Ärsyttääkö muitakin masentuneet?

Hänellä oli 2-suuntainen mielialahäiriö.Minkä sille tekee jos on masennus.Toisten olisi tuettava hoitoon..yms

tietyn psykologisen haaran mukaan meitä ärsyttää toisissa ihmisissä ne asiat joita itsessämme yritämme kieltää. vaikka se ei aina pitäisikään paikkaansa, voi aina kuitenkin miettiä voiko siinä olla perää..

masennus voi iskeä ihan keneen vain, jopa suhun!! Terveisiä vaan Porvooseen.

kun mies on masentunut ja minun pitää aina vaan jaksaa ja jaksaa. Jaksaisi sitten itsekin, eikä nynnyilisi, iso mies.

Onneksi älysin käydä lääkärissä ja sain lääkkeet. Onpa ihanaa, kun elämä hymyilee pitkästä aikaa ;)

Vaikka kaiken pitäisi olla loistavasti.

että masennus - kuten myös esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö taikka skitsofrenia yms - ei johdu olosuhteista, vaan aivoista? Ei ole väliä sillä miten hyvin tai huonosti " asiat" ovat, vaan kyse on yleensä aivoista ja välittäjäaineista. Masennus on aivan oikeasti sairaus, eikä sitä voi estää vaikka elämässä olisi asiat kuinka hyvin.

Ymmärrän toki jos se ärsyttää - yhtälailla ystäviäsi voi ärsyttää se ettet sinä ymmärrä heitä. Yritä kuitenkin, ei kukaan tähän halua sairastua. On sen verran vi**umainen " tauti" .

Masennuksesta on tarkoitus toipua, ei sen ole tarkoitus jäädä päälle 20 vuodeksi esim. kuin anopilla. Sitten kun täytti 63 ja sai viralliset eläkepaperit niin yhtäkkiä koki yllätysparantumisen. Työtä vieroksuva laiska löllykkähän tuo vain oli..



Oikeasta masennuksesta kärsiville tosi ikävää ja syö uskottavuutta koko sairaudelta!

mutta myös OLOSUHTEISTA... niinkuin kaikki sairaudet

Se vaatii ihmisiltä aivan liikaa, siksi taakan alle romahdetaan ja sairastutaan masennukseen.

Ajattele nyt mitä ihmisen, varsinkin naisen pitää nykyään olla!

Pitää olla seksikäs, hyvä äiti, uraohjus, kodin pitää olla aina ojennuksessa,laiha pitää olla, tukka ojennuksessa, meikit kunnossa,uutta on pakko oppia koko ajan, tietää trendit ja ostaa vielä ne hiivatin reimatekit että av-siskot on onnellisia. Jaksa siinä sitten.



Terveisin masennuksesta parantunut ja elämästä turhan hössötyksen karsinut.

Ei työuupumuksella ole mitään tekemistä laiskuuden kanssa.



En tietenkään tiedä anoppisi tilannetta, mutta jotenkin vaan luulen ettei kukaan huvikseen ole masentunut.

nyt kun olen itse huomannut oireita eli elämä ei maistu olen varonut visusti kertomasta kenellekään, paitsi mies-raukalleni joka sekin on kyllä ollut virhe. Koska siitä seuraa vain kyllästymistä mieheltä ja katkeruutta minulle kun mies ei ole tukena (ja oikeasti en edes tiedä mitä odottaisinkaan hänen tekevän, kai jotenkin korjaavan kaiken, mahdotonta, tiedän...). Vituttaa etten olekaan niin reipas sinnittelijä kuin toivoisin olevani, ja ettei muutkaan ole.

Ja kun tajusi, ettei selviä työttämänä ilman uudelleen kouluttautumista ja työllistettyjä jaksoja, niin päätti masentua. Ja minä itedän hänen tilanteensa. Olen myös oikean masennuspotilaan omainen. Hän ei ollut oikeasti masentunut (mielenterveysongelmainen kylläkin).

Olin itsekin kuvitellut, että ilman ulkoista, oikeaa syytä ei voi masentua, ja jos voi, se on vain ihmisen selittelyä ja huomionhakua jne. Olen selvinnyt aina kaikista vastoinkäymisistä sisulla ja taistelulla, vaikka joskus on vaikeaa ollutkin.



Kunnes tänä talvena masennuin ihan oikeasti, ja ilman syytä. Olin neuroottisen ja vatsaa vääntävän huolissani kaikesta, sain raivokohtauksia, suurentelin päässäni mitättömiäkin asioita, saatoin mennä paniikkiin ihmisjoukossa (löysin itseni itkemästä kahvilan edestä, kun olin rynnännyt ulos kesken jonottamisen), en halunnut tavata mitään enkä ketään, ja jopa soiva puhelin sai mut stressaantumaan pahasti. Kun joku kysyi, mikä mulla on, saatoin vastata, että " ei mikään, mulla vaan ei ole mitään tulevaisuutta" . En edes AJATELLUT noin, olin ihan tyhjä ja toivoton ja paniikissa edes tajuamattani sitä. Sanat ja ajatukset vain tulivat jostakin.

Sain lääkkeet, ja olo parani.



Minun kohdallani tämä on täysin aivokemiallista, olen itsekin järkyttynyt siitä, että näin voi käydä. Kun pääsin lääkäriin, aloin ekana itkeä terveyskeskuksessa, että olen tulossa hulluksi.



Pikkasen hävettää se, miten olen ajatellut aiemmin masentuneista tutuistani. Itse en tosin huutele tästä kenellekään, mutta olen oppinut, että tämä voi olla myös sairaus, joka vain tulee, ilman että itse voi vaikuttaa siihen. Ne viimeiset viikot ennen lääkkeitä olivat kamalia, enkä ollut tajunnut, että homma oli alkanut jo alkusyksyllä, ja paheni koko ajan.

Ajattelitko valistaa masentuneita siitä, että elämä ei ole kivaa??

Jos haluat välttämättä suuttua siitä, saat tehdä senkin. Jos haluat kokea sen syyllistäväksi, anna mennä. Jos typeräksi, niin mun puolesta ok. Jos epäasialliseksi, niin valita ylläpitäjälle. Aivan sama mulle.

Jos syyn tavoittaa joskus, on parempi säkä tunnistaa myöhemminkin tilanne, jossa masennus hiipii päälle.

Ollaan kuukausikaupalla sairaslomalla ja muut saa hoitaa tyypin työt. Sitten tyyppi rilluttelee ravintoloissa viikonloput, deittailee miehiä arkisin ja tekee kaikkea " kivaa" jne. 7 hengen työyhteisöstä oli parhaimmillaan 3 poissa uupuneina (päiväkoti) ja voitte kuvitella kuinka laadukasta hoito oli lapsille noina kuukausina. No eipä ne työntekijät kyllä työmoraalillakaan olleet pilattu, että ei ne asiat hyvin olleet näiden paikalla ollessakaan.

Lauseeseen voi peilata ihan mitä haluaa, yleensä ihmiset eivät kuitenkaan ymmärrä sanomaa sellaisena kuin se on tarkoitettu, niin aivan sama joka tapauksessa. Käsitys kertoo enemmän itsestä ja sitä voikin sitten enemmän miettiä jos haluaa.