Mistä lähtien aikuisten baarien tanssilattioista on tullut pelkästään lihatiskejä?
Hieman taustaa:
Olin viime viikonloppuna viihteellä ystävieni kanssa ja kävimme tanssimassa tanssilattialla. Olen varattu, mutta en sormuksesta huolimatta ole tyly ja töykeä vieraille miehille. Suht lähelle tuli joku tyyppi heilumaan mukana ja ajattelin, että olkoonsa. Harrastan tanssimista, joten baareissa tanssin sydämeni kyllyydestä, olen iloinen ja onnellinen tanssilattialla. Muutaman kappaleen jälkeen tyyppi tuli vaatimaan selitystä siitä, kun lähdin tilanteesta pois. Hän oli tulkinnut ystävällisyyteni, hymyilyni, ja iloisen tanssini niin, että olen kiinnostunut hänestä.
Ahdistaa. Missä paikassa naisella on Suomessa lupa käydä tanssimassa rauhassa ilman, että on oletusarvoisesti lihatiskillä ja jossa ystävällisyys ja käytöstavat eivät merkitse kiinnostusta? Todella häiritsevää, kun haluaisi vain tanssia rauhassa eikä halua olla inhottava bitch kenellekään, joka tulee notkumaan metrin päähän. Miksi pitää olla inhottava ja ilkeä, ettei tulisi väärin ymmärretyksi?
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jäädä kotiin tansimaan, jos ei halua panemaan. Olet ymmärtänyt vähän vaarin baarien ja niissä käymisen tarkoituksen.
Näkisin että olet asian ytimessä. Antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa on kiusaamista.
Itse flirttailen naisille baarissa ja kun he tulevat juttelemaan, niin lähden kävelemään.
Tää on kyllä harmillista. Itse oon luonteeltani aika miellyttämisenhaluinen ja ystävällinen kaikille, enkä oikein osaa olla tyly ilman syytä. Kaverini baarireissuilla moittivat mua tästä, kun kuulemma urpot sitten rohkaistuu siitä ja liimautuu seuraan. Ja tottahan se on. Mun yksi kaveri on ihan älyttömän tyly vieraille miehille, käskee suunnilleen painua helvettiin jos joku moikkaa. Itse en haluaisi käyttäytyä näin, mutta valitettavasti tuo kaverini taktiikka on osoittautunut ainoaksi keinoksi välttää epätoivottu seuraan tuppaaminen ja pahimmillaan lääppiminen. Aika paskaa, että joko pitää olla hirvittävän epäkohtelias ja töykeä, jolloin sut haukutaan ylpeäksi nirppanokaksi, tai sitten saat haukut siitä kun "annat ymmärtää" jos vastaat ystävällisesti jonkun tervehdykseen/kuulumisten kyselyyn. Hymyily on suora kutsu tulla lähentelemään ja puristelemaan ja jos tanssilattialla et vetäydy pois kanssasi tanssimaan tulleen luota niin se onkin jo selkeä lupaus seksistä. Ahdistavaa. Lopulta jää aina miettimään, mitä ite teki väärin, vaikkei sen niin pitäisi mennä.
Eikö ole olemassa muita paikkoja käydä tanssimassa kuin baari? Miksi teidän pitää niiden "tyttöjen kanssa" mennä tanssimaan paikkaan jossa on mahdollista joutua sosiaaliseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa? Tanssikaa jossain missä ei miehiä ole. Perustakaa vaikka oma tanssibaari johon pääsee vain naiset. Epäilen ettette sellaiseen kuitenkaan haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Hieman taustaa:
Olin viime viikonloppuna viihteellä ystävieni kanssa ja kävimme tanssimassa tanssilattialla. Olen varattu, mutta en sormuksesta huolimatta ole tyly ja töykeä vieraille miehille. Suht lähelle tuli joku tyyppi heilumaan mukana ja ajattelin, että olkoonsa. Harrastan tanssimista, joten baareissa tanssin sydämeni kyllyydestä, olen iloinen ja onnellinen tanssilattialla. Muutaman kappaleen jälkeen tyyppi tuli vaatimaan selitystä siitä, kun lähdin tilanteesta pois. Hän oli tulkinnut ystävällisyyteni, hymyilyni, ja iloisen tanssini niin, että olen kiinnostunut hänestä.
Ahdistaa. Missä paikassa naisella on Suomessa lupa käydä tanssimassa rauhassa ilman, että on oletusarvoisesti lihatiskillä ja jossa ystävällisyys ja käytöstavat eivät merkitse kiinnostusta? Todella häiritsevää, kun haluaisi vain tanssia rauhassa eikä halua olla inhottava bitch kenellekään, joka tulee notkumaan metrin päähän. Miksi pitää olla inhottava ja ilkeä, ettei tulisi väärin ymmärretyksi?
En tietenkään voi tietää tilannettasi, mutta tuli heti mieleen, että mies on sitä tyyppiä, joka tulkitsee jokaisen pienenkin naisen lähettämän viestin flirttailuksi. Onhan se ikävää, kun haluaisi vain pitää hauskaa ilman sen suurempia virityksiä, mutta näitä epätoivoisia vonkaajia on aina jonkun verran liikkeellä. Näille pitää usein sanoa suoraan ja kiertelemättä asiat niin kuin ne on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jäädä kotiin tansimaan, jos ei halua panemaan. Olet ymmärtänyt vähän vaarin baarien ja niissä käymisen tarkoituksen.
Näkisin että olet asian ytimessä. Antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa on kiusaamista.
Itse flirttailen naisille baarissa ja kun he tulevat juttelemaan, niin lähden kävelemään.
Sinä oletkin neitimäinen mies. Ei oikeita miehiä tuollaiset tyttöjen sosiaaliset pelit ja huomionhaku kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
En käy enää baareissa. Ei siellä voi tutustua uusiin ihmisiin ilman mitään paineita ja kevyellä mielellä, vaan jokaisen kohtaamisen oli PAKKO johtaa joko numeroiden vaihtamiseen tai siihen, että mies halusi yhden illan juttuja. Olen kai epänormaali nainen, mutta musta olisi mahtavaa vain tanssia eri miesten (varattujen tai sinkkujen, koska ei kiinnosta iskeminen!) kanssa ja jutella niitä näitä ilman erillistä tavoitetta, olla sosiaalinen kun kerrankin olisi tuntemattomampia ihmisiä lähettyvillä (erotuksena arjesta).
Naiset haluaisivat jutella, miehet panna. Miten löydettäisiin kultainen keskitie?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitaisiin lähteminen tarkoittaa lupausta jatkoista jomman kumman luona.
Sain varsinaisen ryöpytyksen, miten kehtasin lähteä tanssimaan viimeiset hitaat, kun en kerta ollut kiinnostunut tyypin mukaan lähtemään. :O
Häneltä siis meni kanssani aika hukkaan. WHATOlis sitten kysynyt jatkoille eikä että tansittasko.
Ahaa :D. Miehillä näyttää olevan joku ihan oma koodikielensä tällaisissa tilanteissa. Minä en varattuna tanssisi hitaita kun hyvän ystävän kanssa, mutta eihän hitaiden tanssimisen pitäisi velvoittaa mihinkään...
Ap
Miehillä tuntuu kehitys sosiaalisissa tilanteissa tulevan paikoin pahasti perässä:D
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole olemassa muita paikkoja käydä tanssimassa kuin baari? Miksi teidän pitää niiden "tyttöjen kanssa" mennä tanssimaan paikkaan jossa on mahdollista joutua sosiaaliseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa? Tanssikaa jossain missä ei miehiä ole. Perustakaa vaikka oma tanssibaari johon pääsee vain naiset. Epäilen ettette sellaiseen kuitenkaan haluaisi.
Pelkkien naisten baari olis ihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät yleensä osoita kiinnostustaan mitenkään muuten kuin hymyilemällä. Siksi on aika luonnollista olettaa, että saatat olla kiinnostunut. Miks et vaan voi sanoa, että olet varattu, kun mies yrittää lähestyä romanttisessa mielessä? Tuo kyllä tehoaa miehiin oikeastaan aina.
Naisilla on muutenkin tapana tehdä todella outoja juttuja tanssilattialla, joten niistä ei todellakaan aina ota selvää ilman, että menee ihan rehdisti kysymään tai iholle.
Täysin tavallista, että nainen käy hinkkaamassa persettä minuun ja yhtäkkiä hyppää takaisin omaan porukkaansa jonkun miehen hinkattavaksi ja silti katselee sieltä minua. Tartutaan yhtäkkiä käteen ja tullaan tanssittamaan ja sitten siirrytään pois, eikä edes katsota tai lähdetään koko tanssilattialta. Pakitetaan perse edellä syliin, eikä yritetä edes luoda mitään katsekontaktia mieheen. Pussataan poskelle ja juostaan karkuun yms.
Tämä yhteiskunta on sairas, jos ei saa edes hymyillä ilman, että se tulkitaan kiinnostukseksi. Minä hymyilen kaikille silloin kun olen hyvällä tuulella, hymyilen silloin ihan itseksenikin. Jos taas automaattisesti oletan, että jokainen lähellä heiluva heppu olisi kiinnostunut juuri minusta ja alkaisin kailottamaan, että minä tässä vaan haluan tanssia ja olen varattu, tulee ärtynyttä kommenttia takaisin, että mitä sinä oikein kuvittelet, ei kaikki lähelle pyrkivät miehet ole kiinnostuneita sinusta.
Sillä noin on käynyt, kun olen heti ensi kättelyssä ilmoittanut jollekin juttelemaan tulleelle, että olen sitten varattu. Tyyppi on ärsyyntynyt ja sanonut, että eikö sitö herranen aika saa nykyisin enää edes jutella. Miehet käyttäytyvät todella ristiriitaisesti, sillä osa suuttuu verisesti, jos käyttäydyn kylmäkiskoisesti ja ilmoitan suoraan olevani varattu. Osa taas suuttuu siitä, jos en ole kylmäkiskoinen, koska lähetän näköjään ystävällisyydellä vääriä signaaleja. Osa ärsyyntyy siitä, että ei saisi tulla edes juttelemaan ilman, että heti ilmoitan olevani varattu. Ihan sama miten tekee, joku mies suuttuu aina. Ja omasta puolestani töykeä käytös ei tunnu minusta mukavalta, saan siitä huonon fiiliksen.
En heiluta persettä tanssilattialla muita miehiä vasten, en tartu kädestä kiinni enkä pussaile poskelle. Tanssin omalla reviirilläni ilman fyysistä kontaktia ja saatan hymyillä, koska olen onnellinen tanssiessani. Tätäkään ei saa tehdä rauhassa.
Ap
Just näin!
Mulle on mies kerran tokaissut vihaisena olevansa varattu, kun kysyin kohteliaasti, että saammeko ottaa kaverien kanssa pari tyhjää tuolua hänen pöydästään... ilmeisesti tulkitsi jopa sen iskuyritykseksi! Vastaavasti joku tuikituntematon mies tulee aina jostain nurkan takaa ja alkaa haukkua, että näytän liian ylpeältä ja vihaiselta seisoskellessani jossain ravintolassa.
Sitten pitää arvailla miesten omasta käytöksestä, että flirttaileeko joku tosissaan vai pelaileeko vain. Osa miehistä heittää rankkaakin flirttiä ja ihan suoria ehdotuksia, mutta ei kuitenkaan tosissaan vaan ihan vain huvikseen ja ovat oikeasti varattuja. Yksi tällainen tapaus on harrastuksessani, joka toinen kerta selkeästi flirttailee ja joka toinen kerta vaikuttaa lähes vihaiselta, ei edes katso kohti ja on kuin en olisi olemassakaan. Mitä sellaisestakin pitäisi ajatella?
Eli ihan molemmat sukupuolet lähettävät epäselviä viestejä ja tulkitsevat toisiaan vaikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät yleensä osoita kiinnostustaan mitenkään muuten kuin hymyilemällä. Siksi on aika luonnollista olettaa, että saatat olla kiinnostunut. Miks et vaan voi sanoa, että olet varattu, kun mies yrittää lähestyä romanttisessa mielessä? Tuo kyllä tehoaa miehiin oikeastaan aina.
Naisilla on muutenkin tapana tehdä todella outoja juttuja tanssilattialla, joten niistä ei todellakaan aina ota selvää ilman, että menee ihan rehdisti kysymään tai iholle.
Täysin tavallista, että nainen käy hinkkaamassa persettä minuun ja yhtäkkiä hyppää takaisin omaan porukkaansa jonkun miehen hinkattavaksi ja silti katselee sieltä minua. Tartutaan yhtäkkiä käteen ja tullaan tanssittamaan ja sitten siirrytään pois, eikä edes katsota tai lähdetään koko tanssilattialta. Pakitetaan perse edellä syliin, eikä yritetä edes luoda mitään katsekontaktia mieheen. Pussataan poskelle ja juostaan karkuun yms.
Tämä yhteiskunta on sairas, jos ei saa edes hymyillä ilman, että se tulkitaan kiinnostukseksi. Minä hymyilen kaikille silloin kun olen hyvällä tuulella, hymyilen silloin ihan itseksenikin. Jos taas automaattisesti oletan, että jokainen lähellä heiluva heppu olisi kiinnostunut juuri minusta ja alkaisin kailottamaan, että minä tässä vaan haluan tanssia ja olen varattu, tulee ärtynyttä kommenttia takaisin, että mitä sinä oikein kuvittelet, ei kaikki lähelle pyrkivät miehet ole kiinnostuneita sinusta.
Sillä noin on käynyt, kun olen heti ensi kättelyssä ilmoittanut jollekin juttelemaan tulleelle, että olen sitten varattu. Tyyppi on ärsyyntynyt ja sanonut, että eikö sitö herranen aika saa nykyisin enää edes jutella. Miehet käyttäytyvät todella ristiriitaisesti, sillä osa suuttuu verisesti, jos käyttäydyn kylmäkiskoisesti ja ilmoitan suoraan olevani varattu. Osa taas suuttuu siitä, jos en ole kylmäkiskoinen, koska lähetän näköjään ystävällisyydellä vääriä signaaleja. Osa ärsyyntyy siitä, että ei saisi tulla edes juttelemaan ilman, että heti ilmoitan olevani varattu. Ihan sama miten tekee, joku mies suuttuu aina. Ja omasta puolestani töykeä käytös ei tunnu minusta mukavalta, saan siitä huonon fiiliksen.
En heiluta persettä tanssilattialla muita miehiä vasten, en tartu kädestä kiinni enkä pussaile poskelle. Tanssin omalla reviirilläni ilman fyysistä kontaktia ja saatan hymyillä, koska olen onnellinen tanssiessani. Tätäkään ei saa tehdä rauhassa.
Ap
Miehillä ei ole sosiaalista pelisilmää. Opetelkaa romanttisista leffoista, kuinka naisia käsitellään, ressukat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jäädä kotiin tansimaan, jos ei halua panemaan. Olet ymmärtänyt vähän vaarin baarien ja niissä käymisen tarkoituksen.
Näkisin että olet asian ytimessä. Antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa on kiusaamista.
Itse flirttailen naisille baarissa ja kun he tulevat juttelemaan, niin lähden kävelemään.
Tuo oli kyllä paras viesti tässä ketjussa! Ihan oikeasti purskahdin nauruun. Tuollaista se naisten maailma on.
Oisko miehet vaan tottunu et toosaa saa helposti. Yrittävät sitten saada jokaiselta. Miehet kattoo pornovideoita kiihkeistä "lesboista" jotka hyväksyvät miehenkin mukaan. Ja on sitä bi-porukkaakin. Aina kannattaa yrittää.
Sormuksetkaan ei merkitse tänäpäivänä mitään. Ehkä mies ajattelee et saa rengastetulta ja se ei soittele perään.
Tässä loistava aiheeseen liittyvä Kummelisketsi vuodelta 1994. Katsojia yli satatuhatta. Satu ja Tuija lähtevät tanssimaan ja pitämään hauskaa.
Ilmeisesti hetkuttelit siihen malliin ja hymyilit että mies teki johtopäätöksen sinusta. Mitä olikaan ylläsi?
Sama juttu kun ylipäätään menee mihinkään viettämään iltaa. Itse en ole pahemmin tanssimisesta innostunut, mutta istun mielelläni iltaa jossain oluthuoneessa/panimoravintolassa nauttien tunnelmasta, lukien lehteä jne. Jos teen sen virheen, että istun naispuolisen ystäväni kanssa tai luoja paratkoon yksin, niin johan änkeää joku (yleensä minua ronskisti vanhempi) mies seuraksi. Kerran jopa niin, että minulla oli ruoka-annos edessäni ja kaikki huomio ruuassa ja lehdessä, jonka olin levittänyt eteeni, niin eikös joku mies zoomaa siihen, että "nainen yksin panimoravintolassa! Etsii varmasti miestä, nyt on tilaisuus!".
Valtakunta jostain sanattomasta merkistä, jonka miehetkin ymmärtäisivät. Säästyttäisiin molemmat pettymyksiltä, kun en haluaisi tosiaan olla se tyly ylimielisen näköinen bitch ihan vain siksi, että en ihan oikeasti ole etsimässä seuraa. :(
Joku heti selkeä sanaton viesti olisi siksikin hyvä, koska tuntuu, että ainakaan missään missä tarjoillaan alkoholia kukaan mies ei ymmärrä sanallista viestintää. Kaikki on kokeiltu: "Kiitos, mutta haluaisin olla yksin/Ei pahalla, mutta en ole etsimässä seuraa/Voisitko jättää minut rauhaan/Tämä pöytä (=yksi vapaa tuoli vieressäni) on varattu/En ole kiinnostunut". Edes "sori, olen varattu" ei toimi, koska eihän nainen voi olla ULKONA ilman miestään, jos on oikeasti varattu.
Jos ei halua seuraa, kannattaa asia tehdä heti selväksi eikä hetkutella.
Summataan:
-varattu nainen ei saa meikata, koska meikkaaminen on ainoastaan miesten iskemistä varten.
-varattu nainen ei saa tanssia baarissa, sillä se on miesten iskemistä varten
-varattu nainen ei saa käydä baareissa, sillä se on miesten valtakuntaa, jossa ainoastaan sinkkunaiset saavat käydä esittelemässä itseään miehille.
Aika sairasta ja keskiaikaista ajattelua täällä vauva-palstalla monilla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole olemassa muita paikkoja käydä tanssimassa kuin baari? Miksi teidän pitää niiden "tyttöjen kanssa" mennä tanssimaan paikkaan jossa on mahdollista joutua sosiaaliseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa? Tanssikaa jossain missä ei miehiä ole. Perustakaa vaikka oma tanssibaari johon pääsee vain naiset. Epäilen ettette sellaiseen kuitenkaan haluaisi.
Ongelma on siinä, että jotkut miehet tulkitsevat hymyn kutsuksi seksiin. Ei se, että joku tulee juttelemaan.
-varattu nainen ei saa hymyillä, sillä se on singnaali halusta seksiin vieraan miehen kanssa.
Täähän on suoraan afganistanista.
Jo 1980-luvulla ne olivat lihatiskejä.