Mitä mieltä yh-äideistä?

En koe sen olevan mitenkään kunnioitettavampaa kuin että olisin yh-äiti ilman maisterin papereita. Itseasiassa oma työni (vaikka henkisesti vaativaa onkin) on ns. klo 8-16 työ (toki joskus iltaisin pakko tehdä töitä kun lapset nukkumassa). Paljon rankempaa on varmasti yh-äidillä, joka on esim. kaupan kassalla töissä, kun työaika on vaihteleva ja töitä saattaa olla klo 21 asti.



terveisin se maisteri yh-äiti :) eli luuseri

ja kysyn vaan, että miten niin " en tykkää" tai " yhteiskunnan elätti" tai mitä lie niitä kommentteja tulikaan?



Mun lapseni isä oli pahasti alkoholisoitumassa. Väkivaltainen mua kohtaan - ihan pimee suoraan sanottuna kun viinaa otti. Ei se selvin päinkään ollut enää pitkään aikaan ollut se johon mä rakastuin (tai luulin rakastuneeni) sillon joskus. 12 vuotta me oltiin yhdessä ja mä tunsin olevani sen äiti. Hoivavietti miestä kohtaan lopahti kun saatiin lapsi, en enää halunnut miehestä toista lasta.



Me erottiin ja mä kävin töissä enkä saanut tosiaankaan mitään sossusta edes silloin ku mulla ei aluks eron jälkeen ollut töitä eikä yhtään rahaa, kun mies vei kaikki rahat ja jätti meidät ilman mitään. Sossusta sanottiin vaan, et voi voi ja lämmin leipä. Onneks sain äkkiä töitä ja elämä jatkui.



Ja pian tapasin elämäni miehen, jonka kanssa mentiin sittemmin naimisiin ja saatiin lisää lapsia... ja tarina jatkuu...

Ensimmäinen vuosi meni vähän totutelessa meillä kaikilla, enkä varmasti ollut mikään huippuäiti joka päivä. Toisena vuotena kaikki parantui-mielialani, lasten koulumenestys ja nuorimmaisen kehitys ikätasolleen (oli aiemmin joissain asioissa hieman jälkessää). Kolmantena vuotena palasimme yhteen.



Summa summarum.jo olisimme jatkaneet eroamatta, olisin itse varmasti sairastunut henkisesti ja lapsista olisi myös tullut jollain lailla häiriintyneitä. Tämä eropäätös oli paras päättökseni ikinä ja kaikesta yh aikana tekemästäni " tuloksesta" olen ylpeä. Arvostan ja kannustan kaikkia yh äitejä ja isejä.

Ero on yleensä aina hyväksi, mieluummin ennen kuin myöhään. Kohtaan työssäni NIIN paljon ihmisiä, jotka sairastuvat " sairaan" puolison takia itse. Kun oma mieli on paha, vaikka ei ole väärin tehnyt, on asiaan saatava muuttos puolison kannalta tai erottava. Sairaassa suhtteessa sairastuu myös " terve" ja sairas ei parannu koskaan.

ex-mieheni oli (ja on) jollain tapaa sairas, voimakkaita minäkuvavaurio- ja/tai narsistin piirteitä. Lähdin siitä perhehelvetistä enkä ole päivääkään katunut. Jos olisin jäänyt, olisin ennen pitkää ollut henkisesti loppu. Samoin lapsissa on eron jälkeen tapahtunut uskomaton muutos.

Jostain kumman syystä säilytin mielenterveyteni ja eräs ammattilainen ihmettelikin, miten voin olla niin tasapainossa itseni kanssa vaikka rankka suhde takana.

En omakohtaisesti, mutta monta yhstävää voi niin huonosti ja tiedän vian olevan heidän miehissä. Ero on kuitenkin liian vaativaa ilmeisesti ystävilleni, prosessi on mennyyt niin pitkälle. Lienevät pian sinun potilaitasi psykiatsi. Eivät avioerotuomareiden.

Mitä mieltä naisesta joka jatkaa yhteiseloa miehen kanssa joka heittänyt hänet ja lapsen pois kotoolta toisen naisen vuoksi ja muuttaa takaisin miehen luo kaiken tämän jälkeen?

Minun mielestäni tuo paljon typerämpää kuin olla YH.