Mikä on riittävä määrä joululaatikoita per henkilö?
Enpä taaskaan muistanut viime jouluna laittaa muistiin paljonko joululaatikoita meni. Kaikissa ohjeissa neuvotaan jotenkin hirveen pienet määrät varaamaan laatikoita. Osassa on, että 50g/hlö. Kuulostaa järkyn pieneltä määrältä, sehän on ruokalusikallinen. Paljonko teillä on ollut laatikoita 6 aikuiselle? Tuntuu että sellainen 1,5 litran foliovuoka aina yhtä lajia olisi hirveen vähän tommoselle porukalle. Teen pakkaseen puolivalmiiksi ja joka päivälle mielellään paistan uudet laatikot enkä ala lämmittelemään edellisen päivän jämiä.
Kommentit (35)
Noin 5 kiloa per henkilö, ellei ilotyttöjä ja nuohoojia tule syömään.
Sanoisin, että niistä kaupan pienistä laatikoista (onkohan ne nyt 400 g kappale) riittää neljälle aikuiselle, jos joulupöydässä on tarjolla kolmea lajia laatikoita, kinkkua, ainakin paria lajia kalaa ja lisäksi muuta pientä. Laske sen perusteella, kuinka monelle tuollainen isompi laatikko riittää.
Vierailija kirjoitti:
Puoli laatikkoa per pläsi per ruokailu ettei ainakaan lopu kesken.
Laatikoissa eri kokoja eli hölmö vastaus
Ei kai niitä laatikoita kukaan syö lusikallista enempää? Ja sekin vain pakolla perinteiden vuoksi.
Ai kauhu kun mä istuttaisin veljeni, mieheni, isäni ja sitten vielä meidät akat joulupöytään ja tarjoaisin yhden folivuoan kutakin laatikkoa:DDD Kuinka pieni ruokaisia te ihmiset oikee olette? Vai syöttekö te monta ateriaa päivässä.
Meillä menee tosi vähän laatikoita kun on niin montaa muuta lajia mitä haluaa maistaa. Eli minusta neuvo kuulostaa ihan fiksulta. Toki jos tiedät että teillä kaikki syö pääasiassa laatikoita sitten kannattaa varata enemmän. Meitä on tosiaan joulusta riippuen ollut 6-10 paikalla ja jokaista laatikkoa ollut reilu kilo. Koskaan yksikään ei ole ollut lähelläkään loppumista vielä seuraavana päivänäkään.
Meillä on kolme laatikkoa per laji per syöjä.
On peruna-, bataatti-, porkkana-, nauris-, lanttu-, maksa-, makaroni-, siskonmakkara-, poropekonikaali-, ja kauraomenalaatikkoa ja kuusi syöjää, eli 180 laatikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli laatikkoa per pläsi per ruokailu ettei ainakaan lopu kesken.
Laatikoissa eri kokoja eli hölmö vastaus
Ap mainitsee aloituksessa laatikoiden koon. Luetun ymmärtäminen.
Perunalaatikkoa kannattaa varata 250 g ja muita 150 grammaa / henkilö / ruokailu.
Luultavasti sinunkin joulpöydässäsi on tuttuja ihmisiä. Ensin ajattele sitä, minkä kokoisista laatikoista on kyse. Sitten mieti se, mistä kukin pitää ja mistä ei. Esimerkiksi meillä näin: Perunalaatikkoa ei syö muut kuin minä, joten sitä ei ole vaan sen sijasta muusia. Lanttulaatikossa vähän sama juttu, mutta minä pidän siitä ja teen pari-kolme laatikkoa. Riittää sitten muillekin. Porkkanalaatikkoa syövät kaikki, eli vähintään kolme laatikkoa ja vielä pari laatikkoa varalta seuraaville päiville. Tarkoitan "laatikolla" nyt sellaista vähän isompaa, eli jotain 600-800 gramman laatikkoa.
Ei kotiväen kesken tarvitse laskea suositusten mukaisia annoksia vaan arvioidaan ruuan tarve se mukaan, mistä syöjät pitävät ja minkä jättävät kokonaan syömättä.
Tärkeintä on valmistaa ne laatikot oikein. Kaupan valmislaatikko on oikein hyvää, jos siihen sekoittaa voita suhteessa 1:1. Siis puolet laatikkoa, puolet voita. Sitten löräyttää pinnalle tuhdin anoksen kermaa ja lämmittää kuumassa uunissa noin 25 min.
Tällaista hieman "tuunattua" laatikkoa olen tarjonnut noin 100 grammaa per henkilö eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikkoa yhteensä noin 300 grammaa per ruokailija.
Kinkun sijaan olen tarjonnut possun kassleria, jonka keitän ensin rapeaksi padassa upporasvassa. Sitten haudutan kermakastikkeessa semmoisen 5-6 tuntia. Sekaan sinappia, suolaa ja vähän voita.
Alkuruuaksi tietysti normaalit sillit, lohet ja muut semmoiset.
Minä rakastan lanttulaatikkoa, syön sitä paljon mutta en kohtuuttomasti, yhden ruokailun aikana pieni laatikollinen korkeintaan. Inhoan maksalaatikkoa sitä en syö vapaaehtoisesti. Muita laatikoita saatan näön vuoksi maistella mutta koska eivät makunystyröitäni varsinaisesti helli jätän siihen. Yleensä on paljon muuta hyvää niin sitä sitten.
Äityliini kirjoitti:
Tärkeintä on valmistaa ne laatikot oikein. Kaupan valmislaatikko on oikein hyvää, jos siihen sekoittaa voita suhteessa 1:1. Siis puolet laatikkoa, puolet voita. Sitten löräyttää pinnalle tuhdin anoksen kermaa ja lämmittää kuumassa uunissa noin 25 min.
Tällaista hieman "tuunattua" laatikkoa olen tarjonnut noin 100 grammaa per henkilö eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikkoa yhteensä noin 300 grammaa per ruokailija.
Kinkun sijaan olen tarjonnut possun kassleria, jonka keitän ensin rapeaksi padassa upporasvassa. Sitten haudutan kermakastikkeessa semmoisen 5-6 tuntia. Sekaan sinappia, suolaa ja vähän voita.
Alkuruuaksi tietysti normaalit sillit, lohet ja muut semmoiset.
Hyi saatana😂😂😂😂 Kai tää on vitsi? Kyllä tolla laatikko ohjeella on paras tilata akne lääkäri heti tammikuulle.
Lanttulaatikko on minunkin ehdoton suosikkini. Mutta tuossa Äityliinin reseptissä korvaisin kerman juustoraasteella. Pari kourallista juustoraastetta voilla tuunatun lanttulaatikon (miksei perunalaatikonkin) päälle kruunaa makuelämyksen.
Meillä oli viime jouluna syömässä 5 aikuista ja esiteini. Oli varattu kutakin sorttia kahdet 700 g laatikot, mutta meni vain 1 laatikko lajiaan, jäi vielä ylikin.
Mitäs vikaa Äityliinin ohjeessa on. Kai nyt sentään edes jouluna saa syödä vähän tukevammin.
Ne laatikot on tosiaan vähän kuivia, jos niitä ei parantele voilla ja kermalla.
Riippuu täysin kuinka maistuu laatikot mutta en usko kenenkään syövän yli 100g kerralla jos keskimäärin laskee.