Vinkkejä kaivataan 2,5v nukutukseen!

Meidän lapsi nukkui tuossa iässä vielä kahden tunnin päikkärit. Uskon siihen että mitä paremmin nukkuu päivällä, sitä paremmin yöllä.

Lakkaa ramppaamasta huoneessa.

Kun kuulet askelia, sanot vain napakasti että takaisin sänkyyn.

Tämä vaatii selkärankaa, johdonmukaisuutta, parit itkut ja kahden viikon päästä sujuu jo.

Saattaa jatkua joitain tunteja. Saattaa toistua useina iltoina. Pysykää silti suunnitelmassa. Lopussa kiitos seisoo.

Voi jatkua montakin päivää, meillä taisi olla pari viikkoa. Ja lapset on erilaisia tuon nukkumisenkin suhteen. Meillä esikoinen nukkui tuon ikäisenä vielä parin tunnin päikkäreitä mutta kuopus lopetti päikkärit jo ennen kuin täytti 2v. Esikoisella päikkärit ei vaikuttanut mitenkään iltoihin, kuopuksella taas tunnin päikkärit saattoivat siirtää iltanukahtamista 2-3 tunnilla.

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Mun mielestä 2,5v todellakin on riittävän iso ymmärtämään mikä on homman nimi. 3v:hen on kuitenkin enää 6kk, ei se meininki siinä ajassa pahemmin muutu. Toisekseen jos tuollaisen aloittaa, sitä ei saa lopettaa, muuten lapsi kuvittelee saaneensa vallan vanhemmilta nukutusasioissa! Joissain asioissa ei pidä joustaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Järkevää juttua. *yläpeukkua*

Jokainenhan tietysti tekee omat ratkaisunsa, mutta minusta tuollainen "nyt rupea nukkumaan" ja aikuinen huoneesta pois toimii aika harvalla lapsella. Yleensä seurauksena on just tuo, mistä ap:kin kertoo, juoksurumba. Ja kun se on kerran saatu aikaan, niin siitä se vasta vaikea onkin oppia pois. Lapsi villiintyy ja kokee että tämä on jokin uusi hippaleikki. Useimmille lapsille on tosi tärkeä että "laskeudutaan" iltaan ja nukkumaan. Eli pikku hiljaa rauhoitutaan. Sen iltasatuhetkenkin tarkoitus on rauhoittaa pikkuinen monotonisella äänellä ja huonetilan hämärällä valolla. Kun satu loppuu, niin aikuinen voi vaikka hyräillä vielä jotakin ja silitellä lapsen selkää hetken, riippuen tietenkin lapsesta, mikä juuri sitä lasta rauhoittaa ja tekee hänelle turvallisen olon. Lapsen ei edes tarvitse täysin nukahtaa, kunhan tämä vain on niin rentoutunut ja rauhoittunut, että kun vanhempi lähtee huoneesta ja toivottaa hyvät yöt, lapsi vain vastaa siihen ja kääntää kylkeä. Itse ainakin käytän mieluummin sen 20 - 30 min intensiivisesti nukuttamiseen hyvällä lopputuloksella, kuin että olen tilanteessa vain puoleksi läsnä ja sitten seuraavat pari tuntia käyn väsytystaistelua jatkuvan sängystä poistumisen vuoksi. Olisi hyvä ottaa nämä nukutusrutiinit tavaksi jo mahdollisimman pienestä, niin ei tule mitään yhtäkkistä "siirtymävaihetta", vaan sitten lapsen kasvaessa nukuttamiseen tarvittava aika luonnollisesti vähenee, eikä lapselle tule koskaan tarvetta hypätä jatkuvasti ylös sängystä nukahtamisen sijasta. Eli ap:lle neuvo: älä ala ollenkaan tuohon juoksurumbaan vaan nukuta se lapsi. Kun rutiini alkaa olla hallussa, niin tilanne helpottuu.    

Nyt voi miettiä, kannattiko totuttaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Mun mielestä 2,5v todellakin on riittävän iso ymmärtämään mikä on homman nimi. 3v:hen on kuitenkin enää 6kk, ei se meininki siinä ajassa pahemmin muutu. Toisekseen jos tuollaisen aloittaa, sitä ei saa lopettaa, muuten lapsi kuvittelee saaneensa vallan vanhemmilta nukutusasioissa! Joissain asioissa ei pidä joustaa.

Eivät lapset mitään valtaa haeskele, vaan turvallisuutta. Ja monissa asioissa pitää  todella joustaa jos esim huomaa että lapsi ei vielä ole kypsä asiaan. 

Mitä vähemmän pakkoja ja vaatimuksia lapsille, sen parempi. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, rauhalliseen, iloiseen ja luotettavaan lapsuuteen. Kun näistä tarpeista huolehditaan niin esim vaatimuksia ei kovinkaan monia tarvita koska tyytyväinen ja turvallinen lapsi aivan ilolla toimittaa/tekee asioita, koska onhan hänellä viisaat vanhemmat esimerkkinä siitä miten hommat hoidetaan. 

Anna kersalle uniriepu jota voi imeskellä ja kasta se riepu viskiin. Hyvin nukkuu.

Ykkösen kohdalla teimme sen virheen että vielä viisivuotiaana kun oli kolmevuotias kakkonen niin piti olla huoneessa siihen että nukahtivat. Kolmosen kohdalla sitten tein niin että isommille sanoin että pieni vaatii nyt huomion, ja pienimmän totutin vauvasta asti nukahtamaan omaan sänkyynsä ilman äplyilyjä. En osaa aloittajalle neuvoja antaa kun itse ensimmäisten kansa saman virheen tein että kädestä pidin kiinni ja vieressä valvoin. Tosin tiedä oliko se iso virhe kun rakastavat ihanat 11 9 ja 5 vuotiaat nukkua tuhnottavat nyt kukin omassa huoneessaa. Mutta ensimmäiset 6 vuotta lapsiperhe-elämää oli unihelvettiä vailla omaa rauhaa.

Juuri tämän takia me opetettiin meidän lapset suoraan nukkumaan yksin...

Ollaan jo pitkään aloitettu iltarauhoittuminen tunti ennen sänkyyn käymistä, eli valoja himmeämmälle, telkkari kiinni, rauhallisia leikkejä eikä enää mitään hullutteluja. Siihen vielä tosiaan ne iltasadut päälle että luulisi kyllä olevan tarpeeksi rauhallinen meininki. Nukahti 1,5h päästä, mutta kyllä tuli itselle hiki! Ehkä huomenna jään pidemmäksi aikaa sinne huoneeseen istuskelemaan ja silittelemään, en kuitenkaan enää halua, että lapsi ei osaa nukahtaa itsekseen, vaan poistun huoneesta ennen kuin on nukahtanut. Ap

Vierailija kirjoitti:

On siis tottunut siihen, että iltasatujen ja suukkojen jälkeen isä tai äiti jää pötköttämään sänkyyn niin pitkäksi aikaa, että nukahtaa. Nyt kun ikää on kuitenkin se 2,5v ja ymmärtää todella hyvin puhetta ja pystytään helposti kommunikoimaan, ajattelimme ihan "karusti" opettaa taaperon nukahtamaan omaan sänkyynsä itsenäisesti. Emme myöskään halua, että hän ajattelee nukahtamisen olevan jotenkin pelottava asia, että siihen tarvitaan vanhemman läsnäolo turvaamaan nukahtaminen. Nukahtamisen omaan sänkyyn, omaan huoneeseen pitäisi olla riittävän turvallista.

Nyt on mennyt 1h15min ja edelleen nukutusrumba jatkuu, vaikka tänään on ollut todella lyhyet päiväunet (30min ja heräsi klo 12.45). Satujen, pusujen, yms. jälkeen sanoin hyvät yöt, peittelin ja lähdin huoneesta, en kuitenkaan laittanut ovea kunnolla kiinni vaan jätin hieman raolleen, jotta on sellainen olo, että ei ole ns. teljettynä huoneeseensa vaan pääsee helposti pois jos tulee "hätätilanne". Aina kun kuulen juoksuaskeleet ovelle, menen ja vien hänet mitään sanomatta takaisin sänkyyn. Pari kertaa sanoin uudelleen "öitä" tai "nyt nukutaan", sitten puhe stop. Ei ole kertaakaan itkenyt vaan pitää koko touhua leikkinä, naureskelee vaan?

Oisko jotain vinkkejä, mitä voisi tehdä toisin? Mahtaakohan juoksurumba jatkua vielä kauankin...

Kai se on jo myöhäistä. Teidän ei olisi alunpitäenkään opettaa lasta siihen, ettei hän voi nukahtaa itsekseen, vaan jonkun pitää makoilla lapsen huoneessa niin kauan, että lapsi nukahtaa. Yleensä tuossa iässä päiväunistakin lapsi luopuu. Osaatte sitten seuraavan lapsen kohdalla.

Ääh, päikkäreillekin kesti nukuttaa reilu tunti, tunti siis ihan vaan juoksemista :( Moni sanoo, että mitään palveluja ei tulisi myöskään antaa, no lapsi sanoi, että on pissahätä joten totesin, että ei enää, kävit juuri äsken vessassa. Lopputuloksena se, että pissasi sitten sänkyyn. Kiva... Ja vaikka istuin hänen vierellään niin kauan, että oli melkein nukuksissa muttei kuitenkaan nukkunut niin silti ihan sama juoksupelleily alkoi. Edelleenkään ei itkettänyt vaan piti taas ihan vain leikkinä koko hommaa. Alkoi kaadella legoja lattialle ja heitellä leluja, kliksitella kattolamppua (kunnes löystin lamppua niin, ettei saa enää päälle). Ei tosiaan ole mitään yksinkertaista touhua tämä nukkumaan opettaminen! Ap

Niin ja syy, miksi myös yritämme nyt opettaa nukahtaa itsenäisesti on, että iltanukutukset on aina kestänyt niin tolkuttoman kauan. Mies ja minä nukahdetaan itse kanssa sinne sänkyyn kun siinä vaan kestää ja kestää! Sitten herätään ihan virkeänä klo 22 iltapäikkäreitten jälkeen eikä uni tule enää, vaikka molemmilla aikainen aamuherätys (kuten myös lapsella). Kukaan ei saa nukuttua tarpeen pitkiä yöunia ja kaikki heräävät väsyneinä ja kiukkuisina. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ääh, päikkäreillekin kesti nukuttaa reilu tunti, tunti siis ihan vaan juoksemista :( Moni sanoo, että mitään palveluja ei tulisi myöskään antaa, no lapsi sanoi, että on pissahätä joten totesin, että ei enää, kävit juuri äsken vessassa. Lopputuloksena se, että pissasi sitten sänkyyn. Kiva... Ja vaikka istuin hänen vierellään niin kauan, että oli melkein nukuksissa muttei kuitenkaan nukkunut niin silti ihan sama juoksupelleily alkoi. Edelleenkään ei itkettänyt vaan piti taas ihan vain leikkinä koko hommaa. Alkoi kaadella legoja lattialle ja heitellä leluja, kliksitella kattolamppua (kunnes löystin lamppua niin, ettei saa enää päälle). Ei tosiaan ole mitään yksinkertaista touhua tämä nukkumaan opettaminen! Ap

Pissasi sänkyyn luultavasti kostoksi. Siis onko sulla nyt jokin suurempi syy muuttaa lapsen nukkumaanmenorutiineja? Vaikka 2,5 vuotias tuntuisi ''kypsältä'', niin hän on silti niiiiin pieni vielä, että onko välttämätöntä ruveta vielä karaistamaan? 

Ps. kokeeko oikeasti monikin sen _virheeksi_ omassa kasvatuksessaan, että on lapsen kanssa ja nukuttaa hänet??  Mulla ei henkilökohtaisesti montaa hyvää lapsuusmuistoa ole, mutta sitä en koskaan unohda, kun äiti istui sängyn vieressä, luki iltasatua ja silitteli uneen. Pelkäättekö, ettei lapsenne koskaan itsenäisty ja muuta pois kotoa, kun näin ollaan toimittu. Onko vanhempien ''oma aika'' niin tärkeää, että nukutusta ei viitsitä tehdä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääh, päikkäreillekin kesti nukuttaa reilu tunti, tunti siis ihan vaan juoksemista :( Moni sanoo, että mitään palveluja ei tulisi myöskään antaa, no lapsi sanoi, että on pissahätä joten totesin, että ei enää, kävit juuri äsken vessassa. Lopputuloksena se, että pissasi sitten sänkyyn. Kiva... Ja vaikka istuin hänen vierellään niin kauan, että oli melkein nukuksissa muttei kuitenkaan nukkunut niin silti ihan sama juoksupelleily alkoi. Edelleenkään ei itkettänyt vaan piti taas ihan vain leikkinä koko hommaa. Alkoi kaadella legoja lattialle ja heitellä leluja, kliksitella kattolamppua (kunnes löystin lamppua niin, ettei saa enää päälle). Ei tosiaan ole mitään yksinkertaista touhua tämä nukkumaan opettaminen! Ap

Pissasi sänkyyn luultavasti kostoksi. Siis onko sulla nyt jokin suurempi syy muuttaa lapsen nukkumaanmenorutiineja? Vaikka 2,5 vuotias tuntuisi ''kypsältä'', niin hän on silti niiiiin pieni vielä, että onko välttämätöntä ruveta vielä karaistamaan? 

Ps. kokeeko oikeasti monikin sen _virheeksi_ omassa kasvatuksessaan, että on lapsen kanssa ja nukuttaa hänet??  Mulla ei henkilökohtaisesti montaa hyvää lapsuusmuistoa ole, mutta sitä en koskaan unohda, kun äiti istui sängyn vieressä, luki iltasatua ja silitteli uneen. Pelkäättekö, ettei lapsenne koskaan itsenäisty ja muuta pois kotoa, kun näin ollaan toimittu. Onko vanhempien ''oma aika'' niin tärkeää, että nukutusta ei viitsitä tehdä? 

Vastaus kysymykseesi yläpuolella edellisessä kommentissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääh, päikkäreillekin kesti nukuttaa reilu tunti, tunti siis ihan vaan juoksemista :( Moni sanoo, että mitään palveluja ei tulisi myöskään antaa, no lapsi sanoi, että on pissahätä joten totesin, että ei enää, kävit juuri äsken vessassa. Lopputuloksena se, että pissasi sitten sänkyyn. Kiva... Ja vaikka istuin hänen vierellään niin kauan, että oli melkein nukuksissa muttei kuitenkaan nukkunut niin silti ihan sama juoksupelleily alkoi. Edelleenkään ei itkettänyt vaan piti taas ihan vain leikkinä koko hommaa. Alkoi kaadella legoja lattialle ja heitellä leluja, kliksitella kattolamppua (kunnes löystin lamppua niin, ettei saa enää päälle). Ei tosiaan ole mitään yksinkertaista touhua tämä nukkumaan opettaminen! Ap

Pissasi sänkyyn luultavasti kostoksi. Siis onko sulla nyt jokin suurempi syy muuttaa lapsen nukkumaanmenorutiineja? Vaikka 2,5 vuotias tuntuisi ''kypsältä'', niin hän on silti niiiiin pieni vielä, että onko välttämätöntä ruveta vielä karaistamaan? 

Ps. kokeeko oikeasti monikin sen _virheeksi_ omassa kasvatuksessaan, että on lapsen kanssa ja nukuttaa hänet??  Mulla ei henkilökohtaisesti montaa hyvää lapsuusmuistoa ole, mutta sitä en koskaan unohda, kun äiti istui sängyn vieressä, luki iltasatua ja silitteli uneen. Pelkäättekö, ettei lapsenne koskaan itsenäisty ja muuta pois kotoa, kun näin ollaan toimittu. Onko vanhempien ''oma aika'' niin tärkeää, että nukutusta ei viitsitä tehdä? 

Olitko kenties ainut lapsi? Mites me muut, monilapsiset perheet, ollaanko ihan perseestä kun ei jäädä paijailemaan ja silittelemään uneen, se kun ei kerta kaikkiaan ole mahdollista vaikka kivaa olisikin? Ja kyllä, vanhempien oma aika on tärkeää niin yksilön, parisuhteen kuin perheenkin kannalta. Pappikin sanoi avioon astuessamme, että paras tie perheonneen sekä lasten hyvinvointiin on vanhempien hyvä parisuhde eli kyllä sillä on merkitystä. Jos koko päivä menee vain lasten asioita hoitaessa ja lasten asioista jutellessa ja sitten ihan kaikessa rauhassa nukuttelee jokaisen lapsen erikseen ja kello on paljon, ei jaksa enää mitään muuta kuin mennä suoraan nukkumaan. Siinä jää puoliso täysin huomiotta ja taas on mennyt koko päivä humps vaan.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsi nukkui tuossa iässä vielä kahden tunnin päikkärit. Uskon siihen että mitä paremmin nukkuu päivällä, sitä paremmin yöllä.

Lakkaa ramppaamasta huoneessa.

Kun kuulet askelia, sanot vain napakasti että takaisin sänkyyn.

Tämä vaatii selkärankaa, johdonmukaisuutta, parit itkut ja kahden viikon päästä sujuu jo.

Meidän lapsista kumpikaan ei nukkunut tuossa iässä enää päikkäreitä lainkaan (paitsi sairaana). Päikkärit jäivät pois siinä vaiheessa, kun tajusin, että olivat illalla pirteitä kuin peipposet säälliseen nukkumaanmenoaikaan. Kun päikkärit jäivät pois, olivat illalla sopivan väsyneitä ja nukahtivat helposti. Yöt rauhoittuivat siinä samalla. Lapset vaan ovat ihan erilaisia tässä(kin) asiassa.