Lue keskustelun säännöt.
Minkälaiset asiat saavat sinut ajattelemaan "Onneksi minulla ei ole lapsia" tai "Kunpa en olisi hankkinut lapsia"?
22.11.2016 |
Minut valtaa aina helpotus omasta lapsettomuudesta, kun luen vakavasti sairaista lapsista, esimerkiksi nyt oli lehdessä juttua syöpäsairaasta nelivuotiaasta. Tuollaista en halua kokea.
Myös silloin, kun tosi sosiaalisten viikonloppurientojen jälkeen voi istua rauhassa kodin hiljaisuudessa ja olla tekemättä mitään.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun luen somesta tilapäivityksiä jostain isoista ja mahtavista bileissä jossa kaikilla tuntuu olevan hauskaa. Ite yksi kotona istun koneella sillä aikaa ku poika nukkuu. Välillä mietin et jos vaa poikaa ei ois, mieki oisin noissa bileissä enkä homehtuis 4 seinän sisällä.
Palkkaa hoitaja ja mee sinne perkeleen pilleisiin. Mikä nykyajan marttyyeiäitejä vaivaa? Uhrataan koko elämä lapsille, kosla kestovaipat, itse kasvatettu luomuruoka ja kiintymyysvanhemmuus ja sit itketään, että halutaan olla lapsettomia.
Tehkää siitä arjesta helppoa ja mukavaa, niin ei tarvi katuaja lukia nuista perhesurmista, ku äiti ajaa bussin alle väsyneenä huhhuh..
Ei lapsiperhe-elämä voi olla koskaan todella helppoa ja mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime kesänä parhaan ystäväni lapsi kuoli ja ystäväni musertavaa surua seuratessani, ajattelin oikeasti että onneksi minulla ei ole lapsia.
Ei tuolla logiikalla uskalla kiintyä mihinkään tai kenenkään... Koko elämähän on riskiä täynnä.
Se, että menettää puolison, on minusta ihan hyväksyttävä riski, koska se on hyvin pieni, ja parisuhteesta on niin paljon iloa ja hyötyä. Lapsen menettämisen tuskaa en halua koskaan kokea, eikä lapsen kasvattaminen tarjoa kokemuksena mitään sellaista, mikä tekisi tuosta riskistä hyväksyttävän.
Hyvin pieni se riski on menettää lapsikin. En vaihtaisi päivääkään lapseni kanssa, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsen kasvattaminen ja oleminen täällä kanssamme on asioita joita en ennen lapsen syntymää voinut edes ymmärtää, se on paljon isompaa kuin parisuhde.
Mitä merkitystä sinun mielipiteelläsi on? Tässä oli puhe minunkaltaisistani ihmisistä, joille lapsen hoivaaminen, kasvattaminen ja elättäminen ei anna mitään, mikä oikeuttaisi tuollaisen riskin. Minulle vanhemmuuden arvo on paljon vähäisempi kuin parisuhteen arvo.
Huomio että tämä on keskustelupalsta. Kai täällä voi vaihtaa näkemyksiä ja kertoa oman kantansa?
Ei tuollainen anna keskustelulle mitään lisäarvoa. Jos täällä keskusteltaisiin, miksi jotkut eivät pidä janssoninkiusauksesta, ja joku sanoisi ettei viitsi syödä kun on allerginen kalalle, niin tämä kommentoijatyyppi paukkaisi paikalle selittämään, miten hän kyllä RAKASTAA janssoninkiusausta eikä ole kalalle allerginen ollenkaaneikä myöskään äyriäisille eikä sipulille. Aha. Ja tämä auttaa valottamaan alkuperäistä kysymystä miten?
No kylläpä otti koville. Sanoin oman mielipiteeni, en väitä että sun pitäisi hankkia sen perusteella lapsia.
Itse vain ihmettelen jos menettämisen pelossa ei uskalla tehdä tiettyjä asioita noin ylipäätäänkään. Sinulle se ei olisi sen arvoinen asia, monelle muulle se on sen arvoista. Kai sen saa ääneen sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun luen somesta tilapäivityksiä jostain isoista ja mahtavista bileissä jossa kaikilla tuntuu olevan hauskaa. Ite yksi kotona istun koneella sillä aikaa ku poika nukkuu. Välillä mietin et jos vaa poikaa ei ois, mieki oisin noissa bileissä enkä homehtuis 4 seinän sisällä.
Palkkaa hoitaja ja mee sinne perkeleen pilleisiin. Mikä nykyajan marttyyeiäitejä vaivaa? Uhrataan koko elämä lapsille, kosla kestovaipat, itse kasvatettu luomuruoka ja kiintymyysvanhemmuus ja sit itketään, että halutaan olla lapsettomia.
Tehkää siitä arjesta helppoa ja mukavaa, niin ei tarvi katuaja lukia nuista perhesurmista, ku äiti ajaa bussin alle väsyneenä huhhuh..
Kaikilla ei ole varaa hommata hoitajaa ja sitte siihe päälle mennä vielä bileisiin. Eikä sukulaisetkaan kauheasti auta. Anoppi on ainoa joka välillä ottaa pojan hoitoon mutta on hänellä muistakin lapsenlapsia ja pitää hänenkin joskus levätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime kesänä parhaan ystäväni lapsi kuoli ja ystäväni musertavaa surua seuratessani, ajattelin oikeasti että onneksi minulla ei ole lapsia.
Ei tuolla logiikalla uskalla kiintyä mihinkään tai kenenkään... Koko elämähän on riskiä täynnä.
Se, että menettää puolison, on minusta ihan hyväksyttävä riski, koska se on hyvin pieni, ja parisuhteesta on niin paljon iloa ja hyötyä. Lapsen menettämisen tuskaa en halua koskaan kokea, eikä lapsen kasvattaminen tarjoa kokemuksena mitään sellaista, mikä tekisi tuosta riskistä hyväksyttävän.
Hyvin pieni se riski on menettää lapsikin. En vaihtaisi päivääkään lapseni kanssa, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsen kasvattaminen ja oleminen täällä kanssamme on asioita joita en ennen lapsen syntymää voinut edes ymmärtää, se on paljon isompaa kuin parisuhde.
Mitä merkitystä sinun mielipiteelläsi on? Tässä oli puhe minunkaltaisistani ihmisistä, joille lapsen hoivaaminen, kasvattaminen ja elättäminen ei anna mitään, mikä oikeuttaisi tuollaisen riskin. Minulle vanhemmuuden arvo on paljon vähäisempi kuin parisuhteen arvo.
Huomio että tämä on keskustelupalsta. Kai täällä voi vaihtaa näkemyksiä ja kertoa oman kantansa?
Ei tuollainen anna keskustelulle mitään lisäarvoa. Jos täällä keskusteltaisiin, miksi jotkut eivät pidä janssoninkiusauksesta, ja joku sanoisi ettei viitsi syödä kun on allerginen kalalle, niin tämä kommentoijatyyppi paukkaisi paikalle selittämään, miten hän kyllä RAKASTAA janssoninkiusausta eikä ole kalalle allerginen ollenkaaneikä myöskään äyriäisille eikä sipulille. Aha. Ja tämä auttaa valottamaan alkuperäistä kysymystä miten?
No kylläpä otti koville. Sanoin oman mielipiteeni, en väitä että sun pitäisi hankkia sen perusteella lapsia.
Itse vain ihmettelen jos menettämisen pelossa ei uskalla tehdä tiettyjä asioita noin ylipäätäänkään. Sinulle se ei olisi sen arvoinen asia, monelle muulle se on sen arvoista. Kai sen saa ääneen sanoa?
Etuoikeutettuna ryhmänä te lisääntyjät ette huomaa, miten te dominoitte keskusteluja niin nettifoorumeilla kuin tosielämässäkin. Joskus teidän olisi ihan hyvä vain astua taaksepäin ja kuunnella hölöttämisen sijaan. Huomaatko, mistä tässä ketjussa oli kysymys, ja kenelle tämä oli tarkoitettu? Juuri tuollainen päsmäröinti tekee vanhemmuuttaan katuville vaikeaksi puhua asiasta.
Oikeastaan aina, kun näen lapsia vanhempiensa kanssa kaupungilla. Olen vasta tehnyt päätöksen sterilisaatiosta, joten asiassa on minulle vielä uutuudenviehätystä. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä pidän lapsettoman elämän hyviä puolia jo täysinä itsestäänselvyyksinä, mutta nautitaan näistä nyt vielä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kohtaan taantuneita vanhempia joille on jäänyt "kakka-hihihi-lallallaa-heihei-lässynlässy-lällällällää"-vaihde päälle. Kaupan kassallekin pitää puhua sössöttäen kun mamin ihuna kutina pikku kakkapylly-pallopää on mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime kesänä parhaan ystäväni lapsi kuoli ja ystäväni musertavaa surua seuratessani, ajattelin oikeasti että onneksi minulla ei ole lapsia.
Ei tuolla logiikalla uskalla kiintyä mihinkään tai kenenkään... Koko elämähän on riskiä täynnä.
Ohhoh. Melkoisen tulkinnan olit kommentistani keksinyt ja asiasta täällä jonkun kanssa vääntänyt.
Vastasin ketjun kysymykseen ja tuo on ainoita hetkiä kun ajattelin noin. Kyllä mä uskallan kiintyä ja rakastaa ja monia itselleni tärkeitä ja rakkaita ystäviä, sukulaisia ja perhettä on jo siunattu haudan lepoon ja lisää on odotettavissa.
Jokainen ihminen kuolee, mutta missä vaiheessa nykyistä elinajanodotetta (n.80v) kuolema tulee, se on omasta mielestäni melko ratkaisevaa. Lapsen kuolema on jotain ihan kauheata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole ajateellut tätä asiaa niinkään itseni puolesta, vaan mummoni.
Sukumme miehissä on paljon karkeita, viinaanmeneviä, läpi-itsekkäitä sovinisteja. Eivät siivoa, kokkaa, keskustele, ota vastuuta mistään. Isäni on poikkeus, Luojan kiitos.
Toinen sedistäni tekaisi lapsen, jonka jätti täysin mummoni hoidettavaksi. Serkkuni äiti viis veisasi tyttärestään. Yhdessä dokailivat ja pummivat mummoltani rahaa parhaansa mukaan. Myöhemmin setä piipahti vankilassakin ja varasteli äitinsä koruja.
Toinen setäni asui kotona äidin passattavana siihen asti, kun mummoni meni huonoon kuntoon. Siinä vaiheessa jätti muorinsa ja muutti Espanjan aurinkoon dokailemaan hänkin.
Mummon ollessa hoitokodissa isäni oli pojista ainoa, joka kävi äitiään katsomassa ja piti huolta.
Että mukava oli varmaan olla tällaisten poikien äippä. Mielestäni parempi ilman setiäni olisi ollut mummoni elämä. :-(
Kun näen miten sairaalloisen itsekkäästi monet naiset käyttäytyvät erotilanteissa ja erityisesti huoltajuusasioissa.
Enkä halua tarjota omaa kohtaloani, omalle mahdolliselle jälkikasvulle.
Aina kyllä jeesustellaan miten äidit kyllä rakastaa, mies oli sika yms. Mutta kummasti ei tunnu häiritsevän käyttää lapsia sen koston ja vihakampanjan välineinä.