70-luvulla syntynyt. Mitä sellaista kadehdit lapsena, jota kaverilla oli mutta sinulla ei?

Kavereilla ei ollut, mutta heidän vanhemmillaan oli autot ja meillä ei ollut. Emme kyllä tarvinneet sitä, mutta joskus se tuntui nololle.  Toisaalta joskus saatoin kadehtia sellaista isää joka ei olisi ollut kännissä aina perjantaisin ja lauantaisin, mutta yhdellä kaverilla isä oli kännissä joka päivä. Huonomminkin olisi voinut olla. :-/

Muuten en kauheasti kadehtinut tavaraa. Meillä oli aika pitkälle kaikilla kavereilla samat lelut kuin muilla. Tasavertaista sakkia olimme.

Vierailija kirjoitti:

Kavereiden omakotitaloja ja omia huoneita. Mun vanhemmilla olis ollu varaa isoonkin taloon. Ostivat kerrostalokolmion. Jouduin jakaan huoneen vuorotellen siskon ja veljen kanssa, vanhemmat nukkui olkkarissa. Minä keskimmäinen en saanu koskaan omaa huonetta.

Pihistelivät kaikessa muutenkin. Esim. joulukalenterin ostivat yhteisen, eli sain joka 3. päivä avata luukun. Jos karkkia ostivat, aina max kaksi pussia jotka jaettiin.

Kaverit pääsivät reissuihin vanhempiensa kanssa. Me päästiin vaan sähköttömälle mökille joka hemmetin mahdollinen loma ja viikonloppu. 

Minäkö katkera :) 

No mut kellään ei ookaan sun kokemuksia!:) Sähkötön mökki on jo aika ekstreemiä!! No mut pointtina siis, että ihan varmasti nuo kaikki asiat on kasvattaneet sua  aivan eri tavalla, kuin ne omat huoneet ja kalenterit olisi.

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko. Mulla oli vaan tylsä kiusaava isoveli. 

Vastaava!

Mä kateellistuin kaverin isoveljestä. Mulla oli vaan kaksi tylsää pikku veljeä! Sillä oli isoveli, jonka ihania kavereita kävi niillä kylässä.

Joo ne kammottavat mökkikesät :D Mikä ihmeen into noilla suurilla ikäluokilla oli viettää kesä jossain sähköttömässä vesijohdottomassa yhden huoneen kopperossa koko perheen kera? Mutta kai joku oli kateelline tuollaisestakin lomasta jos itse oli vain kaupungissa?

Vierailija kirjoitti:

Tää on paha, mutta kadehdin, kun muutaman kaverin kotona oli rennompaa... Joo, asuivat pienissä vuokrabokseissa ja vanhemmat tupakoi (se oli musta coolia). Sekin oli jännää, kun pari kävi isän luona viikonloput. Minä asuin tylsästi omakotitalossa, meillä oli mökki (ihan tylsää, kaverit kävi uimahallissa enemmän), vanhemmat ei tupakoinut tai juonut alkoa jne. No, kaikkea voi lapsikin kadehtia. Aina on toisella paremmin asiat....

:D

Ei meillä noita kaikkea ollut, kuten teillä, mutta silti kadehdin kavereita, joiden vanhemmat poltti tupakkaa ja joivat. Ne oli jotenkin niin cool, boheemeja.

Kyllähän se raadollisuuden sitten myöhemmin alkoi tajuamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kavereiden omakotitaloja ja omia huoneita. Mun vanhemmilla olis ollu varaa isoonkin taloon. Ostivat kerrostalokolmion. Jouduin jakaan huoneen vuorotellen siskon ja veljen kanssa, vanhemmat nukkui olkkarissa. Minä keskimmäinen en saanu koskaan omaa huonetta.

Pihistelivät kaikessa muutenkin. Esim. joulukalenterin ostivat yhteisen, eli sain joka 3. päivä avata luukun. Jos karkkia ostivat, aina max kaksi pussia jotka jaettiin.

Kaverit pääsivät reissuihin vanhempiensa kanssa. Me päästiin vaan sähköttömälle mökille joka hemmetin mahdollinen loma ja viikonloppu. 

Minäkö katkera :) 

No mut kellään ei ookaan sun kokemuksia!:) Sähkötön mökki on jo aika ekstreemiä!! No mut pointtina siis, että ihan varmasti nuo kaikki asiat on kasvattaneet sua  aivan eri tavalla, kuin ne omat huoneet ja kalenterit olisi.

Kyllä varmasti on. Mutta kyllä se lapsena kaiveli kun isosisko ja pikkuveli sai vuorotellen oman huoneen.  Tai jos olis edes kerran päässy just sinne sadan kilsan päässä olevaan Särkänniemeen mökkeilyn sijaan.  

Elektroniikkapelejä, Donky Kong ja mitä niitä nyt oli. Olivat hirmuisen kalliita, kuulemma. Sen vuoksi en koskaan kehdannut pyytää, mikä on sinänsä outoa, sillä muistan kyllä saaneeni barbeja ja niiden vaatteita sekä tietenkin daisy-nukkeja. Ja legoja. Eli kyllä meillä leluja oli. Ja mistään barbin autoista en edes osannut uneksia.

Vierailija kirjoitti:

Kavereiden omakotitaloja ja omia huoneita. Mun vanhemmilla olis ollu varaa isoonkin taloon. Ostivat kerrostalokolmion. Jouduin jakaan huoneen vuorotellen siskon ja veljen kanssa, vanhemmat nukkui olkkarissa. Minä keskimmäinen en saanu koskaan omaa huonetta.

Pihistelivät kaikessa muutenkin. Esim. joulukalenterin ostivat yhteisen, eli sain joka 3. päivä avata luukun. Jos karkkia ostivat, aina max kaksi pussia jotka jaettiin.

Kaverit pääsivät reissuihin vanhempiensa kanssa. Me päästiin vaan sähköttömälle mökille joka hemmetin mahdollinen loma ja viikonloppu. 

Minäkö katkera :) 

Luulen, että olet moisessa ns. paineessa hioutunut huomattavasti lujemmaksi, sosiaalisemmaksi ja jämäkämmäksi ihmiseksi kuin ne kaiken saaneet kaverisi. Ne taidot ovat melkoista valuuttaa nykytilanteessa.:)

Saako 60-luvullakin syntyneet, mutta 70-luvulla kadehtineet vastata?

Minä ainakin kadehdin naapurin Maken merkkifarkkuja. Olin siis vähän toisella kymmenellä aikana, jolloin farkut ja erityisesti merkkifarkut tulivat muotiin. Beaversit oli tähtenä taivaalla, mutta myös Leet ja Falmersit oli hyväksyttäviä merkkejä (vähän myöhemmin myös Mic Macit, Lee Cooperit, Wranglerit jne). Väriä päästävyys oli minimi vaatimus ja väriä päästävät Jamekset oli ihan siinä rajamailla (olivat muotia farkkujen ensimmäisessä tulemisessa 60-luvun puolella) ja ne olikin ripulifarkkujen ja hyväksyttyjen merkkifarkkujen välimaastossa. Naapurin Makella siis oli aidot Beaversit ja minun ensimmäiset farkut 11 vuotiaana oli Jamekset ja olin Makelle aivan suunnattoman kateellinen.

Onneksi sain sen verran taisteltua, ettei ensimmäiset farkkuni sentään olleet väriäpäästämättömät halpahallin Laredot, Rica Levikset, tai Freet, koska silloin olisin välkällä kuulunut halveksituimpien joukkoon.

No reilu vuoden päästä olin saanut viikorahoista säästöön puolet aitojen Beaversien hinnasta (porukat maksoi toiset puolet) ja sen jälkeen minäkin saatoin kulkea kouluun rinta rottingilla, koska kuuluin sikamakeiden Beaversien myötä hyväksyttyjen joukkoon.

Kesämökkiä ja rauhallista olemista siellä. Meillä oli vene ja telttailua, stressiä ja riitelemistä kaikki kesät ja muutkin vuodenajat. Kadehdin kavereita joilla oli normaali ja kiva isä. Kadehdin sellaisia ihmisiä edelleen. 

Pienempiä sisaruksia. Itselläni oli vain isoveli, josta ei lapsena ollut mitään iloa. Olisin kovasti halunnut jotakin hellittävää. Allergiaperheessä se ei voinut olla eläin, joten suuntasin kaipuuni toiveisiin pikkusisaruksesta. Äiti ja isä eivät ajatukselle lämmenneet. Eivät myöskään ehdotukselleni adoptoida romanialaisorpo.

Vierailija kirjoitti:

Kesämökkiä ja rauhallista olemista siellä. Meillä oli vene ja telttailua, stressiä ja riitelemistä kaikki kesät ja muutkin vuodenajat. Kadehdin kavereita joilla oli normaali ja kiva isä. Kadehdin sellaisia ihmisiä edelleen. 

Minäkin kadehdin molempien naapureiden kesämökkiä, jotka oli järven rannalla ja siis aitoja kesämökkejä. Meillä taas oli kuivan maan mökki jota häpesin, koska eihän se ollut siihen aikaan ollenkaan aito kesämökki, kun ei ollut omaa rantaa. Se oli alunperin isän itse rakentama kototilansa maille äitini ja isäni ensiasunnoksi, eli ei siis alunperin kesämökki ollenkaan, mutta josta tuli sitten myöhemmin kesämökkimme.

70-luvulla kuivan maan mökit oli vielä harvinaisia, koska varsinaisia mökkejä ei juurikaan kuivalle maalle rakennettu, koska järverantatontit oli vielä etenkin 60-luvulla kohtuuhintaisia.

Aika monikin asia. Kavereilla oli farkut ja omat huoneet ja leluja. Meillä nukkui 4 lasta samassa makkarissa, mä sain ekat farkkuni joskus 13-vuotiaana ja muutenkin silloin sain ekat ei sisarusten vanhat vaatteet. Leluja meillä oli jotain kirppikseltä ostettuja pehmoja muutama, enempään ei kuulemma ollut varaa. Jouluna hävetti kun tiesi että kaverit koulussa kertoo miten paljon saivat leluja ja miten he reissasivat lappiin/mummolaan/kanarialle ja oma joulu oli sitä et meidän kinkku oli ihan perus leivän päälle laitettavaa mallia ja sen kans syötiin ranskalaisia.

Mun äiti oli työtön ja masentunut eikä oikeasti jaksanut välittää lapsistaan ja isää ei kiinnostanut senkään vertaa. On ne hengissä vieläkin kai kun ei oo kuulunut että olisivat kuolleet, mutta eipä niistä oo kohta 10 vuoteen kuulunut mitään, mun lapset luulee että mun puolelta mummo ja pappa on kuolleet.

Yläasteikäisenä varmaan kadehdin niitä jotka asui taajamassa ja pääsi arki-iltoinakin nuorisotalolle ja kavereiden luo... Itse maalla asuneena pääsin joskus perjantaisin discoon jos menin jonkun kacerin luo yöksi ja sain seuraavana päivänä kyydin kotiin.

En muista erityisesti kadehtineeni.

Mutta suklaajoulukalenterin saaminen yhtenä vuonna tädiltäni oli tapaus. Vanhemmiltani sain vuosittain vain kuvajoulukalentereita. 

Suklaajoulukalenteri olisi ollut liian kallis.

Ja onhan se totta, että hervoton kilohinta kalenterisuklaassa on. Silti omat lapseni ovat sellaisen saaneet.

  Tiina

p.s. suunnitelmissa, että ensi vuonna askartelen ehkä ihan itse kalenterit lapsilleni. Saa nähdä toteutuuko. :)

Me asuttiin pienen kunnan keskustaajaman ulkopuolella ja lapsena kadehdin niitä, jotka saattoivat nähdä spontaanisti kavereita naapurista. 

Sitten oli videot - niitä meillä ei ollut. 

Kolmas oli parempi tietokone. En sinänsä ollut kova pelaamaan, mutta yläasteella ainot kaverini oli pari nörttiä ja niidenkin kanssa oli vähän yhteistä, koska en voinut pelata samoja pelejä kuin he, koska ne eivät pöyrineet meidän tietokoneessa. 

En ole koskaan ollut kateellinen tavaroista kenellekään. Olen vaatimattomista oloista, mutta ei ollut koskaan tunne, että jotain olisi puuttunut. Oli kiva perhe ja paljon mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä. Tosin silloin ei juuri kenellekään muullakaan ollut mitään sen ihmeellisempää, erilaista siinä mielessä kuin nykyisin.

Pianotunneille olisin halunnut, kun muutama luokkakaveri kävi. Tajusin nopeasti, että ajatus oli ihan mahdoton. Ei olisi mahtunut piano kotiin ja tunnit olivat ihan liian kalliita vanhempieni palkkaan nähden. Olen ajatellut hiljattain, että ehkä voisin kokeilla jonkun instrumentin soiton opettelua näinkin vanhana ihan omaksi ilokseni. Muut asiat ovat vieneet aikaa aiemmin, nyt voisi olla sopiva hetki :)

Olin kovasti kateellinen meillä hoidossa olleiden veljesten hienoille leluille ja ulkomaanmatkoille.

Varakas uusioperhe, joka kävi niin etelässä kuin alpeilla laskettelemassa kun me emme edes osanneet kuvitella mitä ulkomaa tarkoittaa.

Sekin kuulosti hienolta kun heidän isäpuoli joutui välillä putkaan. Meidän isä ei ja se tuntui hävettävältä pikkupiltin mielessä (4-6v olin).

Aikuisena tiedän olleeni onnekas. Ehkä olimme perusköyhiä, mutta oli ehjä perhe, ei alkoholiongelmia ja äiti aina kotona.

Ja kyllä vanhoillakin leluilla leikki.

Kuwahara Parkway -maastopyörä!!! 😑