalainen tutkimus. Ei se onnellisuus ole vakio, se muuttuu elämäntilanteiden myötä. Ja lasten myötä voi kokea myös sellaisia onnentunteita, joita ilman lapsia ei voi kokea, nimittäin niihin lapsiin liittyviä. Lapsettomat alapeukuttaa, totta kai, mutta ihminen, joka on kokenut sekä elämän ilman lapsia että lasten kanssa, tietää jotain siitä, mistä puhun. Aloittajan kysymykseen minulla ei ole vastausta, kyseessä on henkilökohtainen valinta, enkä osaa neuvoa ketään suuntaan taikka toiseen siin-
Valtaosa onnellisuustutkimuksista toteaa yksiselitteisesti, että lasten hankinta ei lisää onnellisuutta.
Juuri eilen tuttavani kertoi, että tuntuu että kaikki muut ovat saavuttaneet elämässä jotakin...ja hän on kasvattanut lapsia.
Taitaa tulla hänellä tyhjä olo kun lapset lähtee pois kotoa
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen suhtautuminen asiaan kuin ap:lla. Alle 20-veenä olin sitä mieltä, että en ehdottomasti koskaan halua lapsia. Nyt, kun ikä on lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä, tuntuu ajatus perhe-elämästä ihan mukavalta, ja lähinnä kumppanini takia. Hän haluaa lapsia, ja hänestä tulee varmaan aivan loistava isä. Jäisi esimerkiksi ihan mielellään hoitamaan meidän hypoteettisia lapsia kotiin mun äitiysloman jälkeen, jos se on suinkin taloudellisesti mahdollista (hän on meistä se paremmin tienaava osapuoli). Ajatus perheestä hänen kanssaan tuntuu hyvältä, turvalliselta, ihanalta.
Jos mulla olisi lapsia haluamaton puoliso, olisin varmaan ihan okei myös sen kanssa. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut, lähinnä mua kiehtoo se, kun lapsi vähän kasvaa ja oppii puhumaan ja hänellä rupeaa olemaan mielipiteitä asioista, se koko persoonan kehitys. (Toisaalta myös vähän pelottaa, jos jälkikasvusta tulisikin joku narsisti tai väkivaltarikollinen.)
Onkohan tämä se syy, miksi sinkuista kolmannes ei halua ollenkaan lapsia, mutta parisuhteissa elävistä vain noin kymmenen prosenttia on samalla kannalla?
Maailma on liianvaarallinen paikka lapsille, ja Eurooppa jo vaarallinen aikuisillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heipähei, tämä aihe saa aikaan voimakkaita reaktioita palstalaisissa. Myös itsessäni, lasten puolesta.
Meillä on reilu 3 vuotias poika. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Pojan myötä olemme oppineet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, mitä on olla lähimmäinen toiselle joka ei pysty huolehtimaan itsestään (ihan vastasyntynyt vauva), miten leikitään, miten innostutaan niin että se tarttuu muihin.
Lisääntyminen on perustavanlaatuinen tarve. Jos tarvetta ei tunne, ehkä ei kannata hankkia lapsia. Tutkimuksissa kuitenkin on todistettu että ensimmäisen lapsen syntymä nostaa onnellisuutta. Seuraavat lapset eivät nosta sitä suhteessa yhtä paljon.
No minkään onnellisuusbuustin takia ei lapsia kannata hankkia. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että se mahdollinen kohonnut onnellisuus katoaa vuoden sisällä: http://www.dailymail.co.uk/health/article-4025692/Having-children-DOESN…
Linkitä nyt sitten tähän vielä se tutkimus, jonka mukaan pikkulapsiaikana helposti koetaan onnettomuutta, mutta lasten kasvaessa onnellisuus lisääntyy. Suomalainen tutkimus. Ei se onnellisuus ole vakio, se muuttuu elämäntilanteiden myötä. Ja lasten myötä voi kokea myös sellaisia onnentunteita, joita ilman lapsia ei voi kokea, nimittäin niihin lapsiin liittyviä. Lapsettomat alapeukuttaa, totta kai, mutta ihminen, joka on kokenut sekä elämän ilman lapsia että lasten kanssa, tietää jotain siitä, mistä puhun. Aloittajan kysymykseen minulla ei ole vastausta, kyseessä on henkilökohtainen valinta, enkä osaa neuvoa ketään suuntaan taikka toiseen siin-
Valtaosa onnellisuustutkimuksista toteaa yksiselitteisesti, että lasten hankinta ei lisää onnellisuutta.
Mun mielestä valtaosa onnellisuustutkimuksista toteaa yksiselitteisesti sen, että onnellisuus muuttuu eri elämänvaiheiden myötä. Mutta se, mikä on mun mielestä ikävää, on se, että tällä palstalla lapsettomat (luulen tosin, että näitä joista puhun, on vain kourallinen) haluavat kiistää sen, että lapsia hankkineet osaavat ehkä kertoa lapsiin liittyvistä tunteista ja kokemuksista hieman paremmin kuin ne ihmiset, jotka lapsia eivät ole hankkineet. He eivät halua lapsia, mutta ovat ikään kuin mustasukkaisia siitä, jos joku toinen kertoo kokemuksista, joita heillä ei ole. EN ymmärrä tätä.
Hmm, aika paha.
Parempi katua lapsettomuutta kuin lapsen hankkimista?