Lue keskustelun säännöt.
Pakokauhu: en saa enää koskaan kokea rakkautta ja läheisyyttä :(
18.12.2016 |
Tajusin hiljattain, että minun olisi pitänyt nuorempana etsiä itselleni aktiivisesti mukava, tasapainoinen ja rakastava kumppani. Olen avioliitossa ihmisen kanssa, joka kiusaa, inhoaa ja nöyryyttää sekä lyö minua. En voi enää löytää ketään, sillä olen kotikeskeinen, ujo, kiltti ja keskinkertaisen näköinen 39-vuotias, jolla on kaksi pientä lasta. En saa enää koskaan kokea rakkautta ja rakastamista parisuhdemielessä. En kaltaistani jämäpalaa halua enää kukaan ikinä. :(
Nuorempana en ymmärtänyt, että kumppani olisi pitänyt valita tarkemmin ja tyydyin melkein ensimmäiseen, joka suostui minut ottamaan tyttöystäväkseen ja sittemmin vaimokseen.
Kommentit (26)
Ja nro 21 tarkoitti tietty sanoa heti juttunsa alkuun, että "kuten uskon". Ap:n todellisuudesta siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oikeasti tosi ujo tyyppi ja tämä ei ole tyyliäni, mutta tein anonyymin osoitteen: justsomebody2017@gmail.com
Suuret kiitokset viestistäsi sinulle, joka kysyit tätä. :) Itse olen välillä tosi energinen ja optimistinen, mutta mieheni ollessa erityisen ilkeä ja tällaisina sumuisen pimeinä talvipäivinä tulee välillä todella vahva uskonpuute. Haluaisin olla optimisti, mutta aina en vain jaksa ja pysty siihen. :/ T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltille miehelle tuo on jokapäiväistä todellisuutta sillä erotuksella, ettei koskaan ole saanut sitä läheisyyttä ensimmäistäkään kertaa.
On sekin surullista. Aivan kuin meidän kaikkien ujojen ja maantieharmaahiuksisten suomiluusereiden pitäisi hakea pirteä puoliso jostain ulkomailta. Suomessa olemme arvotonta massaa, mutta ulkomailla meidät nähdään eri valossa. Oma amerikkalainen exäni piti mua suunnilleen kaunottarena (oikeasti) ja aasialaistyylisen (ugrit) vinot siniset silmäni olivat eksoottiset ja kaarevaa lantiotani pidettiin naisellisena, mutta täällä olen vain tusinanainen muiden joukossa...yksinäisyyteen tai huonoon suhteeseen tuomittu tusinaluuseri.
T. Hel-Nyc? :D
Tai joku, joka yrittää tarkoituksella hämätäkseen esiintyä hel-nycinä ;)
Vierailija kirjoitti:
Tai joku, joka yrittää tarkoituksella hämätäkseen esiintyä hel-nycinä ;)
En ole Hel-Nyc tosiaankaan, vaikka seurustelinkin ennen amerikkalaisen kanssa. :) t. Ap
Hei Ap,
Jos olet ihan todellinen, kuten uskot (et siis trolli), niin voitko luoda itsellesi ihan anonyymin meili-osoitteen ja julkaista sen tässä ketjussa. Haluaisin nimittäin kirjoittaa sinulle.
Olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa itse. Erona se, että ikävuosia on jo 43, eikä meillä ole lapsia - eli sekin mahdollisuus meni tässä liitossa ohi. Ja sinänsä hyvä niin, koska en minä oikeasti olisi tuon miehen kanssa halunnut yhteisiä lapsia. Harmillinen puoli on se, etten enää ehdi etsiä uuttakaan suhdetta, jossa lapset olisivat toivottuja.
Myös työni minä olen jo menettänyt (hyvää koulutustani toki en), kiitos mieheni harrastaman väkivallan ja sen mukanaan tuomien liian pitkien sairauslomien.
Eli sinulla on useampikin asia paremmin ja kuin minulla, ihan oikeasti, usko siihen!
Muutoin samaistuin sinuun. Ja vaikka en itse ole yhtään valittajaluonne ja olen päättänyt pärjätä. Haluaisin valaa sinuunkin uskoa tähän elämään.
Asiat meidän ympärillämme ovat ja tapahtuvat, me itse päätämme mitä muutoksia me teemme siihen mihin voimme, ja miten hyväksymme ne asiat, jotka vain tapahtuvat meille ja joille emme voi mitään. Olemmeko iloisia vaiko surullisia, hetken vaiko loppuelämämme.
En minäkään tätä viisautta muista kuin joskus välillä, mutta kun sen saa kertoa jollekin toiselle, joka ymmärtää sen tärkeyden yhtä lailla, helpottaa kummasti ja auttaa itseäkin muistamaan :)
T. 43 v., jonka oma äitikin löysi nykyisen kumppaninsa yli 60-vuotiaana