Mies hermostui ruokakulujen jakamisesta
Taustaa: Ollaan seurusteltu reilu vuosi, muutimme yhteen alkusyksystä. Ruokakulut ollaan maksettu aina puoliksi, syödään pääosin samoja ruokia.
Nyt lähiaikoina tilanne on kuitenkin ollut se, että meillä on molemmilla rahat vähissä (opiskelijoita, miehen sijaisuus loppui joten ei työskentele opiskelun ohella) ja ollaan tapeltu joskus ruokakuluista. Miehellä on iso ruokahalu, joten ollaan kokkailtu yleensä isompia satseja ruokaa kerralla. Tässä lähiaikoina aloin tosin huomaamaan, että jos tehdään vaikkapa iso vuoka makaronilaatikkoa, niin minä ehdin syödä siitä ehkä 1-2 kertaa ja mies syö loput ruoasta itse. Hänellä siis tapana syödä kolmekin lämmintä ruokaa päivässä aamupalan, välipalan ja iltapalan ohella. Itse olen pieniruokaisempi. Jos ostamme paketin leipää, niin yleensä siitäkin ehdin syödä sen pari leipää ja mies vetää loput aamupalaksi tai ruokailun ohessa.
Ei tässä mitään, hyvä ettei miehen tarvitse olla nälässä kotonaan. Ehdotin kuitenkin hiljattain, että mies maksaisi enemmän ruokakuluista, koska myös syö niin paljon enemmän. Itselläni meni tosi vähän rahaa ruokaan silloin kun vielä asuin yksin, nyt kulut ovat lähes tuplaantuneet. Mies veti tästä hirveät raivarit että se on epäreilua ja hänestä tuntuu että kyttään hänen syömisiään. Itsehän olen sitä mieltä, että tarpeeksi pitää syödä mutta ei kotona tarvi mättää kaksin käsin kun jossain buffet-ruokalassa, ärsyttää myöskin kokkailla joka päivä kun mies saattaa syödä ihan syömisen ilosta, kun tietää että kaapissa on ruokaa.
Miten te muut ootte ratkaisseet ruokakulut?
Kommentit (461)
Vierailija kirjoitti:
Mies kyllä kokkailee mut yleensä kokkaillaan yhdessä. Nyt oon tosin antanut miehen kokata itse, kun tosiaan ollaan melkein joka päivä jouduttu tekemään ruokaa. Itse siis syön usein opiskelijaruokalassa, miehen opiskelu on enemmän etäopiskelua joten hän on enemmän kotona. Ehdotin nyt miehelle tätä, että ostetaan hetken aikaa omat ruoat. Mies pitkin hampain nurisi jotain, että hankalaksi menee jos pitää kokkailla erikseen. Mut en oikeesti tiedä mikä muukaan tähän auttaa. En siis tosiaan ole mikään turhasta nurisija, mutta jos ruokakulut ovat nyt puolet enemmän kuin yleensä, niin kyllä se v*tuttaa.
Mies on vielä alkanut tekemään sitä, että kun tietää mun olevan tulossa kotiin töistä/yliopistolta niin pistää viestiä että "käy kaupassa". Hän ei kuitenkaan ota huomioon ollenkaan sitä, että hän hyvin harvoin itse käy yksin kaupassa. Miehen logiikan mukaan hän ei voi siis yhteisillä kauppareissuillakaan maksaa enemmän kuin puolet, vaikka olisin käynyt aikaisemmalla kerralla yksin ostamassa kaikki ruokatarpeet.
Nyt mies on lisäksi alkanut tekemään sitä, että syö jääkaapista mun eväitä tai pakastimesta ruokia jotka olin tehnyt itselleni töihin, "koska oli niin kova nälkä".
Onko se lihava? Ainakin kohta on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Kuule, nimenomaan voit aivan hyvin jättää ruokkimatta. Voit aloittaa sillä että et käy kaupassa ennen hänen tuloaan vaan kaapit on tyhjät. Sanot että ruokaa ei ole, käydään yhdessä kaupassa, mutta voisitko sinä maksaa tällä kertaa kaiken kun minä olen maksanut kaikki edelliset x-kymmentä kertaa kaiken. Jos ei kelpaa miehelle, sitten sanot että OK, kumpikin voi ostaa ne omat ruuat mitä aikoo vierailun aikana syödä. Jos mies edelleen nurisee, siitä voi jo tehdä halutessaan kaikenlaisia johtopäätöksiä miksi hän käy sinun luonasi.
Sitten ruuan jälkeen sanot miehelle, että tiskaatte yhdessä tai että hän jopa tiskaa kokonaan yksin tämän viikonlopun, kun sinä olet aina tiskannut yksin edelliset x-kymmentä kertaa.
Siitä se lähtee! Yes you can!
No äh. Nytkään sillä ei oo rahaa kun tulee tänne... ja sit jos vaatisin että maksaa omat niin vittu mikä show siitäkin tulisi. Se valittaisi aina siitä. Jos muutetaan yhteen niin sit sovin että omat ruuat siks koska meil on erilaiset ruokavaliotkin. Mut kiitti tsempistä. Toi "mies" onku pikkulapsi kun valittaa tuollaisesta. Aina on "nälkä"
Hei ihan oikeasti miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Jos olette vasta seurusteluvaiheessa niin vielä on helppo perääntyä. Eri asia sitten kun teillä on pari lasta ja huomaat yksin maksavasi äitiysrahoistasi lasten vaatteet ja vaipat...
Koska mun on vaikee puhua rahasta ja äitikin samanlainen. Maksaa kaiken ja ei sano mitään. Isä samanlainen pihipaska kun poikaystävä. Tätä ironiaa... onneks isän uus nainen sentään ei maksa isälle mitään. Ihailen syvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän on selvä että miehen kuuluu maksaa enemmän ruokalaskusta jos ja kun syö niin paljon enemmän kuin toinen ja jatkuvasti. Kun molemmilla rahasta tiukkaa niin ei kai se vähemmän syövä ahmatin ruokia maksa.
Vastaavasti kaiketi naiset maksavat AINA itse kalliit kampaajakäynnit, laukut ja ulkomaanmatkansa. Myös esim . Sisustamisen nainen maksaa jos miestä se ei kiinnosta.
Ainakin meillä näin on. Lisäksi maksan mm. puutarhanhoidosta ja lasten vaatteista enimmät itse.
Mies maksaa esim.omat harrastuskulunsa itse. Koti on enemmän harrastus minulle.
Ruokakuluista emme ole koskaan tapelleet mutta jossain vaiheessa herkut/hygieniatuotteet yms ostettiin erikseen. (Vessapaperi, käsisaippua jne toki yhdessä.) Meitä siis ärsytti kun toinen osti kallista hiusgeeliä/pähkinöitä/paljon karkkia/sipsejä...
Nykyään kun on jo lapsia ja talous muutenkin tasaantunut niin yhteiseltä tililtä ostetaan kaikki yhteinen. Erikseen sitten ostetaan omat vaatteet ja ulkonasyömiset/huvittelut sekä omat tavarat (puhelimet, tabletit yms henkilökohtaiset tavarat).
Yhteiselle tilille laitetaan kaikki tulot ja siitä molemmat siirtää omille tileilleen saman summan kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Menette yhdessä kauppaan ja teette ruuan yhdessä. Kuten normaalit pariskunnat.
Ei se maksa niitä ruokia puoliks vaikka mentäski yhdessä kauppaan. Omat kaljansa maksaa toki... ruokaa ei voida yhdessä tehdä kun nii pieni keittiö. Ja ei se osaa tehdä sellaista ruokaa mikä kelpaa mulle kans.
Miksi sinä et sano siitä? Miten te voitte seurustella, maata samassa sängyssä yöt, jos et pysty sanomaan ruuasta? Ja miten mies voi olla osallistumatta kuluihin? Siis jos olette kaupassa yhdessä? Miksi olet sen kanssa? Ei se tunnu sinua ajattelevan, anteeksi että sanon suoraan.
Äh no kun aina opetettu että ei saa olla pihi ja rahasta ei saa puhua.... pitäs vaan nostaa kissa pöydälle mut se kissa onki sellaine iso mörkö tällä hetkellä mitä niin vaan ei nosteta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän on selvä että miehen kuuluu maksaa enemmän ruokalaskusta jos ja kun syö niin paljon enemmän kuin toinen ja jatkuvasti. Kun molemmilla rahasta tiukkaa niin ei kai se vähemmän syövä ahmatin ruokia maksa.
Vastaavasti kaiketi naiset maksavat AINA itse kalliit kampaajakäynnit, laukut ja ulkomaanmatkansa. Myös esim . Sisustamisen nainen maksaa jos miestä se ei kiinnosta.
En ymmärrä tän kommentin pointtia. Niinhän naiset yleensä maksavatkin. Poislukien ne muutamat "lifestyle-blogia" kirjoittavat hepsankeikat. Mutta siis jos puhutaan norminaisista.
Vierailija kirjoitti:
Ihme vässyköitä muijia, kokkailee äijälle ja ukko menee valmiiseen pöytään kuin ravintolassa. Eihän mies vapaaehtoisesti luovu kotiapulaisesta jos ette itse pistä stoppia.
Aivan,seuraavaksi naikkoset kai paastoavat että jääkaappiloiselle jäisi enemmän...
Kuulostaa siltä, että ap:n mies syö nyt pakoon jotain muita ongelmia. Onko hän ylipainoinen? En tajua, miten kukaan voi syödä kolme (!) lämmintä ateriaa päivässä! Oikeasti siis aamiaiseksiko sitä makaronilaatikkoa? Ei kuulosta kovin terveeltä. Vai harrastaako hän erityisen paljon rankkaa liikuntaa, jolloin energiankulutus voisi olla jotenkin perusteltavissa?
Teitä auttaisi ruokahuollon parempi suunnittelu. Esimerkiksi suunnitelkaa yhdessä sunnuntaisin aterian tarkkuudella, mitä seuraavalla viikolla syödään lounaaksi ja päivälliseksi. Kaksi lämmintä ruokaa päivässä todellakin riittää. Sitten sovitte, että kaupassa käydään vaikkapa tiistaina ja perjantaina. Ostoslistat kirjoitetaan joka tuotteen tarkkuudella valmiiksi. Näin ei tule ylimääräisiä "herkkureissuja" kauppaan eikä myöskään heräteostoksia. Voitte myös sopia ruokaostoksille viikkobudjetin. Hoitakaa ruokaostokset vuoroviikoin. Kuitit talteen ja jääkaapin oveen näkyville.
Älä suostu ap sellaiseen elämään, jossa mies odottaa sinulta täyttä ruokapalvelua. Jos hän ei kykene suunnittelemaan ja hankkimaan oman viikkonsa aterioita teidän perheelle, olkaa sitten ruuatta tai vaikka kaurapuurolla se viikko.
Meillä on menty aika kurinalaisen systeemin mukaan koko parisuhdeaika. Olen ollut tyytyväinen siihen, että vuoro-ostosviikkosysteemillä maksan hankitusta ruuasta melko tarkkaan puolet. Toki mies syö määrällisesti hieman enemmän kuin minä (hän iso mies, minä pieni nainen), mutta homma on pysynyt tasapainossa, joten en ole alkanut pyytämään häneltä mitään rahallista "tasoitusta". Toisaalta olemme myös naimisissa, jolloin varallisuus on muutenkin yhteistä. Avoliitossa asia ei olekaan niin yksiselitteistä.
Minusta täysin omat ruuat -systeemi parisuhteessa on aika karu. Ollaanko sitä sitten romanttisessa suhteessa vai pelkästään kämppiksiä? Toki jos mikään muu ei auta, niin konkretisoihan se ainakin kuluneen rahan määrän suhteessa syödyn ruuan määrään.
Ja kuka se oli täällä joka kertoi passaavansa miestään neljä päivää viikossa ja ostavansa ja tekevänsä tälle aina kaikki ruuat ja vielä tiskaa lopuksi astiat! Voi apua! Ei parisuhteessa voi elää niin! Kuka tampio mies edes edellyttää sellaista naisystävältä, vaikka kuinka olisi "vieraana" tämän luona? Ensi kerralla ateriat ravintolassa miehen piikkiin.
Ap: kissa pöydälle vain ja mies osallistumaan perheen arkeen ja elämään!
uhh eih... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vässyköitä muijia, kokkailee äijälle ja ukko menee valmiiseen pöytään kuin ravintolassa. Eihän mies vapaaehtoisesti luovu kotiapulaisesta jos ette itse pistä stoppia.
Aivan,seuraavaksi naikkoset kai paastoavat että jääkaappiloiselle jäisi enemmän...
Oon tehnyt tätä jo. Syön vähän yhdellä aterialla että jää usein nälkä jotta poikaystävä voisi syödä samaa ruokaa myöhemmin. Päässäni vaan mietin että pitää säästää rahaa...
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut ootte ratkaisseet ruokakulut?
Ensin yritettiin jakaa ruokakuluja, sitten käytiin aina ulkona syömässäyhdessä, sitten erikseen ulkona syömässä ja sitten erottiin.
Köyhien ja tyhmien ei kannata muuttaa yhteen tai olla missään suhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Ihme nillitystä. Ei ihme, että Suomessa on korkeat erotilastot, kun jengi vahtii toisten syömisiäkin pillu kosteena.
Muutenkin tuo mun ja sun jutut parisuhteessa on säälittävää parisuhteen alas ajoa.
Kohta tietty moititaan, kun jätkä on läski.
Jätä Se Sika Hän Ansaitsee Paremman
Niin että parisuhteessa miehen rahat on miehen rahat ja lompakkoloiset pysykööt kaukana mutta se on ok että vähävaraisista nainen on se joka maksaa ruoasta puolet mutta syö niistä 1/5 ja se on ihan reilua?
Ostakaa ruuat vuoroviikoin ja keskustelkaa asiasta. Usein se jo auttaa. Voit kertoa ihan suoraan että vaikka syöt vähemmän kuin hän niin maksatte ruuat tasan puoliksi ja nyt viime aikoina olet nipistänyt siitäkin vähästä jota ennen söit että miehelle jäis enemmän mutta et aio kuolla nälkään. Kun rahat on vähisäs niin homman pitää hoitua yhteispelillä. Jos ei niin teidän suhde ei ole tehty kestämään. Nämä ovat juurikin näitä käännekohtia suhteissa. Ne jotka osaavat keskustella asioista jatkavat tasapainoisella suhteella. Älä myöskään sitten jyrää omilla mielipiteilläsi vaan todellakin yhteistyötä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Pojan pitää katsoa MIHIN ne rahat menevät.
Niihin kaljoihin vai?
Mun ukko saattaa syödä 16kin perunaa yhdellä aterialla. Ja ei ole läski. Onneksi peruna ja kastike on halpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Menette yhdessä kauppaan ja teette ruuan yhdessä. Kuten normaalit pariskunnat.
Ei se maksa niitä ruokia puoliks vaikka mentäski yhdessä kauppaan. Omat kaljansa maksaa toki... ruokaa ei voida yhdessä tehdä kun nii pieni keittiö. Ja ei se osaa tehdä sellaista ruokaa mikä kelpaa mulle kans.
Miksi sinä et sano siitä? Miten te voitte seurustella, maata samassa sängyssä yöt, jos et pysty sanomaan ruuasta? Ja miten mies voi olla osallistumatta kuluihin? Siis jos olette kaupassa yhdessä? Miksi olet sen kanssa? Ei se tunnu sinua ajattelevan, anteeksi että sanon suoraan.
Äh no kun aina opetettu että ei saa olla pihi ja rahasta ei saa puhua.... pitäs vaan nostaa kissa pöydälle mut se kissa onki sellaine iso mörkö tällä hetkellä mitä niin vaan ei nosteta
Nyt on hyvä hetki opetella. Kysy isän nykyiseltä neuvoa, miten pidetään puolensa.
Ap täällä, mies ei ole siis lihava vaan päin vastoin hoikka. Hän on ns. läpipaska joka voi näköjään syödä mitä vaan eikä se juurikaan näy. Mies urheilee muutaman kerran viikossa, esim. käy lenkillä. Miehen päivän syömiset on tyyliin:
Aamupala: Neljä leipää, jogurttia, joku hedelmä
Lounas: Lämmin ruoka
Välipala: Lämmin ruoka
Illallinen: Lämmin ruoka
Iltapala: Useampi leipä, jogurttia
Tämän lisäksi päivisin menee noin litra maitoa ja mies juo lisäksi helposti vaikka kuusi kuppia päivässä.
Ymmärrän hyvin, että elämän alkuvaiheessa, jos ei olla vielä kiinni työelämässä ja vakituisissa tuloissa, on pakko laskea euroja ja helpompi tehdä se yksin omista rahoistaan vastaten, etenkin jos köyhä ruokkii toista, homma ei ole balanssissa.
Ja sitten kalskahti korvaan pihi. Eksäni oli pihi. Ei ostanut minulle ruokaa jääkaappiin tai ravintolassa, minä jonkin verran hänelle siinä vaiheessa, kun hän opiskeli ja itse olin töissä. Siitäkin tuli turvapaikanhakijatyylistä valitusta, että ruoka on paskaa. Totta kai pihi imee itseensä kaiken, mitä onnistuu saamaan. Ei kuitenkaan pysty vastavuoroisesti antamaan toiselle. Sitä kannattaa miettiä.
Vierailija kirjoitti:
uhh eih... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vässyköitä muijia, kokkailee äijälle ja ukko menee valmiiseen pöytään kuin ravintolassa. Eihän mies vapaaehtoisesti luovu kotiapulaisesta jos ette itse pistä stoppia.
Aivan,seuraavaksi naikkoset kai paastoavat että jääkaappiloiselle jäisi enemmän...
Oon tehnyt tätä jo. Syön vähän yhdellä aterialla että jää usein nälkä jotta poikaystävä voisi syödä samaa ruokaa myöhemmin. Päässäni vaan mietin että pitää säästää rahaa...
Sano että tämä on vitsi...peruuta nyt ennen kuin teillä on perhe.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä, mies ei ole siis lihava vaan päin vastoin hoikka. Hän on ns. läpipaska joka voi näköjään syödä mitä vaan eikä se juurikaan näy. Mies urheilee muutaman kerran viikossa, esim. käy lenkillä. Miehen päivän syömiset on tyyliin:
Aamupala: Neljä leipää, jogurttia, joku hedelmä
Lounas: Lämmin ruoka
Välipala: Lämmin ruoka
Illallinen: Lämmin ruoka
Iltapala: Useampi leipä, jogurttiaTämän lisäksi päivisin menee noin litra maitoa ja mies juo lisäksi helposti vaikka kuusi kuppia päivässä.
Miehen kannattaisi varmaan keskittyä ravitsevaan ja hyvin imeytyvään ruokaan. Kallista tuollainen läpiholvaaminen.