Mies hermostui ruokakulujen jakamisesta
Taustaa: Ollaan seurusteltu reilu vuosi, muutimme yhteen alkusyksystä. Ruokakulut ollaan maksettu aina puoliksi, syödään pääosin samoja ruokia.
Nyt lähiaikoina tilanne on kuitenkin ollut se, että meillä on molemmilla rahat vähissä (opiskelijoita, miehen sijaisuus loppui joten ei työskentele opiskelun ohella) ja ollaan tapeltu joskus ruokakuluista. Miehellä on iso ruokahalu, joten ollaan kokkailtu yleensä isompia satseja ruokaa kerralla. Tässä lähiaikoina aloin tosin huomaamaan, että jos tehdään vaikkapa iso vuoka makaronilaatikkoa, niin minä ehdin syödä siitä ehkä 1-2 kertaa ja mies syö loput ruoasta itse. Hänellä siis tapana syödä kolmekin lämmintä ruokaa päivässä aamupalan, välipalan ja iltapalan ohella. Itse olen pieniruokaisempi. Jos ostamme paketin leipää, niin yleensä siitäkin ehdin syödä sen pari leipää ja mies vetää loput aamupalaksi tai ruokailun ohessa.
Ei tässä mitään, hyvä ettei miehen tarvitse olla nälässä kotonaan. Ehdotin kuitenkin hiljattain, että mies maksaisi enemmän ruokakuluista, koska myös syö niin paljon enemmän. Itselläni meni tosi vähän rahaa ruokaan silloin kun vielä asuin yksin, nyt kulut ovat lähes tuplaantuneet. Mies veti tästä hirveät raivarit että se on epäreilua ja hänestä tuntuu että kyttään hänen syömisiään. Itsehän olen sitä mieltä, että tarpeeksi pitää syödä mutta ei kotona tarvi mättää kaksin käsin kun jossain buffet-ruokalassa, ärsyttää myöskin kokkailla joka päivä kun mies saattaa syödä ihan syömisen ilosta, kun tietää että kaapissa on ruokaa.
Miten te muut ootte ratkaisseet ruokakulut?
Kommentit (461)
Vierailija kirjoitti:

Välipala ja iltapala ovat turhia.Kolme syömistä riittää.
Siis apua, täällähän on useammallakin jääkaappiloinen :( Nyt joku roti hommaan, miksi ihmeessä te suostutte tuohon? !??
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi sä suostut tuohon! Ja vielä tiskaat sen astiat? Mitä ihmettä, ei tulisi mulle mieleenkään. 55 v "mummo", jonka mies ja poika tekee ruokaa ja tiskaa yms.

Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...

En mä siihen suostu. Siis se vaan on pinttynyt tapa. Teinistä saakka kun äiti ei ollut kotona niin hoidin kaiken. Siivosin isoveljeni jäljet ja tein ruuat. Joskus kun oon vihainen niin poikaystävä kysyy miksi niin aina syynä on että ei siivoa ja tee ruokaa ja auta. Sit se tyylii hutasee imurilla nopeesti asunnon läpi ja leikkii sankaria. Kai se on se että on opetettu liian kiltiksi tai halunnu tehdä äidille mahdollimman helpoks yksinhuoltajuuden samalla kun opiskelee ja käy töissä.
En uskalla sanoa miehelle että maksaa omat ruokansa. Se vaan on tosi pihi...
No, jos teet vaikka 10 hengen annoksen lihamakaronilaatikkoa, syöt itse yhden annoksen ja purkitat pinkkeihin annosvuokiin neljä annosta ennen kuin käydään pöytään. Mies voi sitten syödä vaikka viisi annosta kerralla. Jos hänellä jää osuudestaan yli, pakastaa tai laittaa jääkaappiin omissa sinisissä rasioissaan.
Seuraavilla aterioilla syöt pinkeistä rasioistasi, mies omista sinisistään tai jos ne loppuvat, syö mitä lystää - itse ostamistaan ruoista.
Ihme vässyköitä muijia, kokkailee äijälle ja ukko menee valmiiseen pöytään kuin ravintolassa. Eihän mies vapaaehtoisesti luovu kotiapulaisesta jos ette itse pistä stoppia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Menette yhdessä kauppaan ja teette ruuan yhdessä. Kuten normaalit pariskunnat.
Ap, jos mies on ruvennut syömään sun ruokia/eväitä niin hanki tämmönen! Laita kaikki omat ruokasi tähän.
https://www.coolstuff.fi/Fridge-Locker
Ja: älä suostu käymään kaupassa kummallekin. Hankkikaa ja laittakaa jatkossa tosiaan kumpikin omat safkanne, kätevämpää niin!
Vierailija kirjoitti:
Itse en jaksaisi tuollaista pennin tarkkuutta kulujen suhteen jos oikeasti on parisuhteessa.
Ai pennin tarkkuutta kun yksi syö 3-4 kertaa enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Menette yhdessä kauppaan ja teette ruuan yhdessä. Kuten normaalit pariskunnat.
Ei se maksa niitä ruokia puoliks vaikka mentäski yhdessä kauppaan. Omat kaljansa maksaa toki... ruokaa ei voida yhdessä tehdä kun nii pieni keittiö. Ja ei se osaa tehdä sellaista ruokaa mikä kelpaa mulle kans.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Kuule, nimenomaan voit aivan hyvin jättää ruokkimatta. Voit aloittaa sillä että et käy kaupassa ennen hänen tuloaan vaan kaapit on tyhjät. Sanot että ruokaa ei ole, käydään yhdessä kaupassa, mutta voisitko sinä maksaa tällä kertaa kaiken kun minä olen maksanut kaikki edelliset x-kymmentä kertaa kaiken. Jos ei kelpaa miehelle, sitten sanot että OK, kumpikin voi ostaa ne omat ruuat mitä aikoo vierailun aikana syödä. Jos mies edelleen nurisee, siitä voi jo tehdä halutessaan kaikenlaisia johtopäätöksiä miksi hän käy sinun luonasi.
Sitten ruuan jälkeen sanot miehelle, että tiskaatte yhdessä tai että hän jopa tiskaa kokonaan yksin tämän viikonlopun, kun sinä olet aina tiskannut yksin edelliset x-kymmentä kertaa.
Siitä se lähtee! Yes you can!
Miks muuttaa yhteen, jos ei ole valmis jakamaan koko elämää sen toisen kanssa? Minkä takia tuossa vaiheessa vielä tapellaan siitä, kumpi maksaa leipäpaketista enemmän? Miksei kaikki voi olla yhteistä, varsinkin se raha, joka käytetään ruokaan. En vaan jaksa ymmärtää, erotkaa jos ette osaa tuon vertaa jakaa yhteistä elämäänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Kuule, nimenomaan voit aivan hyvin jättää ruokkimatta. Voit aloittaa sillä että et käy kaupassa ennen hänen tuloaan vaan kaapit on tyhjät. Sanot että ruokaa ei ole, käydään yhdessä kaupassa, mutta voisitko sinä maksaa tällä kertaa kaiken kun minä olen maksanut kaikki edelliset x-kymmentä kertaa kaiken. Jos ei kelpaa miehelle, sitten sanot että OK, kumpikin voi ostaa ne omat ruuat mitä aikoo vierailun aikana syödä. Jos mies edelleen nurisee, siitä voi jo tehdä halutessaan kaikenlaisia johtopäätöksiä miksi hän käy sinun luonasi.
Sitten ruuan jälkeen sanot miehelle, että tiskaatte yhdessä tai että hän jopa tiskaa kokonaan yksin tämän viikonlopun, kun sinä olet aina tiskannut yksin edelliset x-kymmentä kertaa.
Siitä se lähtee! Yes you can!
No äh. Nytkään sillä ei oo rahaa kun tulee tänne... ja sit jos vaatisin että maksaa omat niin vittu mikä show siitäkin tulisi. Se valittaisi aina siitä. Jos muutetaan yhteen niin sit sovin että omat ruuat siks koska meil on erilaiset ruokavaliotkin. Mut kiitti tsempistä. Toi "mies" onku pikkulapsi kun valittaa tuollaisesta. Aina on "nälkä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi sä suostut tuohon! Ja vielä tiskaat sen astiat? Mitä ihmettä, ei tulisi mulle mieleenkään. 55 v "mummo", jonka mies ja poika tekee ruokaa ja tiskaa yms.
En mä siihen suostu. Siis se vaan on pinttynyt tapa. Teinistä saakka kun äiti ei ollut kotona niin hoidin kaiken. Siivosin isoveljeni jäljet ja tein ruuat. Joskus kun oon vihainen niin poikaystävä kysyy miksi niin aina syynä on että ei siivoa ja tee ruokaa ja auta. Sit se tyylii hutasee imurilla nopeesti asunnon läpi ja leikkii sankaria. Kai se on se että on opetettu liian kiltiksi tai halunnu tehdä äidille mahdollimman helpoks yksinhuoltajuuden samalla kun opiskelee ja käy töissä.
En uskalla sanoa miehelle että maksaa omat ruokansa. Se vaan on tosi pihi...
Siinäpä se ongelman ydin: olet liian kiltti ja miehen on helppo käyttää tätä hyväkseen.
Olen kyllä näitä juttuja lukiessa aina onnellinen että meillä on aina ollut yhteiset rahat ja yhteinen tili johon kaikki tulot.
Ap:n tapauksessa varmaan tekisin niin, että molemmat ostaisi ja tekisi omat ruoat vaikka kuukauden ajan. Kuitit pitäisi säästää. Sitten kuun lopulla laskettaisiin mitä kummallakin on ruokiin mennyt. Sitten voisi taas ostaa yhdessä ruoat, mutta niin että ne maksettaisiin samassa suhteessa kuin sen kuukauden aikana oli rahaa mennyt. Esim jos toisella meni 100€ ja toisella 200€, niin jatkossa toinen maksaa ruoista 33% ja toinen 66%.
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Pojan pitää katsoa MIHIN ne rahat menevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meilläpä menee niin että poikaystävä on mun luona yötä päivää 4 pvää viikossa ja maksan meidän kaikki ruuat. Itse syön tosi vähän ja omiin ruokiini menee varmaa 20 euroa viikossa jos sitäkään. Poikaystävä syö aivan helvetisti ja isoja annoksia. Ei tee itse ruokaa vaan mä teen ne aina. Kokoaja pitää tiskata sen astioita kun syö ja syö. Mul menee usein jopa 60 euroa sen ruokkimiseen ton 4 päivän sisällä...
En tiedä mitä teen kun se valittaa kokoajan et sillei oo rahaa. Se sentää käy töissä. Ite oon opiskelija ja rahaa pitäs laittaa muuhunki ku sen ruokintaan.
Oot aivan oikeassa kun vaadit että se maksaa enemmän kun syökin enemmän. Kumpa itsellä ois kans rohkeutta nostaa kissa pöydälle....
Miksi ruokit häntä? Ei se ole mikään velvollisuus tai edellytys. Jotain satunnaista vierasta voi ruokkia päivän tai pari.
No siis mitä mu pitäs tehä kun se tulee mun luo? Jättää ruokkimatta? :D pakkohan mun on vieraille ruokaa tarjota mut siis se raja vaan alkaa tulee vastaan.... alan toivomaa et olisin sinkku tän rahan menon takia...
Kuule, nimenomaan voit aivan hyvin jättää ruokkimatta. Voit aloittaa sillä että et käy kaupassa ennen hänen tuloaan vaan kaapit on tyhjät. Sanot että ruokaa ei ole, käydään yhdessä kaupassa, mutta voisitko sinä maksaa tällä kertaa kaiken kun minä olen maksanut kaikki edelliset x-kymmentä kertaa kaiken. Jos ei kelpaa miehelle, sitten sanot että OK, kumpikin voi ostaa ne omat ruuat mitä aikoo vierailun aikana syödä. Jos mies edelleen nurisee, siitä voi jo tehdä halutessaan kaikenlaisia johtopäätöksiä miksi hän käy sinun luonasi.
Sitten ruuan jälkeen sanot miehelle, että tiskaatte yhdessä tai että hän jopa tiskaa kokonaan yksin tämän viikonlopun, kun sinä olet aina tiskannut yksin edelliset x-kymmentä kertaa.
Siitä se lähtee! Yes you can!
No äh. Nytkään sillä ei oo rahaa kun tulee tänne... ja sit jos vaatisin että maksaa omat niin vittu mikä show siitäkin tulisi. Se valittaisi aina siitä. Jos muutetaan yhteen niin sit sovin että omat ruuat siks koska meil on erilaiset ruokavaliotkin. Mut kiitti tsempistä. Toi "mies" onku pikkulapsi kun valittaa tuollaisesta. Aina on "nälkä"
Hei ihan oikeasti miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Jos olette vasta seurusteluvaiheessa niin vielä on helppo perääntyä. Eri asia sitten kun teillä on pari lasta ja huomaat yksin maksavasi äitiysrahoistasi lasten vaatteet ja vaipat...
Voi luoja että minua ärsyttää juuri tällaiset jääkaappiloiset. Tuntuu olevan miehissä niin yleistä että nainen laitetaan maksamaan ruuat. Exäni ei olisi millään suostunut maksamaan edes puolia ruokakuluista. Valitti vielä kun kotonani ei ollut mitään herkkuja kaapeissa.
Hanki ruoka itsellesi ja mies hankkii omansa.
Meillä mies tekee ruoan ja monesti ostaakin sen, jos on varaa. Jos mä maksan, hän ottaa jotakin halpaa.