Vinkkejä kaivataan 2,5v nukutukseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Mun mielestä 2,5v todellakin on riittävän iso ymmärtämään mikä on homman nimi. 3v:hen on kuitenkin enää 6kk, ei se meininki siinä ajassa pahemmin muutu. Toisekseen jos tuollaisen aloittaa, sitä ei saa lopettaa, muuten lapsi kuvittelee saaneensa vallan vanhemmilta nukutusasioissa! Joissain asioissa ei pidä joustaa.

Eivät lapset mitään valtaa haeskele, vaan turvallisuutta. Ja monissa asioissa pitää  todella joustaa jos esim huomaa että lapsi ei vielä ole kypsä asiaan. 

Mitä vähemmän pakkoja ja vaatimuksia lapsille, sen parempi. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, rauhalliseen, iloiseen ja luotettavaan lapsuuteen. Kun näistä tarpeista huolehditaan niin esim vaatimuksia ei kovinkaan monia tarvita koska tyytyväinen ja turvallinen lapsi aivan ilolla toimittaa/tekee asioita, koska onhan hänellä viisaat vanhemmat esimerkkinä siitä miten hommat hoidetaan. 

Juuri näin. Jos vanhempi huomaa tehneensä virheen (ja sellaistakin sattuu, heh), totta kai hänen pitää korjata kurssiaan, eikä naama irveessä jatkaa samaa rataa vain, jotta lapsessa asuva monsteri ei herää ja yritä kaapata valtaa koko perheessä... Kyllähän lapsuuteen kuuluu suuruudenhulluja kuvitelmia, mutta kyllähän ne yleensä karisevat pois itsestään, jos kasvatus on jotensakin tolkullista. Suhtautuminen lapseen jonain vain valtaa havittelevana hirviönä aiheuttaa mielestäni paljon enemmän tuhoa kuin satunnainen ehkä liikaakin periksi antaminen. Vähän armoa, pliis, niin vanhemmille kuin lapsillekin.

Meillä on makuuhuoneeseen käynti olohuoneesta. Sanon lapselle: "Äiti menee nyt tekemään iltapalan ja tulen sitten istumaan sohvalle". Laitan telkkarin päälle, äänet ihan pienelle, teen iltapalan ja tulen syömään sitä sohvalle. Lapsi on yleensä tässä vaiheessa vielä hereillä, kurkkii sängystään, saattaa vielä hetken höpistä tai hyräillä itsekseen ja sitten nukahtaa. Telkkarin vaimeat äänet ja se, että tietää/näkee missä minä olen, varmaan rauhoittaa nukahtamaan itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Ääh, päikkäreillekin kesti nukuttaa reilu tunti, tunti siis ihan vaan juoksemista :( Moni sanoo, että mitään palveluja ei tulisi myöskään antaa, no lapsi sanoi, että on pissahätä joten totesin, että ei enää, kävit juuri äsken vessassa. Lopputuloksena se, että pissasi sitten sänkyyn. Kiva... Ja vaikka istuin hänen vierellään niin kauan, että oli melkein nukuksissa muttei kuitenkaan nukkunut niin silti ihan sama juoksupelleily alkoi. Edelleenkään ei itkettänyt vaan piti taas ihan vain leikkinä koko hommaa. Alkoi kaadella legoja lattialle ja heitellä leluja, kliksitella kattolamppua (kunnes löystin lamppua niin, ettei saa enää päälle). Ei tosiaan ole mitään yksinkertaista touhua tämä nukkumaan opettaminen! Ap

Kuulostaa siltä, että olisi aika lopettaa päikkärit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Mun mielestä 2,5v todellakin on riittävän iso ymmärtämään mikä on homman nimi. 3v:hen on kuitenkin enää 6kk, ei se meininki siinä ajassa pahemmin muutu. Toisekseen jos tuollaisen aloittaa, sitä ei saa lopettaa, muuten lapsi kuvittelee saaneensa vallan vanhemmilta nukutusasioissa! Joissain asioissa ei pidä joustaa.

Eivät lapset mitään valtaa haeskele, vaan turvallisuutta. Ja monissa asioissa pitää  todella joustaa jos esim huomaa että lapsi ei vielä ole kypsä asiaan. 

Mitä vähemmän pakkoja ja vaatimuksia lapsille, sen parempi. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, rauhalliseen, iloiseen ja luotettavaan lapsuuteen. Kun näistä tarpeista huolehditaan niin esim vaatimuksia ei kovinkaan monia tarvita koska tyytyväinen ja turvallinen lapsi aivan ilolla toimittaa/tekee asioita, koska onhan hänellä viisaat vanhemmat esimerkkinä siitä miten hommat hoidetaan. 

Hyvin kirjoitettu. Meidän yksivuotias nukahti hyvin itsekseen sänkyyn, kunnes palasin töihin ja isä jäi kotiin, samaan aikaa osui myös flunssa lapselle. Nukkumaan mennessä lapsi alkoi huutaa heti kun sänkyyn laski ja selkeästi kaipasi syliä. Kainalossakin möyri lähemmäs ja pyöri päälläni kitisten. Ei ollut sydäntä jättää lasta hysteerisenä huutamaan, vaan muutamat viikot mentiin sitten syliin nukuttaen ja yöllä pääsi viereenkin nukkumaan. Nyt kun meno alkaa normalisoitua, on taas nukahtanut itsekseen pienen kitinän jälkeen. Vieläkin saattaa joinain iltoina haluta maata vieressä hetken aikaa, mutta kun alkaa innostua liikkumaan, nostan omaan sänkyyn nukkumista odottelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ääh, päikkäreillekin kesti nukuttaa reilu tunti, tunti siis ihan vaan juoksemista :( Moni sanoo, että mitään palveluja ei tulisi myöskään antaa, no lapsi sanoi, että on pissahätä joten totesin, että ei enää, kävit juuri äsken vessassa. Lopputuloksena se, että pissasi sitten sänkyyn. Kiva... Ja vaikka istuin hänen vierellään niin kauan, että oli melkein nukuksissa muttei kuitenkaan nukkunut niin silti ihan sama juoksupelleily alkoi. Edelleenkään ei itkettänyt vaan piti taas ihan vain leikkinä koko hommaa. Alkoi kaadella legoja lattialle ja heitellä leluja, kliksitella kattolamppua (kunnes löystin lamppua niin, ettei saa enää päälle). Ei tosiaan ole mitään yksinkertaista touhua tämä nukkumaan opettaminen! Ap

Lapset osaavat jo aika pienestä vedättää ja käsitys "voittamisesta" tulee helposti. Voitontunne lisää uhmakkuutta niissä tilanteissa, joista se alkoi ja jos sitä ruokitaan, ollaan kohta ongelmissa. Ruokkiminen tapahtuu juurikin tuolla tuhojen estämisellä (lapsi sai sinuun liikettä), lapsen kanniskelulla ja ylipäänsä huoneeseen palaamisella lapsen päätöksestä. Aikuisen voi olla vaikea tunnistaa tätä mutta esim. tuo nauraen juoksentelu ja tilanteesta nauttiminen ovat jo selviä merkkejä siitä, että lapsi luulee voittaneensa. Aikuisen pitää olla aina askeleen edellä ja keksiä keinot ennen tähän tilanteeseen päätymistä, laittaa piste ei-toivotulle käytökselle jo ensimmäisistä merkeistä niin jatkossa on paljon helpompaa. Tuon ikäinen joka jo ymmärtää puhetta hyvin, ymmärtää myös syy-seuraus suhteen parin toiston jälkeen. Lapselle voi heti ensimmäisen nousemisen jälkeen tehdä ehdot (jatkossa jo ennen sitä), että jos teet näin, sinulle käy näin. Esim. jos pää ei pysy tyynyssä, se tarkoittaa sitä että et halua nukkua sängyssä vaan tuossa kylmällä lattialla, ja jos pää pysyy tyynyssä, saat nukkua ihanan lämpimässä sängyssäsi, kumman valitset, mieti tarkkaan (vaihtoehtoja sovelletaan tilanteen mukaan). Jos lapsi kuitenkin nousee, hän on itse valinnut seurauksen (lapsi ei mene rikki esim. matolla tai tuolilla nukkumisesta, tarpeeksi huono vaihtoehto pysyy paremmin mielessä seuraavaa valintaa tehdessä) ja muistaa varmemmin seuraavalla kerralla valita oikein. Tämä tapa toimii normaalilla lapsella parissa illassa (9 lapsen kokemuksella). Voi tietysti valita muutaman viikon sänkyyn kanniskelunkin mutta itse en jaksaisi. Muissa asioissa voi sitten ottaa lapsen mielipiteen huomioon ja toimia pehmeämmin mutta nukkumisasiat ja aikuisten pompottelu eivät ole lapsen valittavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä ei ole vielä oikea aika sille, että lapsen nukuttamistottumuksia vaihdetaan. Munkin kuopus on 2,5-vuotias, ymmärtää puhetta ja puhuu itse hyvin, mutta ei hänelle kyllä mene mitkään asiat perille! Esikoinen oli "taipuisampi" ja rauhallisempi ja hänen kohdallaan ainakin kuvittelin, että lapsi käsittää selitykseni, mutta tuon ikäinen on jotenkin niin "hetken lapsi", että ei siinä ei paljon äidin selitykset paina, kun yksin nukahtaminen ei tunnukaan enää kivalta asialta. Odota vielä pieni hetki ja ala sitten valmistella lasta siihen, että jää yksin nukkumaan. Ala puhua vaikka siitä, että kun lapsi täyttää kolme, hän on jo niin "iso", että sitten voi jäädä yksin nukkumaan. Osta vaikka joku kiva yövalo, jonka lapsi sitten saa. Meillä oli jossain vaiheessa esikoisen kanssa tuota, että lähti aina sängystä ja nukahtamisessa kesti ja kesti, joten unohdettiin se sillä haavaa. Mun mielestä ainakin se lapsen sänkyyn palauttaminen viidennettätoistakertaa on niin ärsyttävää, alan aina hiiltyä, kun lapsi palaa niin kuin bumerangi.

Mun mielestä 2,5v todellakin on riittävän iso ymmärtämään mikä on homman nimi. 3v:hen on kuitenkin enää 6kk, ei se meininki siinä ajassa pahemmin muutu. Toisekseen jos tuollaisen aloittaa, sitä ei saa lopettaa, muuten lapsi kuvittelee saaneensa vallan vanhemmilta nukutusasioissa! Joissain asioissa ei pidä joustaa.

Eivät lapset mitään valtaa haeskele, vaan turvallisuutta. Ja monissa asioissa pitää  todella joustaa jos esim huomaa että lapsi ei vielä ole kypsä asiaan. 

Mitä vähemmän pakkoja ja vaatimuksia lapsille, sen parempi. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, rauhalliseen, iloiseen ja luotettavaan lapsuuteen. Kun näistä tarpeista huolehditaan niin esim vaatimuksia ei kovinkaan monia tarvita koska tyytyväinen ja turvallinen lapsi aivan ilolla toimittaa/tekee asioita, koska onhan hänellä viisaat vanhemmat esimerkkinä siitä miten hommat hoidetaan. 

Hyvin kirjoitettu. Meidän yksivuotias nukahti hyvin itsekseen sänkyyn, kunnes palasin töihin ja isä jäi kotiin, samaan aikaa osui myös flunssa lapselle. Nukkumaan mennessä lapsi alkoi huutaa heti kun sänkyyn laski ja selkeästi kaipasi syliä. Kainalossakin möyri lähemmäs ja pyöri päälläni kitisten. Ei ollut sydäntä jättää lasta hysteerisenä huutamaan, vaan muutamat viikot mentiin sitten syliin nukuttaen ja yöllä pääsi viereenkin nukkumaan. Nyt kun meno alkaa normalisoitua, on taas nukahtanut itsekseen pienen kitinän jälkeen. Vieläkin saattaa joinain iltoina haluta maata vieressä hetken aikaa, mutta kun alkaa innostua liikkumaan, nostan omaan sänkyyn nukkumista odottelemaan.

Mua harmittaa ja kaduttaa että toimin näissä nukkumis- ja nukuttamisasioissa meidän isompien lasten kanssa vastoin omaa vaistoa ja yleisten ohjeiden mukaisesti, joita sateli niin neuvolasta kuin muilta äideiltä. Unikoulu oli hulluinta mitä ikinä olen lapsilleni tehnyt. Kuopuksen kanssa olen kuunnellut lasta ja itseäni. Jos on ollu jakso, että nukahtaminen on vaikeaa tai lapsi kapinoi sitä vastaan, olen ottanut syliin sohvalle köllimään, jos lapsi ei suostu pysymään sängyssä tai olen istunut sängyn vieressä ja silitellyt, jos kaipaa läheisyyttä. Nämä on aina ollut lyhyitä kausia, jotka on mennyt itsestään ohi, ja sen jälkeen nukahtaminen on sujunut taas itsestään. Lapsen huudattaminen nukahtamisen yhteydessä on ihan järjetöntä. Rajoja asetetaan sitten ihan muissa asioissa, nukahtamisen pitäisi tapahtua mahdollisimman turvallisesti, rauhallisesti ja miellyttävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On siis tottunut siihen, että iltasatujen ja suukkojen jälkeen isä tai äiti jää pötköttämään sänkyyn niin pitkäksi aikaa, että nukahtaa. Nyt kun ikää on kuitenkin se 2,5v ja ymmärtää todella hyvin puhetta ja pystytään helposti kommunikoimaan, ajattelimme ihan "karusti" opettaa taaperon nukahtamaan omaan sänkyynsä itsenäisesti. Emme myöskään halua, että hän ajattelee nukahtamisen olevan jotenkin pelottava asia, että siihen tarvitaan vanhemman läsnäolo turvaamaan nukahtaminen. Nukahtamisen omaan sänkyyn, omaan huoneeseen pitäisi olla riittävän turvallista.

Nyt on mennyt 1h15min ja edelleen nukutusrumba jatkuu, vaikka tänään on ollut todella lyhyet päiväunet (30min ja heräsi klo 12.45). Satujen, pusujen, yms. jälkeen sanoin hyvät yöt, peittelin ja lähdin huoneesta, en kuitenkaan laittanut ovea kunnolla kiinni vaan jätin hieman raolleen, jotta on sellainen olo, että ei ole ns. teljettynä huoneeseensa vaan pääsee helposti pois jos tulee "hätätilanne". Aina kun kuulen juoksuaskeleet ovelle, menen ja vien hänet mitään sanomatta takaisin sänkyyn. Pari kertaa sanoin uudelleen "öitä" tai "nyt nukutaan", sitten puhe stop. Ei ole kertaakaan itkenyt vaan pitää koko touhua leikkinä, naureskelee vaan?

Oisko jotain vinkkejä, mitä voisi tehdä toisin? Mahtaakohan juoksurumba jatkua vielä kauankin...

Kai se on jo myöhäistä. Teidän ei olisi alunpitäenkään opettaa lasta siihen, ettei hän voi nukahtaa itsekseen, vaan jonkun pitää makoilla lapsen huoneessa niin kauan, että lapsi nukahtaa. Yleensä tuossa iässä päiväunistakin lapsi luopuu. Osaatte sitten seuraavan lapsen kohdalla.

No höpönpöpön, se mitään myöhäistä ole. En tiedä yhtään teiniä, joka nukkuisi vanhempiensa kanssa, puhumattakaan aikuisesta ;) eikä tuossa iässä läheskään kaikki luovu päiväunista. Joku on nyt tietävinään asiasta mistä ei tiedä oikiasti yhtään mitään.