Mikä on harvinaisin eläin jonka olet nähnyt luonnossa?
Eläinkeskusteluista innostuneena.
Itse näin edellissyksynä ahaman noin 10 metrin päästä kun nelisti karkuun.
Kommentit (183)
Aika moni nähnyt ahman. Ette kai sekoita sitä supikoiraan?
En ole varma, mutta mielestäni näin hylkeen. Vedestä se kurkisti ja katosi pinnan alle. Ei se ainakaan kala ollut.
Saukko pariskunta on ehkä erikoisin. Paljon pöllöjä ja lintuja, piisameja, vesimyyriä, kettuja, hirviä.
Karhu pentuineen oli livenä sykahdyttävin.
Maalla, riista- aitojen " välissä" tapaa paljon eläimiä.
Pöllöt on ollut pakko tunnistella äänen perusteella. Huuhkajan ja varouspöllon nähnyt lähempää. Ja suuri haukka söi kerran pihassa ihan ikkunan alla närheä, jonka oli napannut.
Harvinaisin taitaa olla Kanadassa länsirannikolla nähdyt miekkavalaat. Kuuluivat alueen populaatioon, joita on jäljellä vain 80 kpl.
Vierailija kirjoitti:
Luotettavan miehen.
Niitä näkee syvissä metsissä, harvoin missään liikepaikoilla. Monesti rengastettuja, mutta jossakin tallattujen polkujen ulkopuolella luomuja.
Vaskitsa, liito-orava, apollo-perhonen, "jättiläissammakko", piisami.
Varmaan Kiwi - paikka Stewart Island
Susi. Aikaa n. 30v. seudulla missä oli ja on edelleen paljon susia.
Suomessa ilves, ulkomailla varmaan dingo tai koala?
Jääkarhu, Alaskassa. Vaikuttava näky.
Suomessa ehkä harvinaisin näkemäni oli kuusipeura.
Minäkin näin kerran mäyrän. Sain vielä melko kauan katsella sitä, sillä se pysähtyi pyörätietä ylittäessään alle viiden metrin päähän minusta. Selkeästi yllättyi nähdessään minut ja hetken vain tuijotimme toisiamme ennen kuin se juoksi pakoon. En ollut ajatellut mäyriä olevan näin ylhäällä Suomessa ja vielä keskellä taajama-aluetta. Ensin luulin sitä todella isoksi kissaksi kun se oli tienvarsiheinikossa.
Suomessa varmaan majava, maakotka, sepelrastas, muuttohaukka, sopuli, kiljuhanhi, säröneula...
Ilves, just eilen tallusti meidän pihan poikki.
Norppa ja majava samalla veneretkellä Saimaalla.
Lepakko. Otin puukatoksesta mökillä puita saunanlämmitystä varten. Herätin sieltä lepakon, säikähin ihan pirusti ku lensi pään vierestä matkoihinsa..
Mullakin ilves, ainakin Suomen luonnossa. Tänä syksynä kaksi pentua jolkotteli tien yli kun ajelin Itä-Suomen korpiteillä :)