Raskas vauvavuosi menossa ja olen aivan hukassa

Tiivistän tämän hetkisen elämäni seuraavasti. Olemme muutamia vuosia alle kolmelymppinen pariskunta. Tulin kierukasta huolimatta raskaaksi. Vauva on nyt 4kk. En itse ole koskaan ajatellut lastenhankkimista, mutta kun tuli hetki valita abortin ja lapsen pitämisen väliltä, valitsin pitämisen. En osaa selittää miksi, mieskin oli sitä vastaan. Ajattelin että pieni elämä kasvaa sisälläni ja varjelen sitä. Mies ei koskaan myöskään ollut ajatellut lapsia. Tukijoukkoja tässä lähellämme on vain miehen puolelta, oma sukuni asuu kauempana.

Miehellä on masennustaustaa ja hän ei kestä olla pitkään kanssamme tässä yksiössä, emme siis asuneet yhdessä vaan miehelläni on oma asunto. Hän ei esimerkiksi kestä vauvan itkua tai sitä että vauva herää aikaisin aamulla. Hoidan vauvan pääasiassa yksin, koska miehellä ei ole voimavaroja. Ei suostu syömään enää masennuslääkettä jonka lopetti itsenäisesti pari kuukautta sitten, ei myöskään halua terapiaan. Hän syyttää kaikesta minua koska pidin lapsen. En vain olisi kestänyt aborttia. Olen hyväksynyt sen että lähes kaikki vastuu on minulla. Meillä ei ole tällä hetkellä sukupuolielämää ja mies on jatkuvasti täällä ollessa vihainen ja ärtynyt. Tuntuu että olen ajautunut umpikujaan. Mies on sanonut etten saa valittaa vaikka olisi miten raskasta, olen alistunut tähän tahtoon koska olen syyllinen tämän hetkiseen elämäntilanteeseen. Olen aivan poikki ja tuntuu että kohta soitan jonnekkin ja sanon etten enää jaksa. Minulla on paljon sisaruksia eikä väsymys sinänsä tullut yllätyksenä, mutta yksin kaikki tuntuu todella raskaalta. Menemme jouluksi lapsuudenkotiini koko perhe, mutta siihen asti mieheni sanoi olevansa omalla asunnollaan huilaamassa. Minulla tällaista huilaamismahdollisuutta ei ole. Tunnen itseni paskakasaksi joka ei osannut valita oikein ja nyt kaikki menee pieleen.