Aikuisiän opiskelu johtaa avioeroon?
Meillä on tilanne, missä aviokriisi alkoi siitä, kun aloitin opinnot korkeakoulussa. Olen tehnyt koulun ohella töitä, mutta luonnollisesti en ole kyennyt maksamaan perheen yhteisiä menoja opintojen aikana kuten töissä ollessani. Päätös kouluun menostani tehtiin tehtiin täysin yhdessä ja annoin vaihtoehdon miehelle, että voin myös muuttaa pois lasten kanssa jos taloudellinen taakka käy raskaaksi. Oli kuitenkin eriarvoisen tärkeää, että saan koulutuksen ja sitä kautta hyväpalkkaisen työn.
Opinnot etenivät hyvin ja olin etuajassa pari vuotta, mutta jatkuva rahasta riitely alkoi heti. Huolimatta aiemmista sopimuksistamme, mies ei osallistunutkaan taloudellisesti muuten kuin maksamalla asuntolainaa ja ruokia. Itse olen joutunut ottamaan pankista opintolainaa koko opintojen ajan jolla olen maksanut lasten harrastusmenot ja synttäri/joululahjat. Olen joutunut lisäämään töitä hurjasti, että pärjään rahallisesi ja olen ihan äärirajoilla jaksamisessani. En ole pitänyt lomaa kolmeen vuoteen kuin viikon, sillä mulla ei ole kirjaimellisesti varaa lomailla. Mies kokee maksavansa osuutensa kun hoitaa talolainan, ja hänen vuosiansionsa siis hipovat 80 000 euroa. Tällä hetkellä mulla ei ole varaa ostaa edes uusia alusvaatteita itselleni, en voi ottaa enempää opintolainaa ja olen henkisesti ihan loppu. Opinnot ovat tyssänneet kuin seinään eivätkä ne edisty, sillä joudun ottamaan koko ajan lisää työvuoroja pärjätäkseni. Mulla on muistikatkoksia ja univaikeuksia, jatkuvia rintakipuja joiden takia olen rampannut lääkärissä. Mies ostelee itselleen vaatteita ja harrastaa ja kun huomautan tästä hänelle, kertoo hän olevansa oikeutettu koska maksaa ne itse. Lapsen lääkkeisiin ei antanut rahaa, mutta antoi siskolleen 200 euroa. Mulla on ihan kusetettu olo. Opiskelemaan lähtö oli yhteinen päätös ja sillä piti taata meille hyvä tulevaisuus. Mies lupasi laupiaasti tukea taloudellisesti ja antaa mulle mahdollisuuden opiskella, että voin sitten vuorostani ottaa vetovastuun kun valmistun. Mies on säilyttänyt tietämättäni (paljastui riidan aikana) kaikki kuitit opintojeni ajan joista selviää, kuinka paljon hän on hyväkseni tehnyt. Tällä hetkellä "velkaa" mulla on sekä pankille että miehelleni niin paljon, ettei kohta paljoa kannata valmistuakaan.
Pariterapiaan sain mieheni ja sielläkin hän hoki, etten arvosta häntä, vaikka hän maksaa kaiken. Edes terapeutti ei saanut miestäni käsittämään, että hän ei voi rahalla korvata henkistä tukea ja kannustusta mitä elämäntilanteeni vaatii. Terapeutti kysyi, että miten arvostus pitäisi näkyä ja mieheni totesi vaan, että mun pitäisi lakata aukomasta päätäni. Yhdessä terapeutin kanssa yritin kertoa, että tällä hetkellä vetelen ihan äärirajoilla jaksamisessani ja henkilökohtainen velkataakka painaa niin, että kohta ei ole paukkuja enää opiskella. Mies hokee uppiniskaisesti, että haluaa arvostusta ja kunnioitusta, muttei kuitenkaan kykene erittelemään mitä ne ovat. Olen toivonut miestä tekemään lasten kanssa jotain, että saan opiskelurauhan tenttiviikolla. Sen sijaan mies on lisännyt työmatkoja ja viikonloppureissuja ja valittaa silti jatkuvasti, ettei hän koskaan pääse mihinkään. Jouduin lopettamaan salilla käymisen koska mulla ei ole varaa kk-korttiin. Kävin nyt lakineuvojan juttusilla ja sain aika suoran neuvon, että kannattaa harkita avioeroa. Tilanne on kuulema kohtuuton mulle ja että miehellä on elatusvelvollisuus ja jos hän sen laiminlyö, on parempi erota. Aion hakea avioeroa, koska tämä ei lopu muuten ja koulun keskeyttäminen ei ole vaihtoehto, sillä opintolainat pitää maksaa itse. Ei tämä taloudellinen tilanne siitä ainakaan yhtään huonone, koska saanpahan sitten ne elatusmaksut lapsista ja takaan niillä heille harrastukset ja hyvän lapsuuden, ei tarvitse rahoittaa lainalla.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa tosi kurjalta. Eikä hyvältä parisuhteelta. Meillä myös toinen vanhemmista opiskelee, ihan vaan halusta saada uusi ammatti ei edes taloussyistä. Päinvastoin, kun tämä uusi ammatti joskus on niin palkka lähes puolittuu nykyisestä.
Mutta itse asiaan. Me laitamme kaiken rahan yhteiselle tilille ja katsotaan miten riittää. Itse olen valmis vaihtamaan myös vuorotyöhön jos raha ei riitä, sillä saa pari satasta enemmän vaikka ajallisesti se on ihan kamalaa. Lainaa otetaan jos tarvitaan, ei miehen sitä itselleen tarvitse nostaa. Toisaalta mies on mahdollistanut minun kouluttautumiseni kun opiskelin vuosia ja hoidin lapsia kotona (yhdessä alettiin olemaan teineinä). Ei meillä ole tarvinnut ikinä rahasta riidellä, kumpikin tekee töitä toisen onnen eteen.
Mies loukkaantui tosi paljon, kun ehdotin yhteistä tiliä. Myös miehen sisarukset kertoivat mielipiteensä (koska mies kysyi), että ei missään nimessä yhteistä. Miehen mielestä mulla ei ole oikeutta saada korttia tilille missä on hänen tienaamansa rahat, joten en edes ehdottanut tätä enää. Tosin eron sattuessa se olisi huono, mies saattaisi viedä ne minunkin vähät rahat sieltä kostomielessä, en tiedä, mutta en luota. Enää en yhteistä tiliä edes haluaisi, pitäkööt tunkkinsa. Yhteisessä tilissä olisi se hyvä puoli, että tosiaan kaikki perheen varat menisivät sinne, mutta sellaiseen järjestelmään tarvitaan luottamusta ja kunnioitusta puolin ja toisin. Itse olin siihen kyllä valmis, koska en kuitenkaan nollabudjetilla elele ja onhan talolainakin yms.saatu yhteistulojen perusteella, ja olen tienannut ja tulen tienaamaan tulevaisuudessa enemmän kuin nyt.
ap
Kyllä minä sinuna miettisin parisuhteen tilaa noin niinkuin ylipäätänsä, onko tämä se ihminen jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni? Tiukoissa paikoissahan se mitataan, puhalletaanko yhteen vai riidelläänkö. Itsellä ei ole kokemusta kuin tästä yhdestä parisuhteestani, mutta ehkä se sinullekin kertoo mitä voisi olla ja saa punnitsemaan jatkoanne.
Olemme olleet 10v yhdessä ja toden totta on vaikeita hetkiä ollut paljonkin. Esikoisen synnyttyä mies teki kaikkensa että jaksoin henkisesti, se pieni teko lämmittää sauna ja ottaa vauva siksi hetkeksi vain minun jaksamisen tukemiseksi oli ihana ele. Olen myös opiskellut lähes koko yhdessäoloaikamme (saimme lapset minun opintojen keskelle) ja aina mies on kaiken maksanut, töihin ei ole minua halunnut pakottaa kun on nuo lapsetkin ja jotenkin on pärjätty kuitenkin. Nyt kun hän taas opiskelee niin kyllä minä olen valmis tekemään ihan mitä vaan sen eteen, oli se sitten enemmän töitä tai halvempaan asuntoon muuttaminen kun palkkani nyt kuitenkin on pieni.
Toki miehellä on oikeus rahoihinsa, mutta jotenkin itsellä tökkii ajatus siitä että joutuisin itse tuohon tilanteeseen tai laittaisin puolison sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Todella inhottava tilanne.
Itsekin opiskelin aikuisiällä kolmen lapsen ohessa uudelle alalle yliopistossa. Meillä mies todella tuki projektia niin henkisesti kuin taloudellisestikin, itse asiassa hän kannusti minua kovasti alanvaihtoon, kun ylipäätään mietin aikanaan asiaa. Nyt kun olen valmistunut uudelle alalle ja olen taas työelämässä mukana, niin meillä on nyt sellainen tilanne, että ansaitsen miestäni reilusti paremmin ja luonnollisesti kustannan perheemme kuluista enemmän kuin mieheni. Minusta se on jees, nyt on minun vuoroni olla se, joka tuo enemmän rahaa yhteiseen kassaan.
Mä toivon sulle kovasti tsemppiä, älä luovuta opintojen kanssa. Mitä mieheesi tulee, niin olet ainakin kirjoittamasi tekstin perusteella todella yrittänyt ratkaista tilannetta. Enpä tiedä, onko tuossa enää mitään tehtävissä, jos toinen on kaivautunut tiukasti oman näkökantansa taakse, eikä suostu sieltä mihinkään hievahtamaan ulkopuolisenkaan (terapeutti) kannustamana. Vaikea ymmärtää miehesi ajatuksia, jos kerran opiskelun aloittaminen oli yhteinen päätöksenne. En tosiaan ymmärrä.[/
Mitä alaa opiskelit yliopistossa?
päätös tehtiin yhdessä: "aloitan opiskelun, ja voin myös muuttaa pois lapsien kanssa, jos ei kelpaa."
Vierailija kirjoitti:
päätös tehtiin yhdessä: "aloitan opiskelun, ja voin myös muuttaa pois lapsien kanssa, jos ei kelpaa."
No työttömäksikö olisi pitänyt ap:n jäädä? Nyt eletään sellaisia aikoja, että yhdellä tutkinnolla tai ammatilla ei pärjää. Yhä useampi perhe tulee päätymään samaan tilanteeseen kuin ap eli jomman kumman tai jopa molempien aikuisten on opiskeltava itselleen uusi ammatti, jos haluaa pysyä yhteiskunnassa mukana ja tehdä töitä. Itsekin olen opiskellut itselleni kuusi tutkintoa, joista kolme on saman alan tutkintoja (toisen asteen tutkinto sekä alempi ja ylempi korkeakoulututkinto), ja en edes oleta, että näillä pärjään lopun työurani, jota on n. 20 vuotta jäljellä. Miehellänikin on kolme tutkintoa.
Joustoa pitää löytyä puolin ja toisin.
Kuulostaa silta etta olet ja paattanyt erota, nyt viela varmistelet asiaa itsellesi.
Ja kertomasi perusteella se on todellakin oikea paatos. Suoraan sanottuna aivan sairasta miehelta aloittaa tuollainen nillitys sen jalkeen kun on suostunut tohon jarjestelyyn eika tulojesi romahdus ole tullut yllatyksena.
Onneksi laki on sinun puolellasi. Mies voi pyyhkia pyllynsa niilla kuiteillaan, avioliitossa on elatusvelvollisuus ja mies on sen laiminlyonyt ja joutuu maksamaan avioerossa kovan hinnan siita etta on ajanut sinut koviin velkoihin.
Laita avioero vetamaan pian, se on paras mahdollinen joululahja itsellesi ja lapsillesi.
Homman nimi on lyhyesti taloudellinen väkivalta, ja se on yksi narsismin muoto.
Minä en sinuna jättäisi sitä talo-osuuttakaan vaatimatta. Sulla on oikeus puoleen kaikesta, ja voihan sen maksamatta jääneen laina-osuutesi vähentää ositusosuudesta.
Ositus varmaan hoitunee nopeastikin, jos oikeuteen ei tarvitse mennä. Mies kuulostaa sen verran tyhmältä, että tulee mieleen ystäväni ex.
Suosittelen ottamaan miehen palkkakuitista ja tiliotteesta kopion.
Tarvitset ensin pitkän halauksen ja sitten sun kertakaikkiaan lähteä tuosta suhteesta. Tuo on niin kaukana tasapainoisesta suhteesta kuin olla voi. Aloita kaikki alusta jonkun "ihmisen" kanssa. Raha ei tee ketään onnelliseksi... jos pelkäät ettet tule omillasi toimeen, niin kyllä sitä jotenkin tulee. Muutoin sairastut nykytilanteessai...*halit*
Vierailija kirjoitti:
Homman nimi on lyhyesti taloudellinen väkivalta, ja se on yksi narsismin muoto.
Minä en sinuna jättäisi sitä talo-osuuttakaan vaatimatta. Sulla on oikeus puoleen kaikesta, ja voihan sen maksamatta jääneen laina-osuutesi vähentää ositusosuudesta.
Ositus varmaan hoitunee nopeastikin, jos oikeuteen ei tarvitse mennä. Mies kuulostaa sen verran tyhmältä, että tulee mieleen ystäväni ex.
Suosittelen ottamaan miehen palkkakuitista ja tiliotteesta kopion.
¨Mä en ole nähnyt kymmeneen vuoteen yhtä ainoaa miehen palkkakuittia. En paperisena enkä sähköisenä. Tulot tiedän verokortin perusteella. En tiedä, mihin se rahat käyttää, talolaina on pienempi kun perusperheen vuokra kaupungissa. Voihan se olla niinkin, että sillä on joku sijoitustili tai säästötili tms. josta se ei mulle kerro, ja sen takia ei halua mun näkevän tilitietojaan. Yhden kerran olen nähnyt mobiilipankista sen tilitiedon ja sen sain nähdä sen jälkeen, kun sääti ensin niin, että näkyvillä on vain kyseinen tilitapahtuma. Lakimies sanoi mulle, että laki teoriassa velvottaa miestä ilmoittamaan kaikki tilitietonsa osituksen yhteydessä, mutta koskaan ei tietenkään voi olla varma, että kaikki kerrotaan. En ihmettelisi, vaikka sillä olisikin joku mystinen säästötili ja sillä ei todellisuudessa olisikaan rahaa antaa kuukausittain mulle. Mutta nämä on vaan spekulaatioita, kun yritän miettiä syitä miehen itsekkyydelle.
ap
M39v kirjoitti:
Tarvitset ensin pitkän halauksen ja sitten sun kertakaikkiaan lähteä tuosta suhteesta. Tuo on niin kaukana tasapainoisesta suhteesta kuin olla voi. Aloita kaikki alusta jonkun "ihmisen" kanssa. Raha ei tee ketään onnelliseksi... jos pelkäät ettet tule omillasi toimeen, niin kyllä sitä jotenkin tulee. Muutoin sairastut nykytilanteessai...*halit*
Kiitos. :´) Ajattelin olla ihan ilman miestä, omavaraisena ja toimeentulevana. En haaveile ihmissuhteesta, vaan ehkä lomamatkasta yksin sitten joskus, kun on varaa. Yksinhän mä tässä liitossa muutenkin porskutan, niin sama erota. On jo asuntohakemukset vetämässä omaan asuntoon, uskon saavani perheasunnon vuoden alusta. Kun tiedän, että olen saanut asunnon, laitan heti avioeron vireille. En kyllä ole meinannut miehelle tästä kertoa, koska hankaloittaa sitten vaan meidän tässä asumista.
Tietää se kyllä, että harkitsen muuttamista pois, koska on ilmoittanut että saan vapaasti lähteä jos olen niin kiittämätön, ettei ilmainen koti kelpaa. Kun muutan pois, saan asumistukea ja yksinhuoltajakorotusta ja käytännössä ne maksavat perheasunnon vuokran kokonaan.. eli taloudellisesti tilanne pysyy samana, paitsi on autokulut vähemmän, kun en tarvitse sitä kulkemiseen.
ap
Tsemppiä ap:lle, kuulostaa järkeviltä suunnitelmilta. Olisi mukavaa saada tietää myöhemmin, miten tilanteesi sitten eteni. Tule kertomaan tänne ketjuun vaikka!
Tosiaan, voimia ja jaksamista. kohtuuton on tilanteesi.
Tosiaan aivan täysin kohtuuton lasti on nyt ap:n päälle kaadettu. Ja kaiken lisäksi pyytämättä ja yllättäin, vastoin kaikkia yhteisiä suunnitelmia miehen kanssa.
Nopea ja helpottava ratkaisu on tosiaan lähteä ja jatkaa itsekseen.
Toisaalta miehen muutos ja täysin käsittämätön käytös sinua ja lapsia kohtaan on kiinnostava. Vai oliko se tuollainen jo seurusteluaikana, tuskin. Mutta jotain häikkää miehellä on kyllä päässä. Itsekkyys ja tuo kiusaaminen sekä jopa terapiassa kommentointi kertoo ihan täydellisestä kyvyttömyydestä edes yrittää nähdä sinun puoleltasi.
Mitä mies haluaa: sillekkö riittää: talo, akka, auto ja pari mukulaa. Eikö se halua mitään muuta, mitään enemmän tai syvempää suhdetta vaikkapa siihen vaimoon? Outo tyyppi. Lähinnä mua huolestuttaa hieman tuolla takaraivossa, että kuinkahan paljon tuontyyppisiä miehiä tuolla onkaan?
Mitä mies haluaa: sillekkö riittää: talo, akka, auto ja pari mukulaa. Eikö se halua mitään muuta, mitään enemmän tai syvempää suhdetta vaikkapa siihen vaimoon? Outo tyyppi. Lähinnä mua huolestuttaa hieman tuolla takaraivossa, että kuinkahan paljon tuontyyppisiä miehiä tuolla onkaan?
Miksi se sinua huolestuttaa? Jokaisella ihmisellä on vapaa tahto kuitenkin. Jokainenhan ensin opettelee kumppaninsa tuntemaan ennen kuin aletaan seurustelemaan ym?? Itse ainakin hyvinkin tarkasti kyselin tulevalta kumppanilta kuinka näkee esim raha asiat mikäli päädyttäisiin joskus asumaan suhteeseen. Sille ei sitten voi mitään jos puoliso paljastuu narsisti hulluksi....se on vain erottava ja mentävä jotenkin eteenpäin.
Olen missannut kysymyksen, sori. Mies maksaa ihan kaiken talosta, mulla ei olisi varaa edes talon sähkölaskuun. Tämä on miehen tahto, itse olen halunnut jo pitkään muuttaa halvempaan asuntoon, eli taloon mihin mullakin olisi varaa. Kaukolämmössä oleva kerrostalo tai sitten karsia kuluja tosiaan asumalla keskustassa. Mies ei missään nimessä halua luopua omasta. Olisimme myös saaneet perheasunnon opiskelija-asunnoilta, mutta ilmeisesti miehen ego ei tätä kestänyt.
Minä maksan lasten harrastukset, vaatehankinnat, valtaosan ruokaostoksista ja sitten lääkekulut ja yksityiset erikoislääkärissä käynnit, onneksi niitä on harvoin. Ts.kaikki lasten menot. Omaa käyttövaraa mulle jää kuussa noin 100e, josta sitten tankkaan auton (kun käytän) ja hommaan hygieniatuotteet yms. Kun tiedän, että on tulossa joku iso lasku tai vaikkapa joulu, pystyn ennakoimaan ja teen töitä paljon, että saan sitten lisätuloja.
Olen yrittänyt kyllä monesti selittää miehelle, että en voi osallistua sähkölaskuun, koska tili menee sitten miinukselle. Suhtautuminen on vihamielistä. Tämä kaikki oli tiedossa ennen opintojeni aloittamista,ja itseasiassa alunperin budjetti oli vieläkin tiukempi. En tiennyt, että saan vielä palkkatuloa opintojen aikana. Tällä hetkellä odotan hetkeä, kun voin ostaa itselleni uudet rintsikat, mutta toistaiseksi en ole raaskinut.
Olen muuten miettinyt, että voisiko niissä jouluapua ryhmissä olevissa perheissä olla kaltaisiani naisia ilmoittamassa.. meilläkin on talo, hieno auto ja hyvinvoivat lapset, ja yksi perheenjäsen elää köyhyysrajan alapuolella. Toki katto on pään päällä ja en ole koditon, mutta absurdiltahan tämä tuntuu kituuttaa kuukaudesta toiseen.. Mies on ilmoittanut kyllä ihan suoraan, ettei ole mikään sossu, eikä aio "antaa mulle viikkorahaa", koska maksaa jo kaiken, näin hän sen mulle ilmaisi. Mutta en siis ole hakemassa jouluapua, tuli vaan mieleen, että kaikki ei näy ulospäin..
ap