Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva kuolemanpelko, mikä avuksi?
18.12.2016 |
Ekan kerran iski kun olin muuttanut kotoa omilleni 19-vuotiaana. Sitten jäi unholaan.
Nyt hiipinyt taas takaisin. Olen nyt 27.
En tiedä mistä johtuu. Ikäkriisi? Menettämisen pelko?
Hautajaiset on tosi ahdistavia, ja ahdistaa lukea kaikkia menehtynyt - uutisia.
En pysty kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. En osaa pukea sanoiksi.
Lähipiirissä mennään naimisiin ja saadaan lapsia ja on omistusasunnot ja vakityöt. Mulla ei.
Kohtalotovereita?
Kommentit (51)
En halua loukata tai olla ilkeä, mutta mieleeni tulee väkisinkin että tuon pelko häviäisi kun ymmärtäisi/saisi kokemusta että on pahempiakin asioita kuin kuolema.
Kuolema on lopullinen, kyllä, mutta samalla lohdullinen.
KAIKKI me kuolemme ja kun olet kuollut, et kärsi etkä kipua enää tunne.
Saat rauhan.
Monet sairastuvat/vammautuvat vakavasti, kärsien kovista fyysisistä ja henkisistä tuskista lopun elämänsä ajan.
Loogisempaa olisi pelätä sitä, kuin kuolemaa.
Ehkä pohjimmiltaan on kyse siitä, että olet tyytymätön elämääsi etkä elä sellaista elämää kuin OIKEASTI haluaisit?
Pelkäät että ehditkö koskaan niitä asioita saadakaan ja olet ymmärtänyt että aikaa ei ole loputtomiin?
Ala elää itsesi näköistä elämää ja toteuttaa unelmiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain isovanhemmiltani v. 1981 Anni Swanin kirjan Sadut luettavaksi, joista eniten kosketti kappale "tyttä ja kuolema". Olen aina ollut innokas lukija, silloin 6-vuotias, mutta satu painui mieleeni ja vieläkin mietin kuinka korkealla kenenkin liekki palaa. Äidiltäni se valitettavasti jo sammui, joka oli elämäni suurin pelko ja myös suru. Sen myötä olen oppinut etten pelkää enää mitään, edes kuolemaa. Kipua ainoastaan.
Jotkut ihmiset tajuavat elämän rajallisuuden jo nuorena. Onni niille, jotka tajuavat sen vasta vanhana. Mutta on ihmisiä, jotka ymmärtää sen ihan liian nuorena ja se kuolema istuukin sitten koko elämän olkapäällä. Välillä tulee pitkiä aikoja, ettei asiaa muista, mutta sitten tulee kausia, että tulee pakokauhu ja ahdistaa.
Mutta se tässä on hyvä puoli, että tajuaa elämän korniuden. Kun ihmiset pitää niin just heti tärkeänä tapella hiekkalaatikkoleikkejä tai saada jotain tavaraa yms. itse ajattelee, että mitä väliä näillä on. Kukaan ei muista meidän olemassaoloa sadan vuoden päästä, joten se kaikki vallanhalu yms. on niin turhaa.
Vierailija kirjoitti:
En halua loukata tai olla ilkeä, mutta mieleeni tulee väkisinkin että tuon pelko häviäisi kun ymmärtäisi/saisi kokemusta että on pahempiakin asioita kuin kuolema.
Kuolema on lopullinen, kyllä, mutta samalla lohdullinen.
KAIKKI me kuolemme ja kun olet kuollut, et kärsi etkä kipua enää tunne.
Saat rauhan.
Monet sairastuvat/vammautuvat vakavasti, kärsien kovista fyysisistä ja henkisistä tuskista lopun elämänsä ajan.
Loogisempaa olisi pelätä sitä, kuin kuolemaa.
Ehkä pohjimmiltaan on kyse siitä, että olet tyytymätön elämääsi etkä elä sellaista elämää kuin OIKEASTI haluaisit?
Pelkäät että ehditkö koskaan niitä asioita saadakaan ja olet ymmärtänyt että aikaa ei ole loputtomiin?
Ala elää itsesi näköistä elämää ja toteuttaa unelmiasi.
Tämä kolahti. Ja pelkään myös erinäisiä sairauksia, pelot niistä alkoi kun äidilläni todettiin ms-tauti.
Ehkä olen tyytymätön. En ajatellut olevani tässä iässä tällaisessa elämäntilanteessa.
Täytyy yrittää.
-ap
Jos ei pelkää elämää, ei tarvi pelätä kuolemaakaan. Ala elää!
Aloita uusi harrastus, lähde matkalle.
Ja kävele luonnossa. Katso miten ihmeellistä kaikki on. Elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei pelkää elämää, ei tarvi pelätä kuolemaakaan. Ala elää!
Aloita uusi harrastus, lähde matkalle.
Ja kävele luonnossa. Katso miten ihmeellistä kaikki on. Elämä.
Täytyy tehdä niin. Alkaa elää kunnolla.
-ap
Oon ite 26v. ja pelännyt kuolemaa lapsesta saakka. Silloin saatoin joskus pahimpina aikoina huutaa öisin äänettömästi sängyssä ja lähes repiä hiuksia päästä. Nykyään pelko ei onneksi ole noin pahaa, mutta se on tässä nyt viimeisen kuukauden aikana taas puskenut päälle tosi paljon. Kaikki alkoi siitä, kun näin unen, jossa omat vanhemmat olivat molemmat kuolleet. Sen jälkeen on jokainen puhelimen pirhadus säikäyttänyt, kun olen pelännyt, että nyt tulee tieto jonkun perheenjäsenen kuolemasta. Samalla myös kaikki lehdistä luetut kuolemauutiset saavat aikaan ahdistuksen. Toivon vaan, että tämä jakso menisi pian ohi, sillä alkaa tällainen jatkuva kuoleman ajatteliminen näin aktiivisesti jo ahdistaa itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoleman pelko saattaa olla sukua elämän pelolle. Kun alkaa elää, kuoleman pelkokin unohtuu, uskoisin.
Vierailija kirjoitti:
Oon ite 26v. ja pelännyt kuolemaa lapsesta saakka. Silloin saatoin joskus pahimpina aikoina huutaa öisin äänettömästi sängyssä ja lähes repiä hiuksia päästä. Nykyään pelko ei onneksi ole noin pahaa, mutta se on tässä nyt viimeisen kuukauden aikana taas puskenut päälle tosi paljon. Kaikki alkoi siitä, kun näin unen, jossa omat vanhemmat olivat molemmat kuolleet. Sen jälkeen on jokainen puhelimen pirhadus säikäyttänyt, kun olen pelännyt, että nyt tulee tieto jonkun perheenjäsenen kuolemasta. Samalla myös kaikki lehdistä luetut kuolemauutiset saavat aikaan ahdistuksen. Toivon vaan, että tämä jakso menisi pian ohi, sillä alkaa tällainen jatkuva kuoleman ajatteliminen näin aktiivisesti jo ahdistaa itsessään.
Voi ei sinua :( mä en ole nähnyt mitään unia, pakokauhu vaan iski yhtenä iltana reilu 8 vuotta sitten ensimmäisen kerran. Pysyi välillä poissa ja nyt tullu taas takaisin..
Mä en pysry lukee kuolinjuttuja lehdistä, alkaa ahdistaa. Varsinki mitä nuoremmista kyse..
Toivotaan että menee pian sullakin ohi. Ootko puhunu kellekkään?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ite 26v. ja pelännyt kuolemaa lapsesta saakka. Silloin saatoin joskus pahimpina aikoina huutaa öisin äänettömästi sängyssä ja lähes repiä hiuksia päästä. Nykyään pelko ei onneksi ole noin pahaa, mutta se on tässä nyt viimeisen kuukauden aikana taas puskenut päälle tosi paljon. Kaikki alkoi siitä, kun näin unen, jossa omat vanhemmat olivat molemmat kuolleet. Sen jälkeen on jokainen puhelimen pirhadus säikäyttänyt, kun olen pelännyt, että nyt tulee tieto jonkun perheenjäsenen kuolemasta. Samalla myös kaikki lehdistä luetut kuolemauutiset saavat aikaan ahdistuksen. Toivon vaan, että tämä jakso menisi pian ohi, sillä alkaa tällainen jatkuva kuoleman ajatteliminen näin aktiivisesti jo ahdistaa itsessään.
Voi ei sinua :( mä en ole nähnyt mitään unia, pakokauhu vaan iski yhtenä iltana reilu 8 vuotta sitten ensimmäisen kerran. Pysyi välillä poissa ja nyt tullu taas takaisin..
Mä en pysry lukee kuolinjuttuja lehdistä, alkaa ahdistaa. Varsinki mitä nuoremmista kyse..
Toivotaan että menee pian sullakin ohi. Ootko puhunu kellekkään?
-ap
En oikein osaa kertoa tästä kenellekään enkä toisaalta myöskään pidä tätä kuitenkaan niin vakavana, että pitäisi ammattihenkilölle puhua. Toki se voisi auttaa. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, ettei se pelko yleensä näin paljoa elämää hallitse, joten luotan siihen, että jossain vaiheessa tämäkin ohi menee. Ehkä viimeistään silloin, kun kevät ja valo alkavat taas pilkahdella. Siihen asti vain koitan olla ajattelematta aihetta sen enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ite 26v. ja pelännyt kuolemaa lapsesta saakka. Silloin saatoin joskus pahimpina aikoina huutaa öisin äänettömästi sängyssä ja lähes repiä hiuksia päästä. Nykyään pelko ei onneksi ole noin pahaa, mutta se on tässä nyt viimeisen kuukauden aikana taas puskenut päälle tosi paljon. Kaikki alkoi siitä, kun näin unen, jossa omat vanhemmat olivat molemmat kuolleet. Sen jälkeen on jokainen puhelimen pirhadus säikäyttänyt, kun olen pelännyt, että nyt tulee tieto jonkun perheenjäsenen kuolemasta. Samalla myös kaikki lehdistä luetut kuolemauutiset saavat aikaan ahdistuksen. Toivon vaan, että tämä jakso menisi pian ohi, sillä alkaa tällainen jatkuva kuoleman ajatteliminen näin aktiivisesti jo ahdistaa itsessään.
Voi ei sinua :( mä en ole nähnyt mitään unia, pakokauhu vaan iski yhtenä iltana reilu 8 vuotta sitten ensimmäisen kerran. Pysyi välillä poissa ja nyt tullu taas takaisin..
Mä en pysry lukee kuolinjuttuja lehdistä, alkaa ahdistaa. Varsinki mitä nuoremmista kyse..
Toivotaan että menee pian sullakin ohi. Ootko puhunu kellekkään?
-ap
En oikein osaa kertoa tästä kenellekään enkä toisaalta myöskään pidä tätä kuitenkaan niin vakavana, että pitäisi ammattihenkilölle puhua. Toki se voisi auttaa. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, ettei se pelko yleensä näin paljoa elämää hallitse, joten luotan siihen, että jossain vaiheessa tämäkin ohi menee. Ehkä viimeistään silloin, kun kevät ja valo alkavat taas pilkahdella. Siihen asti vain koitan olla ajattelematta aihetta sen enempää.
Vähän sama, en itsekkään tiedä kelle puhuisin,tai haluanko edes puhua. Helpottaisi kyllä kun olisi joku kelle purkaa. Auttaahan tämä keskustelu vähän, mutta..
Koitetaan olla murehtimatta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ekan kerran iski kun olin muuttanut kotoa omilleni 19-vuotiaana. Sitten jäi unholaan.
Nyt hiipinyt taas takaisin. Olen nyt 27.
En tiedä mistä johtuu. Ikäkriisi? Menettämisen pelko?
Hautajaiset on tosi ahdistavia, ja ahdistaa lukea kaikkia menehtynyt - uutisia.
En pysty kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. En osaa pukea sanoiksi.
Lähipiirissä mennään naimisiin ja saadaan lapsia ja on omistusasunnot ja vakityöt. Mulla ei.
Kohtalotovereita?
Hyväksy se että jos olet kuolemassa, et mahda sille mitään. Sen jälkeen helpottaa. Omalle kuolemalleen ei mahda mitään niin kannattaa vapautua tosta ajattelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekan kerran iski kun olin muuttanut kotoa omilleni 19-vuotiaana. Sitten jäi unholaan.
Nyt hiipinyt taas takaisin. Olen nyt 27.
En tiedä mistä johtuu. Ikäkriisi? Menettämisen pelko?
Hautajaiset on tosi ahdistavia, ja ahdistaa lukea kaikkia menehtynyt - uutisia.
En pysty kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. En osaa pukea sanoiksi.
Lähipiirissä mennään naimisiin ja saadaan lapsia ja on omistusasunnot ja vakityöt. Mulla ei.
Kohtalotovereita?
Hyväksy se että jos olet kuolemassa, et mahda sille mitään. Sen jälkeen helpottaa. Omalle kuolemalleen ei mahda mitään niin kannattaa vapautua tosta ajattelusta.
Olisikin niin helppoa.. :/
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekan kerran iski kun olin muuttanut kotoa omilleni 19-vuotiaana. Sitten jäi unholaan.
Nyt hiipinyt taas takaisin. Olen nyt 27.
En tiedä mistä johtuu. Ikäkriisi? Menettämisen pelko?
Hautajaiset on tosi ahdistavia, ja ahdistaa lukea kaikkia menehtynyt - uutisia.
En pysty kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. En osaa pukea sanoiksi.
Lähipiirissä mennään naimisiin ja saadaan lapsia ja on omistusasunnot ja vakityöt. Mulla ei.
Kohtalotovereita?
Hyväksy se että jos olet kuolemassa, et mahda sille mitään. Sen jälkeen helpottaa. Omalle kuolemalleen ei mahda mitään niin kannattaa vapautua tosta ajattelusta.
Olisikin niin helppoa.. :/
-ap
Mä pääsin paniikkihäiriöön liittyvästä kuoleman pelosta juurikin tuolla ajattelulla. Ei välttämättä helppoa mutta ajan kuluessa noin ajatellessa helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekan kerran iski kun olin muuttanut kotoa omilleni 19-vuotiaana. Sitten jäi unholaan.
Nyt hiipinyt taas takaisin. Olen nyt 27.
En tiedä mistä johtuu. Ikäkriisi? Menettämisen pelko?
Hautajaiset on tosi ahdistavia, ja ahdistaa lukea kaikkia menehtynyt - uutisia.
En pysty kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. En osaa pukea sanoiksi.
Lähipiirissä mennään naimisiin ja saadaan lapsia ja on omistusasunnot ja vakityöt. Mulla ei.
Kohtalotovereita?
Hyväksy se että jos olet kuolemassa, et mahda sille mitään. Sen jälkeen helpottaa. Omalle kuolemalleen ei mahda mitään niin kannattaa vapautua tosta ajattelusta.
Olisikin niin helppoa.. :/
-ap
Mä pääsin paniikkihäiriöön liittyvästä kuoleman pelosta juurikin tuolla ajattelulla. Ei välttämättä helppoa mutta ajan kuluessa noin ajatellessa helpottaa.
Toivotaan että helpottaa. Pelkään lisäks kaikkia veritulppia, syöpiä, ym vakavia juttuja :S
-ap
Jeesus ❤💙💚💛💜
Ei tarvitse pelätä kun tietää olevansa aina Jeesuksen lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Jeesus ❤💙💚💛💜
Ei tarvitse pelätä kun tietää olevansa aina Jeesuksen lähellä.
Ja tämänkö pitäisi jotenkin helpottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesus ❤💙💚💛💜
Ei tarvitse pelätä kun tietää olevansa aina Jeesuksen lähellä.Ja tämänkö pitäisi jotenkin helpottaa?
Ei ainakaan sellaista helpota joka ei usko.
Minulla on ihan hirveä kuolemanpelko. Pelkään myös menettäväni läheiseni.
Minulla on sama, olen itsekin 27 -vuotias ja pelännyt kuolemaa lapsesta saakka.
Ei ole iltoja, milloin en sitä ajattelisi ja se ahdistaa suunnattoman paljon. Minä en halua kuolla, minua ahdistaa jo läheisten tulevat kuolemat (etenkin tämä alkoi ahdistamaan, kun veli on meinannut kahdesti ampua itsensä..).. minua oikeasti pelottaa se, ehkä ei kannattaisi/pitäisi, mutten voi sille mitään. :<