Meidän 5 v sai eilen ekaa kertaa elämässään selkään.

ja käyttää sitä nyt hyväkseen. Selkäsauna ei ole ratkaisu, kohta poika tottuu siihenkin ja sitten joudutte keksimään jotain järeämpää. En tiedä yhtään lasta, joka olisi muuttunut " kiltiksi" saatuaan selkäsaunan. Ainakin kertomusten mukaan ennen vanhaan pahimmat vintiöt saivat selkäsaunan lähes päivittäin - eivätkä silti muuttaneet tapojaan.



Meillä on poikien kanssa tepsinyt tiukka järjestelmällisyys ja määrätietoisuus. Pelisääntöjen noudattaminen on antanut uusia vapauksia, sääntöjen noudattamatta jättäminen vienyt niitä pois. Tässä pitää tietysti olla johdonmukainen. Jos jostakin asiasta seuraa tietty seuraamus, pitää näin käydä aina.



Tärkeintä on olla menettämättä malttiaan (sitähän lapsi usein huonolla käyttäytymisellään yrittää saada aikaan). Jos lapsi kaipaa huomiota, niin huonolla käytöksellä sitä ei ainakaan saa! Sen sijaan, että kiellät lasta keikkumasta tuolilla, käytkin rauhallisesti nostamassa tuolin pystyyn ja neutraalilla, mutta määrätietoisella äänellä kehotat lasta jatkamaan syömistä. Ei-sana ja hermostuminen jää pois, mutta tarkoitus tulee selväksi.



Toisaalta, hyvästä käytöksestä pitää saada myönteistä palautetta ja huomiota. Yrittäkää tehdä asioita yhdessä ja antaa lapselle hyvin sujuvista asioista paljon myönteistä palautetta.

Poikanne käytös kielii huomionhakemisesta. Tuo ei ole nyt mitään muuta kuin sitä, että hän haluaa huomiotanne, mutta kun ei sitä muuten saa riittävästi, niin sitten tekemällä pahojaan. Niin lapset toimii.



Antakaa huomiota. Hyvä että kehutte hyvästä käytöksestä, mutta kehukaa myös muuten. Kehukaa poikanne vahvuuksista ja auttakaa löytämään ystävä vieraasta maasta.



Kun sitten tulee rankaisun hetki, ottakaa käsistä kiinni napakasti ja katsokaa poikaa suoraan silmiin, ottakaa katsekontakti ja sanokaa sitten rangaistuksenne ja selittäkää mistä se on seurausta.



Usko pois, tämä juttu toimii. Olen hoitanut neljää todella kuritonta poikaa (olivat veljeksiä 2-6 vuotiaita) ja parin yhteenoton jälkeen pojat tottelivat hoitajaansa kiltisti.

se on siis todiste siitä, että poika hakee vain huomiotanne. Minusta välinpitämättömyys on silti jopa pahempi rangaistus kuin pahoinpitely. Lapsenne suorastaan huutaa apuanne ja rakkauttanne ja te käännätte selkänne tai lyötte häntä. Mieti hiukan, olisiko aika kokeilla nyt jotain ihan muuta mallia.

Vierailija:

Itseasiassa olen kokeillut täydellistä välinpitämättömyyttä. Ensimmäisen kerran kun otin sen käyttöön, niin poika kaatoi spagetit lattialle ja maidon pöydälle. Hän siis suuttui niiiiiin totaalisesti.

Se oli tosi tehokasta!

Ainut, millä lapsesi todella voi pärjätä elämässään on se, että hänellä on ISO TAHTO ja hän EI ole (liian) kiltti!

Veikkaan, että poika kokee jonkinlaista yksinäisyyttä, ehkä tekemisen puutetta, ehkä rakkauden puutetta. Olette negatiivisessa kehässä, josta on vaikea päästä pois. En tarkoita, että noita tilanteita pitäisi sietää tai hyväksyä. Mutta kuinka aktiivisesti haette tilanteita, joissa poikaa pääsisi kehumaan. Poika kaipaa selvästikin huomiota ja hakee sitä keinolla millä hyvänsä. Työpäivän jälkeen olisi hyvä antaa lapselle hetki aikaa ennen kotitöiden ym. aloittamista. Tai kotihoidossa oleva lapsi kaipaa kunnon vaihtelua arkeen. Lapsi haluaa tuntea olevansa aidosti tärkeä perheessä. Lopeta turha komentaminen. Opeta lasta puhumaan tunteistaan. Osoita että välität hänestä ja hänen tunteistaan. Suuttumisen sijaan voit kokeilla näyttää omaa pahaa mieltäsi kun tilanne kärjistyy. Yritä saada kodin ilmapiiriin iloisuutta ja keskinäistä välittämistä. Kuten sanottu, oravanpyörästä ei ole helppo päästä pois.

Niin minuakin tässä kauhistuttaa se, että poika on viime aikoina tajunnut, ettei hänen " tarvitse" totella. Hän on tajunnut olevansa oma erillinen yksilö, joka voi tehdä miten haluaa.



Meillä kehutaan tosi paljon. Poika todellakin tietää, mitä on toivottu käytös, ja osaa käyttäytä halutessaan oikein hyvin. Kehumisen puute ei todellakaan ole se ongelma.

Kun tämä esikoinen syntyi, niin päätin kasvattaa hänet positiivisen ilmaisun voimin. Käytin ei-sanaa vain erikoistilanteessa. Pöh siitä mitään hyötyä on ollut...



Ehkä pitäisi mennä enemmän fyysiesti väliin, eikä yrittää saada otetta puhumisella. Sitäkö yrität tarkoittaa?



Noista kertomuksista: minä itse olin aivan yhtä kamala lapsena ja muistan, kuinka sain kolmekin kertaa päivässä isän vyöstä takapuolelle. En välittänyt siitä, muistan hyvin. En saanut traumoja, ne olivat ihan samantekeviä. Siksi minä en ole selkäsaunojen kannalla, koska ei niistä hyötyä ole. Tiedän hyvin.

Minä menisin suoraan poliisin puheille ja kertoisin pahoinpidelleen omaa lastani. Saisin siitä puhtaan omantunnon ja voisin olla tulevaisuudessa suht varma etten enää turvaudu väkivaltaan.

Lapsen pitää saada välillä heitellä tavaroita ja toteuttaa itseään, vaikka sitten vanhempiaan potkimalla.

En lukenut aiempia vastauksia. Syy ja ratkaisu vain hyppäsi silmille ja piti sitä heti lähteä kirjoittamaan.

Vierailija:

Itseasiassa olen kokeillut täydellistä välinpitämättömyyttä. Ensimmäisen kerran kun otin sen käyttöön, niin poika kaatoi spagetit lattialle ja maidon pöydälle. Hän siis suuttui niiiiiin totaalisesti.

Se oli tosi tehokasta!

Tietenkään välinpitämättömyys (tai minun mielestäni oikeastaan reagoimattomuus) ei tehoa heti. Lapsi menee ensimmäisellä kerralla ihan sekaisin, kun äiti käyttäytyy eri tavalla kuin ennen ja tottakai tekee vielä lisää. Tuossa tilanteessa olisin siivonnut tyynesti spagetit ja maidot pois ja pyytänyt lasta poistumaan ruokapöydästä ja menemään vähäksi aikaa jäähylle. Jos tietäisin lapsen todella jääneen nälkäiseksi, olisin luultavasti tarjonnut sitten jonkin ajan kuluttua välipalaa ennen kuin lapsi valittaa nälkäänsä (varsinkin, jos jäähylle meno sujui ongelmitta), muuten yksinkertaisesti jättänyt vain yhden aterian väliin.

Ensimmäinen päivä on joka tapauksessa vaikein. Sinun pitää pitää huolta siitä, että päivään mahtuu paljon myönteisiä asioita, auttaa lastasi tekemään asioita oikein ja kehua häntä myönteisesti sujuneista asioista. Pahanteosta myönteisyys katoaa, mutta tilalle ei tule vihamielisyyttä, hermostuneisuutta tms. vaan pelkästään viileä rauhallisuus!

Kulttuuri on hänelläkin erilainen kotona ja kodin ulkopuolella. Jos ette ole kauaa maassa asuneet ja pojalla on ollut elämässään muutoksia, hän reagoi niihin. Onko hänellä kavereita? Miten teillä menee siellä kotimaassa? Onko teillä ystäviä? Viihdyttekö itse?



Jos koette esim olevanne sosiaalisessa tyhjiössä eikä teillä ole paljon kodin ulkopuolista seuraelämää, puute voi heijastua lapseen. Jos olette esim kireitä, ettekä osaa hassutella lapsen kanssa.



Lapsi hakee huomiota ja hauskanpitoa. Jos luotat lapseen ja vietät hänen kanssaan joka päivä vähintään yhden sylittelyhetken ja vähintään yhden kunnon hassuttelu & nauruhetken, ongelmat vähenevät taatusti ennen pitkää.

jotka ovat niin inhottavia tunteita, että ne on paras tappaa jo alkuunsa.

Huomion antamisesta:



Taannoin eräänä lauantaina olimme lasten (kaksi kpl) kanssa viisi tuntia aamupäivällä. Koko ajan jompi kumpi vanhemmista oli pojan kanssa; luki ja leikki. KOKO AJAN!

Sitten lähimme ulos ja poika alkoi tekemään jotain pientä kiusaa. En muista mitä, mutta satutti minua kielloistani huolimatta. Sitten minä tulisieluna suutuin, ja lähdin pois. Ja poika suuttui ja alkoi raivoamaan.

Tästä selvittiin, kun isä tuli tilanteeseen ja laukaisi sen.



Kysynkin siis, paljonko huomiota on paljon????? Jos ei viisi tuntia riitä, niin mikä riittää?

Tiedostan, että monesti kiusanteon syynä on turhauma ja siitä selvitään sillä, että alkaa viihdytystoimistoksi. Mutta ei kai tämäkään ole tarkoitus?



Korostan, että meillä kehutaan hyvästä käyttäytymisestä! Huonolla käytöksellä ei saa haluamaansa. Kun nätisti pyytää, saa vaikka mitä - silti hän voi pyytää rumasti.

perusperiaate, että ketään ei saa satuttaa. Eikö tämä sääntö päde myös aikuiselle? Selkäsauna ei varmasti auta pitkässä juoksussa, ainoastaan tekee sen, että lapsi alkaa pelkäämään ja sen takia saattaa totella tietyissä asioissa enemmän. Ette varmasti halua sitä, että lapsi pelkää omia vanhempiaan?



Moni onkin ehdottanut ulkopuolista apua. Suosittelen sitä itsekin. Sieltä kautta voi saada hyviä, pieniäkin käytännön vinkkejä, joilla arki helpottuu. Kielimuuri ei tässä välttämättä ole este, pystyttehän kommunikoimaan normaali arjessa muutenkin. Hakekaa apua, ennenkuin olette itse liian väsyneitä ja ennenkuin lapsi väsyy - ja tilanne menee liian pitkälle.



Voimia arkeen ja toivottavasti löydätte hyvän auttavan käden sieltä!

lähden nyt unten maille, mutta tulen huomenna lukemaan lisää. Toivon löytäväni vastauksen kysymykseeni " paljonko on paljon" .



Olemme asuneet täällä 1,5 v, ja koko perhe viihtyy jo ihan hyvin. Paljon on syytä ollut tällä muutolla, mutta tällä hetkellä sen ei pitäisi enää olla ongelmia.



Juu, periaate on se, ettei ketään saa satuttaa. Siksihän täällä apua kyselen. Aion lukea vielä kaiken uudestaan.

Tästä maasta en todellakaan löydä apua.



Toivon teidän vastailevan myöhemmin!

lyö tai potkaisee, häntä kielletään, että ei saa lyödä, ja jos hän vielä lyö, hänelle annetaan selkäsauna. miksi vahvan aikuisen on sallittua pahoinpidellä, mutta lapsi ei saa tehdä samaa? Ei ole loogista. Eikä lapsikaan voi oppia sitä.



Myönnän kyllä, että olen itsekin josksu tuksitanut pikkasen,mutta se on silti musta erittäin väärin, ja pitäisi voida jotenkin muuten pärjätä lapsen kanssa. Toinen on huutmainen, lapsi ei saa huutaa, mutta äiti kiljuu kurkku suorana :/



Voi meitä aikusiia

Minä olin tänään oman 4 vuotiaani kanssa tänään 2h ulkona pulkkailemassa ja sen jälkeen kun oli syöty ja lapsi hiukan levännyt, leivottiin yhdessä (1h siihenkin). Sen jälkeen oli isänsä kanssa tunnin verran, leikkivät jotain ihan pöhköä. Sitten pelattiin yhdessä tietokoneella ainakin tunnin ajan. Sitten syötiin taas ja olikin aika lukea iltasatua.



Kaiken kaikkiaan vietin 4 vuotiaani kanssa n 5h ihan pelkästään " laatuaikaa" ja isänsä oli hänen kanssaan ehkä 3h ihan vaan leikkimässä ja laulamassa jne. Me vietämme lapsen kanssa aikaa myös arkena. Lapsi on perhepäivähoidossa ja haemme hänet vuorollamme pari kertaa viikossa aiemmin hoidosta kotiin. Aina kuitenkin viimeistään klo 16. Näin ehdimme viettää lapsen kanssa aikaa iltaisinkin ja lapsi ehtii tapaamaan myös kavereitaan viikolla.

ajan määrä ole tärkeä vaan laatu. Eli ole aidosti (väsymyksestä ja kiukustakin huolimatta) kiinnostunut lapsesi asioista, kerro hänelle myös omista fiiliksistäsi lapsen tasoisesti, yritä jutella mitä lapsi ajattelee, mitä haluaisi, mitä tuntee kun on kiukkuinen. Älä anna asioita kuitenkaan periksi vain siksi, että tulee taas rauha maahan, vaan yritä aina olla mahdollisimman looginen (tänään pätevät samat asiat kuin huomennakin..) ja antaa hyviä perusteluja kielloille, säännöille ja rajoille (koska niitä poikasi sekä tarvitsee että kokeilee). Myös rakkauden rajoja hän kokeilee. Muista kertoa myös se, miten paljon häntä rakastat vaikka hän väsyttääkin ja saa sinut surulliseksi kiukuttelullaan. Että poikasi ymmärtää, että huomion saaminen ei ole sama kuin että nyt rakastetaan, että joka tapauksessa rakastetaan, mutta yhteisiä sääntöjä noudatetaan silti eikä rankaiseminen tarkoita rakastamattomuutta. Luo turvallisia arkirutiineja - ne tuovat turvallisuutta lapselle, niin tylsiä kuin ne meistä vanhemmista saattavat joskus ollakin. Lapselle se samalla antaa tietyn käyttäytymismallin (no niin, nyt tehdään näin, niinkuin aina on tehty, ja sen jälkeen tapahtuu tätä..... esim. nukkumisrutiinit ja -ajat - meillä esimerkiksi kiukuttelu loppuu siihen, kun kerron että nyt aletaan laittamaan yöpaitaa päälle, tyttö lähtee siitä paikasta " suorittamaan tuttuja iltapuuhia ja homma toimii- kiukuttelu ikäänkuin unohtuu. Tämä pätee moniin muihinkin arkihommiin.)



Jokainen meistä väsyy joskus ja tekisi mieli käyttää ankariakin kurinpitotoimia. Mutta on vaikeaa antaa sinulle kauhean selviä konsteja, koska lapsi on vieras ja tilanteet ovat vieraita meille kasvottomille kirjoittelijoille. Oletko aivan varma, ettet saa sieltä maasta apua, ottanut kaikki linkit selville? Jos pääsisitte perheen kesken ulkopuolisen auttajan " hoiviin" , hän saisi paremman kokonaiskuvan kuin me täällä ja varmasti silloin osaisi myös antaa hyviä neuvoja. Nämä neuvot täällä jäävät vähän irrallisiksi ja yleisluonteisiksi.



Toivottavasti neuvoistamme on silti edes jotain apua. Vomia sinulle ja koko perheellesi!

Ensinnäkin minusta tuo 5h on todella vähän, jos kyseessä vielä vapaa päivä, jolloin teillä ei varmastikaan ollut töitä. Jos olette viikot töissä, kaipaa lapsi aivan varmasti enemmän huomiota kuin 5h. Eikä missään tapauksessa riitä, että hän saa huomiota vain tuon 5h/viikko. Hän kaipaa huomiotanne arkenakin.

Et missään vaiheessa ole kai kertonut minkä ikäinen toinen lapsenne on. Jos hän on nuorempi kuin tämä 5-vuotias, niin olethan opettanut hänet auttamaan sisaruksensa hoidossa? Jos et, niin aloitapas sitten siitä, eli anna lapsellesi vastuuta. Anna vaikka hänen pestä sisaruksensa hampaat tai syöttää hänet tms. Jos on ihan vauvasta kyse, anna vaikka vaihtaa vaippaa.

Sitten tuosta viihdykekeskukseksi alkamisesta. Ei lapsen kanssa tarvitse koko ajan leikkiä, eikä tarvitse lukeakaan viittä tuntia päivässä. Voitte tehdä yhdessä kotitöitä (ei niin että käsket häntä viemään roskat vaan otat rätin omaan käteesi ja annat lapselle toisen ja pyydät auttamaan äitiä), voitte laittaa ruokaa yhdessä, voitte hoitaa nuorempaa sisarusta yhdessä, voitte laulaa samalla kun itse teet jotain muuta. Tärkeintä on läsnäolo ja se, että lapsesi tietää sinun olevan lähellään.

Et myöskään ole kertonut mitään pojan elämästä siellä vieraassa maassa, onko hänellä kavereita? Osaako hän paikallista kieltä? Onko hänellä harrastuksia? Onko hänellä ylipäänsä elämää kodin ulkopuolella?

Jos hänellä ei ole mitään harrastusta, kokeilepas etsiä jotain yhteistä harrastusta joko sinulle ja pojallesi tai sitten miehellesi ja pojalle. Esim jousiammunta, laskettelu, uinti, jalkapallo.... Vaihtoehtoja on suunnilleen miljoonia.

Vierailija:

Huomion antamisesta:

Taannoin eräänä lauantaina olimme lasten (kaksi kpl) kanssa viisi tuntia aamupäivällä. Koko ajan jompi kumpi vanhemmista oli pojan kanssa; luki ja leikki. KOKO AJAN!

Sitten lähimme ulos ja poika alkoi tekemään jotain pientä kiusaa. En muista mitä, mutta satutti minua kielloistani huolimatta. Sitten minä tulisieluna suutuin, ja lähdin pois. Ja poika suuttui ja alkoi raivoamaan.

Tästä selvittiin, kun isä tuli tilanteeseen ja laukaisi sen.

Kysynkin siis, paljonko huomiota on paljon????? Jos ei viisi tuntia riitä, niin mikä riittää?

Tiedostan, että monesti kiusanteon syynä on turhauma ja siitä selvitään sillä, että alkaa viihdytystoimistoksi. Mutta ei kai tämäkään ole tarkoitus?

Korostan, että meillä kehutaan hyvästä käyttäytymisestä! Huonolla käytöksellä ei saa haluamaansa. Kun nätisti pyytää, saa vaikka mitä - silti hän voi pyytää rumasti.

Lasten loputon huomiontarve voi olla todella väsyttävää. Siksipä olisikin kiva, että heillä olisi myös seuraa. Yleensä tuon ikäiset tuppaavat tekemään joka päivä jossain välissä kiusaa, ei sitä kannata ajatella tappiona. Se vain on.

Sitten pitäisi myös tietää siitä, onko lapsi hoidossa ja mitä " me viihdymme täällä" tarkoittaa.



Konkreettisia vastauksia:

- Millaisia päivänne ovat?

- Onko lapsi hoidossa? Kuinka kauan?

- Puhuuko lapsi paikallista kieltä? Ymmärtääkö paikallista kulttuuria?

- Onko suomalaisen ja paikallisen kulttuurin ero suuri?

- Onko teillä tukiverkostoa?



Yleensä ongelmat tulevat ilmi vuorovaikutuksessa.



Lapsen huomion tarve on todellakin aivan loputon. Kokopäiväiseksi viihdyttäjäksi ei koskaan tarvitse alkaa, mutta lapsi pitää kohdata " aidosti" , ymmärtää niin suru, ilo kuin viha. Näyttää hänelle aitoa empatiaa, ei teeskenneltyä.



Yleensä lapsi on sitä raivokkaampi, mitä enemmän hän pelkää vanhemman väsyvän häneen ja kyllästyvän hänen temppuihinsa. Paradoksaalisesti lapsi ei siis tule kiltimmäksi, vaan hänestä tulee yhä " hullumpi" , kuin joistakin puolisoista avioeron tuoksinassa.