Lue keskustelun säännöt.
Onko muiden teineillä tälläistä selittelyä/valehtelua?
14.12.2016 |
Eli kyseessä 13vuotias poikani. Poika on hyväkäytöksinen ja luotettava eikä tarvitse ikinä pelätä, että tulisi jotain ihmeellistä viestiä koulusta tai harrastuksista. On tarkka, tunnollinen ja järjestelmällinen. On aina huolehtinut siitä, että hoitaa asiansa ajallaan eikä esim. tarvitse herätellä aamuisin kouluun tai kysellä onko läksyt tehtynä tms.
Mutta sitten on se toinen puoli,kun poika valehtelee ja selittelee asioita. Jos vaikka tekee jotain kiusaa nuoremmille sisaruksille niin selittää itsensä välittömästi asiasta pois. Ei ikinä myönnä oikeasti tehneensä mitään. Jos pikkusisko itkee, että toinen on vaikkapa lyönyt vatsaan niin väittää, että hän vain hipaisi. Ylipäätään,jos jotain sattuu on valmis millä tahansa valheella selittämään itsensä pois ja näkee itsensä kaikessa aina syyttömänä.
On hirvittävän kunnianhimoinien ja voitontahtoinen. Jos ollaan vaikkapa keilaamassa eikä homma lähde heti sujumaan niin lopettaa jonkun tekosyyn varjolla koko homman. Sanoo vaikkapa, että käsi on kipeä tai tuli paha olo tms.
Tälläisiä pieniä juttuja, mutta itseäni ärsyttää suunnattomasti. Viimeksi tuli harrastusjoukkueessa jotain kähinää ja sanomista niin aamulla klo 5 ilmoitti mulle vajaa tunti ennen lähtöä, että vatsaan sattuu ja tekee pahaa eikä voi lähteä. Olin 98% varma, että joko keksi koko jutun tai sitten sattuu kun jännittää mennä sen kähinän jälkeen joukkueen keskelle. Vaikka siis poika ei ollut syyllinen eikä varsinkaan ainoa jutussa vaan koski koko joukkuetta se touhu. Poika mukamas kieri ja ulisi suorastaan vatsakipua, mutta minä PAKOTIN aamupalalle ja liikkeelle. Eikä tosiaan ollut mitään ongelmia pelaamisessa eikä valittanut jälkikäteen, että pakotin kipeänä liikkeelle.
Ja tekee tätä myös siis isälleen, ei vain minulle.
Onko ikään kuuluvaa? Tai luonteelle ominaista tms. Miten hitossa saan kitkettyä pois?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en kuuntelisi selittelyjä ja pakottaisin pojan liikkeelle ihan kuten sinäkin teit.
Koittaisin puhua järkeä ja josei mene perille niin rajoittaisin pelaamista. Myöskin puhelinliittymä on nimissäni joten se on helppo laittaa jäähylle.
Kyllä pojalla on laitettu mm. puhelinta ja tablettia jäähylle tarpeen vaatiessa. Pelaaminen esim pleikkarilla ei sinänsä ole ongelma.
En edes juuri lukenut, kun päähäni pälkähti, että normaalilta teiniltä kuulostaa.
Meillä oli jossain vaiheessa tuollainen kausi, ja se oli aika pelottavaakin, kun lapselle ei tuntunut menevän perille asia ollenkaan. Välillä auttoi se, että kuunteli lapsen selittelyt loppuun ja noteerasi ne jotenkin, ja sen jälkeen selitti, että miksi se selitys ei oikeuta lasta toimimaan itse väärin. Yleensä tämäkin johti vain lisäselittelyihin.
Jotenkin vaihe meni kuitenkin ohi. Ehkä osittain samaan piirteeseen liittyen lapsi oppi myös nauramaan itselleen ja virheilleen, jolloin on helpompi myöntää olevansa itse väärässä.
Mulle tuli sellainen mieleen, että kun on niin "täydellinen" niin ei voi myöntää niitä huonoja puoliaan/tekojaan. Pitäisi varmaan jotenkin auttaa hyväksymään itsensä niine huonoine puolineen kaikkineen, nyt tuntuu että se oma kuva on tosiaan liian ruusuinen, eikä muuta suostu hyväksymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olet ollut kasvattajana aika kova hänelle? Ts. jos on tehnyt jonkun virheen/jotain pahaa niin siitä saa kovat huudot. Eli poika on tottunut siihen, ettei totuutta kannata kertoa, sillä seuraukset saattavat olla arvaamattomia/pelottavia.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli sellainen mieleen, että kun on niin "täydellinen" niin ei voi myöntää niitä huonoja puoliaan/tekojaan. Pitäisi varmaan jotenkin auttaa hyväksymään itsensä niine huonoine puolineen kaikkineen, nyt tuntuu että se oma kuva on tosiaan liian ruusuinen, eikä muuta suostu hyväksymään?
Poika on aina ollut sellainen, että on vaatinut itseltään paljon. Urheilussa on todella hyvä, mutta koulussa sellainen ihan tavallinen. Uskoo usein kokeiden menneen todella hyvin ja jos onkin lopulta tulos huonompi mitä odotti niin siihen on tiäs mitä selityksiä eikä oikeni mielestäni pysty itselleenkään myöntämään, että missä se vika on. Ainakaan se ei koskaan ole syynä, että olisi valmistautunut huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää siedätystä. Anna selitellä, mutta älä anna niiden tarinoiden vaikuttaa päätökseeesi jos huomaat selkeää kusetuksen meininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet ollut kasvattajana aika kova hänelle? Ts. jos on tehnyt jonkun virheen/jotain pahaa niin siitä saa kovat huudot. Eli poika on tottunut siihen, ettei totuutta kannata kertoa, sillä seuraukset saattavat olla arvaamattomia/pelottavia.
Näin ei kyllä ole. Olen vähän liiankin lepsu ja minulla kesti jollain tavalla kauan hoksata ja myöntää itselleni se, että poika tosiaan valehtelee itsensä pois jos tilanne ei ole mennyt kuten hän tahtoisi sen menneen tai jos lopputulos muuten ei ole itselleen edullinen. Mitään arvaamattomia ja pelottavia seurauksia meillä ei ole ollut eikä huutamista tai muutakaan rankaisemista.
En tiedä onko poika ajautunut ikäänkuin vahingossa tuollaiseen tilanteeseen,kun on aina ollut niin helppo niin sitten kun on jotain alkanutkin sattua ja tapahtua niin hän mielellään selittää itsensä pois niistä,kun on tottunut siihen että hänen toimiinsa luotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisää siedätystä. Anna selitellä, mutta älä anna niiden tarinoiden vaikuttaa päätökseeesi jos huomaat selkeää kusetuksen meininkiä.
Tuohon olen nyt pyrkinyt ja olen koittanut ohittaa tilanteet ilman suurempaa showta.
Jotakin se poika oirehtii, koitappa keskustella hänen kanssaan.
Ja olisin varovainen siinä ketä uskon eism. tuossa kun pikkusisko sanoo veljensä lyöneen mahaan. Itse olin lapsena se syntipukki jota aina syytettiin mm. pikkuveli kaatui ulkona niin että naama osui kenkääni, hän meni juoruamaan vanhemmilleni että minä potkaisin naamaan, ei uskottu vaikka sanoin veljen kaatuneen vaan sain rangaistuksen asiasta jota en tehnyt.
Samoin ei aina innostanut lähteä harrastuksiin, mutta pakotettiin joka kerta menemään. Joku kerta olin sitten oikeasti kipeä ja taas vain pakotettiin menemään, koin ettei minua kuunnella ja ettei minusta välitetä, halutaan minut vain "pois jaloista". Jos joku harrastus lakkaa innostamasta, niin miksi sinne pitää pakottaa menemään?
13 vuotias on sen ikäinen, että mielenkiinnon kohteet usein vaihtuu ja murrosikä on vaikeaa aikaa muutenkin monelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet ollut kasvattajana aika kova hänelle? Ts. jos on tehnyt jonkun virheen/jotain pahaa niin siitä saa kovat huudot. Eli poika on tottunut siihen, ettei totuutta kannata kertoa, sillä seuraukset saattavat olla arvaamattomia/pelottavia.
Ei välttämättä. Teinin logiikalla salailu tai asioiden kieltäminen ovat ihan asiallisia tapoja toimia, jos teinistä tuntuu siltä. Laittaisin tuon ainakin kilpailuhenkisyyden ja täydellisyydentavoittelun piikkiin. Mutta se on totta, että ankara kasvatus vielä pahentaisi tuota.
Vierailija kirjoitti:
Jotakin se poika oirehtii, koitappa keskustella hänen kanssaan.
Ja olisin varovainen siinä ketä uskon eism. tuossa kun pikkusisko sanoo veljensä lyöneen mahaan. Itse olin lapsena se syntipukki jota aina syytettiin mm. pikkuveli kaatui ulkona niin että naama osui kenkääni, hän meni juoruamaan vanhemmilleni että minä potkaisin naamaan, ei uskottu vaikka sanoin veljen kaatuneen vaan sain rangaistuksen asiasta jota en tehnyt.
Samoin ei aina innostanut lähteä harrastuksiin, mutta pakotettiin joka kerta menemään. Joku kerta olin sitten oikeasti kipeä ja taas vain pakotettiin menemään, koin ettei minua kuunnella ja ettei minusta välitetä, halutaan minut vain "pois jaloista". Jos joku harrastus lakkaa innostamasta, niin miksi sinne pitää pakottaa menemään?13 vuotias on sen ikäinen, että mielenkiinnon kohteet usein vaihtuu ja murrosikä on vaikeaa aikaa muutenkin monelle.
Kyseinen urheiluharrastus on pojan intohimo. Häntä ei todellakaan tarvitse pakottaa sitä harrastamaan. Tuolloin vain oli niin selvästi nähtävissä se, että yritti vedättää. Illalla vielä suoraan sanoi, että jännittää mennä jos hänestä on tehty syntipukki. Niin ei siis ollut ja aikuinen sen asian pystyi käsittämään ja valmentajan kanssa oli puhuttu, mutta valmentaja oli postissaan muotoillut asian huonosti ja sai sen lapsen (ja vähän aikuisenkin) silmissä näyttämään ja kuulostamaan siltä, että vain poikaa syytetään vaikka asia siis koski koko joukkuetta.
Noi jutut on tosiaan vaikeita,kun tiedän että esim. 8v alkaa herkästi kiljumaan, että häntä on rääkätty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet ollut kasvattajana aika kova hänelle? Ts. jos on tehnyt jonkun virheen/jotain pahaa niin siitä saa kovat huudot. Eli poika on tottunut siihen, ettei totuutta kannata kertoa, sillä seuraukset saattavat olla arvaamattomia/pelottavia.
Näin ei kyllä ole. Olen vähän liiankin lepsu ja minulla kesti jollain tavalla kauan hoksata ja myöntää itselleni se, että poika tosiaan valehtelee itsensä pois jos tilanne ei ole mennyt kuten hän tahtoisi sen menneen tai jos lopputulos muuten ei ole itselleen edullinen. Mitään arvaamattomia ja pelottavia seurauksia meillä ei ole ollut eikä huutamista tai muutakaan rankaisemista.
En tiedä onko poika ajautunut ikäänkuin vahingossa tuollaiseen tilanteeseen,kun on aina ollut niin helppo niin sitten kun on jotain alkanutkin sattua ja tapahtua niin hän mielellään selittää itsensä pois niistä,kun on tottunut siihen että hänen toimiinsa luotetaan.
Eli poika siis pyrkii olemaan "täydellinen" ja ei millään voi mitään muuta itsessään nähdä. Ilmeisesti sinäkin olet antanut hänelle sellaisen kuvan, että on hyvä vain ns. täydellisenä..? Etkä ole itsekään nähnyt noita huonoja puolia hänessä aikaisemmin?
En osaa mitään neuvoja antaa, mutta pojan pitäisi oppia ne muutkin puolet itsessään hyväksymään ja sinun täytyisi se hänelle myös osata osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet ollut kasvattajana aika kova hänelle? Ts. jos on tehnyt jonkun virheen/jotain pahaa niin siitä saa kovat huudot. Eli poika on tottunut siihen, ettei totuutta kannata kertoa, sillä seuraukset saattavat olla arvaamattomia/pelottavia.
Näin ei kyllä ole. Olen vähän liiankin lepsu ja minulla kesti jollain tavalla kauan hoksata ja myöntää itselleni se, että poika tosiaan valehtelee itsensä pois jos tilanne ei ole mennyt kuten hän tahtoisi sen menneen tai jos lopputulos muuten ei ole itselleen edullinen. Mitään arvaamattomia ja pelottavia seurauksia meillä ei ole ollut eikä huutamista tai muutakaan rankaisemista.
En tiedä onko poika ajautunut ikäänkuin vahingossa tuollaiseen tilanteeseen,kun on aina ollut niin helppo niin sitten kun on jotain alkanutkin sattua ja tapahtua niin hän mielellään selittää itsensä pois niistä,kun on tottunut siihen että hänen toimiinsa luotetaan.
Eli poika siis pyrkii olemaan "täydellinen" ja ei millään voi mitään muuta itsessään nähdä. Ilmeisesti sinäkin olet antanut hänelle sellaisen kuvan, että on hyvä vain ns. täydellisenä..? Etkä ole itsekään nähnyt noita huonoja puolia hänessä aikaisemmin?
En osaa mitään neuvoja antaa, mutta pojan pitäisi oppia ne muutkin puolet itsessään hyväksymään ja sinun täytyisi se hänelle myös osata osoittaa.
Poika on luonteeltaan perfektionisti. Se on ollut nähtävissä hänestä aina. Silloin kun poika oli pienempi ja ainoa lapsi niin sitä ei niin selvästi ajatellut, mutta jälkikäteen on voinut todeta että enpä ole kenelläkään pikkupojalla nähnyt yhtä siistejä autorivejä kuin hänellä. Ja aina siivosi kaiken pois. Ikinä ei jättänyt mitään levälleen ja se ei todellakaan ollut kasvatuksen tulos vaan hän vain teki niin. Se oli hänen tapansa. Ne pikkuautot mitkä oli hänelle silloin ne tärkeimmät niin leikin loputtua hän kokosi ne kahvalliseen koppaansa ja kantoi sitä koppaa sitten mukanaan. Ei ole ikinä tykännyt epäjärjestyksestä,vaikka mulle on aina hoettu että kyllä se ohi menee. No ei ole mennyt.
Mutta päinvastoin pojalle ei ole hoettu, että hänen pitäisi olla täydellinen ja hyvä ja paras kaikessa vaan korostettu sitä, että kilpailuissa on tärkeää se hauskanpito ja osallistuminen eikä voitto. Ja korostettu, että aina ei voi voittaa. Että kenenkään elämä ei ole sellaista, että on kaikessa hyvä. Ja on kannustettu osallistumaan siskojensa mukana muihinkin urheilukisoihin kuin vain siihen omaan ykköslajiinsa. Onhan poika tuossa kehittynyt ja pelaa kuitenkin joukkueessa ja homma on toimivaa. Mutta toisaalta eipä tuolla huipullakaan varmaan mitään itsensä vähättelijöitä ja nöyristelijöitä olekaan. Eli se kunnianhimo on oltava, jos jotain tahtoo saavuttaa.
Kasvatus tosiaan ei kuitenkaan ole ollut tälläistä tukevaa. TIetysti on tuettu siinä mitä on tahtonut harrastaa. Pakotettu ei ole vaan lopettaa on saanut, jos ei ole joku juttu tuntunut omalta.
Toisaalta muistan itsekin lapsena valehdelleeni usein asioita niin, että hommat meni pikkuveljien piikkiin. Ajattelinkin välillä, että kun ne tekee muutenkin niin paljon pahojaan niin ei se sillä tavalla haittaa, jos ottavat syyt niskoilleen mun jutuistani. Eli kai sitä kaikki tekee,kun pitää omaa tekoa selitellä paremmaksi.
Itse en kuuntelisi selittelyjä ja pakottaisin pojan liikkeelle ihan kuten sinäkin teit.
Koittaisin puhua järkeä ja josei mene perille niin rajoittaisin pelaamista. Myöskin puhelinliittymä on nimissäni joten se on helppo laittaa jäähylle.