Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttääkö sinua erityisherkät?
20.11.2016 |
Ovat ottaneet etuoikeudekseen olla herkkiä jotenkin biologisesti määräytyneenä. Kaikki me ihmiset olemme omalla tavallamme herkkiä. Ärsyttävää, että jotkut tekevät siitä niin pirun ison numeron ja korostavat itseään. Enemmän kyse on mielestäni huomiohakuisuudesta ja itsekeskeisyydestä tämän erityisherkkyyden kanssa.
Kommentit (92)
Työpaikalla noilla erityisherkillä saisi heittää vesilintua. Syövät draamallaan muidenkin työaikaa. En ikinä palkkaisi yhtäkään mikäli olisi luotettava tapa suodattaa pois hakuprosessissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla noilla erityisherkillä saisi heittää vesilintua. Syövät draamallaan muidenkin työaikaa. En ikinä palkkaisi yhtäkään mikäli olisi luotettava tapa suodattaa pois hakuprosessissa.
Olet yhtä pihalla erityisherkkyydestä kuin AP:kin.
Semmonen olis hyvä muistaa, että erityisherkkyys ei ole oikeasti missään diagnostisessa luokituksessa. Sellaista syndroomaa ei ole oikeasti olemassakaan. Moni varmasti kokee olevansa sellainen, mutta oikeasti se ei ole mikään asia.
Itse olen erityisherkkä, eikä minua voi vähempää kiinnostaa, jos joku minusta tai tekemisistäni ärsyyntyy.
Minua taas ärsyttää mustavalkoiset, epäsensitiiviset ihmiset, jotka eivät osaa ymmärtää erilaisia ihmisiä. Vain sellaisia, jotka ovat samanlaisia kuin he itse.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen erityisherkkä, kävin psykoterapiassa kolme vuotta ja siellä ymmärsin, kuinka paljon tämä vaikuttaa elämääni ja mielialaani.
Itsellä äänet ja hajut tuntuvat hyvin voimakkaasti, väsyn ja uuvun helposti enkä kykene olemaan ihmisten seurassa pitkiä aikoja putkeen. Tarvitsen päästä yksin kotiin rauhoittumaan. Välillä elämä tuntuu todella omituiselta ja tulee "dissosisaatioita" vain jos olen tehnyt poikkeavia asioita viikolla, tarvitsen rytmiä ja tuttuja asioita. Ihoni, silmäni ja elimistöni reagoivat voimakkaasti esim silmäni ilmaan jne. En pysty katsomaan kauhuelokuvia tai muita raakoja pätkiä, järkytyn näistä hyvin. Tunnen myös ihmisten mielialoja ja olen porukassa ihme mittari kuka alitajuisesti koko ajan tarkkailee valoa, tunnelmaa, ihmisten kommunikointia. Vain muutama hyvä ystäväni tietää tästä ja hyvä niin.
Elämä on mulle todella kuluttavaa ja ajoittain hyvin omituista, en halua tehdä siitä isompaa numeroa. On hyvä elää pienimuotoista elämää ja hissukseen.
Huh, pitkä sepustus mutta ap mä en ihan ymmärrä sun aloitusta, et tiedä selvästikään asiasta mitään.
Olen täsmälleen samanlainen. Enkä kaipaa yhtään mitään huomiota keltään erityisherkkyyteen liittyen. Yritän vaan luovia jotenkin elämästä läpi. En haluaisi olla erityisherkkä, tuntosarvet aina koholla, joutuen ottamaan huomioon miljoonia pieniä asioita, kun lähtee esim. reissuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ei selvästikään tiedä erityisherkkyydestä mitään, kunhan ärsyyntyvät tuon sanan kuullessaan ja tekevät omat päätelmänsä.
Usein erityisherkät ovat kuitenkin sosiaalisesti taitavia, osaavat ottaa muut huomioon ja pystyvät tarkastelemaan asioita suuressa mittakaavassa - myös pitkän matkan päähän. Ovat siis paitsi ihania ja empaattisia kavereita, myös tärkeä voimavara työpaikalla. (En väitä tämän koskevan kaikkia, mutta tällainen on oma kokemukseni.)
Ärsyttääkö sinua useinkin muiden ihmisten biologiset ominaisuudet?
Totta kyllä, jotkut käyttää erityisherkkyyttä keppihevosena saadakseen jotain etuoikeuksia muka sitten sillä, vaikka todellisuudessa eivät ole erityisherkkää edes välttämättä nähneetkään. Ainahan näitä on, se ei tee silti sitä itse asiaa vähemmän todelliseksi. Jotkut nyt tykkää käyttää mitä tahansa ilmiötä hakeakseen itselleen huomiota.
Erityisherkkyys EI OLE mikään diagnoosi, se ei ole sairaus tai vamma eikä muu sellainen, vaan persoonallisuuden piirre, sen tajuaminen tuntuu monilla olevan vielä vähän hakusessa. Hermostollinen piirre joka on ihmisellä syntymästä saakka (usein periytyvää). Siksi erityisherkkyys ei ole minkään lääkärin toteama, vaan ihminen itse sen huomaa. Käsittääkseni sen voi kyllä nähdä aivoista?
Ja hei, minkä takia erityisherkkä kärsisi piirteestään? Jotkut kyllä kärsii, mutta ei kaikki, todellakaan... ja jos kärsii niin lähinnä sen takia että ympäristö ei piirrettä ymmärrä, pitää sitä huomionhakuna tai erikoisuudentavoitteluna (kyllä tällaisiakin ihmisiä siis on, mutta tod.näk. eivät ole aitoja erityisherkkiä).
Jos Sijaltainen nousisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Semmonen olis hyvä muistaa, että erityisherkkyys ei ole oikeasti missään diagnostisessa luokituksessa. Sellaista syndroomaa ei ole oikeasti olemassakaan. Moni varmasti kokee olevansa sellainen, mutta oikeasti se ei ole mikään asia.
Oikein, se ei ole mikään diagnoosi eikä syndrooma. "Asia" se kyllä on.
Jos Sijaltainen nousisi.
Ei ärsytä. Sen jälkeen, kun perehdyin erityisherkkyyteen, olen ymmärtänyt sekä hyvää ystävääni että sisartani paremmin. En enää yritä saada heitä ymmärtämään esimerkiksi sitä, ettei äärimmilleen viety empaattisuus palvele ketään vaan rasittaa vain ihmistä itseään. Hyväksyn heidät sellaisina kuin he ovat. Erityisherkkyys sekä rikastuttaa että rasittaa ihmistä.
En ole itse erityisherkkä, mutta minulla on pari aisteihin liittyvää herkkyyttä, jotka olen oppinut hyväksymään sen jälkeen, kun ymmärsin, että ne ovat ominaisuuksia, joille ei itse voi mitään. Osaan suojella itseäni kuormittavilta tilanteilta entistä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen erityisherkkä itkijämies, ja minua harmittaa etuoikeutetut normaaliherkät ja kovat yhteiskunnassa.
Se ärsyttää kun osa näistä herkkiksistä selittää aistivansa muita paremmin noisten tunnetiloja. Se on pelottavaa. Tosiasiassa he peilaavat omia tuntemuksiaan muihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon tietynlaiseen erityisherkkyyteen, mutta se ei välttämättä ole tätä naistenlehtien määrittelemää "taudinkuvaa". Valtaosa näistä erityisherkkyyttään mainostavista vaikuttaa kaikkea muuta kuin herkiltä. Ei minkäänlaista tunneälyä tai huomioon ottamista muita ihmisiä kohtaan.
En tunnista erityisherkkyyttä lainkaan tällaiseksi huomionhakuisuudeksi tai kiukutteluksi.
Olen keskustellut asiasta ikinä vain puolisoni ja isäni kanssa. Kerran kummankin.
Puolisoni kertoi huomanneensa tämän ominaisuuden minussa jo aikoja sitten muttei tiennyt asialle olevan nimeä. Sen kummemmin hän sitä ei ole tietääkseni huomioinut eikä tarvitsekaan.
Isälläni oli yllättäen ihan samoja ylikuormittumisen kokemuksia monille ns. tavallisista asioista. Juuri samat aistitkin meillä reagoivat kaikkein herkimmin. Olen niin paljon isäni kaltainen muussakin niin osasin häntä siksi jututtaa.
Olemme rauhallisia, fiksuja, hyvin koulutettuja, empaattisuutemme ja huumorintajumme vuoksi pidettyjä ja ns. menestyneitä ihmisiä.
Tämän kirjoittaminen tuntui kiusalliselta, koska olemme molemmat myös oikeasti käytännössä varsin vaatimattomia. Mutta halusin kertoa, ettemme ole suinkaan herkkyysdraamailijoiden stereotyyppi.
En usko, että kohdallamme mitään muuta selitystä tällaiselle aistien yliherkkyydelle ja tilanteeseen nähden/toisiin verraten suuremmalle kuormittumiselle ja yksinäisyyden tarpeelle on kuin tällainen erityisherkkyys.
Olen ymmärtänyt että käsitteen takana on vankka tutkimustieto. Ei se kuitenkaan tarkoita, että kenenkään muun tulisi tietää saati mukautua erityisherkän mukaisesti. Itse meidän kunkin on elämisensä tavat järjestettävä niin, että itsensä kanssa jaksaa.
Olen itsekin taipuvainen ajattelemaan, että erityisherkkyydestään ääntä pitävät ja huomiota kalastelevat ihmiset kärsivät jostakin patologisemmasta.
Itseni ja isäni kaltaiset ihmiset kun eivät varmasti tuo asiaa esille yhtään missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aina ollut herkkä, ja se on ilmennyt herkkyytenä ympäristöon, eli on sisäinen ympäristöntutkain päällä. Jos kuuntelen puhetta saatan unohtaa sisällön, mutta muistan puhujan ilmeet ja eleet. Mitään aistiyliherkkyytttä mulla ei kuitenkaan ole, vaan herkkyys on mulle luonneominaisuuden herkkyys..
Samoin minä en ole puhunut erityisherkyydestäni kenenkään muun kuin mieheni kanssa. Viimeksi jouduin kysymystä miettimään kun käytiin katsomassa Bond. Pari tuntia lievää jännitystä ja meteliä ja autossa kotiin etoi juuri sillä tavalla joka on tullut vuosikymmenten mittaan tutuksi kun hermosto ylirasittuu.
Tulin ärsyttämään teitä.
T. erityisherkkä
Minä olen kai erityisherkkä. Tosin en tiedä miten paljon aistiyliherkkyyteni johtuu autiminkirjosta ja adhd:sta. Käsittääkseni erityisherkillä ei välttämättä ole mitään neurologista poikkeumaa muuten.
Mutta minä en hirveesti mainosta noita omia piirteitäni. Saatan mainita että en pysty käymään automarketissa ostoksilla, kun siellä on liikaa ärsykkeitä tai kun tulee puhetta vaatteista niin todeta, että en pysty käyttämään vartalonmyötäisiä vaatteita, koska ne tuntuvat pahalta. Jos jokin tilanne on aisteilleni liikaa poistun ja toivon, että kukaan ei kiinnitä poistumiseeni huomiota.
Taas ihmiset, jotka eivät ole asiaan sen syvemmin tutustuneet, pauhaavat kovaan ääneen omia mielipiteitään "totuuksina".
Mikä siinä on, että niin moni asia ärsyttää nykyään? Onko oma olo noin arvoton, että pitää etsiä muista vikaa, jotta itselle tulee parempi fiilis?
Olen erityisherkkä mutta sitä ei tiedä kuin kaksi läheisintä ihmistä. Ja yleensä vanhemmat huomaa lapsestaan ainakin herkkyyden luonnostaan, vaikka eivät erityisherkkyydestä mitään tietäisi. Vaikka jos eivät itse ole herkkiä tai ovat tukahduttaneet sen, eivät aina ymmärrä niin helposti lapsen käytöstä.
Oikeastaan muut ihmiset pidänkin sitten aika etäällä, koska elämä on jo muutenkin niin ylikuormittavaa ja ihmiset ei sitä yleensä kevennä vaan päinvastoin... :-)
Ihmisiä ne erityisherkätkin on myös huonoine puolineen, mutta jos joku sanoo ettei niitä ole, on sama kuin joku sanoisi ettei tiikerillä ole raitoja.
Erityisherkkänä ärsyttää nimenomaan muiden ihmisten törkeys.