Lue keskustelun säännöt.
25v enkä tiedä mitä tahdon elämältä...
17.11.2016 |
En tiedä tahtoisinko löytää elämänkumppanin vai elää yksikseni lopun elämääni. En tiedä tahdonko lapsia.
En tiedä missä paikkakunnalla tahtoisin asua tai minkälaisessa asunnossa. En tiedä tahtoisinko asua joskus ulkomailla vai en.
Jonkinlainen ajatus minulla on alasta, jota tahtoisin opiskella, mutta en varmuudella tiedä sovellunko alalle (tai pääsisinkö opiskelemaan, jos hakisin)
Miten joku voi olla näin hukassa itsensä kanssa? Eikö tässä iässä jo pitäisi olla jonkinlaiset suuntaviivat elämälle?
Kommentit (25)
Olen 26v mies. Olen ollut sinkku koko ikäni. Yhden illan juttujakaan en ole harrastanut. Valmistuin ammattiopistosta 2010, ja kotiuduin armeijasta tammikuussa 2011. Kesällä 2011 sain olla koulutusta vastaavassa työssä, jonka jälkeen ei ole palkkatöitä ollut.
Syksyllä 2011 aloitin puolen vuoden pätkän työelämän valmennuksessa kierrätyskeskuksessa. Ei siis palkallista työtä, vaan työmarkkinatuen päälle 9 euroa päivältä.Se puolen vuoden työelämän valmennus loppui helmikuussa 2012. Saman vuoden huhtikuussa avasin säästötilin, jollekka aloin säästämään rahaa omilleen muuttoa varten. Pääsin marraskuulla 2012 kuntouttavaan työtoimintaan samaan kierrätyskeskukseen, jossa olin aiemmin työelämän valmennuksessa. Periaatteessa samaa työmarkkinatuki + 9 euroa päivältä systeemiä siis.
2015 kesällä oli kertynyt hyvän suuruinen summa säästöjä, ja aloin miettimään, että mihin kaikkeen nämä riittävät. Tein excel-taulukon, johon arvioin, paljonko tarvitsee takuuvuokraan, huonekaluihin yms. laskujeni mukaan säästöjä oli tarpeeksi, ja aloin selailemaan asuntoilmoituksia. Heinäkuun lopulla löysin asunnon, ja muutin kuun viimeinen päivä omaan kotiin. Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa 4 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 34 enkä ole paljoakaan sua paremmin perillä omista tulevaisuuden suunnitelmista...
No, sinä(kin) olet nuori vielä.
Minulla on jotenkin tyhjä olo. Välillä ajattelen, että olisi ihan kiva jos olisi oma perhe, mutta sitten mieli muuttuu. Juuri tänään olin kaupassa ja edelläni kassajonossa oli isä kahden pienen tytön kanssa. Seurailin heidän touhujaan ja sitten tuli kauhea ahdistus, että en minä kyllä tuollaista elämää tahdo...
Kun katsoin Maajussille morsian-ohjelmaa niin ajattelin, että olisi varmaan ihanaa asua maaseudulla. Mutta sitten en toisaalta tiedä jaksaisinko sellaista elämää.
Mieleni muuttuu koko ajan enkä tiedä yhtään mitä haluan.
Miten itsensä voisi oppia tuntemaan paremmin?
Minulla on ihan samat fiilikset. En edes tiedä mitä haluaisin tehdä työkseni tulevaisuudessa. Yksi ammattitutkinto on jo pohjalla, mutta ala on aivan väärä ja lisäksi työttömyyttä niin paljon että olen tälläkin hetkellä työtön. Tulevaisuus ahdistaa todella paljon. Haluaisin kokeilla uusia asioita ja kokea vaikka mitä, mutta koskaan en kuitenkaan uskalla. Olen yksinäinen ja itsetuntoni vain laskee laskemistaan. Tuntuu, että jo ulos meneminen on hankalaa kun hermoilen pienistä asioista. Pelkään, että erakoidun täysin. Minulla ei ole poikaystävää eikä ystäviä. Perhekin asuu toisessa kaupungissa. Täytän ensi kuussa 23 ja se pelottaa ihan mielettömästi kun tuntuu että tässä iässä pitäisi olla jo saavuttanut paljon enemmän kuin mitä itse olen.
N22
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 34 enkä ole paljoakaan sua paremmin perillä omista tulevaisuuden suunnitelmista...
No, sinä(kin) olet nuori vielä.
Minulla on jotenkin tyhjä olo. Välillä ajattelen, että olisi ihan kiva jos olisi oma perhe, mutta sitten mieli muuttuu. Juuri tänään olin kaupassa ja edelläni kassajonossa oli isä kahden pienen tytön kanssa. Seurailin heidän touhujaan ja sitten tuli kauhea ahdistus, että en minä kyllä tuollaista elämää tahdo...
Kun katsoin Maajussille morsian-ohjelmaa niin ajattelin, että olisi varmaan ihanaa asua maaseudulla. Mutta sitten en toisaalta tiedä jaksaisinko sellaista elämää.
Mieleni muuttuu koko ajan enkä tiedä yhtään mitä haluan.
Miten itsensä voisi oppia tuntemaan paremmin?
Sama täällä! Joskus 20-vuotiaana mulla oli ihan kamala vauvakuume ja halusin jo saada omia lapsia. Nyt 23-vuotiaana kun näen lapsiperheitä ahdistun ja ajattelen etten kyllä halua tuollaista elämää pitkään aikaan.
Mä oon sixty ja kaikki on viel open!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen 25-v. Minulla on noin 1,5 vuoden välein valtava kriisi, jonka aikana pohdin, mihin suuntaan olen elämääni viemässä, toteutuvatko unelmani koskaan, olenko tehnyt vääriä valintoja, miksi olen sellainen tai tällainen ihminen, olenko väärällä alalla, haluanko lapsia vai en, jos haluan niin miksi, jos en halua niin miksi en, onko elämäni liian pysähtynyttä, kaipaanko jotain enemmän, aloittaisinko uuden harrastuksen, tekisinkö jotain muutoksia elämässäni...
Tätä jatkuu aina joitain kuukausia. Kriisi alkaa tunteella, että täytyy vaihtaa kotona huonekalujen järjestystä. Sitten menee pari kuukautta, ja kriisi pamahtaa täysillä päälle. Kyseenalaistan kaiken, siis aivan kaiken. Sitten kun lopulta olen saanut pohdintani päätökseen ja selkeyttänyt tulevaisuudensuunnitelmat itselleni, olo on taas parempi. Kunnes 1-1,5 vuoden kuluttua jälleen uusi kriisi nostaa päätään ja joudun käymään samat asiat taas uudestaan läpi.
Rasittavaa. Sellainen tasainen elämä olisi aika luksusta.
Nykyajan nuoret ihmiset tuntuvat olevan kamalassa ahdingossa kun näitä samanlaisia keskusteluja tulee tasaisin väliajoin. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, opiskele humanistiksi (joku mahdollisimman hörhö ala) ja harrasta paljon yhden illan juttuja. Kyllä se elämä siitä lutviutuu...
Vierailija kirjoitti:
Ap, opiskele humanistiksi (joku mahdollisimman hörhö ala) ja harrasta paljon yhden illan juttuja. Kyllä se elämä siitä lutviutuu...
Mitä helvettiä nyt taas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 28v. ja mietin täysin samoja asioita. Tunnen olevani täysin epäonnistunut, koska elämällä ei ole mitään suuntaa.
Voi täällä yksi kohtalotoveri :,( olen 25v ja olen tämän vuoden aikana kyseenalaistanut kaiken elämässäni. Olen asunut jo pitkään avoliitossa, mutta enää en ole varma onko poikaystävä "se oikea" tai haluanko hänen kanssaan lapsia (nyt olisi sopiva hetki tehdä ja ympäristökin niitä odottaa). En tiedä olenko oikeassa ammatissa, luin lukion jälkeen sairaanhoitajaksi mutta nyt on tunne etten sovikaan hoitoalalle. Olen vuoden sisällä asunut 3:ssa kaupungissa ja ihan hukassa siitä missä haluan asua ja mitä haluan elämältäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, opiskele humanistiksi (joku mahdollisimman hörhö ala) ja harrasta paljon yhden illan juttuja. Kyllä se elämä siitä lutviutuu...
Ei humanistisella muita aloja olekaan!
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen 25-v. Minulla on noin 1,5 vuoden välein valtava kriisi, jonka aikana pohdin, mihin suuntaan olen elämääni viemässä, toteutuvatko unelmani koskaan, olenko tehnyt vääriä valintoja, miksi olen sellainen tai tällainen ihminen, olenko väärällä alalla, haluanko lapsia vai en, jos haluan niin miksi, jos en halua niin miksi en, onko elämäni liian pysähtynyttä, kaipaanko jotain enemmän, aloittaisinko uuden harrastuksen, tekisinkö jotain muutoksia elämässäni...
Tätä jatkuu aina joitain kuukausia. Kriisi alkaa tunteella, että täytyy vaihtaa kotona huonekalujen järjestystä. Sitten menee pari kuukautta, ja kriisi pamahtaa täysillä päälle. Kyseenalaistan kaiken, siis aivan kaiken. Sitten kun lopulta olen saanut pohdintani päätökseen ja selkeyttänyt tulevaisuudensuunnitelmat itselleni, olo on taas parempi. Kunnes 1-1,5 vuoden kuluttua jälleen uusi kriisi nostaa päätään ja joudun käymään samat asiat taas uudestaan läpi.
Rasittavaa. Sellainen tasainen elämä olisi aika luksusta.
7 jatkaa:
Mietin, että pystyisikö tuon suuremman kriisin välttämään sillä, että tekisi säännöllisin väliajoin, vaikka kuukausittain, sellaisen "missä olen nyt ja mihin olen menossa" -tarkistuksen. Listaisi vaikka asiat, mitkä rassaavat tai ovat hyvin ja asiat, jotka tahtoisi saavuttaa tai joita tahtoisi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 28v. ja mietin täysin samoja asioita. Tunnen olevani täysin epäonnistunut, koska elämällä ei ole mitään suuntaa.
Sähän elät ihan iskelmän sanoin :)
Mä olen päälle 30v, enkä ole saavuttanut elämässäni mitään, enkä tiedä mikä minusta tulee isona. Älkää murehtiko, onhan tässä aikaa. Yksinäisyys painaa eniten, mut päivä kerrallaan, ehkä joku päivä tiedän mitä tarvitsen.
Ajattelet, siis olet evoluution luuseri. Jos olisit lukutaidoton, olisit jo äiti ja onnellinen siitä.
Ei ole tarviskaan tietää, tärkeintä on elää ja olla huolehtimatta liikaa. Elämä on kuitenkin rajallinen ja yllättän lyhyt, jos käyttää puolet siitä miettien "mitä haluan elämäntäni", se valuu hukkaan.
Ei kannata ajatella niin jumalattoman dramaattisesti että mikä lie minun koko elämäni kohtalo ja suunta vaan kokeilla useitakin koulutuksia ja töitä mielenkiintojen mukaan. Ja kokeilla vaikkei tuntisikaan niin hirveän suurta mielenkiintoa. Voi vaihtaa jos myöhemmin löytyisi jotain kiinnostavampaa. Kunhan on homma käynnissä ja jotain aktiviteettiä sillä ihminen on tarkoitettu tekemään eikä pelkästään olemaan.
Mä olen 34 enkä ole paljoakaan sua paremmin perillä omista tulevaisuuden suunnitelmista...