Lue keskustelun säännöt.
Naiset synnyttävät entistä myöhemmin
08.12.2016 |
- Vuonna 2015 äidiksi tultiin Suomessa ensimmäisen kerran keskimäärin 28,8-vuotiaina ja isäksi 31-vuotiaina.
- 35–39-vuotiaille syntyy selvästi aiempaa useammin vasta ensimmäisiä lapsia.
- Avioliitossa lapsista syntyi viime vuonna 56 prosenttia. Määrä ja osuus avioparille syntyneistä lapsista on pienentynyt jatkuvasti viime vuosikymmeninä.
- Myös avioliittojen määrä laski yli 5 000:lla viime vuonna.
- 35–39-vuotiaille syntyy myös suhteellisesti enemmän lapsia kuin 20–24-vuotiaille.
- Niin ikään 40–44-vuotiailla syntyvyys on jatkanut lievää kasvuaan.
- Viiden viime vuoden aikana syntyvyys on alentunut selvästi 20–34-vuotiailla.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004998156.html?share=c5a8a17df9331fa30…
Minkä ikäisenä sinä sait lapsesi? Avioliitossa, avoliitossa, parisuhteessa vai yksin? Mitä muita ajatuksia herättää?
Minä sain omani 1980-luvun lopulla ollessani 25-vuotias ja avioliitossa. Oman kokemukseni mukaan se oli oikein hyvä ikä, koska vähän yli nelikymppisenä olin jälleen vapaa matkustelemaan, harrastamaan, opiskelemaan töiden ohessa jne. Toisaalta sitä ennen olisin ollut aivan liian kypsymätön. Vasta tuohon mennessä oli peruselintaso kunnossa (asunto- ja työasiat).
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 42 -vuotias. Ehdin bilettää nuorena aivan riittämiin. Nyt opiskelen taaperon kanssa ja matkustelen. Talous on enemmänkin kuin turvattu.
Jestas sentään! Tuon ikäisenä riski down-lapseen on jo 33-kertainen 20-vuotiaaseen verrattuna.
Silti riski on pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmekös kaikki autistit ja muut ernut on nykyään lisääntyneet. Pappaisiä joilta periytyy mt-ongelmat ja eltaantuneilla munasarjoilla varustetut mummoäidit. Tulokset on nähtävillä.
Itse asiassa se menee just niin päin, että ne, jotka saavat "mummoiällä" lapsia, vanhenevat geneettisesti hitaammin kuin muut ja elävät pitempään. Vaikea sanoa, onko se syy vai seuraus. Mutta siis kalenterista katsoen saman ikäisillä ihmisillä voi keski-iässä olla kymmenen vuoden ero kehon kunnossa.
Itse en ole henkilökohtaisesti koskaan ymmärtänyt näitä ihmisiä, jotka väittävät etteivät enää päälle 35-vuotiaana jaksaisi pikkulapsia. Mutta jos jonkun kokemus on sellainen, en voi vastaankaan väittää.
Vierailija kirjoitti:
Edelliset sukupolvet pääsivät pajon helpommalla, esimerkiksi äitilläni oli tässä iässä jo vakituinen työpaikka jonka hän sai vähän päälle parikymppisenä, hänellä oli myös omistusasunto, 3 lasta jne... .
Ihan ohis, mutta kyllä elämän peruspalikoiden (ruoka, asunto) saavuttaminen on muuttunut sukupolvi toisensa jälkeen helpommaksi. Keskimäärin siis.
Ja jos katsotaan edellisiä sukupolvia, niin kunnon ehkäisykin on ollut olemassa vasta 1960-luvulta. Sitä ennen lapset "tehtiin" silloin kun niitä tuli. Myös päälle nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 31-vuotias, asun vuokralla kimppakämpässä, minulla ei ole vakituista työpaikkaa, ei ole parisuhdetta ja yliopisto-opinnot vielä kesken. Miksi ihmeessä hankkisin ikinä lapsen tähän elämäntilanteeseen? Ensin opiskelut loppuun, sitten vakityö ja parisuhde, sitten vasta lapsia. No toki voisin harkita yksinkin lapsen hankkimista jos sen vakituisen työn vaan onnistun saamaan ensin. Voi kyllä olla että jää lapset hankkimatta vaikka lapsirakas olenkin.
Edelliset sukupolvet pääsivät pajon helpommalla, esimerkiksi äitilläni oli tässä iässä jo vakituinen työpaikka jonka hän sai vähän päälle parikymppisenä, hänellä oli myös omistusasunto, 3 lasta jne... Äitini on myös saanut perintöjä jotka hän on käyttänyt ihan vain itseensä ja oikein kehuskelee miten ei aio jättää meille lapsille mitään eikä aio auttaa lasten hoidossa sitten tulevaisuudessa, on itse omat lapsensa hoitanut (me kyllä olimme hyvin usein mummolassa tai tädin luona kun olimme pieniä). Nykyään pitää opiskella ja uudelleenkouluttautua vaikka olisit yliopistonkin käynyt jne. Mikään ala ei enää takaa vakitöitä tai sitä että saisi tehdä täyttä viikkoa ilman nollatuntisopimuksia.
Elintaso on noussut koko ajan ja nykyään täysin tukien varassa elävä on varakkaampi kuin entinen keskiluokkainen, joka raatoi töissä saadakseen edes peruselintason.
Ei kyllä se edelleen sen about 9kk kestää. Tiedä vaikka hieman aikaistunut vuosisatojen saatossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmekös kaikki autistit ja muut ernut on nykyään lisääntyneet. Pappaisiä joilta periytyy mt-ongelmat ja eltaantuneilla munasarjoilla varustetut mummoäidit. Tulokset on nähtävillä.
Itse asiassa se menee just niin päin, että ne, jotka saavat "mummoiällä" lapsia, vanhenevat geneettisesti hitaammin kuin muut ja elävät pitempään. Vaikea sanoa, onko se syy vai seuraus. Mutta siis kalenterista katsoen saman ikäisillä ihmisillä voi keski-iässä olla kymmenen vuoden ero kehon kunnossa.
Itse en ole henkilökohtaisesti koskaan ymmärtänyt näitä ihmisiä, jotka väittävät etteivät enää päälle 35-vuotiaana jaksaisi pikkulapsia. Mutta jos jonkun kokemus on sellainen, en voi vastaankaan väittää.
Oman lapsen teinitörttöilyjen jälkeen voisin väittää, että seuraus (ne vanhentavat kummasti hetkessä) :D - Kuulun itse siihen ryhmään, joka ei jaksaisi enää pikkulapsia. Enemmän kuin aika siihen on kuitenkin vaikuttanut krooninen sairaus; voimat eivät yksinkertaisesti riittäisi energisen pienen perässä juoksemiseen, niin suloisia kuin ne ovatkin...muilla :)
11
No mitäs sitten, niin se maailma muuttuu. Sain omani 35-vuotiaana ja olen tyytyväinen. En ymmärrä miten siitä voisi edes olla tyytymätön, kun kuitenkin on sen lapsen saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsen 30v. v.2000 avioliitossa. Halusin aikaisemmin mutta kun ei ollut miestä.
Ehdin täyttää juuri 31v ennen esikoisen syntymää. Menimme naimisiin raskausaikana. Toinen lapsi syntyi ollessani 33v. Olisin halunnut lapsia jo aiemminkin mutta sopiva puoliso löytyi vasta lähempänä 30 ikävuotta. Silti hyvä näin ja olen kiitollinen tästä perheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen pääsi vaikkapa kansakoulupohjalta johonkin apupojaksi ja sitä kautta pystyi etenemään työuralla. Nykyään edes tohtorin paperit eivät suojaa työttömyydeltä ja köyhyydeltä. Suomessa oli ehkäpä maailman pienimmät elintasoerot joskus 80-luvun lopulla, no eipä ole enää. Esimerkiksi lapsiperheköyhyys on aivan räjähtänyt käsiin. Ei mikään ihme että syntyvyys on vielä nälkävuosiakin pienempi. Ei kaikki halua hankkia lapsia toivottomaan tilanteeseen, kun ei voi luottaa edes siihen ettei itsellä lähtisi kämppä alta. Hallitus aikoo leikata jopa työttömyystukiakin 200 euroa kuussa, opintotukea aiotaan leikata neljäsosa jne. Köyhimmiltä viedään kirjaimellisesti leipä suusta. Suomen leipäjonot on häpeällisiä, ei siis niille jotka joutuvat niissä jonottamaan vaan päättäjille ja rikkaimmistolle jotka kiertävät veroja ja siirtävät varansa veroparatiiseihin.
Kaikilla vaan ei ole varaa hankkia lapsia. Edes yhtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 42 -vuotias. Ehdin bilettää nuorena aivan riittämiin. Nyt opiskelen taaperon kanssa ja matkustelen. Talous on enemmänkin kuin turvattu.
Jestas sentään! Tuon ikäisenä riski down-lapseen on jo 33-kertainen 20-vuotiaaseen verrattuna.
Sitä varten modernissa maailmassa seulotaan. Lapsi on täysin terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmaan saisi vastata tähän, kun lapseton olen, mutta menköönsä.
Ollaan puolison kanssa kolmekymppisiä opiskelijoita. Takana työttömyyttä, köyhyyttä, masennusta, traumaperäistä stressireaktiota, ahdistusta, sairauksia. Minun elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa, on töitä ja suunnitelmia ja viikot saa kahlattua läpi ihan suht ok olosuhteisiin nähden. Mies taas vaikeasti masentunut. Tiedän että lapsia pitäisi kohta alkaa suunnittelemaan, mutta paskan lapsuuden läpikäyneenä tiedän, ettei niitä lapsia ole mitään järkeä pukata epävakaisiin olosuhteisiin. On aikamoinen vastuu kasvattaa uusi ihminen tasapainoiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi eikä se onnistu, jos vanhempien nuppi ei ole kunnossa.
Vaikka rakastan lapsia ja tulen loistavasti toimeen lasten kanssa. Kaikki ystävien ja sukulaisten muksut on ihastuneet minuun todella nopeasti ja lasten kanssa keskityn heihin vain sata prosenttisesti. Osaan luonnostaan lohduttaa ja kannustaa ja minusta riittää rakkautta ja huolenpitoa jaettavaksi asti, niin silti. Oma lapsi on aina vastuu enkä halua ottaa omalle tunnolle sellaista asiaa, kuin oman lapsen lapsuuden pilaaminen äidin ja isän ongelmien takia.
Yritetään lapsia sitten joskus myöhemmin, jos biologia ja tilanteet suo. Onhan tämä raskas päätös, mutta vastuullinen aikuinen toimii näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 42 -vuotias. Ehdin bilettää nuorena aivan riittämiin. Nyt opiskelen taaperon kanssa ja matkustelen. Talous on enemmänkin kuin turvattu.
Jestas sentään! Tuon ikäisenä riski down-lapseen on jo 33-kertainen 20-vuotiaaseen verrattuna.
Silti riski on pieni.
On se kumma homma, että palstalla ollaan niin kovin huolestuneita isän iän vaikutuksesta mm. autismin ja skitsofrenian suhteen, mutta yli 10 kertaa yleisemmän downin oireyhtymän kohdalla riskit ovatkin pieniä. 42-vuotiaalla riski on kuitenkin yli 2 %. Ja kuten sanottu, tämä riski pienenee kymmeniä kertoja pienemmäksi todella helpolla tavalla - tekemällä ne kakarat aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotan nyt esikoista, 31-vuotiaana. Mies on ollut sama jo 10 vuotta, mutta halusimme molemmat ensin opiskella tutkinnot loppuun ja sen jälkeen nauttia muutamia vuosia ihan vain vapaasta elämästä ja matkustella paljon. Sitten kun ajatukset lapsille alkoivat kypsyä, saatiin sitä raskautta odotella vielä pitkälti toista vuotta. Onneksi siihenkin oli henkisesti valmistautunut, ettei lasta välttämättä hetkessä kuulu, jos ylipäänsä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 42 -vuotias. Ehdin bilettää nuorena aivan riittämiin. Nyt opiskelen taaperon kanssa ja matkustelen. Talous on enemmänkin kuin turvattu.
Jestas sentään! Tuon ikäisenä riski down-lapseen on jo 33-kertainen 20-vuotiaaseen verrattuna.
Silti riski on pieni.
On se kumma homma, että palstalla ollaan niin kovin huolestuneita isän iän vaikutuksesta mm. autismin ja skitsofrenian suhteen, mutta yli 10 kertaa yleisemmän downin oireyhtymän kohdalla riskit ovatkin pieniä. 42-vuotiaalla riski on kuitenkin yli 2 %. Ja kuten sanottu, tämä riski pienenee kymmeniä kertoja pienemmäksi todella helpolla tavalla - tekemällä ne kakarat aiemmin.
Downin syndrooma selviää lapsivesipunktiosta, autismi ja skitsofrenia ei.
Hyviä miehiä ei riitä kaikille. Ja nykyään nainen elättää itse itsensä, niin ei ole pakko mennä yhtään kenenkään kanssa naimisiin jos ei halua. Ja yksin elävänä naisena ei tule niin helposti niitä lapsiakaan sitten hankittua...
Sain lapseni 28-, 31-, 33-, 36- ja 42-vuotiaana, kaikilla sama isä ja naimisissa on oltu kaikkien lasten syntyessä. Vanhin lapsista on nyt 28-vuotias, nuorin 14. En muuten päässyt nuorinta odottaessani mihinkään muuhun seulontaan kuin niskaturvotusultraan, ja aika stressaantunut ja epävarma olin odotusaikana. Terveen tytön kuitenkin sain. Minusta kaikki iät ovat olleet oikein hyviä lapsensaanti-ikiä, mutta tosiaan oletin pääseväni vaikka lapsivesivesitutkimukseen, kun aloin kuopusta odottaa.
Esikoisen sain kun olin 21-vuotias. Naimisissa olin ollut tuolloin jo vähän yli vuoden ja omistusasuntokin oli. Itse olisin halunnut lapsen jo aikaisemmin mutta mies ei vielä halunnut. Kun vihdoin hänkin halusi lapsia meni puolitoistavuotta ennen kuin olin raskaana.
Olen tyytyväinen että odotettiin vähän pidempään eikä silloin heti 18-vuotiaana ruvettu lapsia tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 42 -vuotias. Ehdin bilettää nuorena aivan riittämiin. Nyt opiskelen taaperon kanssa ja matkustelen. Talous on enemmänkin kuin turvattu.
Jestas sentään! Tuon ikäisenä riski down-lapseen on jo 33-kertainen 20-vuotiaaseen verrattuna.
Silti riski on pieni.
On se kumma homma, että palstalla ollaan niin kovin huolestuneita isän iän vaikutuksesta mm. autismin ja skitsofrenian suhteen, mutta yli 10 kertaa yleisemmän downin oireyhtymän kohdalla riskit ovatkin pieniä. 42-vuotiaalla riski on kuitenkin yli 2 %. Ja kuten sanottu, tämä riski pienenee kymmeniä kertoja pienemmäksi todella helpolla tavalla - tekemällä ne kakarat aiemmin.
Tosi helppo tapa - ei tarvita kuin aikakone.
Olen 31-vuotias, asun vuokralla kimppakämpässä, minulla ei ole vakituista työpaikkaa, ei ole parisuhdetta ja yliopisto-opinnot vielä kesken. Miksi ihmeessä hankkisin ikinä lapsen tähän elämäntilanteeseen? Ensin opiskelut loppuun, sitten vakityö ja parisuhde, sitten vasta lapsia. No toki voisin harkita yksinkin lapsen hankkimista jos sen vakituisen työn vaan onnistun saamaan ensin. Voi kyllä olla että jää lapset hankkimatta vaikka lapsirakas olenkin.
Edelliset sukupolvet pääsivät pajon helpommalla, esimerkiksi äitilläni oli tässä iässä jo vakituinen työpaikka jonka hän sai vähän päälle parikymppisenä, hänellä oli myös omistusasunto, 3 lasta jne... Äitini on myös saanut perintöjä jotka hän on käyttänyt ihan vain itseensä ja oikein kehuskelee miten ei aio jättää meille lapsille mitään eikä aio auttaa lasten hoidossa sitten tulevaisuudessa, on itse omat lapsensa hoitanut (me kyllä olimme hyvin usein mummolassa tai tädin luona kun olimme pieniä). Nykyään pitää opiskella ja uudelleenkouluttautua vaikka olisit yliopistonkin käynyt jne. Mikään ala ei enää takaa vakitöitä tai sitä että saisi tehdä täyttä viikkoa ilman nollatuntisopimuksia.