Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisiän opiskelu johtaa avioeroon?
08.12.2016 |
Meillä on tilanne, missä aviokriisi alkoi siitä, kun aloitin opinnot korkeakoulussa. Olen tehnyt koulun ohella töitä, mutta luonnollisesti en ole kyennyt maksamaan perheen yhteisiä menoja opintojen aikana kuten töissä ollessani. Päätös kouluun menostani tehtiin tehtiin täysin yhdessä ja annoin vaihtoehdon miehelle, että voin myös muuttaa pois lasten kanssa jos taloudellinen taakka käy raskaaksi. Oli kuitenkin eriarvoisen tärkeää, että saan koulutuksen ja sitä kautta hyväpalkkaisen työn.
Opinnot etenivät hyvin ja olin etuajassa pari vuotta, mutta jatkuva rahasta riitely alkoi heti. Huolimatta aiemmista sopimuksistamme, mies ei osallistunutkaan taloudellisesti muuten kuin maksamalla asuntolainaa ja ruokia. Itse olen joutunut ottamaan pankista opintolainaa koko opintojen ajan jolla olen maksanut lasten harrastusmenot ja synttäri/joululahjat. Olen joutunut lisäämään töitä hurjasti, että pärjään rahallisesi ja olen ihan äärirajoilla jaksamisessani. En ole pitänyt lomaa kolmeen vuoteen kuin viikon, sillä mulla ei ole kirjaimellisesti varaa lomailla. Mies kokee maksavansa osuutensa kun hoitaa talolainan, ja hänen vuosiansionsa siis hipovat 80 000 euroa. Tällä hetkellä mulla ei ole varaa ostaa edes uusia alusvaatteita itselleni, en voi ottaa enempää opintolainaa ja olen henkisesti ihan loppu. Opinnot ovat tyssänneet kuin seinään eivätkä ne edisty, sillä joudun ottamaan koko ajan lisää työvuoroja pärjätäkseni. Mulla on muistikatkoksia ja univaikeuksia, jatkuvia rintakipuja joiden takia olen rampannut lääkärissä. Mies ostelee itselleen vaatteita ja harrastaa ja kun huomautan tästä hänelle, kertoo hän olevansa oikeutettu koska maksaa ne itse. Lapsen lääkkeisiin ei antanut rahaa, mutta antoi siskolleen 200 euroa. Mulla on ihan kusetettu olo. Opiskelemaan lähtö oli yhteinen päätös ja sillä piti taata meille hyvä tulevaisuus. Mies lupasi laupiaasti tukea taloudellisesti ja antaa mulle mahdollisuuden opiskella, että voin sitten vuorostani ottaa vetovastuun kun valmistun. Mies on säilyttänyt tietämättäni (paljastui riidan aikana) kaikki kuitit opintojeni ajan joista selviää, kuinka paljon hän on hyväkseni tehnyt. Tällä hetkellä "velkaa" mulla on sekä pankille että miehelleni niin paljon, ettei kohta paljoa kannata valmistuakaan.
Pariterapiaan sain mieheni ja sielläkin hän hoki, etten arvosta häntä, vaikka hän maksaa kaiken. Edes terapeutti ei saanut miestäni käsittämään, että hän ei voi rahalla korvata henkistä tukea ja kannustusta mitä elämäntilanteeni vaatii. Terapeutti kysyi, että miten arvostus pitäisi näkyä ja mieheni totesi vaan, että mun pitäisi lakata aukomasta päätäni. Yhdessä terapeutin kanssa yritin kertoa, että tällä hetkellä vetelen ihan äärirajoilla jaksamisessani ja henkilökohtainen velkataakka painaa niin, että kohta ei ole paukkuja enää opiskella. Mies hokee uppiniskaisesti, että haluaa arvostusta ja kunnioitusta, muttei kuitenkaan kykene erittelemään mitä ne ovat. Olen toivonut miestä tekemään lasten kanssa jotain, että saan opiskelurauhan tenttiviikolla. Sen sijaan mies on lisännyt työmatkoja ja viikonloppureissuja ja valittaa silti jatkuvasti, ettei hän koskaan pääse mihinkään. Jouduin lopettamaan salilla käymisen koska mulla ei ole varaa kk-korttiin. Kävin nyt lakineuvojan juttusilla ja sain aika suoran neuvon, että kannattaa harkita avioeroa. Tilanne on kuulema kohtuuton mulle ja että miehellä on elatusvelvollisuus ja jos hän sen laiminlyö, on parempi erota. Aion hakea avioeroa, koska tämä ei lopu muuten ja koulun keskeyttäminen ei ole vaihtoehto, sillä opintolainat pitää maksaa itse. Ei tämä taloudellinen tilanne siitä ainakaan yhtään huonone, koska saanpahan sitten ne elatusmaksut lapsista ja takaan niillä heille harrastukset ja hyvän lapsuuden, ei tarvitse rahoittaa lainalla.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannatakaan olla avioliitossa tai edes avoliitossa silloin kun parilla on epäsuhteelliset tulot. Me ei yhteen muuteta kunnes kummallakin on samat tulot. Tällöin helppo jakaa fifty fifty. Nyt on erillään ollessa helpompi pitää omat rahat. En edes itse haluaisi ikinä olla suhteessa jossa mies joutusi elättämään minut ja maksamaan kaiken. Mikä inhottava fiilis kun sitä omaa rahaa ei olisi periaatteessa ollenkaan.
Ok, mites sitten jos toinen joutuu vaikka työttömäksi tai pitkäaikaiselle sairauslomalle tai vaikka loppuiäksi työkyvyttömäksi ja tulot tippuu melkein minimiin? Sitten varmaan eroatte kun, ette tienaa molemmat yhtä paljon? Hienoa, teillä on todella terveellä pohjalla suhde.
Jos ollaan yhdessä niin silloin ollaan, ei mitään "mun ja sun, sä ostat tuon mä ostan tuon"-leikkejä. Ei ole kysymys mistään elättämisestä vaan yhteisestä elämästä ja yhteisestä perheestä!
Joo sitten kannattaakin taas erota ainakin paperilla niin valtio elättää sen tulottoman ja se joka on töissä saa jotain hyötyä palkasta itselleen ja ehkä myös perheellekin. Voihan sitä olla yhdessä ja kuitenkin erikseen... Se nimittäin on monesti niin että jos toinen on työtön ja toinen töissä niin lopputulos on taloudellisesti ihan sama kun kummatkin olisi työttömänä. Näin sairas tämä systeemi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eron syy ei todellisuudessa ole opiskelusi vaan se , että mies on vastuuton retku, joka ei huolehdi edes lapsistaan.
Mikä sinulla voisi olla huonommin eron jälkeen?
Mulla oli sama tilanne kuin sinulla. Aloitin opiskelut, mies sanoi että tulee. Kävin vielä samaan aikaan töissä, mutta silti sain joka päivä kuunnella armotonta saarnaa kaikesta. Milloin en ollut pessyt pyykkiä.. neljä kertaa viikossa tein ensin koulupäivän ja sen jälkeen töihin ja tenttiin lukua. Olin kotona 23... Tein parhaani. Pakko oli erota. ja se vei ainakin suurimman osan stressistä pois..
Tsemppiä!
Tosi ikävä tilanne sinulla aloittaja. Minä olen kans neljännettä vuotta opiskeleva perheellinen nainen ja kotoa saatu tuki on aivan käsittämätön voimavara. Opiskelen siis aikuisryhmässä. Ikävä kyllä usealla luokkatoverilla on se tilanne että puoliso on lähtenyt toisen matkaan tai kotoa puuttuu kaikki kannustus saattaa opiskelut maaliin. Onko se kateus vai mikä sen tekee, ken tietää. Toki opinnot vie aikaa ja energiaa ja itsekin alan olla ihan loppu. Mutta rakastava puoliso antaa niin paljon energiaa jaksamaan tämän viimeisen rutistuksen .
Mielenkiintoinen ajatus mutta meillä tapahtui juuri noin.
Mies ei kestänyt sitä että halusin kehittyä ja päästä elämässä eteenpäin. Rahallisesti selvisimme kyllä (köyhiä oltiin jo ennen opiskelua) mutta mies hankaloitti opiskelua kaikin tavoin. Esim jos mun piti lukea tentteihin ja pyysin että katsoo 1v perään lapsi oli muutamassa minuutissa itkemässä oven takana. Eli hoidin kodin n klo 22 saakka, sen jälkeen opiskelin ja 05.30 olin taas hereillä aloittamassa perheen päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ilmoittautuu yksi, joka ei eronnut opiskelujen vuoksi - kumma kyllä. Valmistuin maisteriksi yli nelikymppisenä, ja nuorin lapsi oli silloin vielä alle kouluikäinen. En minä mitään tukea opiskeluun saanut, kun läpipiirin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa akateeminen olen. Silti opiskeluni ei olisi ollut eron syy. Sen verran köyhiä olemme molemmat, että minunkin opintolainani käytettiin perheen hyväksi. Meillä ei siis tullut tilannetta, että parempituloinen olisi joutunut varsinaisesti kustantamaan yksi kaikkea, vaikka tulot olivat noin neljännes aloittajan miehen tuloista.
Ehkä ap: kohdalla ongelma onkin suuri tuloero, ja mies on olettanut myös naisen sekä tekevän kaikki kotityöt että maksavan osuutensa menoista. Miehen kuvioon ei sovi edes tilapäinen muutos siihen käsikirjoitukseen.
Jaksamista ja tsemppiä opiskeluun ap:lle. Rankka tilanne sinulla ja lapsilla, harmittaa puolestasi. Ei ole normaalia tuollainen miehen suhtautuminen, kuten moni jo on sanonut.
Esimerkkinä oma mieheni tuki parhaansa mukaan (ei ole kummallakaan isoja tuloja) ja hänen tukensa ja kannustuksensa ansiosta sain opintoni loppuun. Exä ei tukenut edes henkisesti, ja opinnot jäivätkin kesken. Hyvässä suhteessa se toinen kyllä on tukena myötä- ja etenkin vastamäessä. Onnea tulevaan elämääsi. Vaikka ero onkin aina raskasta, uskon silti, että olet eron jälkeen paremmissa henkisissäkin kantimissa ja jaksat eteenpäin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on sika, mutta pakko silti kysyä, että onko hän ihan tosissaan halunnut lapsia? En pysty uskomaan, että vanhemmaksi haluava käyttäytyisi noin vastuuttomasti omia lapsiaan kohtaan.
Meillä mieskin alkoi opiskella. Onhan se tylsää jos toinen on innoissaan opinnoista ja itse puurtaa tylsässä työssä. Nyt molemmilla mieli virkistyy ja on tuntumaa mitä perheellusen aikuisen opiskelu oikeasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ajatus mutta meillä tapahtui juuri noin.
Mies ei kestänyt sitä että halusin kehittyä ja päästä elämässä eteenpäin. Rahallisesti selvisimme kyllä (köyhiä oltiin jo ennen opiskelua) mutta mies hankaloitti opiskelua kaikin tavoin. Esim jos mun piti lukea tentteihin ja pyysin että katsoo 1v perään lapsi oli muutamassa minuutissa itkemässä oven takana. Eli hoidin kodin n klo 22 saakka, sen jälkeen opiskelin ja 05.30 olin taas hereillä aloittamassa perheen päivää.
Meillä mies on kehunut tosi paljon suvulleen ja elvistelee sillä, mikä minusta tulee ja mitä teen työkseni. Ikään kuin se olisi meriitti hänelle. Todellisuudessa kun ei tue yhtään ja juuri tenttiä edeltävänä iltana sille tulee aina meno tai illallinen, ei siis yhtään suostu avustamaan kotijutuissa tenttiviikolla. Sama meilläkin tuo tenttiin lukeminen, ei mies ota mitään vetovastuuta kotona ja jos pyydän että tekiskö se lasten kanssa jotain (tätäkin joutuu pyytämään) niin kysyy laiskasti sohvalla maaten lapsilta (nostamatta päätä kännykästä), että haluuttekste tehä jotain. On sanomattakin selvää, että lapset ei innostu kun isä sysää vastuun heille ja osoittaa mielenkiinnottomuutta. Kun sanon tästä miehelle niin tietysti se väittää, että hän kyllä kysyi lapsilta, että haluaisko tehdä jotain. Kiusaamista tuo lähinnä on, ja yleensä tenttiin en voi lukea kun lapset valvoo. Aikuisen pitäisi ottaa se rooli ja vetovastuu tilanteesta ja ilmoittaa lapsille, että nyt annetaas äidin lukea ja mennään me uimaan/mummolaan tms. Mut ei, ei auta, vaikka pyydän.
Näennäisesti aina kehuu, että hienoa tentti meni läpi, mutta en pysty nauttimaan opintosuorituksistani täysin, sillä muut paineet ovat niin suunnattomat. Tuntuisi epäreilulta ryhtyä sitten miehen talolainan maksajaksi kun valmistun.
Mun elämä on kuin siitä kakusta minkä se jänis (?) haluaa leipoa, eikä kukaan viitsi auttaa, mutta kaikki haluavat silti syödä kakkua. Mies on juuri tällainen, näennäisesti esittää ulospäin että on ylpeä ja tukee, mutta enemmänkin sabotoi mahdollisuuksiani menestyä opinnoissani niin hyvin kun mahdollista. Olen kateellinen nuorille kurssikavereille, joiden ei tarvitse murehtia kuin siitä, riittääkö rahat OMAAN elämään, mutta kun itsellä on vastuuta lapsistakin ja kulut ovat perheellisellä suuremmat mitä lapsettomilla nuorilla..
ap
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on sika, mutta pakko silti kysyä, että onko hän ihan tosissaan halunnut lapsia? En pysty uskomaan, että vanhemmaksi haluava käyttäytyisi noin vastuuttomasti omia lapsiaan kohtaan.
On. Mutta tulee perheestä, jossa äiti on matalasti koulutettu ja tekee suunnilleen kaiken, mitä mies sanoo. Sitten on kuitenkin katkera ja pisteliäs miehen selän takana, passiivisaggressiivinen kuten poikansakin. Anopissa ja miehessäni on todella paljon yhteistä, molemmat ovat ulospäin puolitutuille oikein mukavia ja hyvässä maineessa, mutta todellisuudessa ovat kammottavia ja omistushaluisia. Anopillekin tuntuu olevan tosi tärkeää aina mieheni meriitit ja se mitä kaikkea mies tekee, kehuu jatkuvasti minullekin miestäni. Sieltä mies on varmaan saanut tuon tavan retostella opiskelemallani alalla ja työlläni. Paskaa vaan on se, että todellisuudessa se sabotoi opintojani ja halveksuu minua, siksi onkin niin ilkeää, etten oikein voi sanoa kellekään ettei se oikeasti mua tue, esittää vaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä ilmoittautuu yksi, joka ei eronnut opiskelujen vuoksi - kumma kyllä. Valmistuin maisteriksi yli nelikymppisenä, ja nuorin lapsi oli silloin vielä alle kouluikäinen. En minä mitään tukea opiskeluun saanut, kun läpipiirin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa akateeminen olen. Silti opiskeluni ei olisi ollut eron syy. Sen verran köyhiä olemme molemmat, että minunkin opintolainani käytettiin perheen hyväksi. Meillä ei siis tullut tilannetta, että parempituloinen olisi joutunut varsinaisesti kustantamaan yksi kaikkea, vaikka tulot olivat noin neljännes aloittajan miehen tuloista.
Ehkä ap: kohdalla ongelma onkin suuri tuloero, ja mies on olettanut myös naisen sekä tekevän kaikki kotityöt että maksavan osuutensa menoista. Miehen kuvioon ei sovi edes tilapäinen muutos siihen käsikirjoitukseen.
Sehän tässä paradoksaalista onkin, että mieheni ei missään nimessä halua naista, joka vaan on kotona, mutta ei kuitenkaan kannusta lainkaan muuhun. Hän ei halua, että jään kotiin sen tuloille ja aiempi matalammin palkattu työni ei motivoinut itseäni, joten suunnittelimme VUODEN opintojani, siis laskimme ja budjetoimme ja samalla luin pääsykokeeseen. Olin liiton päivärahoilla kun luin pääsykokeisiin sillä määräaikainen työsuhteeni oli juuri päättynyt. Talous oli kunnossa. Kaikki meni hyvin silloin vielä, mutta kun opinnot todenteolla alkoivat ja palkkatasoni romahti (vaikka oli tiedossa) alkoi miehen puolelta systemaattinen mitätöinti ja valitus. Ihan kuin vasta nyt sen todellinen luonne olisi tullut esiin..
Se edelleenkin luulee, että yliopisto-opintojen ja työn ohessa ehdin tekemään kotona kaiken, huolehtimaan lapsista ja tekemään nk.kotiäidin työt ja samalla siinä sivussa valmistuisin. Jokainen kotiäitinä oleva voi miettiä, miten jaksaisi jos siinä kotiäitiyden lisäksi olisi työ ja korkeakouluopinnot.. Jostainhan mun on luovuttava, en jaksa enää tätä palettia, mutta koulua en halua keskeyttää nyt loppusuoralla (enhän todellakaan voi palata enää mieheni kanssa siihen mihin lähdettiin) enkä äitiydestäkään voi luopua. On vaan pakko jaksaa. Sen takia näen eron helpotuksena,koska multa jää pois kokonaan harrastusrumba kun voin muuttaa lähelle lasten harrastuspaikkoja jotka ovat keskustassa. Lisäksi koulu on lähellä ja työpaikka. Autolla ajamisestakin on tullut kauheaa stressiä, kun aina on aikatauluista myöhässä ja paljon muuttuvia tekijöitä.
ap
Ap kuulostaa tosi kurjalta. Eikä hyvältä parisuhteelta. Meillä myös toinen vanhemmista opiskelee, ihan vaan halusta saada uusi ammatti ei edes taloussyistä. Päinvastoin, kun tämä uusi ammatti joskus on niin palkka lähes puolittuu nykyisestä.
Mutta itse asiaan. Me laitamme kaiken rahan yhteiselle tilille ja katsotaan miten riittää. Itse olen valmis vaihtamaan myös vuorotyöhön jos raha ei riitä, sillä saa pari satasta enemmän vaikka ajallisesti se on ihan kamalaa. Lainaa otetaan jos tarvitaan, ei miehen sitä itselleen tarvitse nostaa. Toisaalta mies on mahdollistanut minun kouluttautumiseni kun opiskelin vuosia ja hoidin lapsia kotona (yhdessä alettiin olemaan teineinä). Ei meillä ole tarvinnut ikinä rahasta riidellä, kumpikin tekee töitä toisen onnen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan kamalalta ap.
Suosittelen, että alat tekemään konkreettisia toimia eron eteen. Miehesi kuulostaa suoraan sanottuna luonnehäiriöiseltä, ja kohtelee sinua julmasti. Uskon, että ero helpottaisi tilannettasi oikeasti suuresti.
Vierailija kirjoitti:
Lakimies neuvoi, että jos vaadin osuuteni talosta enkä saa heti omaa asuntoa, siitä hetkestä eteenpäin mies todennäköisesti vaatii multa puolet lainanmaksusta ja mulla ei ole varaa edes yhtä kuukautta kustantaa, koska pitää olla varaa takuuvuokraan uudessa asunnossa. Kuulema mulla on oikeus vaatia osuuteni, mutta tässä tilanteessa mies voi viedä jutun käräjille ja siellä sitten tapellaan pitkään. Itse koen, että kun mies tosissaan on maksanut kaiken niin minun mielestä kertakorvaus osituksessa ja irtaimisto ja oma autoni on ihan kohtuullinen korvaus.
No sehän menee niin että siitä hetkestä kun ensimmäisen vaiheen eropaperit on sisällä, sinä olet velvollinen maksamaan puolet asuntoon liittyvistä kuluista. Ja vaikka nyt tuntuisi sille, ettei sulla ole varaa, niin kyllä sä löydät sen rahan jostain. Kunta-asunnoilla takuuvuokran määrä on muistaakseni asunnosta riippumatta 250 euroa.
Ja voi olla että mies vie jutun käräjille, mutta se ei ole mitenkään itsestäänselvyys eikä satavarmaa. Oma exäni uhkaili vaikka millä mutta loppuviimeksi sillä ei ollut a)perusteita ja b) munaa viedä juttua oikeuteen saakka. Käytännössä mun lakimies ja sen lakimies kirjoitteli keskenään ja mun tehtäväkseni jäi joko hyväksyä tai olla hyväksymättä exän vaatimuksia. Pääasiassa jätin hyväksymättä koska vaatimukset oli niin absurdeja. Meillä oli selvää että talo meni myyntiin koska kumpikaan ei enää asuttu samalla paikkakunnalla ja talon myynnistä tulleet rahat meni lopulta puoliksi.
Ja se, että mies on maksanut lainalyhennyksen ei tarkoita että hän olisi maksanut "kaiken". Hän on tehnyt oman osuutensa teidän perheenne hyvinvointiin, sinä olet hoitanut sen huolehtimalla kodista ja lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ajatus mutta meillä tapahtui juuri noin.
Mies ei kestänyt sitä että halusin kehittyä ja päästä elämässä eteenpäin. Rahallisesti selvisimme kyllä (köyhiä oltiin jo ennen opiskelua) mutta mies hankaloitti opiskelua kaikin tavoin. Esim jos mun piti lukea tentteihin ja pyysin että katsoo 1v perään lapsi oli muutamassa minuutissa itkemässä oven takana. Eli hoidin kodin n klo 22 saakka, sen jälkeen opiskelin ja 05.30 olin taas hereillä aloittamassa perheen päivää.
Meillä mies on kehunut tosi paljon suvulleen ja elvistelee sillä, mikä minusta tulee ja mitä teen työkseni. Ikään kuin se olisi meriitti hänelle. Todellisuudessa kun ei tue yhtään ja juuri tenttiä edeltävänä iltana sille tulee aina meno tai illallinen, ei siis yhtään suostu avustamaan kotijutuissa tenttiviikolla. Sama meilläkin tuo tenttiin lukeminen, ei mies ota mitään vetovastuuta kotona ja jos pyydän että tekiskö se lasten kanssa jotain (tätäkin joutuu pyytämään) niin kysyy laiskasti sohvalla maaten lapsilta (nostamatta päätä kännykästä), että haluuttekste tehä jotain. On sanomattakin selvää, että lapset ei innostu kun isä sysää vastuun heille ja osoittaa mielenkiinnottomuutta. Kun sanon tästä miehelle niin tietysti se väittää, että hän kyllä kysyi lapsilta, että haluaisko tehdä jotain. Kiusaamista tuo lähinnä on, ja yleensä tenttiin en voi lukea kun lapset valvoo. Aikuisen pitäisi ottaa se rooli ja vetovastuu tilanteesta ja ilmoittaa lapsille, että nyt annetaas äidin lukea ja mennään me uimaan/mummolaan tms. Mut ei, ei auta, vaikka pyydän.
Näennäisesti aina kehuu, että hienoa tentti meni läpi, mutta en pysty nauttimaan opintosuorituksistani täysin, sillä muut paineet ovat niin suunnattomat. Tuntuisi epäreilulta ryhtyä sitten miehen talolainan maksajaksi kun valmistun.
Mun elämä on kuin siitä kakusta minkä se jänis (?) haluaa leipoa, eikä kukaan viitsi auttaa, mutta kaikki haluavat silti syödä kakkua. Mies on juuri tällainen, näennäisesti esittää ulospäin että on ylpeä ja tukee, mutta enemmänkin sabotoi mahdollisuuksiani menestyä opinnoissani niin hyvin kun mahdollista. Olen kateellinen nuorille kurssikavereille, joiden ei tarvitse murehtia kuin siitä, riittääkö rahat OMAAN elämään, mutta kun itsellä on vastuuta lapsistakin ja kulut ovat perheellisellä suuremmat mitä lapsettomilla nuorilla..
ap
Minkä ikäiset lapset? Onko talo siis kokonaan miehen? Olette ilmeisesti uusperhe?
Kateushan siinä on takana. Voi myös mennä välit sukulaisiin tai ystäviin jos aikuisena kokee, tai edes tavoittelee, sosiaalista nousua. Kokemusta on. Ja jos et onnistu siinä niin voi ihme sitä vahingoniloa!
Toistan kysymykseni sinulle ap uudelleen:
Täytyy kysyä kyllä, että kuka teillä maksaa vakuutukset, sähkön, veden, kiinteistöveron ynnä muut jatkuvat kulut? Autot ja niiden kulut jos autoja on?
Meillä jakautuu kaikki melko tasaisesti kun minä miehenä hoidan kaikki muut kulut, ja vaimo ostaa sitten lapsille vaatteet ja käy yleensä ruokakaupassa. Isommat hankinnat kuten kodinkoneet maksan minä. Monessa suhteessa vain tuntuu, että toinen ei aina ymmärrä kuinka paljon niitä juoksevia kuluja todellisuudessa on.
Toisaalta ihmettelen kyllä miestä, jolla ei noin suurista tuloista huolimatta ole muka mahdollisuutta auttaa lasten kuluissa, toista se on perheissä joissa se paremmin tienaavakin tienaa 30 tuhatta vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa tosi kurjalta. Eikä hyvältä parisuhteelta. Meillä myös toinen vanhemmista opiskelee, ihan vaan halusta saada uusi ammatti ei edes taloussyistä. Päinvastoin, kun tämä uusi ammatti joskus on niin palkka lähes puolittuu nykyisestä.
Mutta itse asiaan. Me laitamme kaiken rahan yhteiselle tilille ja katsotaan miten riittää. Itse olen valmis vaihtamaan myös vuorotyöhön jos raha ei riitä, sillä saa pari satasta enemmän vaikka ajallisesti se on ihan kamalaa. Lainaa otetaan jos tarvitaan, ei miehen sitä itselleen tarvitse nostaa. Toisaalta mies on mahdollistanut minun kouluttautumiseni kun opiskelin vuosia ja hoidin lapsia kotona (yhdessä alettiin olemaan teineinä). Ei meillä ole tarvinnut ikinä rahasta riidellä, kumpikin tekee töitä toisen onnen eteen.
Mies loukkaantui tosi paljon, kun ehdotin yhteistä tiliä. Myös miehen sisarukset kertoivat mielipiteensä (koska mies kysyi), että ei missään nimessä yhteistä. Miehen mielestä mulla ei ole oikeutta saada korttia tilille missä on hänen tienaamansa rahat, joten en edes ehdottanut tätä enää. Tosin eron sattuessa se olisi huono, mies saattaisi viedä ne minunkin vähät rahat sieltä kostomielessä, en tiedä, mutta en luota. Enää en yhteistä tiliä edes haluaisi, pitäkööt tunkkinsa. Yhteisessä tilissä olisi se hyvä puoli, että tosiaan kaikki perheen varat menisivät sinne, mutta sellaiseen järjestelmään tarvitaan luottamusta ja kunnioitusta puolin ja toisin. Itse olin siihen kyllä valmis, koska en kuitenkaan nollabudjetilla elele ja onhan talolainakin yms.saatu yhteistulojen perusteella, ja olen tienannut ja tulen tienaamaan tulevaisuudessa enemmän kuin nyt.
ap
Alue: Aihe vapaa
Ok, mites sitten jos toinen joutuu vaikka työttömäksi tai pitkäaikaiselle sairauslomalle tai vaikka loppuiäksi työkyvyttömäksi ja tulot tippuu melkein minimiin? Sitten varmaan eroatte kun, ette tienaa molemmat yhtä paljon? Hienoa, teillä on todella terveellä pohjalla suhde.
Jos ollaan yhdessä niin silloin ollaan, ei mitään "mun ja sun, sä ostat tuon mä ostan tuon"-leikkejä. Ei ole kysymys mistään elättämisestä vaan yhteisestä elämästä ja yhteisestä perheestä!