Luitteko Hesarista sen rehtorin kirjoituksen kiusaamisesta?? Siinä syyllistettiin kiusattuja

Uskomatonta, mutta totta, ja niin surullista.. Tottakai joskus sattuu tilanteita, jotka ovat alkaneet ihan tasapuolisesti kahden tai useamman ystävyksen riidasta, mutta oikeat kiusaamistapaukset ovat jotain ihan muuta.. Kohdistuvat lapseen/lapsiin jotka eivät mistään hinnasta ansaitse tai halua ko. "hevosenleikkiä", niin kuin julmasti asiaa voidaan vähätellä.

Tämä rehtorin vastine on pikkaisen irrallaan kontekstistaan.

Aiemmin syksyllä fb:ssä kiersi kirjoitus ko. koulusta missä kiusatun äiti kirjoitti, että "koulu ei tee asialle mitään". Myöhemmin selvisi, että todellisuudessa koulu oli tehnyt paljonkin, mutta ei vaan tiedottanut mitään kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

On myös "kiusattuja", jotka itse asiassa kiusaavatkin kokonaista luokkaa. Yhden meidän lapsista luokalle osui tällainen tapaus yläkoulussa. Tämä lapsi oli äänekkäästi sitä mieltä, että koko luokka simputtaa häntä, ja äitinsä tietenkin säesti. Oikeamielinen lapseni oli tästä tosi närkästynyt - tieto ei yksinkertaisesti pitänyt paikkaansa,  mutta vaikka koko luokka toi sen julki, sillä ei ollut mitään arvoa, heitä ei uskottu.

Jos vähänkään tuntee kiusaamisen dynamikkaa, tietää ettei tuo voi pitää paikkaansa. Yksi oppilas ei voi kiusata koko luokkaa.  Se ei yksinkertaisesi onnistu. Ei koko luokka voi pelätä yhtä oppilasta, jolla ei ole yleisöä eikä hännystelijöitä. Ei tuo ole kiusaamista, jotain muuta se on.

Taustalla voi olla vaikka mitä, mutta kun sellaista tapahtuu oikeasti, sitä ei voi kieltää.  Yksi oppilas pystyy aivan mainiosti masinoimaan koko koulun kasvattajat ja erityisosaajat selvittämään tilannetta sillä tulokulmalla, että totta kai kiusatuksi itsensä kokenut on oikeassa ja kaikki muut häntä kiusaavat.  Tässä tapauksessa  juuri tuo asiantuntijaporukka muodostaa yleisön ja hännystelijät.

Hyvä sikäli, että asia lopulta selvisi. Huonoa sikäli, että tilanne jatkui aivan liian pitkään ja oli erittäin epäreilu muuta luokkaa kohtaan. 

Mun lasta on kiusattu ja voin ihan rehellisesti myöntää, että itse aiheuttaa kiusaamisen, provosoi. Ikinä koskaan milloinkaan missään tilanteessa se ei ole hyväksyttävää, mutta kyllä, itse käytöksellään altistaa itsensä kiusaamiselle. On kamalan pikkutarkka, huomauttelee muille "virheistä", määräilee herkästi, ei kuitenkaan siedä että häntä määräillään, loukkaantuu herkästi, tuntee epäreiluutta herkästi, on joustamaton usein, ei aina ymmärrä että juttu oli tarkoitettu läpäksi. Ei ole tuollainen "tahallaan", se on vain perusluonteessa. Näiden asioiden kanssa on tehty kotona paljon töitä ja parempaan päin koko ajan menee, tosin ikäkin tuo koko ajan mukanaan sitä sosiaalistaälyä. On siis älykäs lapsi muuten, mutta vähän sosiaalisesti jäykkä. Ollaan kymmenet ja kymmenet kerrat keskusteltu kuinka kiusaaminen ei ikinä ole hyväksyttävää, mutta jos ärsyyntyy kaikesta kamalan herkästi, joku voi käydä käyttämään sitä hyväkseen. Huomaa, että jaa, tuon saa helposti ärsytettyä/ itkemään/ menettämään itsekontrollin ja se vain innostaa näitä kiusaajia enemmän. On harjoiteltu, miten voi antaa sanallisesti takaisin, miten voi toimia tilanteessa pysymällä fiksuna ja kiusaajiaan fiksumpana. On myös yritetty opettaa mikä on turhasta nillittämistä, toisin sanoen joskus jotain voi vaan laskea toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Tuo oikeastaan onkin kaikkein vaikeinta, että miten opetat lapselle että missä se raja menee? Mikä on vähäpätöistä, mikä ei? Aikuisen vähäpätöinen kun voi olla lapselle todella iso juttu. Ja aina on korostettu, että älä ikinä vajoa kiusaajien tasolle, älä koskaan kiusaa itse. Kotona saa kertoa herkästi asioista, mutta koulussa ei ole tarpeen kieliä opettajille kaikesta pienestäkin. Jos joku asia toistuu aina uudestaan ja uudestaan samojen henkilöiden toimesta, se on kiusaamista ja siihen puututaan. Koko ajan kyllä saa olla herkkänä kuuntelemassa, kaivaa sieltä seasta se "totuus" ja samalla saa yhteys säilymään lapseen, olemaan mitätöimättä.

Vierailija kirjoitti:

Mun lasta on kiusattu ja voin ihan rehellisesti myöntää, että itse aiheuttaa kiusaamisen, provosoi. Ikinä koskaan milloinkaan missään tilanteessa se ei ole hyväksyttävää, mutta kyllä, itse käytöksellään altistaa itsensä kiusaamiselle. On kamalan pikkutarkka, huomauttelee muille "virheistä", määräilee herkästi, ei kuitenkaan siedä että häntä määräillään, loukkaantuu herkästi, tuntee epäreiluutta herkästi, on joustamaton usein, ei aina ymmärrä että juttu oli tarkoitettu läpäksi. Ei ole tuollainen "tahallaan", se on vain perusluonteessa. Näiden asioiden kanssa on tehty kotona paljon töitä ja parempaan päin koko ajan menee, tosin ikäkin tuo koko ajan mukanaan sitä sosiaalistaälyä. On siis älykäs lapsi muuten, mutta vähän sosiaalisesti jäykkä. Ollaan kymmenet ja kymmenet kerrat keskusteltu kuinka kiusaaminen ei ikinä ole hyväksyttävää, mutta jos ärsyyntyy kaikesta kamalan herkästi, joku voi käydä käyttämään sitä hyväkseen. Huomaa, että jaa, tuon saa helposti ärsytettyä/ itkemään/ menettämään itsekontrollin ja se vain innostaa näitä kiusaajia enemmän. On harjoiteltu, miten voi antaa sanallisesti takaisin, miten voi toimia tilanteessa pysymällä fiksuna ja kiusaajiaan fiksumpana. On myös yritetty opettaa mikä on turhasta nillittämistä, toisin sanoen joskus jotain voi vaan laskea toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Tuo oikeastaan onkin kaikkein vaikeinta, että miten opetat lapselle että missä se raja menee? Mikä on vähäpätöistä, mikä ei? Aikuisen vähäpätöinen kun voi olla lapselle todella iso juttu. Ja aina on korostettu, että älä ikinä vajoa kiusaajien tasolle, älä koskaan kiusaa itse. Kotona saa kertoa herkästi asioista, mutta koulussa ei ole tarpeen kieliä opettajille kaikesta pienestäkin. Jos joku asia toistuu aina uudestaan ja uudestaan samojen henkilöiden toimesta, se on kiusaamista ja siihen puututaan. Koko ajan kyllä saa olla herkkänä kuuntelemassa, kaivaa sieltä seasta se "totuus" ja samalla saa yhteys säilymään lapseen, olemaan mitätöimättä.

Niinpä, vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten.

Minun lapseni oli "kiusaaja", ja kumma kyllä myös tukioppilas, vaikka päätyi toisinaan rehtorin puhutteluun mm. näistä syistä , joiden vuoksi toinen äiti kertoo lapsensa joutuneen kiusatuksi. Lainausta vähän lyhennetty,  ja lainatut kohdat pitävät paikkansa minunkin lapseni kohdalla, kommentit kursiivilla :

Vierailija kirjoitti:

On kamalan pikkutarkka, huomauttelee muille "virheistä", määräilee herkästi, ei kuitenkaan siedä että häntä määräillään, loukkaantuu herkästi, tuntee epäreiluutta herkästi, on joustamaton usein,  ei aina ymmärrä että juttu oli tarkoitettu läpäksi.

* Itse on se, joka heittää läppää ja ihmettelee, kun muut eivät ymmärrä.

Ei ole tuollainen "tahallaan", se on vain perusluonteessa. Näiden asioiden kanssa on tehty kotona paljon töitä ja parempaan päin koko ajan menee, tosin ikäkin tuo koko ajan mukanaan sitä sosiaalistaälyä. On siis älykäs lapsi muuten, mutta vähän sosiaalisesti jäykkä. ...

On harjoiteltu, miten voi antaa sanallisesti takaisin, miten voi toimia tilanteessa pysymällä fiksuna ja kiusaajiaan fiksumpana.

* Tämä on liiankin hyvä antamaan sanallisesti takaisin, eli on yritetty saada asettelemaan sanansa paremmin.

On myös yritetty opettaa mikä on turhasta nillittämistä, toisin sanoen joskus jotain voi vaan laskea toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

* Mutta kun ei millään malta jättää sanomatta takaisin. Sitten se toinen itkee. 

Nyt lapsi on jo aikuinen ja ammatinvalinta onneksi  sellainen, että harvemmin varmaan kovin herkkähipiäiset työkaverit joutuvat itkemään. Kaverit oppivat pian ymmärtämään, että tämä  nyt on vaan tällainen eikä mitenkään pahantahtoinen ja ilkeä, mutta lainauksen kirjoittaneen äidin lapsi olisi varmaan ollut hätää kärsimässä hänen seurassaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kiusattu, lastani on kiusattu, toinen lapseni on kiusannut ja nykyään olen ope.

Komppaan vantaalaista reksiä täysin. Useimmiten asia ei ole mustavalkoinen. Koulu ei saa kertoa muiden oppilaiden koteihin, mitä kaikkea on tehty. Yleensä koulu tekee paljon.

Lisäksi ihmiset pystyvät käyttäytymään todella ilkeästi. Ihan kivakin lapsi osaa halutessaan letkauttaa todella ilkeästi.

Kiusaamisen kohteeksi joutumista voi estää. Sosiaaliset taidot, assertiivisuus, hyvä itsetunto, empatiakyky, itsehillintä ovat asioita, joita voi harjoitella, kotona ja koulussa.

Opepalstoilla pääkirjoitusta on yksimielisesti kompattu. Pohdin todella, miksi täällä kirjoittavilla on niin erilainen (minusta epärealistinen ja osin hirveä (naisrehtori-kommentoija) suhtautumistapa.

Olisin voinut itse kirjoittaa omakohtaisesti tuon saman tekstin , mutta:

- Miksi opettajat ja rehtorit eivät myönnä, että ei käytännössä ole mitään työkaluja kiusaamisen estämiseen?

Vai mitä sinä teet välituntivalvojana, kun näet jonkun oppilan seisovan aina yksikseen = on eristetty muusta porukasta? Entä mitä sinä teet kun näet joidenkin oppilaiden supattavan keskenään ja vilkuilevan pilkallisesti jotain toista oppilasta?

Fyysiseen kiusaaminen on yhtä helppo puuttua kuin nähdä sitä, myös suoraan sanalliseen. On paljon sellaista piilokiusaamista, jonka vain kohde itse tuntee,mutta ulkopuoliset eivät huomaa mitään varsinkaan kun eivät halua huomata.

Miksikö meillä on erilainen suhtautumistapa? Siksi, kun meistä tuntuu siltä, että rehtori puolustelee itseään kiusaamisen sallijana. Kyllä tiedän, että toinen voi "provosoida", mutta onko sinulla tai kenelläkään muulla opettajalla mitään keinoa estää kiusaamisen kohteeksi joutumista?

Lapseni kavereissa on tällainen tapaus, jonka pillin mukaan muiden on tanssittava. Jos ei leikitä leikkiä, mitä hän haluaa tai hän ei saa sitä roolia, mitä haluaa, putoaa hanskat tiskiin ja lapsi lähtee kotiin parkuen (kyllä), että häntä kiusataan. Tämä on johtanut siihen, että kaverit on tosi varpaillaan.

Nyt meno jatkuu kännykän kautta, josta onneksi jää todisteita vanhemmillekin arvioitavaksi.

Tyypillisin yläkouluikäisten tyttöjen harjoittoma kiusaaminen on ivalliset ja ilkeät kommentit ja nauraminen porukassa sekä eristäminen. Kiusattu on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä eikä ole tehnyt mitään pahaa kiusaajille. On vain helppo uhri ja kiusaajien miekestä ärsyttävä. Opet ei yleensä huomaa tai ole huomaavinaan. Törkeää väittää, että jotenkib sen kiusatun omaa syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kiusattu, lastani on kiusattu, toinen lapseni on kiusannut ja nykyään olen ope.

Komppaan vantaalaista reksiä täysin. Useimmiten asia ei ole mustavalkoinen. Koulu ei saa kertoa muiden oppilaiden koteihin, mitä kaikkea on tehty. Yleensä koulu tekee paljon.

Lisäksi ihmiset pystyvät käyttäytymään todella ilkeästi. Ihan kivakin lapsi osaa halutessaan letkauttaa todella ilkeästi.

Kiusaamisen kohteeksi joutumista voi estää. Sosiaaliset taidot, assertiivisuus, hyvä itsetunto, empatiakyky, itsehillintä ovat asioita, joita voi harjoitella, kotona ja koulussa.

Opepalstoilla pääkirjoitusta on yksimielisesti kompattu. Pohdin todella, miksi täällä kirjoittavilla on niin erilainen (minusta epärealistinen ja osin hirveä (naisrehtori-kommentoija) suhtautumistapa.

Olisin voinut itse kirjoittaa omakohtaisesti tuon saman tekstin , mutta:

- Miksi opettajat ja rehtorit eivät myönnä, että ei käytännössä ole mitään työkaluja kiusaamisen estämiseen?

Vai mitä sinä teet välituntivalvojana, kun näet jonkun oppilan seisovan aina yksikseen = on eristetty muusta porukasta? Entä mitä sinä teet kun näet joidenkin oppilaiden supattavan keskenään ja vilkuilevan pilkallisesti jotain toista oppilasta?

Fyysiseen kiusaaminen on yhtä helppo puuttua kuin nähdä sitä, myös suoraan sanalliseen. On paljon sellaista piilokiusaamista, jonka vain kohde itse tuntee,mutta ulkopuoliset eivät huomaa mitään varsinkaan kun eivät halua huomata.

Miksikö meillä on erilainen suhtautumistapa? Siksi, kun meistä tuntuu siltä, että rehtori puolustelee itseään kiusaamisen sallijana. Kyllä tiedän, että toinen voi "provosoida", mutta onko sinulla tai kenelläkään muulla opettajalla mitään keinoa estää kiusaamisen kohteeksi joutumista?

Jos olet ope, niin kiva lukea että kunnon opettajiakin on.

Mitä kiusaamisen estämiseksi voi tehdä?

-luoda luokkaan hyvä yhteishenki

-opetella koulussa tunne-ja vuorovaikutustaitoja

-etsiä kullekin lapselle se yksi ystävä (voi olla paljonkin isompi/pienempi/samoja kiinnostuksenkohteita/yhtä erilainen...) mll, kaveri kaikille ohjelma

-tarjota ennakolta tietyille oppilaille välineitä omaan kasvuun (jämäkkyys, kaveritaidot) (kuraattori, sos.taitojen ryhmät)

-tiukan tuomitseva linja kaikenlaiseen supatteluun ja silmien pyörittelyyn

-välkällä sääntö, kaikki mukaan yhteiseen leikkiin

-jos ei pysty kohtelemaan ystävällisesti, vähintään jätetään rauhaan.

Koulussa voi jotain tehdäkin, mutta some...

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oli "kiusaaja", ja kumma kyllä myös tukioppilas, vaikka päätyi toisinaan rehtorin puhutteluun mm. näistä syistä , joiden vuoksi toinen äiti kertoo lapsensa joutuneen kiusatuksi. Lainausta vähän lyhennetty,  ja lainatut kohdat pitävät paikkansa minunkin lapseni kohdalla, kommentit kursiivilla :

Vierailija kirjoitti:

On kamalan pikkutarkka, huomauttelee muille "virheistä", määräilee herkästi, ei kuitenkaan siedä että häntä määräillään, loukkaantuu herkästi, tuntee epäreiluutta herkästi, on joustamaton usein,  ei aina ymmärrä että juttu oli tarkoitettu läpäksi.

* Itse on se, joka heittää läppää ja ihmettelee, kun muut eivät ymmärrä.

Ei ole tuollainen "tahallaan", se on vain perusluonteessa. Näiden asioiden kanssa on tehty kotona paljon töitä ja parempaan päin koko ajan menee, tosin ikäkin tuo koko ajan mukanaan sitä sosiaalistaälyä. On siis älykäs lapsi muuten, mutta vähän sosiaalisesti jäykkä. ...

On harjoiteltu, miten voi antaa sanallisesti takaisin, miten voi toimia tilanteessa pysymällä fiksuna ja kiusaajiaan fiksumpana.

* Tämä on liiankin hyvä antamaan sanallisesti takaisin, eli on yritetty saada asettelemaan sanansa paremmin.

On myös yritetty opettaa mikä on turhasta nillittämistä, toisin sanoen joskus jotain voi vaan laskea toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

* Mutta kun ei millään malta jättää sanomatta takaisin. Sitten se toinen itkee. 

Nyt lapsi on jo aikuinen ja ammatinvalinta onneksi  sellainen, että harvemmin varmaan kovin herkkähipiäiset työkaverit joutuvat itkemään. Kaverit oppivat pian ymmärtämään, että tämä  nyt on vaan tällainen eikä mitenkään pahantahtoinen ja ilkeä, mutta lainauksen kirjoittaneen äidin lapsi olisi varmaan ollut hätää kärsimässä hänen seurassaan.

Toivoisin, että kaikki lukisivat näiden vanhempien kommentit. Tätä se on koulunkin näkökulmasta! On kaksi (tai monta) lasta, joissa on paljon hyvää ja joilla on taitoja, joita täytyy harjoitella.

Hesarissa oli myös Ben Furmanin ansiokas teksti jokin aina sitten siitä, että kiusaamista ei koskaan saada loppumaan pelkkien rankaisutapojen miettimisellä, vaan kaikki resurssit pitäisi laittaa vuorovaikutustaitojen opettamiseen ja ryhmäyttämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oli "kiusaaja", ja kumma kyllä myös tukioppilas, vaikka päätyi toisinaan rehtorin puhutteluun mm. näistä syistä , joiden vuoksi toinen äiti kertoo lapsensa joutuneen kiusatuksi. Lainausta vähän lyhennetty,  ja lainatut kohdat pitävät paikkansa minunkin lapseni kohdalla, kommentit kursiivilla :

Vierailija kirjoitti:

On kamalan pikkutarkka, huomauttelee muille "virheistä", määräilee herkästi, ei kuitenkaan siedä että häntä määräillään, loukkaantuu herkästi, tuntee epäreiluutta herkästi, on joustamaton usein,  ei aina ymmärrä että juttu oli tarkoitettu läpäksi.

* Itse on se, joka heittää läppää ja ihmettelee, kun muut eivät ymmärrä.

Ei ole tuollainen "tahallaan", se on vain perusluonteessa. Näiden asioiden kanssa on tehty kotona paljon töitä ja parempaan päin koko ajan menee, tosin ikäkin tuo koko ajan mukanaan sitä sosiaalistaälyä. On siis älykäs lapsi muuten, mutta vähän sosiaalisesti jäykkä. ...

On harjoiteltu, miten voi antaa sanallisesti takaisin, miten voi toimia tilanteessa pysymällä fiksuna ja kiusaajiaan fiksumpana.

* Tämä on liiankin hyvä antamaan sanallisesti takaisin, eli on yritetty saada asettelemaan sanansa paremmin.

On myös yritetty opettaa mikä on turhasta nillittämistä, toisin sanoen joskus jotain voi vaan laskea toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

* Mutta kun ei millään malta jättää sanomatta takaisin. Sitten se toinen itkee. 

Nyt lapsi on jo aikuinen ja ammatinvalinta onneksi  sellainen, että harvemmin varmaan kovin herkkähipiäiset työkaverit joutuvat itkemään. Kaverit oppivat pian ymmärtämään, että tämä  nyt on vaan tällainen eikä mitenkään pahantahtoinen ja ilkeä, mutta lainauksen kirjoittaneen äidin lapsi olisi varmaan ollut hätää kärsimässä hänen seurassaan.

Toivoisin, että kaikki lukisivat näiden vanhempien kommentit. Tätä se on koulunkin näkökulmasta! On kaksi (tai monta) lasta, joissa on paljon hyvää ja joilla on taitoja, joita täytyy harjoitella.

Hesarissa oli myös Ben Furmanin ansiokas teksti jokin aina sitten siitä, että kiusaamista ei koskaan saada loppumaan pelkkien rankaisutapojen miettimisellä, vaan kaikki resurssit pitäisi laittaa vuorovaikutustaitojen opettamiseen ja ryhmäyttämiseen.

Oikeat kiusaamiset siis eivät tule edes opettajien tietoon, he eivät huomaa tai ole huomaavinaan. Ja siten opet kuuluttavat kuinka kiusaamisissa on kaksi tai monta lasta, jotka ovat tasavertaisessa asemassa. No helpollahan opet pääsee silmien sulkeniselta oikeiden kiusattujen tuskalta.

Yllättävän moni ope on entinen koulukiusaaja, mikä selittää kiusaamista vähättelevät kommentit.

Itse olin lapsena se nössö, joka ei uskaltanut tehdä mitään, ja isommat opettajan suosikkitytöt ottivat minut hampaisiinsa luultavasti vain huvin vuoksi. Opettaja ei tietenkään nähnyt mitään, ajatteli kai, että onpa mukavaa kun nuo isommat ottavat pienemmän mukaan leikkiin. En ainakaan keksi mitä tuon ikäinen lapsi olisi voinut tehdä toisin, muuta kuin olla reippaampi, mutta siinä on hankalaa reipastua, kun toiset alistaa. Mietin silloin kyllä, että itsessä on vikaa.

Kuulin tänä syksynä lapseni luokkalaisesta pojasta, joka varastelee kaupasta, rikkoo ja sotkee paikkoja ym, ja siksi jotkut äidit ovat kieltäneet lapsiaan leikkimästä hänen kanssaan. Myöhemmin kuulin eräästä pahasta koulukiusaamistapauksesta, jota kiusatun äiti yrittää saada loppumaan. Kuulemma isommat käy pienemmän kimppuun ja opettajat ei tee mitään, vaan syyllistää kiusattua. Tuli mieleen omat kouluajat ja mietin myös, että onkohan tuo edellä mainittu kauhukakara kiusaajana. Minulle selvisi, että tuo kauhukakara onkin se kiusattu poika, eli ei tosiaan asiat ole niin mustavalkoisia. En sitten tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus, onko poika joutunut ensin kiusatuksi ja purkaa pahaa oloaan paikkojen sotkemiseen ym, vai onko esim kiusaajat keksineet, että tuota on hauska härnätä, kun se on niin räjähdysaltis. Kiusatun pojan äiti ei suostu näkemään omassa pojassaan mitään vikaa, vaan hän on sitä mieltä, että poika on pelkästään uhri.

Opettajan kommentti tähän väliin:

Mulla on aivan ihana oma yläkoulun valvontaluokka. Ollaan kehä III:n ulkopuolella keskikokoinen kunta, ryhmässä varmaankin keskivertoa paremmista omakotitaloalueen perheistä tulevia lapsia. Jo seiskaluokasta lähtien luokassa on ollut hyvä työskentelyilmapiiri eikä ketään ole kiusattu. Oppilaiden kaikkien aineiden koko luokan keskiarvo oli viim keväänä 8,7. Eli varsin loistoporukka.

Keskeisimpänä tekijänä on se, että luokan äänekkäin tyttö on sympaattinen ja empaattinen, sekä älykäs ja hyvä koululainen. Hän luo luokkaan sellaisen positiivisen energian, että kenenkään ei lähtökohtaisesti tarvitse kyräillä ketään, kaikilla on aina hyvä fiilis.

Luokassa on myös kaksi poikaa, joilla murrosiän puhjettua on esiintynyt joitakin ikävänsävyisiä juttua, muille naureskelua, oppitunnin häiriintää jne. Ryhmä on kuitenkin omalla dynamiikallaan onnistunut alistamaan nämä kaksi häirikköä niin, että kukaan ei esimerkiksi pelkää heitä. Heille kyllä nauretaan joskus, ja he osittain nauttivat pellenä olemisesta, joitakin tietysti ärsyttää näiden kahden puupään sekoilut. Mutta ketään ei siltikään varsinaisesti kiusata. Opettajatkin pystyvät hillitsemään nämä kaksi poikaa.

Naapuriluokassa, jota myöskin opetan, tilanne on aivan päinvastainen. Luokan tytöt ovat liittoutuneet keskenään, ja toimivat niin, että yksi tytöistä jää vuorollaan ulkopuoliseksi. Poissaoloja kertyy valtavasti ja paskaa puhutaan koko ajan selän takana. Luokanvalvoja käyttää mielettömän määrän aikaa ja energiaa ryhmän sosiaalisten suhteiden hoitamiseen. Tilanteet saadaan kyllä laukaistua ja muutaman päivän asiat on ookoo, kunnes taas joku muu saa jäädä ulkopuoliseksi. 20 oppilaan ryhmästä on puolentoista vuoden jälkeen jäljellä enää 15. Osa on lähtenyt vapaaehtoisesti toisiin kouluihin tai halunneet siirtyä rinnakkaisluokille. Osa on jouduttu poistamaan ryhmästä. Luokan tytöt eivät pidä luokan poikia yhtään minään, tekevät jatkuvasti selväksi, etteivät työskentele heidän kanssaan, vaan ainoastaan tyttöporukalla. Hämmentääkseen tilannetta suosivat kuitenkin aina vuorollaan jotain poikaa, jotta herättäisivät muissa pojissa tai siinä vuorollaan syrjityssä tytössä kateutta. Ryhmän ilmapiiri on oppitunnista toiseen todella raskas. Kukaan koulun opettajista ei haluaisi opettaa ryhmää, koska oppilaat tekevät myös jatkuvasti perättömiä kanteluita opettajista vanhemmilleen, ja vanhemmat jatkavat sopan keittämistä omissa facebook-ryhmissään. Tilanne on täysin käsittämätön, eikä tuolle ole käsittääkseni muuta loppua kuin ryhmän hajoittaminen.

Ei voi muuta sanoa kuin että tasan ei mene nämä ryhmien jaot. Olen saanut unelmaluokan, jossa orastavat kiusaamiset kitketään oppilaiden omasta toimesta ja luokkailmapiiri on oppimismyönteinen ja tulokset sen mukaisia. Kollegalla on hirviöluokka, joka on täynnä kiusaamista ja pahoinvointia. Tässä sitten pitäisi alkaa varmaankin etsimään syyllisiä. Koulu ja opettajat eivät ainakaan ole syyllisiä. Oppilaat itse aiheuttavat ja korjaavat ongelmansa, opettajat voivat olla tukemassa tätä prosessia, mutta jos kodit eivät tue toimintaa ja negatiivisuuden siemen on saatu itämään, luokasta ei tule koskaan mukava paikka opiskella. Tiedän, että ysiluokan jälkeen moni omasta luokastani jää kaipaamaan luokkakavereita ja ryhmäänsä. Naapuriluokkalaiset eivät varmaankaan halua olla toistensa kanssa enää koskaan tekemisissä. Ja onneksi heidän ei tarvitsekaan, moni suuntaakin lukioon naapuripaikkakunnille.

Olen työskennellyt yläkoulussa yli 20 vuotta. Kaikkiin tietoon tulleisiin kiusaamistapauksiin on pyritty puuttumaan mahdollisimman tiukasti. Kovin vähän kiusaamista kuitenkin tulee aikuisten tietoon.

Vaikka seison välituntivalvojana ja seuraan teinien tekemisiä en pysty kuulemaan kaikkea, en näe kaikkia mulkaisuja enkä tiedä onko poikien jatkuvassa nujuamisessa joskus kyse kiusaamisesta. Kiusaamisen erottaminen "läpästä" tai toisaalta riidasta ei ole helppoa. Tulkaa vaikka kokeilemaan! Olisi hyvä, jos täällä esiintyvät kiusaamiseen puuttumisen ammattilaiset antaisivat oman osaamisensa nykyisten koulukiusattujen hyväksi ja tulisivat kouluihin vapaaehtoisiksi välkkävalvojiksi. Kai nyt näin tärkeän aiheen parissa voisi tehdä hyväntekeväisyyttä? Etenkin kun kouluun töihin on päätyneet vain ne entiset (ja nykyiset) kiusaajat...

Suurin osa tietoon tulleesta kiusaamisesta on (minulle tulleen tiedon mukaan) loppunut, kun asiasta on kunnolla keskusteltu, pidetty seurantakeskusteluja ja juteltu ryhmän kanssa. Muutama kiusaamistapaus on paljastunut riitelyksi (persoonat vaan ei natsaa yhteen ja molemmat härkkii toisiaan), muutamassa tapauksessa kiusaamisesta ei ole saatu mitään muuta esille kuin kiusatun kokemus asiasta. Näitä on erittäin vaikea selvittää, jos kukaan muu ei havaitse mitään erikoista. Jos on vain tunne siitä, että ei ole pidetty, niin mitä siinä voi ope tehdä? Paitsi tietysti jutella taas kerran kaikkien kanssa.

Voiko aikuinen leimata kiusaajaksi jonkun, jos siitä ei ole mitään näyttöä? Näitä tapauksia on välillä, kun selvitellään esim.pitkiä poissaoloja koulusta tai mielenterveysongelmia.

On helppo tuomita kiusaaja nettikeskustelussa, mutta käytännön työssä se ei vaan ole niin yksinkertaista. Hyvin harvoin vanhempi tunnistaa lastaan kiusaajaksi,mutta usein ihan tavallista riitaakin kutsutaan oman lapsen kohdalla kiusaamiseksi.

Kiusaaminen on vakava asia ja siihen pitää aikuisten puuttua. Mutta ei se puuttuminen aina niin helppoa ole. Huoltajiltakin tulee usein vaatimus, että kiusaaminen pitää loppua, mutta siitä ei saa puhua koulussa. Ok. Miten siis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oli "kiusaaja", ja kumma kyllä myös tukioppilas, vaikka päätyi toisinaan rehtorin puhutteluun mm. näistä syistä , joiden vuoksi toinen äiti kertoo lapsensa joutuneen kiusatuksi. Lainausta vähän lyhennetty,  ja lainatut kohdat pitävät paikkansa minunkin lapseni kohdalla, kommentit kursiivilla :

Vierailija kirjoitti:

On kamalan pikkutarkka, huomauttelee muille "virheistä", määräilee herkästi, ei kuitenkaan siedä että häntä määräillään, loukkaantuu herkästi, tuntee epäreiluutta herkästi, on joustamaton usein,  ei aina ymmärrä että juttu oli tarkoitettu läpäksi.

* Itse on se, joka heittää läppää ja ihmettelee, kun muut eivät ymmärrä.

Ei ole tuollainen "tahallaan", se on vain perusluonteessa. Näiden asioiden kanssa on tehty kotona paljon töitä ja parempaan päin koko ajan menee, tosin ikäkin tuo koko ajan mukanaan sitä sosiaalistaälyä. On siis älykäs lapsi muuten, mutta vähän sosiaalisesti jäykkä. ...

On harjoiteltu, miten voi antaa sanallisesti takaisin, miten voi toimia tilanteessa pysymällä fiksuna ja kiusaajiaan fiksumpana.

* Tämä on liiankin hyvä antamaan sanallisesti takaisin, eli on yritetty saada asettelemaan sanansa paremmin.

On myös yritetty opettaa mikä on turhasta nillittämistä, toisin sanoen joskus jotain voi vaan laskea toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

* Mutta kun ei millään malta jättää sanomatta takaisin. Sitten se toinen itkee. 

Nyt lapsi on jo aikuinen ja ammatinvalinta onneksi  sellainen, että harvemmin varmaan kovin herkkähipiäiset työkaverit joutuvat itkemään. Kaverit oppivat pian ymmärtämään, että tämä  nyt on vaan tällainen eikä mitenkään pahantahtoinen ja ilkeä, mutta lainauksen kirjoittaneen äidin lapsi olisi varmaan ollut hätää kärsimässä hänen seurassaan.

Toivoisin, että kaikki lukisivat näiden vanhempien kommentit. Tätä se on koulunkin näkökulmasta! On kaksi (tai monta) lasta, joissa on paljon hyvää ja joilla on taitoja, joita täytyy harjoitella.

Hesarissa oli myös Ben Furmanin ansiokas teksti jokin aina sitten siitä, että kiusaamista ei koskaan saada loppumaan pelkkien rankaisutapojen miettimisellä, vaan kaikki resurssit pitäisi laittaa vuorovaikutustaitojen opettamiseen ja ryhmäyttämiseen.

Furmanin kirjoitus oli karsea, mietipä mitä tapahtuu Furmanin opeilla jos oppilas joutuu vaikka jatkuvasti väkivallan kohteeksi.

Anteeksi kun kärsin aknesta enkä voinut syödä roaa sivuoireiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Meidän luokalla yläasteella oli yksi tyttö, joka oli ruma ja köyhä. Hänellä on sellaiset rumat kikkurahiukset joten sai nimen mollamaija. Tytöllä oli aina rumat vaatteet ja haisi hielle. Oli sosiaalisesti kömpelö ja tyhmä. Tyttö alkoi itkemään pienistäkin syistä.

Oli lisäksi likinäköinen eikä hankkinut itselleen rillejä. Ei kerran maantuedon tunnilla osannut vastata mikä maa oli kyseessä, kun opettaja osoitti Suomea. :D

Oli yleisessä tiedossa että hänen äitinsä oli hullu skitsofreenikko ja isä huumeidenkäyttäjäraiskari joka oli hylännyt "perheensä"

Moni yritti puhua tytölle, mutta alkoi änkyttämään ja tärisemään. Valehteli lisäksi usein saadakseen huomiota.

On jotain vikaa kiusatussakin, jos ei ymmärrä pitää itsestään huolta. Ei kukaan teinityttö halua olla ruman ja haisevan pilkkakirveen kaveri.

En tiedä mitä mollikselle kuuluu nykyään, eikä oikeastaan kiinnosta. Toivottavasti on ottanut itseään niskasta kiinni.

T. N23

Muistan tän! Kajaanissa vuosina 2007-2009?