Lue keskustelun säännöt.
Miksei saisi sanoa: "Ennen omia lapsia en tiennyt, kuinka paljon voi rakastaa."
01.12.2016 |
Miksi moni ärsyyntyy siitä, jos otsikossa esitetty asia sanotaan jossain muodossaan ääneen?
Kommentit (202)
Ei se äidinrakkaus ole oikeasti sen voimakkaampi rakkauden kokemus. Se on vain erilaista ja uutta ja tuntuu siksi pakahduttavalta. Vähän niin kuin romanttinen rakkaus ensimmäisen kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmaan tökkii sen takia, että menee niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, eli sekotetaan hyvin erilaiset rakkaudet keskenään. Tottakai rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin omaa kumppania kohtaan, ihan lähtökohtaisesti sen erottaa nyt vaikka erotiikka. Samaan tapaan rakkaus omia vanhempiaan kohtaan on erilaista kuin omia lapsiaan tai kumppaniaan kohtaan, ja sitten taas ystäviä rakastetaan jälleen eri tavalla. Rakkauksia on niin monia erilaisia, ja sitten noissa lauseissa se sekoitetaan yhdeksi tunteeksi. "En tiennyt mitä on rakastaa ennen kuin sain oman lapsen" aiheuttaa vastareaktion siksi, että se tuntuu vähättelevän muiden rakastamista, vaikka todellisuudessahan siinä puhutaan vain uudenlaisen rakkauden kokemisesta, jota siis ei olekaan voinut kokea ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Ja se, mikä oman lapsen erottaa muista on vastuu. Mies ja koira ja vanhemmat hoitavat itsensä, mutta siitä vauvasta olet vastuussa. Se sidos on siksi erilainen. Ja siksi siinä on erilainen tunne.
Samaa mieltä kuin ap.
Ja totuushan se on. Ei kukaan voi tietää rakkaudesta kaikkea, sitä kuinka syvää ja vahvaa rakkaus voi olla. Sen tietää vasta kun on se oma lapsi.
Lapsen ja jonkun elukan vertaaminen on naurettavaa, täysin hullua.
Ja rakkaus puolisoon, se mies tai vaimo voi häipyä koska vain. Intohimo ja seksuaalinen vetovoima ei ole sitä kovinta hardgore rakkautta.
Mitään muuta ei voi rakastaa kuin omia lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Mä yleensä pyrin olemaan provosoitumatta tällä palstalla, koska tiedän että tänne kirjoittaa älyllisesti vajaita ihmisiä, kuten sinä. Mutta tästä tuli oikeasti paha mieli.
Mä en verrannut lasta ja koiraa. Mulla on kaikki oikeus rakastaa mun koiraa maailmassa eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av-Käyttis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.
Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.
Minä pidän sitä ylimielisenä lässytyksenä edelleen. Vaikka jo kaksi lasta itsellä.
Lapsettomuus omasta tahdosta on muutenkin kannustettava asia 👍Miksi pidät toisten ihmisten tunteita lässytyksenä? Ja minkä takia teit lapset jos lapsettomuus on kannustettava asia ja sun pitää siitä oikein erikseen mainita? Et saa sillä lisäpisteitä.
En tunteita, vaan tuota edellä mainittua lausetta. Sen korostamista. Tai sitä, ettei uskota/ymmärretä, että joku muu ei tunne samoin. Koska se nyt vain helposti kuulostaa siltä, että lapseton ei voi tietää oikeasta rakkaudesta mitään, vaikka ei tarkoittaisi edes lytätä.
Minusta rakkautta on monenlaista. Itse ainakin rakastan miestäni ja lapsiani yhtä paljon. Mutta eri tavalla. En edes yritä pistää järjestykseen.
Miksi tein lapset? En tehnytkään tarkoituksella. Suunnittelin lapsettoman elämän, mutta sainkin ison yllätyksen. Ja vielä kahdesti (toisen jälkeen laitoin piuhat poikki) He ovat rakkainta elämässä, mutta aivan varmasti elämässäni olisi ollut onnea ja rakkautta myös ilman heitä. Erilaista vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmaan tökkii sen takia, että menee niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, eli sekotetaan hyvin erilaiset rakkaudet keskenään. Tottakai rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin omaa kumppania kohtaan, ihan lähtökohtaisesti sen erottaa nyt vaikka erotiikka. Samaan tapaan rakkaus omia vanhempiaan kohtaan on erilaista kuin omia lapsiaan tai kumppaniaan kohtaan, ja sitten taas ystäviä rakastetaan jälleen eri tavalla. Rakkauksia on niin monia erilaisia, ja sitten noissa lauseissa se sekoitetaan yhdeksi tunteeksi. "En tiennyt mitä on rakastaa ennen kuin sain oman lapsen" aiheuttaa vastareaktion siksi, että se tuntuu vähättelevän muiden rakastamista, vaikka todellisuudessahan siinä puhutaan vain uudenlaisen rakkauden kokemisesta, jota siis ei olekaan voinut kokea ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Tätä yritin myös itse eläinten pentu viestissä kertoa. Ja miksi niin positiivisesta ja subjektiivisesta asiasta kuin rakkauden tunne pitää siitäkin kiistellä kuka on oikeassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Olipas törkeästi sanottu, tässä ei verrattu koiraa ja lasta vaan rakastamista ja tunnetta!
Jos et ymmärrä, pysy yksinäisenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Av-Käyttis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.
Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.
Itsellänikin on lapsia sekä puoliso, jonka kanssa nuo lapset on tehty. En allekirjoita tuota. Mielestäni ihmisellä pitää olla jokin "vajaavuus" tuntemiskyvyssään, jos ei pysty rakastamaan ns. täysillä ilman, että kohde on oma lapsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Taisin just oksentaa.
Enpä tiennyt millaista ällöttävä ylemmyydentunto on, ennen kuin tapasin Mamma Äitylin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin rakastan puolisoni niin raastavan suuresti, että jos se mukularakkaus on jotain sitäkin vielä voimakkaampaa niin sellaista en edes sitten halua mielenterveyttäni suojellakseni kokea. T. velattommuutta pohtiva..
Vanhemmuus ei sovi kaikille ja se on ihan ok. Jos oma mielenterveys on vaakalaudalla,niin siihen ei kannata tuoda "mukuloita" kärsimään seurauksista. Hyvä että ajattelet asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmaan tökkii sen takia, että menee niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, eli sekotetaan hyvin erilaiset rakkaudet keskenään. Tottakai rakkaus omaa lasta kohtaan on erilaista kuin omaa kumppania kohtaan, ihan lähtökohtaisesti sen erottaa nyt vaikka erotiikka. Samaan tapaan rakkaus omia vanhempiaan kohtaan on erilaista kuin omia lapsiaan tai kumppaniaan kohtaan, ja sitten taas ystäviä rakastetaan jälleen eri tavalla. Rakkauksia on niin monia erilaisia, ja sitten noissa lauseissa se sekoitetaan yhdeksi tunteeksi. "En tiennyt mitä on rakastaa ennen kuin sain oman lapsen" aiheuttaa vastareaktion siksi, että se tuntuu vähättelevän muiden rakastamista, vaikka todellisuudessahan siinä puhutaan vain uudenlaisen rakkauden kokemisesta, jota siis ei olekaan voinut kokea ennen kuin se sattuu omalle kohdalle.
Ja se, mikä oman lapsen erottaa muista on vastuu. Mies ja koira ja vanhemmat hoitavat itsensä, mutta siitä vauvasta olet vastuussa. Se sidos on siksi erilainen. Ja siksi siinä on erilainen tunne.
Jos todella kuvittelet, että koira hoitaa itsensä eikä ole aikuisen huolenpidon varassa ihan samoin kuin lapsi ja vielä pidempään, parempi, että pysytteletkin lapsissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mammojen kannattaisi pudottaa vähän happoa, niin olisi vähän katetta suurista tunteista puhumiselle.
Saathan sinä ap sanoa, kuten muutkin saa ottaa sen sanomisesi vastaan niinkuin haluavat ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
Mä yleensä pyrin olemaan provosoitumatta tällä palstalla, koska tiedän että tänne kirjoittaa älyllisesti vajaita ihmisiä, kuten sinä. Mutta tästä tuli oikeasti paha mieli.
Mä en verrannut lasta ja koiraa. Mulla on kaikki oikeus rakastaa mun koiraa maailmassa eniten.
Tottakai on. Niin kauan kun sulla selkeesti ei ole lapsia, niin aloitus osuu juuri sinuun. Naurahdin tosin lukiessani sen koirajutun, luulin sen olevan ironiaa (todennäköisesti olikin). T.ohis
Ei vittu. Joo ei voi kulkaa hyvät teinit rakastaa koiraa kuten lasta. Ei voi niin ei voi.
Koittakaa nyt käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton, mutta minulla on koira. Ja mä olen parille äitikaverille joskus sanonut, että mä rakastan tota koiraa niin käsittämättömän paljon ja se on mulle tärkeintä maailmassa. Molemmat ovat sanoneet että odota vaan kun saat oikean lapsen, koska vasta sitten tiedät mitä oikea rakkaus on. Joo, haistakaa p*ska.
Mun puolesta jokainen saa rakastaa ketä rakastaa ja tuntea mitä tuntea, mutta ei tarvitse tulla halventamaan toisen rakkautta.
Tätä on kuultu, mutta koiraa ja lasta ei voi verrata. Koira oppii paskomaan ulos ja syö, istuu ehkä. Koira elää 10 vuotta ja nukkuu korissa lattialla.
Lapsi oppii kävelemään, puhumaan, laskemaan, saa ystäviä, pettyy, rakastaa, vihastuu, vihastuttaa ja tulee teini-ikään, elää 80-vuotiaaksi ja jättää elämääsi lähtemättömän jälken, koska sinä äitinä muokkasit hänet kuin hiekkakakun.
Koira elää valokuvissa hauskana muistona, rakkaana lemmikkinä joka ilostutti vuosia. Et itke koiran menestyksen vuoksi joka vuosi merkkipäivänä, mene terapiaan ja mieti, millaisen ammatin se Tessu olisi valinnut, millaisen kumppanin, jos vielä eläisi?
Ellet vieläkää ymmärrä eroa, pysy koirissa. Kiitos, täältä tähän.
- Lapsi oppii paskomaan pottaan/vessanpönttöön ja hakeutumaan sinne itsenäisesti.
- Lapsi on elämässäsi 18 vuotta, sen jälkeen, ei välttämättä ole, jos ei halua. Koira ei jätä sinua koskaan (paitsi kun kuolee).
- Olet oikeassa, koiraa ja lasta ei voi verrata, molempia voi kuitenkin rakastaa HYVIN PALJON, en sano että se rakkaus olisi täysin samanlaista, mutta ei se omistajan rakkaus koiraansa kohtaan sen vähäpätöisempää silti ole. En ymmärrä joidenkin tarvetta kilpailla jollain rakkauden määrällä "minä kyllä rakastan enemmän kuin sinä", voi jestas, onko oikeasti noin huono itsetunto, ettet keksi mitään muuta millä keulia?
Rakkaudesta eläimeen ja lapseen ei voi edes puhua samana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Av-Käyttis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.
Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.
Itsellänikin on lapsia sekä puoliso, jonka kanssa nuo lapset on tehty. En allekirjoita tuota. Mielestäni ihmisellä pitää olla jokin "vajaavuus" tuntemiskyvyssään, jos ei pysty rakastamaan ns. täysillä ilman, että kohde on oma lapsi
Näissä keskusteluissa sekoitetaan aina äidinrakkaus ja muu rakkaus, jotka ovat kaksi ihan eri asiaa. Nou hätä, meitäkin on, jotka pystyvät molempiin.
Miksi ihmiset edes pohtii, että voiko koiraa rakastaa samalla tavalla kuin lasta? Siis mitä tuollaisesta pohtimisesta saa irti? Molempia voi rakastaa, eikö se riitä?
Ymmärrän mitä aloittaja tarkoittaa, mutta kuten tässä keskustelussa on tullut ilmi, vaikuttaa missä yhteydessä ja kenelle sen sanot.
Kun sain ensimmäisen lapseni, ajattelin myös suurinpiirtein noin. Miten sitä pientä voikaan rakastaa niin paljon. En ollut koskaan kokenut sitä tunnetta, vaikka olin kokenut rakastumisen mieheeni, jota edelleenkin rakastan. Koen kuitenkin, että rakkaus lasta ja miestäni kohtaan on jollain tavalla erilaista. Myös mieheni on sanonut, että ajattelee näin.