Isän pinnan kiristyminen hoitovuorollaan
Miten pitkään kuuntelet puolisosi hermojen kiristymistä lasten kanssa? Eli olemme sopineet, että mies vie loppuvuoden lapset tarhaan ja hakee heidät sieltä. Näin on ollut jo jonkun aikaa. Yleensä olen ylhäällä auttamassa ja häärimässä täällä kotona ympärillä.
Tänä aamuna mies kuitenkin sanoi, että jää vain nukkumaan, hän hoitaa. No makasin sängyssä kuuntelemassa kun miehen äänenpaino voimistuu ja pinna kiristyy, kun lapset riekkuvat, juoksentelevat karkuun ja kieltäytyvät pukemasta. En malttanut olla puuttumatta ja menin auttamaan pukemisessa, että pääsivät lähtemään (myöhässä). Mies ei kuitenkaan vaikuttanut tyytyväiseltä siihenkään että autoin.
Mihin asti te odotatte ja annatte isän hoitaa lapset omalla tavallaan?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Meillä on tästä tosi vahva näkemysero. Minusta vanhemmuus on aikalailla hukassa jos ainoa keino osoittaa että nyt riittää on lapselle huutaminen. Millaisen mallin lapsi tilanteiden hoitamiseen tästä saa?
Ja meillä siis todellakin lasten perseilyyn puututaan hyvinkin herkästi, ei todellakaan anneta janiinailmarin tehdä mitä huvittaa ja hymistellä vieressä. Tilanteeseen vain hoidetaan jotenkin muuten kuin huutamalla.
En tiedä, keneen viittaat tuolla "meillä", mutta jos tarkoitit kommentillasi sitä, että minulla (joka siis kirjoitin kommentoimasi kommentin) AINOA keino osoittaa, että nyt riittää, on huutaminen, niin en kyllä tiedä, mistä sait sen käsityksen. Siinä vaiheessa kun ääntä korotetaan, on jo kokeiltu yhtä sun toista. Mä jaksan perustella ja keskustella ja vääntää rautalangasta ja keksiä korvaavia aktiviteetteja, mutta jos mikään muu ei auta ja pöllöily jatkuu, ne lapset ei siitä traumatisoidu jos mä korotan ääntäni ja sanon että nyt riitti, omiin huoneisiin tms. Mutta aloittajan tapauksessa mies ei ole osallistunut, eikä ilmeisesti ollut edes näkemässä, miten äiti hoitaa tilanteet lasten kanssa. Olen vahvasti sitä mieltä, että isän täytyy saada tehdä omalla tavallaan omat virheensä, ja oppia niistä. Ainakaan lasten nähden ja kuullen en lähtisi vetämään mattoa isän jalkojen alta ja näyttämään, miten asiat hoidetaan. Mitä ne lapset siitä oppii? Sitä, että isää ei tarvitse kuunnella muutenkaan, sit kun äiti tulee niin sitten vasta.
Tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä että toista ei mennä lyttäämään siihen tilanteeseen, vaan keskustelut aikuisten kesken hoidetaan myöhemmin. Meillä nyt on siinä mielessä eri tilanne että lapsi on vasta 1,5v eli sinällään tuollaiset huoneeseen komentamiset ja muut eivät ole mitenkään ajankohtaisia ja toimivia meillä.
Ja edelleen, en minä sitä ihmettele tai paheksu jos joskus aikuiselta palaa pinna, se on ihan normaalia. Mutta meillä ainakin (ja sain aloittajalta saman käsityksen) se tuntuu olevan miehellä ainoa ja ensimmäinen reagointitapa lapsen ei-odotettuun käytökseen, ei mikään satunnainen yliyönti. Ja tätä en oikein hyväksy.
Ja kyllä mielestäni huutaminen ja ärjyminen lapselle on aina jonkinlainen ylilyönti, jota ainakin kannattaisi pyrkiä välttämään. Viimeisenkin huoneeseen komentamisen voi tehdä normaalilla/tiukalla äänellä. Eihän tuollainen komentaminen ole muutenkaan sama asia kun se, että rupeaa heittelemään esineitä ja raivoamaan jos lapsi kaataa varoitteluista huolimatta maitolasin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Meillä on tästä tosi vahva näkemysero. Minusta vanhemmuus on aikalailla hukassa jos ainoa keino osoittaa että nyt riittää on lapselle huutaminen. Millaisen mallin lapsi tilanteiden hoitamiseen tästä saa?
Ja meillä siis todellakin lasten perseilyyn puututaan hyvinkin herkästi, ei todellakaan anneta janiinailmarin tehdä mitä huvittaa ja hymistellä vieressä. Tilanteeseen vain hoidetaan jotenkin muuten kuin huutamalla.
Lapsi ei mene rikki huutamisesta tai siitä että joskus toimitaan virheellisesti. Lasten aikana tapaan kommunikoida en lähde kovin herkästi puuttumaan. Esimerkki tilanteessa jossakin kohtaa olisin lasten isältä kysynyt oliko aamutoimissa jotakin ongelmaan ja sanonut että mielestäni tilanteesta olisi selvitty vähemmälläkin äänen käytöllä (jos tilanteessa siis olisi tullut huutamista). Isä olisi ehkä kertonut miksi hän toimi kuten toimi ja mikä pinnaa mahdollisesti kiristi.
Jos lapset mahdollisesti reakoisivat äänen käyttöön jotenkin se vanhempi joka tilanteessa on ollut hoitaa asian loppuun. Pyytää anteeksi ja kertoo että pinna paloi koska... Toisen puolesta ei meillä lähdetä lapselle selittelemään että toinen vanhemmista toimi jotekin väärin ja minä toimin aina paremmin.
Ei tietenkään menekään rikki siitä jos vanhemmat joskus mokaavat tai huutavat. Tervettähän sellaisen näkeminen itseasiassa on. Mutta huutamisen käyttäminen lyhytpinnaisen aikuisen ensisijaisena kasvatuskeinona on kurjaa.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Kannattiko ottaa ulkomaalainen mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Meillä on tästä tosi vahva näkemysero. Minusta vanhemmuus on aikalailla hukassa jos ainoa keino osoittaa että nyt riittää on lapselle huutaminen. Millaisen mallin lapsi tilanteiden hoitamiseen tästä saa?
Ja meillä siis todellakin lasten perseilyyn puututaan hyvinkin herkästi, ei todellakaan anneta janiinailmarin tehdä mitä huvittaa ja hymistellä vieressä. Tilanteeseen vain hoidetaan jotenkin muuten kuin huutamalla.
Lapsi ei mene rikki huutamisesta tai siitä että joskus toimitaan virheellisesti. Lasten aikana tapaan kommunikoida en lähde kovin herkästi puuttumaan. Esimerkki tilanteessa jossakin kohtaa olisin lasten isältä kysynyt oliko aamutoimissa jotakin ongelmaan ja sanonut että mielestäni tilanteesta olisi selvitty vähemmälläkin äänen käytöllä (jos tilanteessa siis olisi tullut huutamista). Isä olisi ehkä kertonut miksi hän toimi kuten toimi ja mikä pinnaa mahdollisesti kiristi.
Jos lapset mahdollisesti reakoisivat äänen käyttöön jotenkin se vanhempi joka tilanteessa on ollut hoitaa asian loppuun. Pyytää anteeksi ja kertoo että pinna paloi koska... Toisen puolesta ei meillä lähdetä lapselle selittelemään että toinen vanhemmista toimi jotekin väärin ja minä toimin aina paremmin.Ei tietenkään menekään rikki siitä jos vanhemmat joskus mokaavat tai huutavat. Tervettähän sellaisen näkeminen itseasiassa on. Mutta huutamisen käyttäminen lyhytpinnaisen aikuisen ensisijaisena kasvatuskeinona on kurjaa.
Mutta ei se tilanne silläkään korjaannu, että se toinen vanhempi seisoo vieressä kyräilemässä. Ihan turha etsiä tässä ap:n tilanteessa syyllistä, kun molemmat ovat tavallaan mokanneet. Nyt pitäisi miettiä miten tilanne korjataan ja miten päästään eteenpäin, eikä kerätä kiviä taskuun sopivaa heittohetkeä odotellessa. Jos ei kotona löydy konsteja, on netti puolillaan infoa, esim. MLL:n Vanhempainnetissä on luettavaa ihan lasten ikäkausien mukaan jaoteltuna. Ja jos ei itse halua etsiä tietoa, niin sitten perheneuvolan jonoon. Tietoa, apua ja tukea on tarjolla.
Mun isä on tuollainen äksyilijä. Hermostuu lapsenlapselleenkin, jos tämä sattuu puhumaan jotain juuri silloin kun isäni puhuu. Eli 4-vuotiaan pitäisi hänen mielestään osata seurara tilannetta niin, että havainnoi ukin puhuvan, katsoa kenelle hän puhuu ja sitten päättää voiko avata suunsa vai ei.
Tietenkin keskeyttäminen ja päälle puhuminen on rasittavaa ja väärin, mutta näissä tilanteissa paikalla on tyyliin puoli sukua ja ihmiset puhuvat ristiin rastiin eikä kukaan ns puhu yksinään kaikille.
Itse pidän tuota piirrettä aikuisessa ihmisessä hyvin rasittavana. Ettei yhtään osata ajatella lapsen kantilta asiaa ja saada ahaa-elämystä, että aijaa, ehkä 4v ei olekaan vielä pikkuaikuinen.
Mulla meni yli 20 vuotta ennen kuin uskalsin alkaa sanoa isälleni vastaan. Ja nykyäänkin se on vaikeaa. Hänen pyyntönsä (=käskynsä) pitäisi toteuttaa heti, häntä ei saa ikinä keskeyttää, hän on aina oikeassa ja tietää parhaiten. Noin muuten hän on kiva tyyppi ja tullaan toimeen, mutta nämä asiat riipovat. Ei aikuisen elämä voi siihen kaatua että pieni lapsi kaataa maitomukin tai ei ekalla pyynnöllä pue vaatteita päälle.
Nauti nyt kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Kannattiko ottaa ulkomaalainen mies?
Niin että suomalainen mies ei koskaan, milloinkaan korota ääntään tai ärähdä lapsilleen? Kokeilepa tulla kuplastasi pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Meillä on tästä tosi vahva näkemysero. Minusta vanhemmuus on aikalailla hukassa jos ainoa keino osoittaa että nyt riittää on lapselle huutaminen. Millaisen mallin lapsi tilanteiden hoitamiseen tästä saa?
Ja meillä siis todellakin lasten perseilyyn puututaan hyvinkin herkästi, ei todellakaan anneta janiinailmarin tehdä mitä huvittaa ja hymistellä vieressä. Tilanteeseen vain hoidetaan jotenkin muuten kuin huutamalla.
En tiedä, keneen viittaat tuolla "meillä", mutta jos tarkoitit kommentillasi sitä, että minulla (joka siis kirjoitin kommentoimasi kommentin) AINOA keino osoittaa, että nyt riittää, on huutaminen, niin en kyllä tiedä, mistä sait sen käsityksen. Siinä vaiheessa kun ääntä korotetaan, on jo kokeiltu yhtä sun toista. Mä jaksan perustella ja keskustella ja vääntää rautalangasta ja keksiä korvaavia aktiviteetteja, mutta jos mikään muu ei auta ja pöllöily jatkuu, ne lapset ei siitä traumatisoidu jos mä korotan ääntäni ja sanon että nyt riitti, omiin huoneisiin tms. Mutta aloittajan tapauksessa mies ei ole osallistunut, eikä ilmeisesti ollut edes näkemässä, miten äiti hoitaa tilanteet lasten kanssa. Olen vahvasti sitä mieltä, että isän täytyy saada tehdä omalla tavallaan omat virheensä, ja oppia niistä. Ainakaan lasten nähden ja kuullen en lähtisi vetämään mattoa isän jalkojen alta ja näyttämään, miten asiat hoidetaan. Mitä ne lapset siitä oppii? Sitä, että isää ei tarvitse kuunnella muutenkaan, sit kun äiti tulee niin sitten vasta.
Tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä että toista ei mennä lyttäämään siihen tilanteeseen, vaan keskustelut aikuisten kesken hoidetaan myöhemmin. Meillä nyt on siinä mielessä eri tilanne että lapsi on vasta 1,5v eli sinällään tuollaiset huoneeseen komentamiset ja muut eivät ole mitenkään ajankohtaisia ja toimivia meillä.
Ja edelleen, en minä sitä ihmettele tai paheksu jos joskus aikuiselta palaa pinna, se on ihan normaalia. Mutta meillä ainakin (ja sain aloittajalta saman käsityksen) se tuntuu olevan miehellä ainoa ja ensimmäinen reagointitapa lapsen ei-odotettuun käytökseen, ei mikään satunnainen yliyönti. Ja tätä en oikein hyväksy.
Ja kyllä mielestäni huutaminen ja ärjyminen lapselle on aina jonkinlainen ylilyönti, jota ainakin kannattaisi pyrkiä välttämään. Viimeisenkin huoneeseen komentamisen voi tehdä normaalilla/tiukalla äänellä. Eihän tuollainen komentaminen ole muutenkaan sama asia kun se, että rupeaa heittelemään esineitä ja raivoamaan jos lapsi kaataa varoitteluista huolimatta maitolasin.
Mies sietää huonosti tottelemattomuutta ja etenkään tuollaista päätöntä riekkumista. Lisäksi on luonteeltaan sellainen että kerää sitä ärsytystä kunnes räjähtää. Ihan omasta kokemuksesta tiedän, että jos räjähtää kunnolla ja huutaa kurkku suorana, se vetää kenet tahansa maihin :/
Aamulla kyse oli tilanteesta joka olisi enää vain eskaloitunut. Kun tulin tilanteeseen, otin vain lähimmän lapsen kiinni ja puin tälle päälle.
Mies kotiutui vähän aikaa sitten. Pahoitteli, etten saanut nukkua ja kertoi että lapset olivat käyttäytyneet matkan ihan asiallisesti ja jääneet tarhaan mielellään. Yritin lohduttaa, että jotkut aamut vain ovat tuollaisia, mutta ei halunnut puhua aiheesta. Yritän vielä uudestaan iltapäivällä...
Nauti nyt kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Kannattiko ottaa ulkomaalainen mies?
No ei löytynyt suomalaista. En tosin ole ollenkaan vakuuttunut että asia olisi erilainen jos mies olisi suomalainen. Ehkä jos laittaisit vaikka jotain tutkimuksia aiheesta?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Meillä on tästä tosi vahva näkemysero. Minusta vanhemmuus on aikalailla hukassa jos ainoa keino osoittaa että nyt riittää on lapselle huutaminen. Millaisen mallin lapsi tilanteiden hoitamiseen tästä saa?
Ja meillä siis todellakin lasten perseilyyn puututaan hyvinkin herkästi, ei todellakaan anneta janiinailmarin tehdä mitä huvittaa ja hymistellä vieressä. Tilanteeseen vain hoidetaan jotenkin muuten kuin huutamalla.
En tiedä, keneen viittaat tuolla "meillä", mutta jos tarkoitit kommentillasi sitä, että minulla (joka siis kirjoitin kommentoimasi kommentin) AINOA keino osoittaa, että nyt riittää, on huutaminen, niin en kyllä tiedä, mistä sait sen käsityksen. Siinä vaiheessa kun ääntä korotetaan, on jo kokeiltu yhtä sun toista. Mä jaksan perustella ja keskustella ja vääntää rautalangasta ja keksiä korvaavia aktiviteetteja, mutta jos mikään muu ei auta ja pöllöily jatkuu, ne lapset ei siitä traumatisoidu jos mä korotan ääntäni ja sanon että nyt riitti, omiin huoneisiin tms. Mutta aloittajan tapauksessa mies ei ole osallistunut, eikä ilmeisesti ollut edes näkemässä, miten äiti hoitaa tilanteet lasten kanssa. Olen vahvasti sitä mieltä, että isän täytyy saada tehdä omalla tavallaan omat virheensä, ja oppia niistä. Ainakaan lasten nähden ja kuullen en lähtisi vetämään mattoa isän jalkojen alta ja näyttämään, miten asiat hoidetaan. Mitä ne lapset siitä oppii? Sitä, että isää ei tarvitse kuunnella muutenkaan, sit kun äiti tulee niin sitten vasta.
Tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä että toista ei mennä lyttäämään siihen tilanteeseen, vaan keskustelut aikuisten kesken hoidetaan myöhemmin. Meillä nyt on siinä mielessä eri tilanne että lapsi on vasta 1,5v eli sinällään tuollaiset huoneeseen komentamiset ja muut eivät ole mitenkään ajankohtaisia ja toimivia meillä.
Ja edelleen, en minä sitä ihmettele tai paheksu jos joskus aikuiselta palaa pinna, se on ihan normaalia. Mutta meillä ainakin (ja sain aloittajalta saman käsityksen) se tuntuu olevan miehellä ainoa ja ensimmäinen reagointitapa lapsen ei-odotettuun käytökseen, ei mikään satunnainen yliyönti. Ja tätä en oikein hyväksy.
Ja kyllä mielestäni huutaminen ja ärjyminen lapselle on aina jonkinlainen ylilyönti, jota ainakin kannattaisi pyrkiä välttämään. Viimeisenkin huoneeseen komentamisen voi tehdä normaalilla/tiukalla äänellä. Eihän tuollainen komentaminen ole muutenkaan sama asia kun se, että rupeaa heittelemään esineitä ja raivoamaan jos lapsi kaataa varoitteluista huolimatta maitolasin.
Mies sietää huonosti tottelemattomuutta ja etenkään tuollaista päätöntä riekkumista. Lisäksi on luonteeltaan sellainen että kerää sitä ärsytystä kunnes räjähtää. Ihan omasta kokemuksesta tiedän, että jos räjähtää kunnolla ja huutaa kurkku suorana, se vetää kenet tahansa maihin :/
Aamulla kyse oli tilanteesta joka olisi enää vain eskaloitunut. Kun tulin tilanteeseen, otin vain lähimmän lapsen kiinni ja puin tälle päälle.
Mies kotiutui vähän aikaa sitten. Pahoitteli, etten saanut nukkua ja kertoi että lapset olivat käyttäytyneet matkan ihan asiallisesti ja jääneet tarhaan mielellään. Yritin lohduttaa, että jotkut aamut vain ovat tuollaisia, mutta ei halunnut puhua aiheesta. Yritän vielä uudestaan iltapäivällä...
Minusta tottelemattomuutta ei ole mikään pakko sietää. Tehokkain tapa saada lapset toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla tuskin on yrittääsitä huutamalla. Lisäksi huutaminen on ärsyttävää. Sen varmasti kertoisin myös miehelle jos hän oikeasti aamutoimilla huusi lapsille, muuten en näkisi syytä palata tuohon enää enempää.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Meillä on tästä tosi vahva näkemysero. Minusta vanhemmuus on aikalailla hukassa jos ainoa keino osoittaa että nyt riittää on lapselle huutaminen. Millaisen mallin lapsi tilanteiden hoitamiseen tästä saa?
Ja meillä siis todellakin lasten perseilyyn puututaan hyvinkin herkästi, ei todellakaan anneta janiinailmarin tehdä mitä huvittaa ja hymistellä vieressä. Tilanteeseen vain hoidetaan jotenkin muuten kuin huutamalla.
En tiedä, keneen viittaat tuolla "meillä", mutta jos tarkoitit kommentillasi sitä, että minulla (joka siis kirjoitin kommentoimasi kommentin) AINOA keino osoittaa, että nyt riittää, on huutaminen, niin en kyllä tiedä, mistä sait sen käsityksen. Siinä vaiheessa kun ääntä korotetaan, on jo kokeiltu yhtä sun toista. Mä jaksan perustella ja keskustella ja vääntää rautalangasta ja keksiä korvaavia aktiviteetteja, mutta jos mikään muu ei auta ja pöllöily jatkuu, ne lapset ei siitä traumatisoidu jos mä korotan ääntäni ja sanon että nyt riitti, omiin huoneisiin tms. Mutta aloittajan tapauksessa mies ei ole osallistunut, eikä ilmeisesti ollut edes näkemässä, miten äiti hoitaa tilanteet lasten kanssa. Olen vahvasti sitä mieltä, että isän täytyy saada tehdä omalla tavallaan omat virheensä, ja oppia niistä. Ainakaan lasten nähden ja kuullen en lähtisi vetämään mattoa isän jalkojen alta ja näyttämään, miten asiat hoidetaan. Mitä ne lapset siitä oppii? Sitä, että isää ei tarvitse kuunnella muutenkaan, sit kun äiti tulee niin sitten vasta.
Tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä että toista ei mennä lyttäämään siihen tilanteeseen, vaan keskustelut aikuisten kesken hoidetaan myöhemmin. Meillä nyt on siinä mielessä eri tilanne että lapsi on vasta 1,5v eli sinällään tuollaiset huoneeseen komentamiset ja muut eivät ole mitenkään ajankohtaisia ja toimivia meillä.
Ja edelleen, en minä sitä ihmettele tai paheksu jos joskus aikuiselta palaa pinna, se on ihan normaalia. Mutta meillä ainakin (ja sain aloittajalta saman käsityksen) se tuntuu olevan miehellä ainoa ja ensimmäinen reagointitapa lapsen ei-odotettuun käytökseen, ei mikään satunnainen yliyönti. Ja tätä en oikein hyväksy.
Ja kyllä mielestäni huutaminen ja ärjyminen lapselle on aina jonkinlainen ylilyönti, jota ainakin kannattaisi pyrkiä välttämään. Viimeisenkin huoneeseen komentamisen voi tehdä normaalilla/tiukalla äänellä. Eihän tuollainen komentaminen ole muutenkaan sama asia kun se, että rupeaa heittelemään esineitä ja raivoamaan jos lapsi kaataa varoitteluista huolimatta maitolasin.
Mies sietää huonosti tottelemattomuutta ja etenkään tuollaista päätöntä riekkumista. Lisäksi on luonteeltaan sellainen että kerää sitä ärsytystä kunnes räjähtää. Ihan omasta kokemuksesta tiedän, että jos räjähtää kunnolla ja huutaa kurkku suorana, se vetää kenet tahansa maihin :/
Aamulla kyse oli tilanteesta joka olisi enää vain eskaloitunut. Kun tulin tilanteeseen, otin vain lähimmän lapsen kiinni ja puin tälle päälle.
Mies kotiutui vähän aikaa sitten. Pahoitteli, etten saanut nukkua ja kertoi että lapset olivat käyttäytyneet matkan ihan asiallisesti ja jääneet tarhaan mielellään. Yritin lohduttaa, että jotkut aamut vain ovat tuollaisia, mutta ei halunnut puhua aiheesta. Yritän vielä uudestaan iltapäivällä...
Minusta tottelemattomuutta ei ole mikään pakko sietää. Tehokkain tapa saada lapset toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla tuskin on yrittääsitä huutamalla. Lisäksi huutaminen on ärsyttävää. Sen varmasti kertoisin myös miehelle jos hän oikeasti aamutoimilla huusi lapsille, muuten en näkisi syytä palata tuohon enää enempää.
Ei ehtinyt huutaa. Ehkä tajusi omillaankin että se huutaminen ei varmaan olisi auttanut.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Häntä pidettiinkin, ei kovinkaan paljon osallistunut aiemmin lapsiin. Vasta tänä keväänä mies on oikeasti viettänyt aikaansa lastemme kanssa.
Toki lasten kanssa neuvotellaan useinkin, mutta ei silloin kun ovat tuolla tuulella (hiukan kuin iltahysteria, tarhassa on jotain joulujuttuja tänään). Sitä mies ei tajua, että se on ihan yksi ja hailee mitä yrittää selittää tai keskustella tuossa vaiheessa - lapset vain pitää metsästää ja pukea yksi kerrallaan eikä yrittää saada heitä tekemään sitä itse.
Kuka häntä piti sivussa perhe-elämästä?
Hän ihan itse. Työnarkomaani yrittäjä.
No eihän silloin sanota, että "häntä pidettiin". :) Mutta minä jätän keskustelun tähän, kun tämä näyttää olevan tällaista sanakikkailua, ilman että varsinainen asia kiinnostaa avaajaa.
Toki minua kiinnostaa aihe. Varsinkin se, miten saan tuettua miehen isyyttä järkevällä tavalla.
Minä en halunnut, että mies oli sivussa perhe-elämästä, olisin halunnut samanlaisen osallistuvan isän kuin minulla itsellänikin oli. Mies ei kuitenkaan siihen rooliin halunnut (yllätysraskaus) ja hyväksyin sen, en rasittanut häntä lapsiperhe-elämällä sillä vähällä ajalla mitä oli kotona.
Nyt häntä kiinnostaa ja haluan tietenkin tukea sitä.
Nytkö sulla olikin osallistuva isä? Aiemmin äitisi oli totaali-yh.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen olin pesemässä kylpyhuonetta samaan aikaan kun mies syötti yksivuotiaalle iltapuuroa. Puuronsyönti menee joskus temppuiluksi ja miehellä oli vähän pinna kireällä niin kuulin hänen ärähtävän todella rumasti lapselle. Vähän itkua ja kitinää sieltä kuului, mutta tilanne rauhoittui ja sopivat tilaneen keskenään. hammaspesulle tuli tyytyväinen ja puuronsa syönyt lapsi.
Jos olisin ollut vapaana keittiössä, olisin saattanut kommentoida tai mennä hätiin syömisessä auttamiseen, mutta siinä vaiheessa kun tilanne oli jo kärjistynyt, ajattelin että parempi kun sopivatkin sen keskenään. Jää hyvä mieli molemmille.Kuulostaa ihanalle, että sopivat keskenään.
Meillä kuitenkin on kaksi ja he villitsevät toisiaan - itsellänikin on välillä pinna tiukalla ja minulla on ne kuuluisat lehmänhermot. Mies myös vaatii heiltä enemmän. En ymmärrä missä vaiheessa hän ymmärtää, ettei ole kyse pienistä aikuisista, vai vaadinko minä sitten lapsilta liian vähän, en enää tiedä. Miestä ei ole kuulunut takaisin, eli ilmeisesti hänestä minun ei olisi pitänyt puuttua.
Miksi ne lapset piti viedä tarhaan, jos kerran olette kumpikin kotona?
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen olin pesemässä kylpyhuonetta samaan aikaan kun mies syötti yksivuotiaalle iltapuuroa. Puuronsyönti menee joskus temppuiluksi ja miehellä oli vähän pinna kireällä niin kuulin hänen ärähtävän todella rumasti lapselle. Vähän itkua ja kitinää sieltä kuului, mutta tilanne rauhoittui ja sopivat tilaneen keskenään. hammaspesulle tuli tyytyväinen ja puuronsa syönyt lapsi.
Jos olisin ollut vapaana keittiössä, olisin saattanut kommentoida tai mennä hätiin syömisessä auttamiseen, mutta siinä vaiheessa kun tilanne oli jo kärjistynyt, ajattelin että parempi kun sopivatkin sen keskenään. Jää hyvä mieli molemmille.Kuulostaa ihanalle, että sopivat keskenään.
Meillä kuitenkin on kaksi ja he villitsevät toisiaan - itsellänikin on välillä pinna tiukalla ja minulla on ne kuuluisat lehmänhermot. Mies myös vaatii heiltä enemmän. En ymmärrä missä vaiheessa hän ymmärtää, ettei ole kyse pienistä aikuisista, vai vaadinko minä sitten lapsilta liian vähän, en enää tiedä. Miestä ei ole kuulunut takaisin, eli ilmeisesti hänestä minun ei olisi pitänyt puuttua.
Miksi ne lapset piti viedä tarhaan, jos kerran olette kumpikin kotona?
Mies tekee töitä (Suomessa kotona) ja matkustaa vähän väliä. Minä olen kotona kaikki päivät, mutta lasteni ollessa sosiaalisia ja suomen hieman heikompaa, laitoin heidät mieleiseeni päiväkotiin.
HEL-NYC kirjoitti:
Miten pitkään kuuntelet puolisosi hermojen kiristymistä lasten kanssa? Eli olemme sopineet, että mies vie loppuvuoden lapset tarhaan ja hakee heidät sieltä. Näin on ollut jo jonkun aikaa. Yleensä olen ylhäällä auttamassa ja häärimässä täällä kotona ympärillä.
Tänä aamuna mies kuitenkin sanoi, että jää vain nukkumaan, hän hoitaa. No makasin sängyssä kuuntelemassa kun miehen äänenpaino voimistuu ja pinna kiristyy, kun lapset riekkuvat, juoksentelevat karkuun ja kieltäytyvät pukemasta. En malttanut olla puuttumatta ja menin auttamaan pukemisessa, että pääsivät lähtemään (myöhässä). Mies ei kuitenkaan vaikuttanut tyytyväiseltä siihenkään että autoin.Mihin asti te odotatte ja annatte isän hoitaa lapset omalla tavallaan?
Miehellä oli varmaan joku tarkoitus sille, että pyysi sinua jatkamaan uniasi. Hän todennäköisesti halusi handlata homman kerrankin yksin tai halusi opetella handlaamaan tilanteen yksin. Miksi ihmeessä menit nollaamaan itseluottamuksen? Puutuit tilanteeseen, johon hän jo pyysi yksinoikeutta. Voin olla varma, että kohta itket sitä, kun joudut oikeasti tekemään kaiken yksin. Hajotit miehen itseluottamuksen hänen omiin kykyihin isänä. Ja voin 2 lapsen äitinä sanoa, että kaikki lapset testaavat vanhempiaan ja kokeilevat rajojaan. Jos sinä et kestä miehen äksyilyä, niin se kertoo, ettei kasvatukseesi sisälly komentelu ja rajojen asettaminen. Sympatiat miehellesi.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen olin pesemässä kylpyhuonetta samaan aikaan kun mies syötti yksivuotiaalle iltapuuroa. Puuronsyönti menee joskus temppuiluksi ja miehellä oli vähän pinna kireällä niin kuulin hänen ärähtävän todella rumasti lapselle. Vähän itkua ja kitinää sieltä kuului, mutta tilanne rauhoittui ja sopivat tilaneen keskenään. hammaspesulle tuli tyytyväinen ja puuronsa syönyt lapsi.
Jos olisin ollut vapaana keittiössä, olisin saattanut kommentoida tai mennä hätiin syömisessä auttamiseen, mutta siinä vaiheessa kun tilanne oli jo kärjistynyt, ajattelin että parempi kun sopivatkin sen keskenään. Jää hyvä mieli molemmille.Kuulostaa ihanalle, että sopivat keskenään.
Meillä kuitenkin on kaksi ja he villitsevät toisiaan - itsellänikin on välillä pinna tiukalla ja minulla on ne kuuluisat lehmänhermot. Mies myös vaatii heiltä enemmän. En ymmärrä missä vaiheessa hän ymmärtää, ettei ole kyse pienistä aikuisista, vai vaadinko minä sitten lapsilta liian vähän, en enää tiedä. Miestä ei ole kuulunut takaisin, eli ilmeisesti hänestä minun ei olisi pitänyt puuttua.
Miksi ne lapset piti viedä tarhaan, jos kerran olette kumpikin kotona?
Mies tekee töitä (Suomessa kotona) ja matkustaa vähän väliä. Minä olen kotona kaikki päivät, mutta lasteni ollessa sosiaalisia ja suomen hieman heikompaa, laitoin heidät mieleiseeni päiväkotiin.
Juuri tuon takia subjektiivinen päivähoito-oikeus pitäisi lakkauttaa. Mitä järkeä viedä lapsi hoitoon, jos sinä jäät kotiin. Nyt en käsitä.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen olin pesemässä kylpyhuonetta samaan aikaan kun mies syötti yksivuotiaalle iltapuuroa. Puuronsyönti menee joskus temppuiluksi ja miehellä oli vähän pinna kireällä niin kuulin hänen ärähtävän todella rumasti lapselle. Vähän itkua ja kitinää sieltä kuului, mutta tilanne rauhoittui ja sopivat tilaneen keskenään. hammaspesulle tuli tyytyväinen ja puuronsa syönyt lapsi.
Jos olisin ollut vapaana keittiössä, olisin saattanut kommentoida tai mennä hätiin syömisessä auttamiseen, mutta siinä vaiheessa kun tilanne oli jo kärjistynyt, ajattelin että parempi kun sopivatkin sen keskenään. Jää hyvä mieli molemmille.Kuulostaa ihanalle, että sopivat keskenään.
Meillä kuitenkin on kaksi ja he villitsevät toisiaan - itsellänikin on välillä pinna tiukalla ja minulla on ne kuuluisat lehmänhermot. Mies myös vaatii heiltä enemmän. En ymmärrä missä vaiheessa hän ymmärtää, ettei ole kyse pienistä aikuisista, vai vaadinko minä sitten lapsilta liian vähän, en enää tiedä. Miestä ei ole kuulunut takaisin, eli ilmeisesti hänestä minun ei olisi pitänyt puuttua.
Miksi ne lapset piti viedä tarhaan, jos kerran olette kumpikin kotona?
Mies tekee töitä (Suomessa kotona) ja matkustaa vähän väliä. Minä olen kotona kaikki päivät, mutta lasteni ollessa sosiaalisia ja suomen hieman heikompaa, laitoin heidät mieleiseeni päiväkotiin.
Ahaa, eli Helsingissäkö kotiäidit voivat vain laittaa lapsensa mieleiseensä päiväkotiin? Olen kuullut, että jopa työssäkäyvät saattavat joutua jonottamaan pitkäänkin paikkaa mieleisestä päiväkodista, myös yksityisistä.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Miten pitkään kuuntelet puolisosi hermojen kiristymistä lasten kanssa? Eli olemme sopineet, että mies vie loppuvuoden lapset tarhaan ja hakee heidät sieltä. Näin on ollut jo jonkun aikaa. Yleensä olen ylhäällä auttamassa ja häärimässä täällä kotona ympärillä.
Tänä aamuna mies kuitenkin sanoi, että jää vain nukkumaan, hän hoitaa. No makasin sängyssä kuuntelemassa kun miehen äänenpaino voimistuu ja pinna kiristyy, kun lapset riekkuvat, juoksentelevat karkuun ja kieltäytyvät pukemasta. En malttanut olla puuttumatta ja menin auttamaan pukemisessa, että pääsivät lähtemään (myöhässä). Mies ei kuitenkaan vaikuttanut tyytyväiseltä siihenkään että autoin.Mihin asti te odotatte ja annatte isän hoitaa lapset omalla tavallaan?
Miehellä oli varmaan joku tarkoitus sille, että pyysi sinua jatkamaan uniasi. Hän todennäköisesti halusi handlata homman kerrankin yksin tai halusi opetella handlaamaan tilanteen yksin. Miksi ihmeessä menit nollaamaan itseluottamuksen? Puutuit tilanteeseen, johon hän jo pyysi yksinoikeutta. Voin olla varma, että kohta itket sitä, kun joudut oikeasti tekemään kaiken yksin. Hajotit miehen itseluottamuksen hänen omiin kykyihin isänä. Ja voin 2 lapsen äitinä sanoa, että kaikki lapset testaavat vanhempiaan ja kokeilevat rajojaan. Jos sinä et kestä miehen äksyilyä, niin se kertoo, ettei kasvatukseesi sisälly komentelu ja rajojen asettaminen. Sympatiat miehellesi.
Olen melko varma, että miehellä oli itsekkäämpi motiivi pyytäessään minua jatkamaan uniani... Siitä huolimatta joo, kaduttaa että menin väliin.
Totta kai lapset kokeilevat rajoja ja mielestäni olen asettanut turvalliset ja terveelliset rajat lapsilleni huutamattakin. Toivon, etten nollannut miehen itseluottamusta isänä, mutta toivoisinko että hänkin kykenisi kasvattamaan lapsiamme huutamatta? Toivoisin.
Ja päiväkodista, jouduimme mekin jonottamaan, mutta läheiseen yksityiseen pääsi reilun kuukauden jonotuksen jälkeen kun kerroin tilanteestamme johtajalle. Maksamme päivähoidon ihan kokonaan itse omasta pussistamme.
No, tuota. Tosi monissa asioissa minusta vanhempien pitää ja kannattaa etsiä kompromisseja, mutta tässä on vaikea nähdä mitään järkevää oikeutusta miesten toimintatavalle. Nyt on vuosi 2016. Siirtäkää ajatus aikuisten maailmaan, onko huutaminen järkevä tapa ratkoa ongelmia ja purkaa turhautumista? Sillä tulevaisuuden aikuisiahan tässä kasvatetaan.