Mistä lähtien aikuisten baarien tanssilattioista on tullut pelkästään lihatiskejä?
Hieman taustaa:
Olin viime viikonloppuna viihteellä ystävieni kanssa ja kävimme tanssimassa tanssilattialla. Olen varattu, mutta en sormuksesta huolimatta ole tyly ja töykeä vieraille miehille. Suht lähelle tuli joku tyyppi heilumaan mukana ja ajattelin, että olkoonsa. Harrastan tanssimista, joten baareissa tanssin sydämeni kyllyydestä, olen iloinen ja onnellinen tanssilattialla. Muutaman kappaleen jälkeen tyyppi tuli vaatimaan selitystä siitä, kun lähdin tilanteesta pois. Hän oli tulkinnut ystävällisyyteni, hymyilyni, ja iloisen tanssini niin, että olen kiinnostunut hänestä.
Ahdistaa. Missä paikassa naisella on Suomessa lupa käydä tanssimassa rauhassa ilman, että on oletusarvoisesti lihatiskillä ja jossa ystävällisyys ja käytöstavat eivät merkitse kiinnostusta? Todella häiritsevää, kun haluaisi vain tanssia rauhassa eikä halua olla inhottava bitch kenellekään, joka tulee notkumaan metrin päähän. Miksi pitää olla inhottava ja ilkeä, ettei tulisi väärin ymmärretyksi?
Kommentit (107)
Tämä tanssikulttuuri meni pilalle aikoja sitten. Itse olin käynyt tanssipaikoissa kauan ennen kuin ap oli syntynyt.
Vika on kai siinä, että nykyään kaikki tanssivat yksin ja kaiketi naiset joutuvat puolustamaan sitä omaa neliömetriään.
Paritanssia voi tanssia ihan samalla tyylillä, iloisesti ja nauttien. Ratkaiseva ero on siinä, että jo tanssiin lähtiessään nainenkin tietää, että hän tanssii vain yhden kanssa. Tällaisessa tilanteessa olisi ennenkuulumatonta, että joku kolmas osapuoli tulisi häiriköimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä samat suomalaiset miehet jotka ahdistelevat naisia yökerhoissa suureen ääneen valittavat miten maahanmuuttajat ahdistelee meidän naisia....Joopajoo. Pahimmat ahdistelijat ovat aina olleet suomalaisia miehiä minun kohdallani.
Tämä. Tätä itse oon viimeaikoina pohtinut, koska juuri näin myös omalla kohdalla.
Joo,Suomessa on suomalaisia miehiä aika paljon enemmän kuin ulkomaalaisia. Ulkomaalaisistakin ongelmia tuottavat vain arabit ja afrikkalaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä lähtien kun Suomessa on ollut baareja, tanssilattioita ja miehiä.
Mutta minä ja moni muu naisystäväni haluttais olla ihan vain rauhassa, tanssia rauhassa. Tämä on monille naisille todella ahdistava ilmapiiri, kun ei saa edes sanoa kenellekään ystävällisesti mitään ilman, että on vastapuolen mielestä lupautunut suurinpiirtein sänkyyn. En haluaisi sanoa kaikille naama näkkärillä, että painu vittuun. Tämän ymmärtäisi 18-vuotiaiden keskuudessa paremmin, mutta ollaan ystävien kanssa jo lähellä 30 vuotta.
ApNo sanoppa sitten tämmöselle luuserimiehelle, että miten muuten sieltä voi sitää vaimoehokasta saada? Siel on tasan kaks vaihtehtoa missä voi pettyä. Tiskillä ja tanssilattialla.
Baarista ei kannata hakea mitään vakavaa seurustelusuhdetta, ihan oikeasti. Me löydettiin miehen kanssa toisemme yhteisen harrastuksen kautta. Ja hän on siis ujo introvertti, viihtyy kotona. Kaiken lisäksi nörtti, älykäs ja varaton, eli lassukoiden mukaan ei ole mikään ns. Alfa. Silti löydettiin toisemme.
Eli kannattaa etsiä joku uusi harrastus ja tutustua naisiin sitä kautta. Tai kokeilla nettitreffejä. Baarissa pyörii paljon varattuja ja en usko, että puoletkaan varatuista olisi valmiita pettämään, joten meihin ei kannata tuhlata aikaa vaikka miten hymyiltäs.
ApMiksi ei kannattaisi? Lähes kaikki ihmiset käyvät baareissa joskus. Etenkin nuorista oikeastaan kaikki käyvät vähintään muutaman kerran vuodessa. Siten sieltä voi löytää ihan kenet vain.
Puhuinkin omanikäisistä. Mitä lähipiiristä ja kaveripiiristä olen ikäisistäni ja vanhemmista huomannut, niin vapaiden ihmisten tarjonta baarissa ei päätä huimaa. Paljon mielenterveysongelmia, alkoholismia, epävakautta yms. Tämä toki otantana omasta lähipiiristä.
Harrastusten kautta on helpompi oikeasti tutustua pidemmällä kaavalla toiseen ennen seurustelua. Ei tule niin todennäköisesti ostettua sikaa säkissä. Tämä jälkeen vain oma henk. koht. mielipiteeni.
Lisäksi tosiaan ikäiseni ihmiset ovat suurimmaksi osaksi varattuja, nekin jotka käyvät baareissa.
ApMikä se sinun ikäryhmäsi sitten on?
Lähellä kolmeakymmentä.
ApItse olen 28 ja käyn aivan kaiken ikäisten yökerhoissa. Ei ole alkoholiongelmia tai muitakaan ongelmia. En edes koe itseäni liian vanhoiksi noihin.
Niin sinä et ole ja sinä et koe. Monet ikäiseni kokevat.
Ap
Mistähän se johtuu, että kokee? K24 yökerhoissa on ihan liian vanhoja naisia makuuni.
Niin no. Tällee aout kolmekymppisen elämässä noi baarin tanssilattiat on vaan niitä helpoimpia paikkoja ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Kyllä mä olen aina aika helposti päässyt eroon miehistä, jotka ei minua juurikaan kiinnosta. Ja miks sitä nyt ei voi muutamaa sanaa aina vaihtaa jonkun kanssa? Ei se paljoa aikaa vie ja musta ainakin ihan kiva sosialisoidakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät yleensä osoita kiinnostustaan mitenkään muuten kuin hymyilemällä. Siksi on aika luonnollista olettaa, että saatat olla kiinnostunut. Miks et vaan voi sanoa, että olet varattu, kun mies yrittää lähestyä romanttisessa mielessä? Tuo kyllä tehoaa miehiin oikeastaan aina.
Naisilla on muutenkin tapana tehdä todella outoja juttuja tanssilattialla, joten niistä ei todellakaan aina ota selvää ilman, että menee ihan rehdisti kysymään tai iholle.
Täysin tavallista, että nainen käy hinkkaamassa persettä minuun ja yhtäkkiä hyppää takaisin omaan porukkaansa jonkun miehen hinkattavaksi ja silti katselee sieltä minua. Tartutaan yhtäkkiä käteen ja tullaan tanssittamaan ja sitten siirrytään pois, eikä edes katsota tai lähdetään koko tanssilattialta. Pakitetaan perse edellä syliin, eikä yritetä edes luoda mitään katsekontaktia mieheen. Pussataan poskelle ja juostaan karkuun yms.
Tämä yhteiskunta on sairas, jos ei saa edes hymyillä ilman, että se tulkitaan kiinnostukseksi. Minä hymyilen kaikille silloin kun olen hyvällä tuulella, hymyilen silloin ihan itseksenikin. Jos taas automaattisesti oletan, että jokainen lähellä heiluva heppu olisi kiinnostunut juuri minusta ja alkaisin kailottamaan, että minä tässä vaan haluan tanssia ja olen varattu, tulee ärtynyttä kommenttia takaisin, että mitä sinä oikein kuvittelet, ei kaikki lähelle pyrkivät miehet ole kiinnostuneita sinusta.
Sillä noin on käynyt, kun olen heti ensi kättelyssä ilmoittanut jollekin juttelemaan tulleelle, että olen sitten varattu. Tyyppi on ärsyyntynyt ja sanonut, että eikö sitö herranen aika saa nykyisin enää edes jutella. Miehet käyttäytyvät todella ristiriitaisesti, sillä osa suuttuu verisesti, jos käyttäydyn kylmäkiskoisesti ja ilmoitan suoraan olevani varattu. Osa taas suuttuu siitä, jos en ole kylmäkiskoinen, koska lähetän näköjään ystävällisyydellä vääriä signaaleja. Osa ärsyyntyy siitä, että ei saisi tulla edes juttelemaan ilman, että heti ilmoitan olevani varattu. Ihan sama miten tekee, joku mies suuttuu aina. Ja omasta puolestani töykeä käytös ei tunnu minusta mukavalta, saan siitä huonon fiiliksen.
En heiluta persettä tanssilattialla muita miehiä vasten, en tartu kädestä kiinni enkä pussaile poskelle. Tanssin omalla reviirilläni ilman fyysistä kontaktia ja saatan hymyillä, koska olen onnellinen tanssiessani. Tätäkään ei saa tehdä rauhassa.
Ap
Onnellinen tanssiessasi :D Mistä ne miehet voi tietää ettei sua saa lähestyä? Ota ensi kerralla baariin mennessäsi mukaan kyltti jossa lukee "Jättäkää minut rauhaan" tai "Älkää lähestykö minua", niin varmaan menee perille ennen kuin mitään traagista ehtii tapahtua.
t. Nainen itsekin
Ap tietää miten eri paikoissa käyttäydytään.
Baarissa tanssitaan onnellisena kauniina hymyillen, mutta rauhassa. Hän ei halua tuuppia miehiä tanssilattialla, mutta täällä hän hän antaa kaikille ohjeet.
Ap menee panimoravintolaa fiilistelemään lehden ja oluen kanssa. Samalla hän saa päivällä puolentoista tunnin sisällä kaksi lähestymisyritystä, joista hän raportoi av-palstalle.
Ap menee harrastuskerhoon. Siellä hän tapaa poikaystävän. Raportoidaan täällä. Ap ajattellee olevansa oman ikäinen, kohta 30 vuotta. 28-vuotias on eri-ikäinen.
Alussa tuo ap tuntui ihan sympaattiselta naiselta. Nyt tuntuu tosi ylimieliseltä.
oliko tämä lukioaikainen mies homo vai et muuten vaan syttynyt hänestä?