Te jotka ette ole koskaan halunneet lapsia, mutta odottaneet että niinkin voi tapahtua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille "sitten-joskus-ehkä-lapsenhankkijoille":

(mikään ei ole niin tyhmästi sanottu kuin "hankin lapsen" tai "teen lapsen".)

Jos olette onnekkaita, ja tulette raskaaksi vielä 35-v. täytettyänne, niin se on vasta alkua. Raskaus yllättää monet: vaikeudellaan. Vanhempana raskausdiabetes puhkeaa useammin kuin nuorena. Vanhempana tulee keskenmenoja herkemmin ja keskenmeno voi tulla vasta rv 20 (silloin kun moni on jo kertonut aivan kaikille ja kuvittelee saavansa terveen vauvan syliin sitten lasketun ajan tienoilla), synnytys saattaa käynnistyä jo rv 28 ja saattekin kilon painoisen keskosen. Synnytys voikin johtaa sektioon, josta ette toivukaan, ettekä voi enää saada toista lasta vaikka haluaisitte. Kohdustanne voi löytyä rakennepoikkeamia, ettekä voikaan saada lasta enää ollenkaan.

Ja kaikille, jotka alatte yrittää lasta alulle reilusti yli kolmekymppisinä; älkää hakeutuko hedelmöityshoitoihin julkiselle. Menkää yksityiselle, saatte nopeammin apua ja on reilumpaa, että maksatte itse siitä, ette haluatte lapsia vasta myöhemmällä iällä.

Lapsia ei tehdä eikä hankita, niitä saadaan. Se ei ole klisee vaan totuus.

Kai ymmärrät, että AP:n kaltaisille naisille se lapsettomaksi jääminen ei tule olemaan mitenkään kauhein ajateltavissa oleva kohtalo, joten jos ei tule raskaaksi enää myöhemmällä iällä, niin sitten ei tule. Ei elämä siihen pääty, sitten ei vaan saada omia lapsia. Itse en ainakaan tällä hetkellä (olen 32-v) halua lapsia, eivät sovi elämäntilanteeseeni juuri nyt, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista vauvakuumetta niin minulla  ei ole mitään syytä hankkia nyt lasta. Kuitenkin tiedostan, että jossain vaiheessa vauvakuume voi iskeäkin, ja sitten harkitsen asiaa uudelleen. Jos ei enää onnistu niin sitten ei, onpahan yritetty ja eletty itsensä näköistä ja omatunnon mukaista elämää.

Tarkoitin lähinnä raskausajan ongelmia, joita esiintyy enemmän vanhemmilla naisilla. Moni tulee raskaaksi vielä vanhempanakin, mutta raskaudet eivät menekään hyvin. 

Sinä ja yksi jälkimmäinen kommentoija ette tainneet lukea viestiäni kunnolla. En varsinaisesti keskittynyt siihen, että jos ei tule raskaaksi. Mainitsin sen vain viestini lopussa.

Tässä paasauksessa olisi joku järki jos.

A) se ei olisi itsestäänselvyys

B) Nämä "huolestuneet" paasaisi saman litanian niille, jotka hankkii toisen, kolmannen tai neljännen lapsen tuossa iässä. Joka on ihan tavallista. Siinä vaiheessa toki tietää, että on hedelmällinen ainakin ollut, mutta kaikki samat riskit säilyy. Jostain syystä vaan semivelat saa tän paasauksen, joka saa minut uskomaan että kyse on lähinnä paasaajan omien pelkojen projisointia.

Ja en projisoi omia pelkojani semiveloille. Onhan se monille itsestäänselvyys, että raskaudessa on paljon riskejä; käsi ylös ne, jotka todella uskovat riskien osuvan omalle kohdalle? 

No voi että. Jos sinä et ole ihminen, joka voisi uskoa niitä riskejä kohdalleen, niin ei se tarkoita, etteikö sellaisia ole.

Edelleen nyt peräänkuuluttaisin, että sun ajattelu ei ole mikään universaali totuus ja ymmärrys, johon kaikki sitten pääsee joskus. Ne on sun ajatuksia ja sä oot ajatellut elämäsi sulle tärkeiden asioiden kautta. Mä oon ajatellut elämäni itselleni tärkeiden asioiden kautta, ja jos ne ei kohtaa, niin en mäkään lähde sulle sanomaan, että sä et nyt varmaan vaan TAJUU sitä kaikkea mitä minä. Sori, mutta mun ei tarvitsekaan. Onneksi kenenkään ei, kun ihmiset tekee omat valintansa omien intressien, pohdintojen ja riskienhallinnan pohjalta.

Olisi aika tahditonta, jos nyt yrittäisin tunkea sun kurkusta mulle itsestäänselvää ajatusta, että entäs jos et vaan tajua, miten paljon parempaa elämä on ilman niitä lapsia? Että et voi tietää ja ymmärtää, kun sulla on noi hormoonit sekottamassa? Että et oo elänyt näin pitkään ilman lapsia, niin et ymmärrä? Ja kai sä nyt tajuat, että lapsi voi kuolla? Ja se ei kuule paljoo lohduta, että oot ajatellut sen etukäteen.

Noi on kaikki ihan älyttömiä ajatuksia SULLE, ja mä kunnioitan sitä. Mikä lukko sulla estää saman mua kohtaan?

No ensinnäkin ongelma on se, että sä teet musta jotain oletuksia, vaikket tiedä musta mitään.

1) minä olen ihminen, joka todellakin uskoi riskin osuvan omalle kohdalle ja se osuikin

2) se lukko, mikä estää on ehkä se, että tiedän mitä siitä seuraa, jos menettää lapsen raskausaikana

ja se, mitä siitä seuraa, on useimmiten jotain niin kamalaa, etten voi olla siitä hiljaa ja hyssytellä, että kyllä kaikki hyvin käy.

Ja kaikki on ollut siitä samaa mieltä. Mutta tuota taustaa vasten ymmärrän, että et pysty ajattelemaan tätä niin neutraalisti kuin toivoisin. Mutta toistan: älä huoli, älä stressaa. Me kaikki joudutaan elämään valintojemme kanssa, pyrit ehkä hyvään mutta vaikutat lähinnä siltä, että en olisi ajatellut tätä asiaa.

Ja en oikein tiedä, mitä oikein haluat? Olisiko parempi hankkia epätoivottu lapsi? Kokonainen ihminen, jonka pelkkä olemassaolon ajattelu saa madot myörimään ihoni alla? Inho, ällötys, viha jopa, on olleet aina minun tunteitani raskautta ja omaa lasta kohtaan... Tällaistako toivoisit lapselle? Minä totta vie en, koska kuten sanoin, lapset yleisesti ottaen on mainio asia. Oma lapsi ei. Joten kovasti haluaisin odottaa sellaista hetkeä, että oikeasti HALUAISIN sen lapsen.

Vaan halusitko vaan kertoa ne riskit? Kerroin, että tuttuja ovat - joten ei hätää.

Vai mikä sinulla nyt oli motivaationa tässä sangen alentuvalla tavalla toteutetussa valistuksessa?

Minusta kenenkään, joka ei halua lapsia, ei tule niitä "hankkia". En halua kenenkään sellaisen, joka ei halua, saavan lapsia siis. Mikä sai sinut kysymään tuollaisia edes... en ole vihjannut, että haluaisin ihmisten saavan epätoivottuja lapsia.

Haluan ihmisten ymmärtävän, että niitä lapsia ei noin vain tehdä ja hankita, kun sitten joskus 38-vuotiaana tms. todetaakin, että voisi sittenkin "hankkia" lapsen. Riskit moni tietää, mutta ei ymmärrä. Pahoittelen, että olen todella alentava. Ja varmasti syvästi katkera, koska olen kokenut kovia.

Tulin 35-vuotiaana äidiksi. Sen myötä koko minuuteni muuttui, se rakkauden määrä, jota olen tuntenut, on jotain mitä en aiemmin osannut kuvitellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille "sitten-joskus-ehkä-lapsenhankkijoille":

(mikään ei ole niin tyhmästi sanottu kuin "hankin lapsen" tai "teen lapsen".)

Jos olette onnekkaita, ja tulette raskaaksi vielä 35-v. täytettyänne, niin se on vasta alkua. Raskaus yllättää monet: vaikeudellaan. Vanhempana raskausdiabetes puhkeaa useammin kuin nuorena. Vanhempana tulee keskenmenoja herkemmin ja keskenmeno voi tulla vasta rv 20 (silloin kun moni on jo kertonut aivan kaikille ja kuvittelee saavansa terveen vauvan syliin sitten lasketun ajan tienoilla), synnytys saattaa käynnistyä jo rv 28 ja saattekin kilon painoisen keskosen. Synnytys voikin johtaa sektioon, josta ette toivukaan, ettekä voi enää saada toista lasta vaikka haluaisitte. Kohdustanne voi löytyä rakennepoikkeamia, ettekä voikaan saada lasta enää ollenkaan.

Ja kaikille, jotka alatte yrittää lasta alulle reilusti yli kolmekymppisinä; älkää hakeutuko hedelmöityshoitoihin julkiselle. Menkää yksityiselle, saatte nopeammin apua ja on reilumpaa, että maksatte itse siitä, ette haluatte lapsia vasta myöhemmällä iällä.

Lapsia ei tehdä eikä hankita, niitä saadaan. Se ei ole klisee vaan totuus.

Kai ymmärrät, että AP:n kaltaisille naisille se lapsettomaksi jääminen ei tule olemaan mitenkään kauhein ajateltavissa oleva kohtalo, joten jos ei tule raskaaksi enää myöhemmällä iällä, niin sitten ei tule. Ei elämä siihen pääty, sitten ei vaan saada omia lapsia. Itse en ainakaan tällä hetkellä (olen 32-v) halua lapsia, eivät sovi elämäntilanteeseeni juuri nyt, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista vauvakuumetta niin minulla  ei ole mitään syytä hankkia nyt lasta. Kuitenkin tiedostan, että jossain vaiheessa vauvakuume voi iskeäkin, ja sitten harkitsen asiaa uudelleen. Jos ei enää onnistu niin sitten ei, onpahan yritetty ja eletty itsensä näköistä ja omatunnon mukaista elämää.

Tarkoitin lähinnä raskausajan ongelmia, joita esiintyy enemmän vanhemmilla naisilla. Moni tulee raskaaksi vielä vanhempanakin, mutta raskaudet eivät menekään hyvin. 

Sinä ja yksi jälkimmäinen kommentoija ette tainneet lukea viestiäni kunnolla. En varsinaisesti keskittynyt siihen, että jos ei tule raskaaksi. Mainitsin sen vain viestini lopussa.

Tässä paasauksessa olisi joku järki jos.

A) se ei olisi itsestäänselvyys

B) Nämä "huolestuneet" paasaisi saman litanian niille, jotka hankkii toisen, kolmannen tai neljännen lapsen tuossa iässä. Joka on ihan tavallista. Siinä vaiheessa toki tietää, että on hedelmällinen ainakin ollut, mutta kaikki samat riskit säilyy. Jostain syystä vaan semivelat saa tän paasauksen, joka saa minut uskomaan että kyse on lähinnä paasaajan omien pelkojen projisointia.

Ja en projisoi omia pelkojani semiveloille. Onhan se monille itsestäänselvyys, että raskaudessa on paljon riskejä; käsi ylös ne, jotka todella uskovat riskien osuvan omalle kohdalle? 

No voi että. Jos sinä et ole ihminen, joka voisi uskoa niitä riskejä kohdalleen, niin ei se tarkoita, etteikö sellaisia ole.

Edelleen nyt peräänkuuluttaisin, että sun ajattelu ei ole mikään universaali totuus ja ymmärrys, johon kaikki sitten pääsee joskus. Ne on sun ajatuksia ja sä oot ajatellut elämäsi sulle tärkeiden asioiden kautta. Mä oon ajatellut elämäni itselleni tärkeiden asioiden kautta, ja jos ne ei kohtaa, niin en mäkään lähde sulle sanomaan, että sä et nyt varmaan vaan TAJUU sitä kaikkea mitä minä. Sori, mutta mun ei tarvitsekaan. Onneksi kenenkään ei, kun ihmiset tekee omat valintansa omien intressien, pohdintojen ja riskienhallinnan pohjalta.

Olisi aika tahditonta, jos nyt yrittäisin tunkea sun kurkusta mulle itsestäänselvää ajatusta, että entäs jos et vaan tajua, miten paljon parempaa elämä on ilman niitä lapsia? Että et voi tietää ja ymmärtää, kun sulla on noi hormoonit sekottamassa? Että et oo elänyt näin pitkään ilman lapsia, niin et ymmärrä? Ja kai sä nyt tajuat, että lapsi voi kuolla? Ja se ei kuule paljoo lohduta, että oot ajatellut sen etukäteen.

Noi on kaikki ihan älyttömiä ajatuksia SULLE, ja mä kunnioitan sitä. Mikä lukko sulla estää saman mua kohtaan?

No ensinnäkin ongelma on se, että sä teet musta jotain oletuksia, vaikket tiedä musta mitään.

1) minä olen ihminen, joka todellakin uskoi riskin osuvan omalle kohdalle ja se osuikin

2) se lukko, mikä estää on ehkä se, että tiedän mitä siitä seuraa, jos menettää lapsen raskausaikana

ja se, mitä siitä seuraa, on useimmiten jotain niin kamalaa, etten voi olla siitä hiljaa ja hyssytellä, että kyllä kaikki hyvin käy.

Ja kaikki on ollut siitä samaa mieltä. Mutta tuota taustaa vasten ymmärrän, että et pysty ajattelemaan tätä niin neutraalisti kuin toivoisin. Mutta toistan: älä huoli, älä stressaa. Me kaikki joudutaan elämään valintojemme kanssa, pyrit ehkä hyvään mutta vaikutat lähinnä siltä, että en olisi ajatellut tätä asiaa.

Ja en oikein tiedä, mitä oikein haluat? Olisiko parempi hankkia epätoivottu lapsi? Kokonainen ihminen, jonka pelkkä olemassaolon ajattelu saa madot myörimään ihoni alla? Inho, ällötys, viha jopa, on olleet aina minun tunteitani raskautta ja omaa lasta kohtaan... Tällaistako toivoisit lapselle? Minä totta vie en, koska kuten sanoin, lapset yleisesti ottaen on mainio asia. Oma lapsi ei. Joten kovasti haluaisin odottaa sellaista hetkeä, että oikeasti HALUAISIN sen lapsen.

Vaan halusitko vaan kertoa ne riskit? Kerroin, että tuttuja ovat - joten ei hätää.

Vai mikä sinulla nyt oli motivaationa tässä sangen alentuvalla tavalla toteutetussa valistuksessa?

Minusta kenenkään, joka ei halua lapsia, ei tule niitä "hankkia". En halua kenenkään sellaisen, joka ei halua, saavan lapsia siis. Mikä sai sinut kysymään tuollaisia edes... en ole vihjannut, että haluaisin ihmisten saavan epätoivottuja lapsia.

Haluan ihmisten ymmärtävän, että niitä lapsia ei noin vain tehdä ja hankita, kun sitten joskus 38-vuotiaana tms. todetaakin, että voisi sittenkin "hankkia" lapsen. Riskit moni tietää, mutta ei ymmärrä. Pahoittelen, että olen todella alentava. Ja varmasti syvästi katkera, koska olen kokenut kovia.

Ok. No, voisit ehkä jatkossa yrittää pehmentää viestiäsi jotenkin. Olen silti pahoillani kokemastasi, ja ymmärrän näkökantasi. Ihmisiä me kaikki ollaan, netissä se unohtuu joskus. Parempaa jatkoa ja rauhallista joulunaikaa sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Tulin 35-vuotiaana äidiksi. Sen myötä koko minuuteni muuttui, se rakkauden määrä, jota olen tuntenut, on jotain mitä en aiemmin osannut kuvitellakaan.

Lisään vielä, että olen nyt jo 50 v. Mietin monesti näitä kuluneita vuosia kiitollisena.

Jep. Odotimme 39 ikävuoteen asti ja hankittiin vähän "varmuuden vuoksi" yksi lapsi. Ihanahan tuo on, onneksi tuli tehtyä, mutta ei meillä vauvakuumetta ollut.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi että lapset antaa enemmän kuin ottaa, niin saanko kysyä että mitä ne sitten antaa?

Rakkautta, iloa, lasten maailman, aivan uutta näkemystä elämään ja isompana läheistä ystävyyttä.

Esimerkkejä lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni suurin virhe oli tehdä lapsi, vaikka hyvin tiesin, etten ollut koskaan kaivannut lasta elämääni.

Jatkuva unenpuute, kroonistuneet uniongelmat, ei juuri vapaa-aikaa, kamalat arkiaamut päiväkotirumban vuoksi, iltapäivän kiire taas hakemaan tarhasta. Viikonloppunakaan ei ole lepoa vaan jäisellä hiekkalaatikolla seisoskelua. Jatkuvaa pyykki-, ruoanlaitto- ja siivouskierrettä. Kenenkään kanssa et voi jutella, kun lapsi vaatii huomiota koko ajan. Kaikki romantiikka on kadonnut elämästä. Seksi on pikainen suoritus, ja silloinkin ärsyttää, kun mieluummin sitä nukkuisi. Tätä jatkunut nyt 4 vuotta. Minä olen vanhentunut varmaan 10 vuotta.

Odotan aikaa kun lapsi on aikuinen. Sitten nukun, vedän kännit ja nukun taas. Ja häivyn.

Kuulostaapa ankealta. Miksi sinne hiekkalaatikolle pitää mennä jos se on tylsää? Tehkää jotain sellaista mistä molemmat tykkäävät. Miksi edes käyttää sanaa "päiväkotirumba"? Jo tuo sana itsessään tuo mieleen kaaoksen. Jos aamut eivät suju, mieti mitä voisit tehdä jotta ne sujuisivat. Ja jos seksi on pelkkää suorittamista niin tarvitseeko sitä harrastaa ollenkaan sen miehen kanssa? Menkää vaikka pariterapiaan. Omaa aikaa on sen verran kuin on. Sopeudu ja tajuat että elämäsi on ainutlaatuinen. Vai haluatko käyttää sen haaveilemalla jostain jota et ehkä saa? Kun lapsesi muuttaa pois kotoa olet taas uuden vaiheen edessä johon sinun täytyy sopeutua.

Kaikkea hyvää

T. Totaaliyksinhuoltaja

Teemme muutakin kuin käymme hiekkiksellä, se ei ollut se pointti. Ja sinun jos kenen luulisi ymmärtävän päiväkotirumban. Vaikka olisi kuinka toimivat rutiinit, pieni lapsi ei ensinnäkään ymmärrä aikaa ja toisekseen on vaan rasittavaa aamulla väsyneenä huolehtia itsensä lisäksi vielä toisesta. Hakuvuorossa olo on vielä huonompi vaihtoehto. Lapsi on kurainen ja nälkäinen, ja sitten etsitään pitkin tarhaa puuttuvia vaatteita (on nimettyjä). Kaikenmaailman sälää sieltä annetaan mukaan harva se päivä. Illat menee seuraavaa päivää valmistellessa. Onko lelupäivä, teatteripäivä (mitä mukaan), jumppapäivä, mikä?

Parisuhde on minulle ensisijaisen tärkeä ja seksi ei ole mikään armopala miehelle, vaan yhteinen, ihana asia. Siihen ei vaan ole aikaa ja energiaa.

Elämäni ON ainutlaatuinen, mutta kadun sitä, että valitsin väärin. Sopeutunut olenkin, siitähän tämä paha olo kumpuaa kun joutuu elämään ei-omannäköistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni suurin virhe oli tehdä lapsi, vaikka hyvin tiesin, etten ollut koskaan kaivannut lasta elämääni.

Jatkuva unenpuute, kroonistuneet uniongelmat, ei juuri vapaa-aikaa, kamalat arkiaamut päiväkotirumban vuoksi, iltapäivän kiire taas hakemaan tarhasta. Viikonloppunakaan ei ole lepoa vaan jäisellä hiekkalaatikolla seisoskelua. Jatkuvaa pyykki-, ruoanlaitto- ja siivouskierrettä. Kenenkään kanssa et voi jutella, kun lapsi vaatii huomiota koko ajan. Kaikki romantiikka on kadonnut elämästä. Seksi on pikainen suoritus, ja silloinkin ärsyttää, kun mieluummin sitä nukkuisi. Tätä jatkunut nyt 4 vuotta. Minä olen vanhentunut varmaan 10 vuotta.

Odotan aikaa kun lapsi on aikuinen. Sitten nukun, vedän kännit ja nukun taas. Ja häivyn.

Tuo on juuri se kuva, joka vanhemmuudesta useimmiten annetaan :D Ehkä sillä halutaan pelotella vastuuttomia lisääntyjiä. Jos tuo kirjoittajan kohdalla on koko totuus, kannattaa hakea apua.

Mitä apua? En ole masentunut, jos siihen viittaat. Nautin monessakin asiasta, kunhan saan tehdä ne ilman lasta. Hyvinnukutun yön jälkeen.

14? Siis on sinulla vain yksi lapsi ja "jo" 4v. Onko lapsi kuitenkin perusterve ja teitä on kaksi vanhempaa? Miksi noin vaikeaa?

4-vuotias kuitenkin osaa jo asioita tehdä itsekin ja yleensä nukkuu täydet yöt.

Mies hoitakoon oman osansa kotihommista ja lapsen kanssa olemisesta niin sinulle jää omaa aikaa.

Lapsi osaa leikkiä välillä yksinkin ja viikonloppuaamuisin voi katsoa lastenohjelmia ja äiti nukkuu.

Meillä on 2 lasta ja en ole ollut leikkitäti 24/7 enkä jatkuvasti tehnyt kotihommia vaikka meillä on aina siistiä.

Ja olen saanut nukkua ja olen vetänyt monet kännitkin :) 

Ei äitiys ja vanhemmuus nyt sellaista saa olla ettei itse ehdi elää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille "sitten-joskus-ehkä-lapsenhankkijoille":

(mikään ei ole niin tyhmästi sanottu kuin "hankin lapsen" tai "teen lapsen".)

Jos olette onnekkaita, ja tulette raskaaksi vielä 35-v. täytettyänne, niin se on vasta alkua. Raskaus yllättää monet: vaikeudellaan. Vanhempana raskausdiabetes puhkeaa useammin kuin nuorena. Vanhempana tulee keskenmenoja herkemmin ja keskenmeno voi tulla vasta rv 20 (silloin kun moni on jo kertonut aivan kaikille ja kuvittelee saavansa terveen vauvan syliin sitten lasketun ajan tienoilla), synnytys saattaa käynnistyä jo rv 28 ja saattekin kilon painoisen keskosen. Synnytys voikin johtaa sektioon, josta ette toivukaan, ettekä voi enää saada toista lasta vaikka haluaisitte. Kohdustanne voi löytyä rakennepoikkeamia, ettekä voikaan saada lasta enää ollenkaan.

Ja kaikille, jotka alatte yrittää lasta alulle reilusti yli kolmekymppisinä; älkää hakeutuko hedelmöityshoitoihin julkiselle. Menkää yksityiselle, saatte nopeammin apua ja on reilumpaa, että maksatte itse siitä, ette haluatte lapsia vasta myöhemmällä iällä.

Lapsia ei tehdä eikä hankita, niitä saadaan. Se ei ole klisee vaan totuus.

Kai ymmärrät, että AP:n kaltaisille naisille se lapsettomaksi jääminen ei tule olemaan mitenkään kauhein ajateltavissa oleva kohtalo, joten jos ei tule raskaaksi enää myöhemmällä iällä, niin sitten ei tule. Ei elämä siihen pääty, sitten ei vaan saada omia lapsia. Itse en ainakaan tällä hetkellä (olen 32-v) halua lapsia, eivät sovi elämäntilanteeseeni juuri nyt, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista vauvakuumetta niin minulla  ei ole mitään syytä hankkia nyt lasta. Kuitenkin tiedostan, että jossain vaiheessa vauvakuume voi iskeäkin, ja sitten harkitsen asiaa uudelleen. Jos ei enää onnistu niin sitten ei, onpahan yritetty ja eletty itsensä näköistä ja omatunnon mukaista elämää.

Tarkoitin lähinnä raskausajan ongelmia, joita esiintyy enemmän vanhemmilla naisilla. Moni tulee raskaaksi vielä vanhempanakin, mutta raskaudet eivät menekään hyvin. 

Sinä ja yksi jälkimmäinen kommentoija ette tainneet lukea viestiäni kunnolla. En varsinaisesti keskittynyt siihen, että jos ei tule raskaaksi. Mainitsin sen vain viestini lopussa.

No mikä mielestäsi sitten olisi sellainen ikä, jonka jälkeen ei enää kannata yrittää lapsia? Riskejä on raskaudessa aina, se on hyvä tiedostaa myös parikymppisten. Keskenmenot ovat myös aivan luonnollinen asia, parempihan se on että menee kesken kuin että äiti kuolee kesken raskauden? En oikein ymmärrä, että mitä ajoit takaa kirjoituksellasi; jos ei kiinnosta tehdä lapsia alle 30-vuotiaana, niin kannattaa jättää tekemättä kokonaan? Vai onko se ikäraja 35 vuotta, vai 40?

Minulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, voisin kuvitella että herkästi ajautuisin ap:n kaltaiseen tilanteeseen. Ja kärsisin siitä että elämä ei ole omannäköistä. Kuitenkin, elämä lasten kanssa poissa oravanpyörästä voisi minulle olla hyvinkin onnellista, eli ongelmana ei varsinaisesti ole lapset sinänsä. Mielestäni ap:n kannattaisi jutella miehen kanssa että miten he muuttaisivat elämäänsä, muuttaisivat sitä aika radikaalisti jopa. Pois tuosta rumbasta ja oravanpyörästä. Muutto ulkomaille? Ihan toisenlaiselle paikkakunnalle? Irtisanoutuminen töistä ja ryhtyminen yrittäjäksi alalle josta on haaveillut? Opintovapaa ja uusi ammatti? 

Jos ei huvita niin älkää tehkö lapsia. Miksi ne, jotka ovat onnellisia lastensa kanssa, kuvittelevat että kaikki ihmiset tuntisivat samoin? Onneksi nykyään sentään netissä pystyy avoimesti puhumaan tästä anonyymisti, niin tulee myös näitäkin kertomuksia joita tässäkin ketjussa nähty, että eivät siitä kaikki nauti oikeasti pätkääkään. Yhtä järkevää tuputtaa haluttomille lasten tekoa kuin joillekin homolle paasata pillun ihanuudesta - ei kaikki vaan tykkää samoista asioista, uskokaa jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille "sitten-joskus-ehkä-lapsenhankkijoille":

(mikään ei ole niin tyhmästi sanottu kuin "hankin lapsen" tai "teen lapsen".)

Jos olette onnekkaita, ja tulette raskaaksi vielä 35-v. täytettyänne, niin se on vasta alkua. Raskaus yllättää monet: vaikeudellaan. Vanhempana raskausdiabetes puhkeaa useammin kuin nuorena. Vanhempana tulee keskenmenoja herkemmin ja keskenmeno voi tulla vasta rv 20 (silloin kun moni on jo kertonut aivan kaikille ja kuvittelee saavansa terveen vauvan syliin sitten lasketun ajan tienoilla), synnytys saattaa käynnistyä jo rv 28 ja saattekin kilon painoisen keskosen. Synnytys voikin johtaa sektioon, josta ette toivukaan, ettekä voi enää saada toista lasta vaikka haluaisitte. Kohdustanne voi löytyä rakennepoikkeamia, ettekä voikaan saada lasta enää ollenkaan.

Ja kaikille, jotka alatte yrittää lasta alulle reilusti yli kolmekymppisinä; älkää hakeutuko hedelmöityshoitoihin julkiselle. Menkää yksityiselle, saatte nopeammin apua ja on reilumpaa, että maksatte itse siitä, ette haluatte lapsia vasta myöhemmällä iällä.

Lapsia ei tehdä eikä hankita, niitä saadaan. Se ei ole klisee vaan totuus.

Kai ymmärrät, että AP:n kaltaisille naisille se lapsettomaksi jääminen ei tule olemaan mitenkään kauhein ajateltavissa oleva kohtalo, joten jos ei tule raskaaksi enää myöhemmällä iällä, niin sitten ei tule. Ei elämä siihen pääty, sitten ei vaan saada omia lapsia. Itse en ainakaan tällä hetkellä (olen 32-v) halua lapsia, eivät sovi elämäntilanteeseeni juuri nyt, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista vauvakuumetta niin minulla  ei ole mitään syytä hankkia nyt lasta. Kuitenkin tiedostan, että jossain vaiheessa vauvakuume voi iskeäkin, ja sitten harkitsen asiaa uudelleen. Jos ei enää onnistu niin sitten ei, onpahan yritetty ja eletty itsensä näköistä ja omatunnon mukaista elämää.

Tarkoitin lähinnä raskausajan ongelmia, joita esiintyy enemmän vanhemmilla naisilla. Moni tulee raskaaksi vielä vanhempanakin, mutta raskaudet eivät menekään hyvin. 

Sinä ja yksi jälkimmäinen kommentoija ette tainneet lukea viestiäni kunnolla. En varsinaisesti keskittynyt siihen, että jos ei tule raskaaksi. Mainitsin sen vain viestini lopussa.

Tässä paasauksessa olisi joku järki jos.

A) se ei olisi itsestäänselvyys

B) Nämä "huolestuneet" paasaisi saman litanian niille, jotka hankkii toisen, kolmannen tai neljännen lapsen tuossa iässä. Joka on ihan tavallista. Siinä vaiheessa toki tietää, että on hedelmällinen ainakin ollut, mutta kaikki samat riskit säilyy. Jostain syystä vaan semivelat saa tän paasauksen, joka saa minut uskomaan että kyse on lähinnä paasaajan omien pelkojen projisointia.

Uudelleensynnyttäjällä on jo lapsia, joten hän selviää henkisesti helpommin keskenmenoista tai kohtukuolemasta kuin lapseton. Ainokaisen menettäminen on ihan eri asia.

Eikös se ole niin aina ollut, että jos ei ole lapsia, ei voi mitenkään tietää miltä lasten saaminen tuntuu ja miten ihanaa se on. Eli jos ei ole sitä ensimmäistäkään, niin miten osaisi surra jotain, josta ei ole mitään kokemusta ennestään? Monen lapsen vanhemmat taasen tietävät jo mitä menettivät, joten luulisi heidän olevan enemmän palasina keskenmenoista ja kohtukuolemista?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, voisin kuvitella että herkästi ajautuisin ap:n kaltaiseen tilanteeseen. Ja kärsisin siitä että elämä ei ole omannäköistä. Kuitenkin, elämä lasten kanssa poissa oravanpyörästä voisi minulle olla hyvinkin onnellista, eli ongelmana ei varsinaisesti ole lapset sinänsä. Mielestäni ap:n kannattaisi jutella miehen kanssa että miten he muuttaisivat elämäänsä, muuttaisivat sitä aika radikaalisti jopa. Pois tuosta rumbasta ja oravanpyörästä. Muutto ulkomaille? Ihan toisenlaiselle paikkakunnalle? Irtisanoutuminen töistä ja ryhtyminen yrittäjäksi alalle josta on haaveillut? Opintovapaa ja uusi ammatti? 

Ei ole ap tuo

Ajattelin vastata tuohon kysymykseen. En koskaan vauvakuumeillut enkä exieni kanssa edes ajatellut lapsia tai edes naimisiin menoa. Mietin elämää ilman lapsia ja olin ihan tyytyväinen siihen vaihtoehtoon.

Sitten tapasin mieheni. Rakastuin aivan jumalattomasti ja tiesin varmaksi että hän on elämäni mies. Siis sellainen varmuus valtasi ettei aiemmin ollut. Hänen kanssaan halusin naimisiin ja ainakin sata lasta. No, meillä on nyt yksi vasta ;)

Yhteenvetona siis omalle kohdalleni vauvakuume tuli sen oikean miehen myötä. Mikä lie hormonimyrsky tuli. Kenenkään muun kanssa en olisi tähän hommaan ryhtynyt. En tiedä olisinko päätynyt yksin 40-vuotiaana, jää mysteeriksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 31-vuotias. Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta lasten hankkiminen tuntuu yhtä paljon elämääni koskettavalta asialta kuin lento Marsiin. Olen pohtinut, että jos 37-vuotiaana minusta tuntuu vielä samalta, niin sitten mietin hankinko lapsen vaan päätöksellä, "että nyt se hankitaan, jos vaan vielä onnistuu." Ja jos tuntuu vahvasti siltä, että ei vieläkään pysty, niin sitten ei.

Onko muita joilla samanlaisia suunnitelmia?

Kaikkeen sopeutuu. Teet lapsen tai jätät tekemättä, niin silti mietit, että millaista olisi jos olisit valinnut toisin. Pääosin olet todennäköisesti molempiin päätöksiisi tyytyväinen.

Itse en näe järkeä siinä, että lähtisin hankkimaan lapsia vaivakseni. Jos joskus mieleni muuttuu, niin sitten se muuttuu. Onneksi olen mies, joten minulla on pelivaraa pidempään, koska voin kuitenkin ottaa sen kymmenenkin vuotta itseäni nuoremman naisen. 

Vierailija kirjoitti:

14? Siis on sinulla vain yksi lapsi ja "jo" 4v. Onko lapsi kuitenkin perusterve ja teitä on kaksi vanhempaa? Miksi noin vaikeaa?

4-vuotias kuitenkin osaa jo asioita tehdä itsekin ja yleensä nukkuu täydet yöt.

Mies hoitakoon oman osansa kotihommista ja lapsen kanssa olemisesta niin sinulle jää omaa aikaa.

Lapsi osaa leikkiä välillä yksinkin ja viikonloppuaamuisin voi katsoa lastenohjelmia ja äiti nukkuu.

Meillä on 2 lasta ja en ole ollut leikkitäti 24/7 enkä jatkuvasti tehnyt kotihommia vaikka meillä on aina siistiä.

Ja olen saanut nukkua ja olen vetänyt monet kännitkin :) 

Ei äitiys ja vanhemmuus nyt sellaista saa olla ettei itse ehdi elää!

Kiva sulle. Meidän lapsi on terve, mutta hokee koko ajan "kato, kato". Ei puhettakaan mistään yksinleikkimisestä tai tv:n katselusta. Hän haluaa jutella niistä ohjelmista.

Vapaata saan mutta ei se ole herkkua aina lähteä pois kotoa. Edelleen korostan, että tämä elämä on jonkun muun, ei minun. Mies on ihana, ja toki lapsikin. Erota en halua, muuten voisin olla etävanhempi.

Minä puolestani olen tyytyväinen vaikka sainkin lapsen vahingossa, aborttirajan 12 vko jälkeen joten annettiin olla. Olen tähän ihan yhtä tyytyväinen kuin olin ilman lastakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille teille "sitten-joskus-ehkä-lapsenhankkijoille":

(mikään ei ole niin tyhmästi sanottu kuin "hankin lapsen" tai "teen lapsen".)

Jos olette onnekkaita, ja tulette raskaaksi vielä 35-v. täytettyänne, niin se on vasta alkua. Raskaus yllättää monet: vaikeudellaan. Vanhempana raskausdiabetes puhkeaa useammin kuin nuorena. Vanhempana tulee keskenmenoja herkemmin ja keskenmeno voi tulla vasta rv 20 (silloin kun moni on jo kertonut aivan kaikille ja kuvittelee saavansa terveen vauvan syliin sitten lasketun ajan tienoilla), synnytys saattaa käynnistyä jo rv 28 ja saattekin kilon painoisen keskosen. Synnytys voikin johtaa sektioon, josta ette toivukaan, ettekä voi enää saada toista lasta vaikka haluaisitte. Kohdustanne voi löytyä rakennepoikkeamia, ettekä voikaan saada lasta enää ollenkaan.

Ja kaikille, jotka alatte yrittää lasta alulle reilusti yli kolmekymppisinä; älkää hakeutuko hedelmöityshoitoihin julkiselle. Menkää yksityiselle, saatte nopeammin apua ja on reilumpaa, että maksatte itse siitä, ette haluatte lapsia vasta myöhemmällä iällä.

Lapsia ei tehdä eikä hankita, niitä saadaan. Se ei ole klisee vaan totuus.

Kai ymmärrät, että AP:n kaltaisille naisille se lapsettomaksi jääminen ei tule olemaan mitenkään kauhein ajateltavissa oleva kohtalo, joten jos ei tule raskaaksi enää myöhemmällä iällä, niin sitten ei tule. Ei elämä siihen pääty, sitten ei vaan saada omia lapsia. Itse en ainakaan tällä hetkellä (olen 32-v) halua lapsia, eivät sovi elämäntilanteeseeni juuri nyt, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista vauvakuumetta niin minulla  ei ole mitään syytä hankkia nyt lasta. Kuitenkin tiedostan, että jossain vaiheessa vauvakuume voi iskeäkin, ja sitten harkitsen asiaa uudelleen. Jos ei enää onnistu niin sitten ei, onpahan yritetty ja eletty itsensä näköistä ja omatunnon mukaista elämää.

Tarkoitin lähinnä raskausajan ongelmia, joita esiintyy enemmän vanhemmilla naisilla. Moni tulee raskaaksi vielä vanhempanakin, mutta raskaudet eivät menekään hyvin. 

Sinä ja yksi jälkimmäinen kommentoija ette tainneet lukea viestiäni kunnolla. En varsinaisesti keskittynyt siihen, että jos ei tule raskaaksi. Mainitsin sen vain viestini lopussa.

Tässä paasauksessa olisi joku järki jos.

A) se ei olisi itsestäänselvyys

B) Nämä "huolestuneet" paasaisi saman litanian niille, jotka hankkii toisen, kolmannen tai neljännen lapsen tuossa iässä. Joka on ihan tavallista. Siinä vaiheessa toki tietää, että on hedelmällinen ainakin ollut, mutta kaikki samat riskit säilyy. Jostain syystä vaan semivelat saa tän paasauksen, joka saa minut uskomaan että kyse on lähinnä paasaajan omien pelkojen projisointia.

Uudelleensynnyttäjällä on jo lapsia, joten hän selviää henkisesti helpommin keskenmenoista tai kohtukuolemasta kuin lapseton. Ainokaisen menettäminen on ihan eri asia.

Eikös se ole niin aina ollut, että jos ei ole lapsia, ei voi mitenkään tietää miltä lasten saaminen tuntuu ja miten ihanaa se on. Eli jos ei ole sitä ensimmäistäkään, niin miten osaisi surra jotain, josta ei ole mitään kokemusta ennestään? Monen lapsen vanhemmat taasen tietävät jo mitä menettivät, joten luulisi heidän olevan enemmän palasina keskenmenoista ja kohtukuolemista?

No huh huh, mikä kommentti. Varsinkin lihavoitu kohta. Ai että ei osaa surra kohtuun kuollutta lasta, koska ei ole lapsia ennestään. Kyllä jokainen normaalijärjellä varustettu tietää, lapsia tai ei, mitä siinä kohtukuolemassa menettää. Tiesitkö, että useimmat kohtuun kuolleet ja rv 12 jälkeen keskenmenot tapahtuvat ihan terveille vauvoille, joilla ei todettavissa mitään kuoleman aiheuttavaa tekijää? Usein se tarkoittaa sitä, että odottava äiti on ollut jollain tavalla sairas tai hänellä on kohdussa jotain poikkeavaa jne. On kamalin tunne ikinä naiselle, joka toivoo vauvaa, ettei hänen kroppansa kyennytkään siihen. 

Jo lapsia saaneilla sentään on ne aikaisemmat lapset, joista huolehtia ja jotka pitävät elämässä kiinni. Suru on heilläkin yhtä suuri, mutta helpompi kestää kun on jo onnistunut saamaan lapsia.