Onko dosentin arvo kokenut inflaation?
Sitä ei enää mainita nimen yhteydessä yhteystiedoissa samalla tavalla kun ennen ja aiemmin tänään kaivoin kanslerin päätöksistä sen että meidän laitoksella jokaisella luennoitsijalla on myös dosentin arvonomi.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dosentin arvon saa, jos henkilöllä on dosentuuri, eli riittävä pätevyys opettamiseen yliopistossa. Esimerkiksi kaikki yliopistollisten sairaaloiden ylilääkärit on dosentteja. Tapasin tänään juuri yhden, arvostan häntä ja hänen paneutumistaan mieheni hoitoon.
Kaikkiin yliopiston opetustehtäviin ei tarvita tohtorin papereita, mutta dosentin titteliin tarvitaan. Eivätkä tohtorin paperit riitä, koska väitöskirjan lisäksi pitää olla muutakin tutkimusta.
En jaksanut kaikkea selittää, mutta yliopiston täytyy siis hyväksyä dosentiksi, ja pätevyyttä tulee olla huomattavasti yli yhden väitöskirjan ja olla julkaissut useita julkaisuja.
Dosentti on nimenomaan arvonimi, ei tutkinto. Dosentin arvon voi saada, jos sitä hakeva on tuottanut kyllin paljon tieteellisiä tutkimuksia alallaan ja se yliopisto, josta hän dosentuuria hakee, sen hänelle myöntää. Dosentin tulee olla väitellyt eli siis alansa tohtori. Dosentin velvollisuuksiin kuuluu luennoida myöntäneessä yliopistossa tietty tuntimäärä.
Dosentin äiti kirjoitti:

Opetus ei ole velvollisuus vaan oikeus. Dosentilla on oikeus opettaa yliopistossa halutessaan. Ikävä kyllä yliopistolla ei ole velvollisuutta maksaa siitä automaattisesti. Tämä velvollisuus poistui ysärin laman myötä. Professuuria varten pitää olla dosentuuri haettuna, pelkkä väitöskirja ei riitä. Yliopistojen rahoitustilanteen ollessa mikä on ei dosentuuriluentoja enää juurikaan pidetä, koska ei ole rahaa. Sinänsä sääli, koska dosentti on tutkija ja tutkijaluennot ovat kovempaa kamaa kuin lektoraattiluennot, jotka menevät opetusohjelman mukaisesti.
Se on kaikista naurettavinta että haetaan dosenttiarvo jostain maakunta yliopistosta kun paukut ei riitä stadiin ja kiire saada titteli.