Lue keskustelun säännöt.
Miksei saisi sanoa: "Ennen omia lapsia en tiennyt, kuinka paljon voi rakastaa."
01.12.2016 |
Miksi moni ärsyyntyy siitä, jos otsikossa esitetty asia sanotaan jossain muodossaan ääneen?
Kommentit (202)
Kuulostaa ylimieliseltä toteamukselta, kaikki eivät todellakaan jaksa ja rakasta edes niitä omia lapsiaan, vaan pahonpitelevät tai laiminlyövät heitä. Itse en kyllä edes haluaisi mitään ylitsevuotavan järisyttävää rakkautta sillä se toisi mukanann 24/7 huolen toisesta ja oma elämä hukkuisi ja katoaisi stressaamiseen joten ei kiitos, rakastan mun elämää just tämmöisenä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mä kuulen tuollaisen lauseen niin hieman säälin sanojaa ja jonkin verran myös hänen parisuhdettaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmaan tökkii sen takia, että menee niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, eli sekotetaan hyvin erilaiset rakkaudet keskenään. Tottakai rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin omaa kumppania kohtaan, ihan lähtökohtaisesti sen erottaa nyt vaikka erotiikka. Samaan tapaan rakkaus omia vanhempiaan kohtaan on erilaista kuin omia lapsiaan tai kumppaniaan kohtaan, ja sitten taas ystäviä rakastetaan jälleen eri tavalla. Rakkauksia on niin monia erilaisia, ja sitten noissa lauseissa se sekoitetaan yhdeksi tunteeksi. "En tiennyt mitä on rakastaa ennen kuin sain oman lapsen" aiheuttaa vastareaktion siksi, että se tuntuu vähättelevän muiden rakastamista, vaikka todellisuudessahan siinä puhutaan vain uudenlaisen rakkauden kokemisesta, jota siis ei olekaan voinut kokea ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Ja se, mikä oman lapsen erottaa muista on vastuu. Mies ja koira ja vanhemmat hoitavat itsensä, mutta siitä vauvasta olet vastuussa. Se sidos on siksi erilainen. Ja siksi siinä on erilainen tunne.
Jos todella kuvittelet, että koira hoitaa itsensä eikä ole aikuisen huolenpidon varassa ihan samoin kuin lapsi ja vielä pidempään, parempi, että pysytteletkin lapsissa.
Jaa, sitten olen ymmärtänyt asian väärin...
Olen nimittäin ymmärtänyt, että jos potkasen koiran ulkoruokintaan, se elättää itse itsensä, mutta pieni lapsi kuolee pois.
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Yli sata peukutusta viestillesi.
Onpa teitä Sipilän hengenheimolaisia paljon palstalla :)
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kuulen tuollaisen lauseen niin hieman säälin sanojaa ja jonkin verran myös hänen parisuhdettaan.
Mä säälin sua, lapsetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmaan tökkii sen takia, että menee niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, eli sekotetaan hyvin erilaiset rakkaudet keskenään. Tottakai rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin omaa kumppania kohtaan, ihan lähtökohtaisesti sen erottaa nyt vaikka erotiikka. Samaan tapaan rakkaus omia vanhempiaan kohtaan on erilaista kuin omia lapsiaan tai kumppaniaan kohtaan, ja sitten taas ystäviä rakastetaan jälleen eri tavalla. Rakkauksia on niin monia erilaisia, ja sitten noissa lauseissa se sekoitetaan yhdeksi tunteeksi. "En tiennyt mitä on rakastaa ennen kuin sain oman lapsen" aiheuttaa vastareaktion siksi, että se tuntuu vähättelevän muiden rakastamista, vaikka todellisuudessahan siinä puhutaan vain uudenlaisen rakkauden kokemisesta, jota siis ei olekaan voinut kokea ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Ja se, mikä oman lapsen erottaa muista on vastuu. Mies ja koira ja vanhemmat hoitavat itsensä, mutta siitä vauvasta olet vastuussa. Se sidos on siksi erilainen. Ja siksi siinä on erilainen tunne.
Jos todella kuvittelet, että koira hoitaa itsensä eikä ole aikuisen huolenpidon varassa ihan samoin kuin lapsi ja vielä pidempään, parempi, että pysytteletkin lapsissa.
Jaa, sitten olen ymmärtänyt asian väärin...
Olen nimittäin ymmärtänyt, että jos potkasen koiran ulkoruokintaan, se elättää itse itsensä, mutta pieni lapsi kuolee pois.
Joo, parempi kuin pysyt koirista mahdollisimman kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaudesta eläimeen ja lapseen ei voi edes puhua samana päivänä.
Selvä. Sitten ei varmaan samana päivänä voi puhua rakkaudesta omaan kumppaniin ja lapseen. Tai kumppaniin ja ystäviin. Koska nekin on erilaisia rakkauksia.
Ihan muutama pointti: Rakkauksia on erilaisia. Rakkauden kokemus on subjektiivinen. Rakkauden kokemus voi olla yhtä kova siitä huolimatta, että sen muoto ja kohde on erilainen. Ei sitä rakkautta voi arvioida tai vertailla suhteessa täysin erilaisiin kohteisiin. Sama olisi tapella täällä lapseen ja ystäviin kohdistuvan rakkauden erilaisuudesta/toisen ylivoimaisuudesta suhteessa toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmaan tökkii sen takia, että menee niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, eli sekotetaan hyvin erilaiset rakkaudet keskenään. Tottakai rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin omaa kumppania kohtaan, ihan lähtökohtaisesti sen erottaa nyt vaikka erotiikka. Samaan tapaan rakkaus omia vanhempiaan kohtaan on erilaista kuin omia lapsiaan tai kumppaniaan kohtaan, ja sitten taas ystäviä rakastetaan jälleen eri tavalla. Rakkauksia on niin monia erilaisia, ja sitten noissa lauseissa se sekoitetaan yhdeksi tunteeksi. "En tiennyt mitä on rakastaa ennen kuin sain oman lapsen" aiheuttaa vastareaktion siksi, että se tuntuu vähättelevän muiden rakastamista, vaikka todellisuudessahan siinä puhutaan vain uudenlaisen rakkauden kokemisesta, jota siis ei olekaan voinut kokea ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Ja se, mikä oman lapsen erottaa muista on vastuu. Mies ja koira ja vanhemmat hoitavat itsensä, mutta siitä vauvasta olet vastuussa. Se sidos on siksi erilainen. Ja siksi siinä on erilainen tunne.
Jos todella kuvittelet, että koira hoitaa itsensä eikä ole aikuisen huolenpidon varassa ihan samoin kuin lapsi ja vielä pidempään, parempi, että pysytteletkin lapsissa.
Jaa, sitten olen ymmärtänyt asian väärin...
Olen nimittäin ymmärtänyt, että jos potkasen koiran ulkoruokintaan, se elättää itse itsensä, mutta pieni lapsi kuolee pois.
Joo, parempi kuin pysyt koirista mahdollisimman kaukana.
Niin olen ajatellutkin, mutta silti toivoisin asiallista vastausta, minkä kohdan olen ymmärtänyt väärin.
Vierailija kirjoitti:
Ei vittu. Joo ei voi kulkaa hyvät teinit rakastaa koiraa kuten lasta. Ei voi niin ei voi.
Koittakaa nyt käsittää.
Miksei? Millä mittarilla voidaan arvioida että minun rakkaus lapseeni on syvempää kuin lapsettoman naapurini rakkaus koiraansa?
Minä rakastan lastani yli kaiken, mutta miksi ei ole mahdollista että naapuri tuntee koiraansa kohti samoin?
T. Äiti joka ei tajua koiria ollenkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.
Täh :D Kyllä meille vanhempina ja kumppaneina on selvää että se rakkaus lapseen on ihan toisenlaista kuin rakkaus kumppaniin. Juuri tuo, että lasta rakastaa aina ehdoitta, kumppania taas ei.
Olet siis sanonut kumppanillesi, että ennen lasta et tiennyt kuinka paljon voi rakastaa? Ja hän on sanonut saman sinulle?
Minä ainakinolen sanonut miehelleni, etten tiennyt että näin suurta rakkautta on olemassa. Hän sanoo minulle saman. Tiedän, että kumppanini rakastaa lastamme enemmän kuin minua, ja minä lastamme enemmän kuin miestäni. Ei siinä ole mitään outoa. Tottakai oma lapsi on rakkain ihminen maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av-Käyttis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.
Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.
Minä pidän sitä ylimielisenä lässytyksenä edelleen. Vaikka jo kaksi lasta itsellä.
Lapsettomuus omasta tahdosta on muutenkin kannustettava asia 👍Miksi pidät toisten ihmisten tunteita lässytyksenä? Ja minkä takia teit lapset jos lapsettomuus on kannustettava asia ja sun pitää siitä oikein erikseen mainita? Et saa sillä lisäpisteitä.
En tunteita, vaan tuota edellä mainittua lausetta. Sen korostamista. Tai sitä, ettei uskota/ymmärretä, että joku muu ei tunne samoin. Koska se nyt vain helposti kuulostaa siltä, että lapseton ei voi tietää oikeasta rakkaudesta mitään, vaikka ei tarkoittaisi edes lytätä.
Minusta rakkautta on monenlaista. Itse ainakin rakastan miestäni ja lapsiani yhtä paljon. Mutta eri tavalla. En edes yritä pistää järjestykseen.Miksi tein lapset? En tehnytkään tarkoituksella. Suunnittelin lapsettoman elämän, mutta sainkin ison yllätyksen. Ja vielä kahdesti (toisen jälkeen laitoin piuhat poikki) He ovat rakkainta elämässä, mutta aivan varmasti elämässäni olisi ollut onnea ja rakkautta myös ilman heitä. Erilaista vain.
Miten vitussa tuo on edes mahdollista? Kolme vahinkoraskautta? Eipä vissiin paljon pillreitä muistettu syödä.
Kaksi. Ei kolme. Toisen lapsen jälkeen totesin, että varminta lienee omalla kohdalla sterilisaatio, kun muut konstit osoittautuneet heikoksi. Enkä väitä, etteikö itsessäkin olisi ollut syytä.
Sanotaanhan e-pillereissä että teho heikkenee esim. Antibiootin tai vatsaongelmien aikana. Itsellä oli molemmat saman kuukauden aikana. Tai vatsa nyt reistaa ylinpäätään aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.
Täh :D Kyllä meille vanhempina ja kumppaneina on selvää että se rakkaus lapseen on ihan toisenlaista kuin rakkaus kumppaniin. Juuri tuo, että lasta rakastaa aina ehdoitta, kumppania taas ei.
Olet siis sanonut kumppanillesi, että ennen lasta et tiennyt kuinka paljon voi rakastaa? Ja hän on sanonut saman sinulle?
Minä ainakinolen sanonut miehelleni, etten tiennyt että näin suurta rakkautta on olemassa. Hän sanoo minulle saman. Tiedän, että kumppanini rakastaa lastamme enemmän kuin minua, ja minä lastamme enemmän kuin miestäni. Ei siinä ole mitään outoa. Tottakai oma lapsi on rakkain ihminen maailmassa.
Minusta tuo on outoa. Yhtä outoa kuin se, että ilmoitat, ketä viidestä lapsestasi rakastat eniten.
Ei rakkautta voi rankata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av-Käyttis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.
Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.
Minä pidän sitä ylimielisenä lässytyksenä edelleen. Vaikka jo kaksi lasta itsellä.
Lapsettomuus omasta tahdosta on muutenkin kannustettava asia 👍Miksi pidät toisten ihmisten tunteita lässytyksenä? Ja minkä takia teit lapset jos lapsettomuus on kannustettava asia ja sun pitää siitä oikein erikseen mainita? Et saa sillä lisäpisteitä.
En tunteita, vaan tuota edellä mainittua lausetta. Sen korostamista. Tai sitä, ettei uskota/ymmärretä, että joku muu ei tunne samoin. Koska se nyt vain helposti kuulostaa siltä, että lapseton ei voi tietää oikeasta rakkaudesta mitään, vaikka ei tarkoittaisi edes lytätä.
Minusta rakkautta on monenlaista. Itse ainakin rakastan miestäni ja lapsiani yhtä paljon. Mutta eri tavalla. En edes yritä pistää järjestykseen.Miksi tein lapset? En tehnytkään tarkoituksella. Suunnittelin lapsettoman elämän, mutta sainkin ison yllätyksen. Ja vielä kahdesti (toisen jälkeen laitoin piuhat poikki) He ovat rakkainta elämässä, mutta aivan varmasti elämässäni olisi ollut onnea ja rakkautta myös ilman heitä. Erilaista vain.
Miten vitussa tuo on edes mahdollista? Kolme vahinkoraskautta? Eipä vissiin paljon pillreitä muistettu syödä.
Kaksi. Ei kolme. Toisen lapsen jälkeen totesin, että varminta lienee omalla kohdalla sterilisaatio, kun muut konstit osoittautuneet heikoksi. Enkä väitä, etteikö itsessäkin olisi ollut syytä.
Sanotaanhan e-pillereissä että teho heikkenee esim. Antibiootin tai vatsaongelmien aikana. Itsellä oli molemmat saman kuukauden aikana. Tai vatsa nyt reistaa ylinpäätään aina.
Se ei osannut sen enempää laskea kuin kirjoittaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkautta on aika vaikea määritellä ja erotella osiin, koska itse niputan tunteeni rakasta taaperoani kohtaan äidinrakkauden alle.
Mutta järjen kanssa pohtimalla ainakin omalla kohdalla tämä äidinrakkaus on ihanuuden lisäksi myös paljolti muita tunteita kuten suojelunhalua vaikka oman hengen kustannuksella, menettämisen pelkoa, ikuista vastuussa olemista maailman kauheuksien pelkäämistä, lapsen puolesta pelkäämistä.
Toki lapseni on mielestäni hurmaava ja ainutlaatuinen mutta elämässäni ei myöskään ole aiemmin ollut läsnä tätä ikuista huolta. Mutta pitääkö tämä suojelunhalu jollaista ei kohdistu mihinkään muuhun määritellä rakkaudeksi vai onko tässä kyse biologian mielettömän vahvasta vietistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Olipas törkeästi sanottu, tässä ei verrattu koiraa ja lasta vaan rakastamista ja tunnetta!
Jos et ymmärrä, pysy yksinäisenä!
Miten niin pysy yksinäisenä? Minulla on lapsia ja mies sekä paljon ystäviä. Kummastuttaapa vain ihmiset, joilla on typeryyttä verrata koiran ja lapsen rakastamista toisiinsa. Koiraa ei ikinä voi rakastaa kuin lasta tai yleensä ihmistä, vaikka se rakas lemmikki olisikin.
Todistan sen sillä, että vanhempien elämä menee monesti pilalla lapsen menettämisen vuoksi, vähintään siitä tulee elinikäinen suru jonka kanssa oppii jotenkin elämään.
Käsi sydämellä, montako koiranomistajaa tunnette, joilla vastaava taakka koiran kuolemasta? Niin, sitä minäkin.
Kiitos, täältä tähän.
Kyllä niin voi sanoa. Se kertoo paljon sanojan aiemmista kokemuksista ja tunteista.
Itse ajattelen että ihminen joka on pariutunut lastenteko päällimmäisenä mielessään, ei ole välttämättä kokenut rakastumisvaiheessa valtavan suuria tunteita. Hän voi olla muissakin ihmissuhteissaan ja suhteessaan elämään yleensä hieman varautunut eikä päästä tunteitaan näkyviin. Lapsen saadessaan hän antaa itsensä viimein rakastua, jolloin syntyy mielikuva siitä että rakkaus lapseen on sitä suurinta rakkautta.
Ihailen perheitä, jossa puolisot tietoisesti varaavat toisilleen ykkössijan elämässään. Vasta toisena tulevat lapset, niin rakkaita kun ovatkin. Sellaisessa perheessä toteutuu minun ihanteeni sekä miehen ja naisen että vanhemman ja lapsen välisestä rakksudesta. Tämä on kuitenkin vain minun kokemukseni ja pohdittu mielipiteeni, enkä arvostele muiden kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Olipas törkeästi sanottu, tässä ei verrattu koiraa ja lasta vaan rakastamista ja tunnetta!
Jos et ymmärrä, pysy yksinäisenä!
Miten niin pysy yksinäisenä? Minulla on lapsia ja mies sekä paljon ystäviä. Kummastuttaapa vain ihmiset, joilla on typeryyttä verrata koiran ja lapsen rakastamista toisiinsa. Koiraa ei ikinä voi rakastaa kuin lasta tai yleensä ihmistä, vaikka se rakas lemmikki olisikin.
Todistan sen sillä, että vanhempien elämä menee monesti pilalla lapsen menettämisen vuoksi, vähintään siitä tulee elinikäinen suru jonka kanssa oppii jotenkin elämään.
Käsi sydämellä, montako koiranomistajaa tunnette, joilla vastaava taakka koiran kuolemasta? Niin, sitä minäkin.
Kiitos, täältä tähän.
Aika outo mittari rakastamiselle. Menettämisen suru on aivan eri tunne kuin rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Olipas törkeästi sanottu, tässä ei verrattu koiraa ja lasta vaan rakastamista ja tunnetta!
Jos et ymmärrä, pysy yksinäisenä!
Miten niin pysy yksinäisenä? Minulla on lapsia ja mies sekä paljon ystäviä. Kummastuttaapa vain ihmiset, joilla on typeryyttä verrata koiran ja lapsen rakastamista toisiinsa. Koiraa ei ikinä voi rakastaa kuin lasta tai yleensä ihmistä, vaikka se rakas lemmikki olisikin.
Todistan sen sillä, että vanhempien elämä menee monesti pilalla lapsen menettämisen vuoksi, vähintään siitä tulee elinikäinen suru jonka kanssa oppii jotenkin elämään.
Käsi sydämellä, montako koiranomistajaa tunnette, joilla vastaava taakka koiran kuolemasta? Niin, sitä minäkin.
Kiitos, täältä tähän.
Aika outo mittari rakastamiselle. Menettämisen suru on aivan eri tunne kuin rakkaus.
Minä olen jo ihmetellyt tätä samaa tässä ketjussa, mutta kukaan ei kommentoinut. Monelle huoli ja menettämisen pelko näyttävät merkitsevän rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
- Lapsi oppii paskomaan pottaan/vessanpönttöön ja hakeutumaan sinne itsenäisesti.
- Lapsi on elämässäsi 18 vuotta, sen jälkeen, ei välttämättä ole, jos ei halua. Koira ei jätä sinua koskaan (paitsi kun kuolee).
- Olet oikeassa, koiraa ja lasta ei voi verrata, molempia voi kuitenkin rakastaa HYVIN PALJON, en sano että se rakkaus olisi täysin samanlaista, mutta ei se omistajan rakkaus koiraansa kohtaan sen vähäpätöisempää silti ole. En ymmärrä joidenkin tarvetta kilpailla jollain rakkauden määrällä "minä kyllä rakastan enemmän kuin sinä", voi jestas, onko oikeasti noin huono itsetunto, ettet keksi mitään muuta millä keulia?
Nyt kyllä naurattaa täällä linjan toisessa päässä. Huono itsetuntokin on ja keulintaa, hohhoijaa.
Katsos kun minulla on kaksi koiraa, joita rakastan oikein paljon ja kaksi lasta, joita rakastan mittaamattoman paljon eikä tätä rakkautta voi mitenkään verrata koiria kohtaan tuntemaani rakkauteen. En tunne yhtään äitiä, jotka tuntisivat eri tavalla. Lapseton voi näin luulla kunnes saa lapsen.
Minusta huono itsetunto on sillä, jolla ei selvästi ole elämässään muuta kuin se nelijalkainen ystävä ja yritetään itselle tolkuttaa, että se riittää, sitä voi rakastaa kuin omaa perhettä ja että se voi edustaa elämässä kumppania, lasta jne. No ei voi. Surkeaa ellei muuta sinulla ole rakastaa.
Miten vitussa tuo on edes mahdollista? Kolme vahinkoraskautta? Eipä vissiin paljon pillreitä muistettu syödä.