Lue keskustelun säännöt.
Aina käsketään "hakemaan apua", jos on mt-ongelmia. Mistä sitä apua muka saa?
23.11.2016 |
Siis jos soitan vaikka terveyskeskukseen, että mä en jaksa, koen olevani turha ja arvoton ja epäonnistunut kaikessa, muut ihmiset ei kiinnosta enää ollenkaan, itkeäkään ei edes jaksa, mikään ei tunnu miltään, seksikään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta elämä nyt vielä kuitenkin just ja just rullaa (käyn osa-aikatöissä ja olen kirjoilla yliopistolla), niin luuletteko, että saisin muka jotain apua? Ei ne mt-palvelut niin hyviä Suomessa todellakaan ole, että jokainen saisi ongelmiinsa apua. Just näistä palveluista on säästetty ihan sikana ja leikataan edelleen vaan jatkuvasti. Jonot on järjettömiä eikä niihinkään pääse kuin ne, jotka ovat suurin piirtein jo siinä kuoleman partaalla.
Joo, YTHS kokeiltu myös. Ei todellakaan saa apua sieltä. Terapiaa ei tarjota, ainut mitä voisi ehkä saada on kriisiapu, mutta tilanteeni ei vaadi kriisiapua.
Vituttaa kun käsketään hakemaan apua, kun ei sitä apua oikeasti mistään saa.
t. tuleva syrjäytynyt, en näe mitään ulospääsyä masennuksen kierteestä
Kommentit (47)
Mä olen kyllä saanut aina apua. Yths:llä kävin psykiatrilla ja sain terapiaa. Sen jälkeen vielä 3v kelan tukemaa. Nyt työterveydessä lääkäri auttoi. Määräsi tosin lääkkeitä vain. Kelan tukeman terapian määrärahoja on lisätty eikä itsetarvise enää maksaa niin paljon kuin ennen. Kunnilla on omat mielenterveystoimistot. Outoa jos et saa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
YTHS:n pitäisi auttaa sua ja antaa lähete jonnekin. Ihan ekaks tarkista ruokavalio, unihygienia (ja lopeta e-pillerit jos niitä syöt.)
Tarviit hoitokontaktin jotta voit saada Kelan tukemaa terapiaa.
Ei YTHS:lta mitään apua saa. Ei lähetettä ja lopettivat mun hoidon kokonaan muutaman käynnin jälkeen
3 jatkaa: Jos olisin tiennyt miten vaikeaa avun saaminen on, olisin käyttänyt voimavarat fiksummin. Pitäisi olla paksu lompakko ja sitä harvemmin opiskelijalla on
Oletko sitä mieltä, että jos terveyskeskuslääkärin luona kertoo itsemurha-aikeista, niin vaan lähetetään kotiin? Tuskinpa.
Vantaalla ainakin todetaan että koita jaksaa. Diagnoosi löytyy jo monen vuoden takaa. Ja edellisessä asuinpaikassa oli jatkuva hoitokontakti. Mutta täällä ei apua saa kun ei yritä itsemurhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että jos terveyskeskuslääkärin luona kertoo itsemurha-aikeista, niin vaan lähetetään kotiin? Tuskinpa.
Todennäköisesti ellei vaikuta psykoottiselta. Ehkä tuurilla voi saada yhden juttelukäynnin psyk. sairaanhoitajalle jonnekin kuukauden päähän. Lähettäähän ne sairaalasta itsemurhaa yrittäneetkin kotiin, kun fyysinen tila on tarpeeksi hyvä
Hyvä kysymys. Täällä ohjataan johonkin akuuttipäivystyksen jonoon jossa pitää jaksaa jonottaa toistuvasti tuntikausia, edes lääkärinaikaa ei saa. Sitten joutuu täyttelemään lappuja joissa on typeriä kysymyksiä, sen jälkeen en tiedä mitä tapahtuu. Opiskelijoilla on asiat paremmin, heillä on oma terveydenhuoltonsa mutta ei sielläkään pääse kuin juttelemaan terkkarille joka alkaa ensimmäisenä penkoa jotain lyötiinkö sinua lapsena mikä ei edes liity kontekstiin. Onneksi opin selviämään omillani. Ei se ole ihanneratkaisu koska voisin paremmin jos sen sijaan että pelkään masennuksen uusiutumista ja sitä ettei mitään apua ole saatavilla, voisin lohduttautua tiedolla että saan apua jos niin huonosti käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Olen mt-eläkkeellä ja uskokaa tai älkää, en ole hoitosuhteessa missään. Oma psykiatrian sairaanhoitajani jäi eläkkeelle, ja uutta vakituista ei ollut tarjolla, joten sanottiin että psykan polille "voi soitella" jos jotain tulee. Jos haluan varsinaiseen terapiaan, joudun maksamaan sen itse (tulot 1100€/kk) koska Kela ei auta yhtään missään.
Minulla ei ole lääkitystä, ja minun katsotaan olevan oikein hyvin "tietoinen oireista ja syistä niihin". Koskaan, ikinä ei ole tarjottu kunnollista terapiaa. Jotakin nappipäiden puuhastelukerhoa ehdotettiin. Kävin tutustumassa ja totesin että ei helvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta. Apua ei saa, ellei ole jo väh. kerran yrittänyt itsemurhaa. Surullista. Eikö nimenomaan ennaltaehkäisevä ja ajoissa aloitettu terapia olisi yhteiskunnallekin kannattavampaa kuin se, että ihminen muuttuu pysyvästi työkyvyttömäksi? Minä olen saanut 3 kertaa lähetteen terapiaan, ja lähete on tullut bumerangina takaisin. Lääkkeitä vaan kouraan ja siihen se jää. Olen syönyt SSRI-lääkkeitä 12 vuotta putkeen...iho on mennyt ihan paskaksi näiden takia, jotain veristä paukamaa puskee jo ties kuinka monetta vuotta. Lääkäri vaan totesi, että "no ne on valintoja, syötkö lääkettä vai valitsetko ihon hyvinvoinnin". Great.
Vierailija kirjoitti:
Vantaalla ainakin todetaan että koita jaksaa. Diagnoosi löytyy jo monen vuoden takaa. Ja edellisessä asuinpaikassa oli jatkuva hoitokontakti. Mutta täällä ei apua saa kun ei yritä itsemurhaa.
Tuo on aikalailla harhaa että edes itsariyrityksellä saisi apua tai että pääsisi edes hoitoon.
En tiedä millä pääsee, itsellä se paperinivaska oli todellaa suuri ja psykiatrit kirjoittaneet varmaan toinen toistaan pahempia juttujaa sinne, en itse omia papereita tahtonut nähdä, koska tiedän miten värittyneitä ne ovat.
Kun tuli mulle joku uusi psykiatri, hän saattoi alkuun olla ihan ok, mutta kun oli sairaskertomustani lukenut niin alkoi olla yhtä outo kuin muutkin.
Ja tosiaan pääsin ambulanssilla poliisivartiossa hoitoon, kun kännykästä loppui akku enkä voinut soittaa puolisolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahalla saa... Itselläni oli aikanaan mahdollisuus mennä yksityiselle psykiatrille ja se oli hyvä ratkaisu, pääsin nopeasti terapiaan. Nyt tilanne on toinen, olen opiskelija, voimavarat ei riitä työssä käymiseen eikä tällä paikkakunnalla töitä juuri olekaan. Masennus uusi ja YTHS:ltä todettiin, että ei täällä ole edes hoitajan aikoja yhtäkään vapaana tällä hetkellä ja että jos tilanne kärjistyy niin mene päivystykseen. Mulla ei koskaan ole ollut itsetuhoisia taipumuksia, joten ilmeisesti tilannettani ei pidetä vakavana tai akuuttina, vaikka masennus lamauttaa täysin ja laskee toimintakyvyn siinä määrin, että juuri ja juuri selviän olemisesta.
Onneksi sain sentään omalle lääkärille ajan terveyskeskukseen. Suhtaudun kyllä skeptisesti käynnin hyötyyn, mutta ajatuskin yhdestä lääkäriajasta kannattelee tällä hetkellä jaksamaan nämä muutamat päivät.
Sun täytyy itse opiskella hoitoalalle. On erittäin yleistä että hoitoalalle hakeutuvilla itsellään on ongelmia. Tietoa ainakin saa.
Ei vaan, ongelmastasi riippuen on vertaisryhmiä.
Pääsääntöisesti psyk.väki ei tiedä mikä vaivaa jos ei sitä osaa kertoa. Eli on hyvä oppia sanoittamaan omia tuntemuksia. Jos vaiva on masennus, katso mtkl sivulta mieli maasta ryhmä. mielenterveysyhdistyksissä on retkiä ym,
. pahinta jos jää yksin murehtimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YTHS:n pitäisi auttaa sua ja antaa lähete jonnekin. Ihan ekaks tarkista ruokavalio, unihygienia (ja lopeta e-pillerit jos niitä syöt.)
Tarviit hoitokontaktin jotta voit saada Kelan tukemaa terapiaa.
Ei YTHS:lta mitään apua saa. Ei lähetettä ja lopettivat mun hoidon kokonaan muutaman käynnin jälkeen
Just tätähän se on, jos vastaanotolle sen pari kertaa pääseekin, niin ei sieltä minnekään eteenpäin ohjata. Korkeintaan saatetaan antaa lappu kouraan että etsi tuosta itse uusia vaihtoehtoja. Resursseja ei ole, eikä opiskelijan pussista makseta yksityistä hoitoa. Enkä tätä menoa maksa sitä koskaan yhtään millään muullakaan, koska a) en pääse opintojani loppuun, se on jo varma juttu tässä vaiheessa joten b) ei tule ikinä olemaan rahaa, jolla maksaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut apua erilaisissa vaiheissa:
- opiskeluaikana yths:ltä, tästä on kyllä jo aika kauan, joten voi olla, että tilanne on huonontunut, mutta minä sain apua ihan sillä lailla, että soitin puhelintunnin neuvontaan ja purskahdin sen puhelun aikana itkuun. En tosin saanut varsinaista terapiaa, mutta sen verran keskusteluapua kuitenkin (muistaakseni viitisen kertaa vai oliko niitä kymmenen) että sain homman hanskattua.
Töissä ollessani työterveydestä, kun yleiseen uupumukseen yhdistyi akuutti kriisi. Menin ensin työterveyshoitajalle, joka lähetti työterveyslääkärille, joka kirjoitti ekat lääkkeet ja lähetteet sekä erikoislääkärille että psykologille. Erikoislääkäri ei lopulta todennut mitään ja psykologin käynneistä, joita olisi voinut saada 5, tarvitsin vain 2 kertaa, kun sain homman taas hallintaan.
-terveyskeskuksesta, kyse ei tosin ollut omasta, vaan läheisen ongelmasta. Kirjoittivat lähetteen psykiatriselle poliklinikalle tutkimuksiin ja sitä kautta hoitokin järjestyi. Jonot olivat kyllä aika pitkät ja kun tapaus ei ollut kiireellinen, tutkimuksetkin viivästyi kesän yli.
Tätä viimeistä lukuunottamatta on tosin aina ollut kyse siitä, että se "apu" on vain sysännyt liikkeelle ja oikeaan suuntaan ja antanut välineet prosessiin, jossa minä olen sitten ihan itse huolehtinut lopusta.
Niinpä. Tiedätkö, mitä käy niille, jotka ihan oikeasti eivät jaksa eivätkä pysty huolehtimaan siitä lopusta?
Ja vielä ihmetellään, että mitenkäs nyt näin paljon on "syrjäytyneitä" Suomessa. Se ihan sama kohtalo odottaa minuakin, vaikka perus lähtökohdat elämälleni olivat ihan ok. Vituiksi meni kuitenkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että jos terveyskeskuslääkärin luona kertoo itsemurha-aikeista, niin vaan lähetetään kotiin? Tuskinpa.
Kyllä se valitettavasti niin menee, että jos terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolla sanoo että hautoo itsemurha-ajatuksia eikä mikään kiinnosta eikä jaksa mitään niin sen 20 min vastaanottoajan jälkeen lähetetään kotiin, mukaan saa ehkä masennusdiagnoosin ja masennuslääkereseptin. Uusi aika 3 kk päähän uusimaan resepti.
Ainakin helsingissä psykiatrian poliklinikat on niin pahasti ruuhkautuneet, että sinne pääsee lähetteellä vain "pahimmat" tapaukset, esim jo monta itsemurhayritystä tehneet tai skitsofreenikot tms. Osastohoitoahan ajetaan koko suomessa alas ja moni sellainen joka oli ennen osastolla on nykyään tuolla psyk polilla. Ikävä kyllä "tavallisen masentuneen" on vaikea saada muuta apua kuin masennuslääke. Syynähän on säästöt.
Vierailija kirjoitti:
3 jatkaa: Jos olisin tiennyt miten vaikeaa avun saaminen on, olisin käyttänyt voimavarat fiksummin. Pitäisi olla paksu lompakko ja sitä harvemmin opiskelijalla on
Ei kuule paksu lompakkokaan aina auta!! Olin joskus niin vaikean kriisin keskellä, että olisin tarvinnut apua. Soitin ainkin neljälle yksityiselle psykologille/psykiatrille, mutta vain yksi heistä vastasi puhelimeen. Hän oli ystävällinen, mutta sanoi olevansa kiireinen ja pyysi minua soittamaan seuraavana päivänä uudestaan. En jaksanut soittaa.
Mulla tuli kaksi vuotta sitten totaalinen vurn out ja romahdus paniikkikohtauksineen. Soittelin joka paikan läpi, missään ei ollut aikoja tai tilaa. Onneksi en tappanut itseäni ja selvisin, mutta apuja siihen en saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 jatkaa: Jos olisin tiennyt miten vaikeaa avun saaminen on, olisin käyttänyt voimavarat fiksummin. Pitäisi olla paksu lompakko ja sitä harvemmin opiskelijalla on
Ei kuule paksu lompakkokaan aina auta!! Olin joskus niin vaikean kriisin keskellä, että olisin tarvinnut apua. Soitin ainkin neljälle yksityiselle psykologille/psykiatrille, mutta vain yksi heistä vastasi puhelimeen. Hän oli ystävällinen, mutta sanoi olevansa kiireinen ja pyysi minua soittamaan seuraavana päivänä uudestaan. En jaksanut soittaa.
Nuo yksityiset psykologit/psykiatrit ei vastaa puhelimeen jos heillä on toinen asiakas vastaanotolla parhaillaan. Monella on myös kaikki ajat varattuina useamman viikon päähän. Tuo soittelu ei ole helpoin tapa saada apua vaan kannattaa suoraan varata aika jonkun ison lääkärikeskuksen (mehiläinen, terveystalo tms) ajanvarauksesta tai nettiajanvarauksesta, niistä löytyy kyllä vapaita aikoja ja ajanvaraushenkilökuntahan kyllä vastaa puhelimeen aina aukioloaikojen puitteissa.
YTHS:n pitäisi auttaa sua ja antaa lähete jonnekin. Ihan ekaks tarkista ruokavalio, unihygienia (ja lopeta e-pillerit jos niitä syöt.)
Tarviit hoitokontaktin jotta voit saada Kelan tukemaa terapiaa.