Lue keskustelun säännöt.
Onkohan vauva-aika niin raskasta useille kohonneen synnytysiän vuoksi?
19.12.2016 |
Nykyäänhän monet saavat esikoisensa vasta pitkälle yli kolmikymmpisinä. Yli 40 vuottakaan ei ole harvinaista.
Itse sain esikoisen 23-vuotiaana 80-luvun lopppupuolella. Silloin useat ystävänikin saivat. Ja kyse ei näistä kuuluisista WT-piireistä todellakaan. Ylioppilaita vähintään olimme, monet akateemisissa opinnoissa kiinni tai valmistuneita jopa. Ajan henki oli vain erilainen.
En muista, että kukaan olisi erityisesti valittanut mitään unenpuutetta ym.? Onhan parikymppisen fyysinen kestokyky ihan toista luokkaa keskimäärin kuin neljääkymppiä lähentelevän.
Vai onko kyseessa jokin muoti-ilmiö, jossa pitää korostaa omaa väsymystään. Näitähän tulee ja menee, milloin ollaan burn out työstä ja milloin kiusattuja työpaikalla. Vuosikymmenessä aina vain valituksen aihe muuttuu.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä nämä "sairaat" lapsetkin oikein sikiävät?
Vauvojen allergiat, mitä ne ovat?
Yhden tapauksen muistan, että atopian takia puolivuotiaalle syötettiin vain suunnilleen kahta ruoka-ainetta. Tämähän on kumottu idioottimaisena.
Mutta eiväthän vanhemmat voineet tiettä silloin. Kumpikaan ei kuitenkaan mitään väsymystä valittanut. Pointti on nyt tämä jatkuva väsymys ja uupumus. Toki kaikkea on tehty aiemminkin.
Sairaat lapset on hoidettu ilman jatkuvaa valitusta.
Viime vuosina työelämän paineet ja vaatimukset ovat Suomessa kasvaneet todella paljon. Kyllähän se väsyttää, jos on töissä ja pitää jaksaa myös sen päälle hoitaa lapest ja koti.
Vauva-aikana ei olla työelämässä. Käisttääkseni aloitus koski tätä ajanjaksoa.
No kyllä 50% vanhemmista on, ellei enemmänkin. Moni palaa heti äitiysloman loputtua työhön, silloin on vielä vauva-aika kesken. Ja käyväthän isät töissä vauva-aikaan, vai eivätkö he ole vanhempia?
Mikä on siis vauva-aika? Onko sille jokin virallinen määritelmä.
Itse katson, että vauva-aika käsittää n. 10 kk. lapsen syntymästä eteenpäin. Onko tässä jokin muutos?
En ole ylempi enkä tiedä onko tuolle vauva-ajalle jotain virallista määritelmää. Yleisesti kai 8-10 kk ikäisistä puhutaan vielä vauvoina mutta sitä vanhemmat alkavat olla jo taaperoita tai lapsia. Mutta kyllähän tuon ajan puitteissakin vanhemmat ovat jo töissä: äitiys+vanhempainvapaa (yleensä äidit tuon käyttävät) n. 10 kk ja isyysvapaa n. 2 kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon nyt 22v ja esikoiseni on 5kk. Onneksi on ollut suht helppo vauva tähän asti. En ole kokenut vauva- arkea hirveän raskaaksi, kaikki tulee jotenkin rutiinilla eikä sitä niinkään ajattele. Yhden kerran on tullut totaalinen väsymys, mies oli reissuhommissa + oli metsästyskausi päällä ja olin 3 viikkoa 24/7 vauvan kanssa enkä saanut öitä nukuttua kunnolla koska vauvalla oli flunssaa. Yks aamu heräsin vauvan itkuun ja tuntui että kuolen siihen paikkaan väsymykseen. Oli pakko viedä vauva pariksi tunniksi vanhempien luokse hoitoon että saan nukuttua. Uni tekee ihmeitä. Kun on saanut nukuttua riittävästi elämä kirkastuu taas. Saan olla onnellinen että minulla on hyvä tukiverkosto. Kaikki on sanonut että tuo vaan vauva hoitoon jos tuntuu raskaalta, mutta en ole kokenut tätä niin raskaaksi. Toki tässä on vielä paljon matkaa edessä ja kaikkea tulee tielle.
En sitten tiedä vaikuttaako ikä, kait jotenkin. Anoppini on 50- vuotias ja hänellä on 8 vuotias lapsi ja sanoo että ei jaksa samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten ja antaa lapselle kaiken periksi. Koska se on helpompaa.
Kyllä hyvä uni ja terveelliset elämäntavat vaikuttavat jaksamiseen. Ja tukiverkosto ympärillä.
Mjaa'a, mä vähän luulen, että kyseessä nyt on vaan se miten kukanenkin kokee asiat. Mikä on raskasta ja mikä ei. Ja sitten meillä on some missä kaikkien valitukset pääsee käytännössä kaikkien kuuluville. Väsymys ja rasitus eivät ole enää tabuja.
Koillakin on tapana valittaa, niin se on ollut ennenkin, mutta ennen sitä ei ole niin julkisesti tehty.
Ite oon 32v vähän päälle vuoden ikäisen äiti. En ole kokenut vauva-aikaa raskaaksi vaikka väsynyt olenkin ollut, pisin yhtenäinen unijakso on ollut 1,5h. Mies reissutöissä joten yksikseni pyörittelen arkea. Ja ilmeisesti olen tällainen "kiintymysvanhempi" kun olen imettänyt ja hoitanut lastani hänen tarpeidensa mukaan, en koe sitä yhtään helpommaksi enkä mielekkääksi huudattaa lasta turhaan. Tosin vessassa käyn yksin, en ole koskaan ottanut lasta mukaan vessaan mennessäni omille tarpeilleni.
Itse olen miettinyt että ehkä juuri nuorilla äideillä olisi vaikeampi koska he eivät ole oppinut ihan niin paljon vastutta vielä. Vasta ovat alkaneet huolehtia itsestä ja omasta taloudesta ja yhtäkkiä onkin vastuussa myös toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset valittavat turhasta. Somaliäidit voivat kasvattaa yksin 8 lasta, eivätkä valita väsymystä. Suomalaislapset eivät osallistu kotitöihin vaan ovat vaativia ja vanhempien pilalle lellimiä. Sen vuoksi arki on raskasta.
Ootko jutellut monenkin somaliäidin kanssa? Mulla on naapurina somaliäiti, jolla kolme lasta ja kuvioissa mukana oleva mies ja kyllä äiti välillä valittelee väsymystä.
On siis integroitunut yhteiskuntaamme.
Somaliassa olisi muut murheet ja mieli virkeänä.
No ei varmasti olis mieli virkeänä sodassa ja nälänhädässä. Älä jaksa.
Ihminen terästäytyy ääritilanteissa. Ihan peruspsykologiaa tämä.
Kun kyseessä on eloonjääminen, ei kauheasti vaivaa unettomuus. Ei tule mieleen vinuka myöhässä olevasta bussista jne.
Ei vaivaa unettomuus sodissa? :D Miten voit olla noin tyhmä. Opiskelepa sitä peruspsykologiaa vähän ja lue pakolaisten ja ensitsten sotilaiden kertomuksia.
Vaivaa toki, mutta silti siellä painettiin viikko, jos toinenkin 2-3 tunnin unilla, kun oli pakko.
Eikä senkään jälkeen päässyt heti nukkumaan, koska aseet ja varusteet piti huoltaa ja tehdä inventaariot materiaaleista. Vasta sen jälkeen saattoi hengähtää, jos toveri antoi luvan.
Missäs sodassa oot sotinut kun tiedät? Ootko kuullut aineesta nimeltä Pervitin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osittain voi vaikuttaa. Osittain varmasti vaikuttaa myös se, että lapsentahtisuus ja "kiintymyysvanhemmuus" on viety äärimmilleen. Ne ovat elämäntapana yllättävän raskaita. Kaikkeen suhtaudutaan hyvin ryppyotsaisesti. Esim. imetys ei ollut ennen niin haudanvakava asia, toki iloittiin, jos se oli helppoa, mutta ei pidetty itsestäänselvänä, että äiti makaa kuukausitolkulla itku kurkussa yrittämässä imetystä eikä millään muulla ole merkitystä. Raskasta mielenterveydelle on sekin, että äiti menettää nykyään kaiken yksityisyytensä ja intimiteettinsä. Perhepedit ovat yleistyneet, vauvoja pitää koko ajan viihdyttää, vauvaa ei saa jättää sitteriin tai taaperoa leikkikehään siksi aikaa, kun menee paskalle, vaan lapsi on otettava mukaan. Äiti lakkaa nykyisin useammin olemasta nainen, hänen ja vauvan välillä ei ole enää mitään rajoja. Raskasta on varmasti sekin, että moni nykyäiti joutuu elämään sotkun ja kaaoksen keskellä. Sellainen latistaa mielialaa. Nykyään tuttavapiirissäni on tosi paljon vauvoja, jotka eivät viihdy missään muualla kuin sylissä, vaan he alkavat heti itkemään, jos heidät yrittää laskea jonnekin. Eihän siinä jää äidiltä aikaa paljon mihinkään muuhun. Jostain syystä tällaisia vauvoja oli paljon vähemmän pari vuosikymmentä sitten. Lisäksi vauvoja ja taaperoita ei saisi nykyään yhtään rajoittaa, jotta heistä ei kasvaisi "passiivisia läskejä", kun taas ennen vanhaan oli ihan normaalia, että lapset eivät saaneet retuuttaa sohvatyynyjä tai hipelöitä ikkunoihin ja telkkariruutuun sormenjälkiä. Oli täysin erilaista olla vauvan tai pienen lapsen äiti silloin, kun kompromissit olivat sallittuja ja asenteet rennompia, kuin nykyään, kun aivan kaikki tapahtuu vauvan ehdoilla.
Mun täytyy kyllä tähän sanoa, että mulle äitiys on ollut voittopuolisesti helppoa ja hauskaa, ja aidosti nautin lasteni seurasta, ja mä uskon että nimenomaan lapsentahtisuus on siihen syynä. En siis tiedä mistään kasvatusideologioista mutta alunperin halusin lapsia siksi että halusin viettää omien lasten kanssa aikaa ja leikkiä ja hoivata. Lisäksi en ole kovin suuri siivousintoilija. Mulle on ollut alusta saakka default-asenne, että jos olen kahdestaan alle 2-3-vuotiaan kanssa, saati useamman, niin annan hänelle/heille täyden huomioni enkä edes yritä tehdä muuta kuin ruoat ja perussiivouksen. Lähden aikataulujen ja tekemisten suhteen lasten näkökulmasta, en vaadi heiltä enempää kuin mihin he sillä hetkellä ja sen ikäisinä pystyvät. Ovat menneet vasta 3v päiväkotiin koska en jaksa mitään aikatauluja pikkuisten kanssa. Ja mun lapset, vaikka kummallakaan ei ole mikään helpoin temperamentti, ovat 90% ajasta todella yhteistyökykyisiä, tottelevaisia, ja mukavaa seuraa ja uskon että se johtuu tästä "lapsentahtisuudesta".
Tämä tietysti vaatii sen että lasten isä hoitaa lapsia myös paljon jotta saan omaa aikaa. Mies on ollut myös 2v hoitovapaalla.
Mulle tuo että lapsia vedetään aikuisten elämän sivussa olisi täysi kauhistus, toki ennen kaikkea siksi, että minusta se ei ole hyväksi lapsille, mutta myös siksi, että se tekisi äitiydestä kurjaa ja lapsista pahantuulisia ja hankalia (olen huomannut näin käyvän jos joudun jostain syystä vaatimaan lapsilta liikaa). En myöskään ymmärrä miksi lapsia pitäisi hankkia jos kaikki heihin keskittyminen koetaan vääränä.
Vaivaa toki, mutta silti siellä painettiin viikko, jos toinenkin 2-3 tunnin unilla, kun oli pakko.
Eikä senkään jälkeen päässyt heti nukkumaan, koska aseet ja varusteet piti huoltaa ja tehdä inventaariot materiaaleista. Vasta sen jälkeen saattoi hengähtää, jos toveri antoi luvan.