Onkohan vauva-aika niin raskasta useille kohonneen synnytysiän vuoksi?

Tunnen monia +40 äitejä ja olen sellainen itsekin. Ne on nuoremmat kun vikisee.

Kyllä. Lisäksi heikentynyt fyysinen kunto, huonot ruokatavat ja huonontunut mielenhallinta.

Tottakai se vaikuttaa jaksamiseen. Ihan tutkimustenkin mukaan myös sillä on vaikutusta että vanhempana on raskaampaa myös henkisesti se että joku on yhtäkkiä sinusta niin riippuvainen kun on pitkään saanut elää vain itselleen.

Vaikuttanee myös pysyykö mies rinnalla ja rahatilanne.

Suomalaiset valittavat turhasta. Somaliäidit voivat kasvattaa yksin 8 lasta, eivätkä valita väsymystä. Suomalaislapset eivät osallistu kotitöihin vaan ovat vaativia ja vanhempien pilalle lellimiä. Sen vuoksi arki on raskasta.

Yhden lapsen kanssa valitetaan väsymystä, ennen ehkäisyä ei käytetty ja lapsia syntyi niin kauan kunnes nainen ei enää voinut synnyttää. Viimeisten kohdalla on voinut olla ikääkin kertynyt eikä nykyaikaisista kodinkoneista osattu haaveillakaan.

Aika kultaa muistot. Varmasti 80-luvullakin väsyttiin, iästä riippumatta, mutta sä et sitä silloin huomannut. Ei ollut nettiä eikä muutenkaan ollut tapana valittaa muuta kuin ihan aiheesta.

Minä taas ennemminkin syyttäisin nykyistä asenneilmapiiriä, jossa kaikesta tehdään suorittamista ja kaiken on oltava vähintään perfecto. Toisia arvostellaan surutta. Odotukset ja vaatimukset (myös itseä kohtaan) on nousseet huimasti ja lastenkasvattamisesta on tehty kuin tähtitiedettä, jota varten on luettava, opiskeltava ja valmentauduttava jatkuvasti. Vanhakunnon maalaisjärki on menettänyt merkitystään.

Pärjääminen on asennekysymys.

Ei se ole iästä kiinni, on ne naiset jotka vinkuu kaikesta eivätkä ruokakauppaan pääse ilman miestä ja ne naiset jotka tekevät kaikkensa lapsiensa eteen.

Itsestäni riippumattomasta syystä jäin totaali yksinhuoltajaksi jo raskausaikana, vauva täyttää pian vuoden enkä ole ikinä miettinyt, väsymyksestä huolimatta, etteikö pärjättäisi.

Miksi aloitusta niin kovasti alapeukutetaan? 

Siihähän vain pohdiskellaan mahdollisia syitä tähän ilmiöön? 

Itse sanoisin, että enemmän kuin fyysinen puoli, tässä vaikuttaa nimenomaan henkinen tilanne lapsen synnyttyä. 

Siinä pirstaloituu se suorittamisen putki, kun huomaa, että pitääkin elää tämä hetki aivan toisen ehdoilla eli vauvan. Ennen ei ollut vastaavia paineita. 

Ehkä keskimääräinen lastensaanti-ikä on noussut, mutta kyllä ennenkin naiset saivat lapsia vanhoina. Suuret ikäluokathan ovat niitä, joista monen vanhemmat saivat lapset vasta vanhempina koska sota ja sitä seuranneet epävarmuuden ajat veivät parhaimmat lastentekovuodet. Ja toisaalta, ennen lastenteko aloitettiin nuorena mutta sitä jatkettiin jopa sinne vaihdevuosiin saakka. Ei tämä ole siis mitään uutta.

80-luvulla ei juurikaan ollut kasvatusvaatimuksia. Muksut oli ulkona omin päin ja vaatteet oli sitä mitä Löytötexistä löytyi. Kukaan ei harrastanut ellei sitten jotain ilmaista yleisurheilua, jonne muksut meni itekseen jos muistivat. Poikkeuksena kiekkoisät ja niiden pojat. :D

Nykyään elämä on suorittamista ja vanhemmuus ladattu mitä  moninaisemmilla odotuksilla jo ennen kuin yhtäkään mukulaa on puksautettu pihalle. Pitää olla hillitty, hallittu, johdonmukainen, periaatteellinen, sopivasti joustava, harrastaa, mutta ei liikaa. Viedä päikkyyn, että sosiaalistuu, toisaalta kasvattaa kotona, että saa huomiota. Lapsen läsnäollessa äiti ei saa kiinnittää huomiota muihin kuin lapseen, että ei käytä henkistä väkivaltaa, mutta ei saa olla curling-vanhempi. Äidin pitää olla tikissä ja hoikka. Leivo kymmeniin myyjäisiin, ole sosiaalinen. Kuvaa lapsia, miellytä sukulaisia ja huolehdi, että lapsi saa laadukkaan suhteen isovanhempiin (niele omat lapsuuden traumasi, isovanhemmalle täytyy antaa mahdollisuus, vaikka olisit joutunut lapsena kuinka pahoinpidellyksi).

Ja sitten tietenkin samat vaatimukset työn ja uran suhteen, vaikka työpaikkoja ei ole.

Osittain voi vaikuttaa. Osittain varmasti vaikuttaa myös se, että lapsentahtisuus ja "kiintymyysvanhemmuus" on viety äärimmilleen. Ne ovat elämäntapana yllättävän raskaita. Kaikkeen suhtaudutaan hyvin ryppyotsaisesti. Esim. imetys ei ollut ennen niin haudanvakava asia, toki iloittiin, jos se oli helppoa, mutta ei pidetty itsestäänselvänä, että äiti makaa kuukausitolkulla itku kurkussa yrittämässä imetystä eikä millään muulla ole merkitystä. Raskasta mielenterveydelle on sekin, että äiti menettää nykyään kaiken yksityisyytensä ja intimiteettinsä. Perhepedit ovat yleistyneet, vauvoja pitää koko ajan viihdyttää, vauvaa ei saa jättää sitteriin tai taaperoa leikkikehään siksi aikaa, kun menee paskalle, vaan lapsi on otettava mukaan. Äiti lakkaa nykyisin useammin olemasta nainen, hänen ja vauvan välillä ei ole enää mitään rajoja. Raskasta on varmasti sekin, että moni nykyäiti joutuu elämään sotkun ja kaaoksen keskellä. Sellainen latistaa mielialaa. Nykyään tuttavapiirissäni on tosi paljon vauvoja, jotka eivät viihdy missään muualla kuin sylissä, vaan he alkavat heti itkemään, jos heidät yrittää laskea jonnekin. Eihän siinä jää äidiltä aikaa paljon mihinkään muuhun. Jostain syystä tällaisia vauvoja oli paljon vähemmän pari vuosikymmentä sitten. Lisäksi vauvoja ja taaperoita ei saisi nykyään yhtään rajoittaa, jotta heistä ei kasvaisi "passiivisia läskejä", kun taas ennen vanhaan oli ihan normaalia, että lapset eivät saaneet retuuttaa sohvatyynyjä tai hipelöitä ikkunoihin ja telkkariruutuun sormenjälkiä. Oli täysin erilaista olla vauvan tai pienen lapsen äiti silloin, kun kompromissit olivat sallittuja ja asenteet rennompia, kuin nykyään, kun aivan kaikki tapahtuu vauvan ehdoilla.

No ei ole! Ainakaan omalla kohdallani. Esikoisen sain 33 vuotiaana. Vauva oli vaativa, itki paljon, nukkuin vähän.  Synnytys oli raju ja elämäntilanne muutenkin uusi.  Toinen lapsi syntyi viis vuotta myöhemmin. Vauva oli ns. helppo lapsi; tyytyväinen, ei juuri itkeskellyt, nukkui heti pitkään ja hartaasti. Onhan noilla vauvavuosilla aika paljon eroa. Vanhempana jaksoi huomattavasti paremmin, koska olosuhteet olivat ihan erilaiset kuin esikoislapsen vauva-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Osittain voi vaikuttaa. Osittain varmasti vaikuttaa myös se, että lapsentahtisuus ja "kiintymyysvanhemmuus" on viety äärimmilleen. Ne ovat elämäntapana yllättävän raskaita. Kaikkeen suhtaudutaan hyvin ryppyotsaisesti. Esim. imetys ei ollut ennen niin haudanvakava asia, toki iloittiin, jos se oli helppoa, mutta ei pidetty itsestäänselvänä, että äiti makaa kuukausitolkulla itku kurkussa yrittämässä imetystä eikä millään muulla ole merkitystä. Raskasta mielenterveydelle on sekin, että äiti menettää nykyään kaiken yksityisyytensä ja intimiteettinsä. Perhepedit ovat yleistyneet, vauvoja pitää koko ajan viihdyttää, vauvaa ei saa jättää sitteriin tai taaperoa leikkikehään siksi aikaa, kun menee paskalle, vaan lapsi on otettava mukaan. Äiti lakkaa nykyisin useammin olemasta nainen, hänen ja vauvan välillä ei ole enää mitään rajoja. Raskasta on varmasti sekin, että moni nykyäiti joutuu elämään sotkun ja kaaoksen keskellä. Sellainen latistaa mielialaa. Nykyään tuttavapiirissäni on tosi paljon vauvoja, jotka eivät viihdy missään muualla kuin sylissä, vaan he alkavat heti itkemään, jos heidät yrittää laskea jonnekin. Eihän siinä jää äidiltä aikaa paljon mihinkään muuhun. Jostain syystä tällaisia vauvoja oli paljon vähemmän pari vuosikymmentä sitten. Lisäksi vauvoja ja taaperoita ei saisi nykyään yhtään rajoittaa, jotta heistä ei kasvaisi "passiivisia läskejä", kun taas ennen vanhaan oli ihan normaalia, että lapset eivät saaneet retuuttaa sohvatyynyjä tai hipelöitä ikkunoihin ja telkkariruutuun sormenjälkiä. Oli täysin erilaista olla vauvan tai pienen lapsen äiti silloin, kun kompromissit olivat sallittuja ja asenteet rennompia, kuin nykyään, kun aivan kaikki tapahtuu vauvan ehdoilla.

Kyllä vauvat huusi ennenvanhaankin, mutta niiden annettiin huutaa. "Kasvattaa keuhkoja"-sanontaa kuulee vieläkin 70-luvulla lapsensa saaneilta. Yllättävän normaaleita ihmisiä silläkin tavalla on kasvanut, mutta eihän se mukavaa ole lasta tieten tahtoen huudattaa.

Vierailija kirjoitti:

Osittain voi vaikuttaa. Osittain varmasti vaikuttaa myös se, että lapsentahtisuus ja "kiintymyysvanhemmuus" on viety äärimmilleen. Ne ovat elämäntapana yllättävän raskaita. Kaikkeen suhtaudutaan hyvin ryppyotsaisesti. Esim. imetys ei ollut ennen niin haudanvakava asia, toki iloittiin, jos se oli helppoa, mutta ei pidetty itsestäänselvänä, että äiti makaa kuukausitolkulla itku kurkussa yrittämässä imetystä eikä millään muulla ole merkitystä. Raskasta mielenterveydelle on sekin, että äiti menettää nykyään kaiken yksityisyytensä ja intimiteettinsä. Perhepedit ovat yleistyneet, vauvoja pitää koko ajan viihdyttää, vauvaa ei saa jättää sitteriin tai taaperoa leikkikehään siksi aikaa, kun menee paskalle, vaan lapsi on otettava mukaan. Äiti lakkaa nykyisin useammin olemasta nainen, hänen ja vauvan välillä ei ole enää mitään rajoja. Raskasta on varmasti sekin, että moni nykyäiti joutuu elämään sotkun ja kaaoksen keskellä. Sellainen latistaa mielialaa. Nykyään tuttavapiirissäni on tosi paljon vauvoja, jotka eivät viihdy missään muualla kuin sylissä, vaan he alkavat heti itkemään, jos heidät yrittää laskea jonnekin. Eihän siinä jää äidiltä aikaa paljon mihinkään muuhun. Jostain syystä tällaisia vauvoja oli paljon vähemmän pari vuosikymmentä sitten. Lisäksi vauvoja ja taaperoita ei saisi nykyään yhtään rajoittaa, jotta heistä ei kasvaisi "passiivisia läskejä", kun taas ennen vanhaan oli ihan normaalia, että lapset eivät saaneet retuuttaa sohvatyynyjä tai hipelöitä ikkunoihin ja telkkariruutuun sormenjälkiä. Oli täysin erilaista olla vauvan tai pienen lapsen äiti silloin, kun kompromissit olivat sallittuja ja asenteet rennompia, kuin nykyään, kun aivan kaikki tapahtuu vauvan ehdoilla.

Tämä oli oiva analyysi! 

Ikäsi?

Olen 40+ äiti ja kun katsoo äitiryhmissä nuorempia äitejä niin selväähän se on miksi väsytään. Lapsi ensinnäkin tehdään miehen kanssa, joka parhaimmillaan pysyy suhteessa, mutta yleensä ei osallistu lapsen hoitamiseen. Rahat on vähissä. Otetaan aivan turhia paineita, kotikuvista näkee puhtauttaan kiilteleviä koteja, joista lelut on siivottu sisutuksellisesti yhteensopiviin laatikostoihin viimeisen päälle. Vaikka rahaa ei ole sisustetaan kuin se olisi tärkeääkin ja puunataan sitä kämppää. Lasta viihdytetään kroonisesti. Todellakin lapsi sylissä käydään vessassakin, jotta se ei vaan itkisi. Leivotaan tortut, piparit ja pullat, että lapsi saa lapsuuden joulut oikein. Imetetään taaperoitakin ja se muutenkin horjuva parisuhde on jäissä vuositolkulla, mutta kunnon äiti imettää eikä anna lapselle vaikkapa ruutuaikaa. Ihan loputonta suorittamista ja puurtamista täydellisen elämän eteen, joka voisi olla parempaa, jos relaisi edes hetken omista vaatimuksistaan. Niin ja nuori äiti tekee toisen lapsen tietenkin heti kun pikkasen helpottaisi edellisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas ennemminkin syyttäisin nykyistä asenneilmapiiriä, jossa kaikesta tehdään suorittamista ja kaiken on oltava vähintään perfecto. Toisia arvostellaan surutta. Odotukset ja vaatimukset (myös itseä kohtaan) on nousseet huimasti ja lastenkasvattamisesta on tehty kuin tähtitiedettä, jota varten on luettava, opiskeltava ja valmentauduttava jatkuvasti. Vanhakunnon maalaisjärki on menettänyt merkitystään.

Näin juuri. Vanhempia ei kunnioiteta ja lapsista muokataan täydellisiä robotteja ensimmäisestä ultrasta lähtien. Vauvan tulisi olla katsekontaktissa tauotta ja kehityttävä käyrien mukaan. Jos tulee aivastus koulussa, laukkaa kuraattori helmat paukkuen antamaan henkistä tukea ja suremaan nykyvanhempia. Ja sitten me kaikkitietävät vanhat naiset istumme pullanmurut rinnuksilla mehustelemassa miten " ennen osattiin eikä valitettu" . Samaa mouruamista se oli silloinkin. Äidit sai kuitenkin olla äitejä. Kun yhteiskunta kunnioittaa vanhempia, niin tekee lapsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40+ äiti ja kun katsoo äitiryhmissä nuorempia äitejä niin selväähän se on miksi väsytään. Lapsi ensinnäkin tehdään miehen kanssa, joka parhaimmillaan pysyy suhteessa, mutta yleensä ei osallistu lapsen hoitamiseen. Rahat on vähissä. Otetaan aivan turhia paineita, kotikuvista näkee puhtauttaan kiilteleviä koteja, joista lelut on siivottu sisutuksellisesti yhteensopiviin laatikostoihin viimeisen päälle. Vaikka rahaa ei ole sisustetaan kuin se olisi tärkeääkin ja puunataan sitä kämppää. Lasta viihdytetään kroonisesti. Todellakin lapsi sylissä käydään vessassakin, jotta se ei vaan itkisi. Leivotaan tortut, piparit ja pullat, että lapsi saa lapsuuden joulut oikein. Imetetään taaperoitakin ja se muutenkin horjuva parisuhde on jäissä vuositolkulla, mutta kunnon äiti imettää eikä anna lapselle vaikkapa ruutuaikaa. Ihan loputonta suorittamista ja puurtamista täydellisen elämän eteen, joka voisi olla parempaa, jos relaisi edes hetken omista vaatimuksistaan. Niin ja nuori äiti tekee toisen lapsen tietenkin heti kun pikkasen helpottaisi edellisen kanssa.

Kokemukseni mukaan (lähipiiri ja myös leikkipuistoista tehdyt havainnot) isät osallistuvat yhä enemmän lastenhoitoon. Käsittääkseni asiasta kootut tilastotkin tukevat tätä. 

Loppuosaan kirjoituksestasi voin yhtyä. 

Eniten väsymystä valittavat ne äidit, joiden omat vanhemmat ovat vielä työelämässä. Eli käytännössä ns. nuoret äidit, jotka eivät ole vielä kasvaneet henkisesti aikuisiksi.