Huomioita työnhakijoista..
Haen yritykseemme työntekijää. Olen täysin sanaton millaisia hakemuksia ihmiset lähettävät. En ole turhan kranttu mutta ilmoitukseni on ollut MOL. fi sivuilla kohta pari viikkoa ja vaikka hakemuksia on tullut melkein 50, en voi kuvitella haastattelevani noista kuin ehkä kolmea.
Tässä muutama vinkki siis työnantajan vinkkelistä:
- Jos ilmoituksessa mainitaan palkkatoive, ja lähetät hakemuksesi ilman sitä, annat kuvan ettet ole edes lukenut koko hakemusta. Lähes 50% hakijoista jättää mainitsematta palkkatoiveen (tai viitteen siitä että on huomioinut sen pyytämisen ilmoituksessa) ja nämä kaikki menee suoraan "ei jatkoon". Ja jos se palkkatoive onkin niin jotain realismia (tähän kyseiseen tehtävään on hakenut ihmisiä 2000- 5200 e palkkatioveella)
- Älä lähetä työhakemusta + CV:tä word-tiedostoina. AINA PDF.
- Älä laita CV:seen kuvaksesi tissimekkokuvaa jostain bileistä. Älä laita myöskään montaa kuvaa itsestäsi, eli hakemukseen yhtä, CV:hen toista ja vielä sähköpostin liitteeksi kolmatta. Kuvaa tärkeämpi olisi kuitenkin se osaaminen.
- Hakemus ja CV eivät ole sama asia
- Täynnä kirjoitusvirheitä vilisevä teksti ei ihan hirveästi houkuttele palkkaamaan ihmistä.
- Jos lähetät hakemuksen englanniksi ja mainitset että englanninkielentaitosi on "erinomainen", ei rakenna luottamusta jos tuo hakemus on suoraan googlekääntäjällä tehty
- Ylimielisyys työhakemuksessa ei puhuttele, eli jos haet töitä, et voi lähestyä työnantajaa itseriittoiseen ja ylimieliseen, jopa alentuvaan sävyyn.
Huoh. tässä muutama juttu joka tuli mieleen. Eipä muuta.
Kommentit (372)
Vähän armoa palkkatoiveisiin. Miksi se pitää lisätä hakemukseen, eikö siitä voi keskustella työhaastattelussa tms? Välillä on niin hankalaa arvioida, yleensä sen heittää joko ala- tai yläkanttiin. Hakemusten kirjoittaminen on ennestäänkin niin työlästä ja aikaavievää kun haluaa panostaa. :/
Vierailija kirjoitti:
Mainittakoon vielä, että en itse työskentele tässä yrityksessä johon rekryän. Omistan osan tästä yrityksestä ja olen mukana mm. konsultoimassa esim. tähän työtehtävään. Tulen myös olemaan mukana ainakin alkuun ko. ihmisen työssa tukena.
Eli olen tarkka ketä palkkaan koska kyseessä on omat rahani.
Tällähetkellä tuntuu ettemme palkkaa ketään vaan jään odottelemaan hakemusta joka oikeasti kolahtaa. Nyt parhaalta vaihtoehdolta tuntuu 22-vuotias venäläissyntyinen nainen, jolla ei ehkä riittävää koulutusta tehtävään mutta selvästi intoa.
/AP
Täähän on kuin akateeminen 35v nainen etsimässä sitä omaa alfamiestä. En oikeasti tarvitse ketään olen mielummin yksin, jos ei löydy sitä lihaksikasta 185cm lakimiespankkiiria. Tosin kelpaamattomia miehiä taitaa olla enemmän kuin se 400 000 työtöntä.

Joo mutta ap:n vastaus kuvaa hyvin tämän hetken työmarkkinoita. Moneen "avoimeen" työpaikkaan ei palkata ketään, koska ei ole pakko palkata. Laitetaan vaan verkot vesille ja katsotaan jos niihin sattuisi uimaan täydellinen napakymppi. Ellei, ei haittaa, ei oteta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Älä lähetä työhakemusta + CV:tä word-tiedostoina. AINA PDF.
Tuota noin. Olen törmännyt lukuisiin työpaikkailmoituksiin, joissa nämä kyseiset asiakirjat halutaan nimenomaan Word-tiedostoina. Jos olisin laittanut PDF:nä, niin sehän olisi taas osoittanut, etten lukenut ilmoitusta kunnolla.
Ihan mielenkiinnosta, miksi kukaan ilmoittaisi haluavansa erikseen että CV pitää lähettää word-tiedostona? Kun siis pdf-tiedoston vaatimiseen on selkeä syy: että muotoilut pysyvät samana jokaisella koneella. Mutta eihän word-tiedoston vaatimiseen ole olemassa mitään syytä? Eli viitsitkö kertoa mikä työpaikka tai edes minkä alan paikka oli kyseessä?
ohis
Noh, esimerkiksi siksi, että Word-tiedostoja on helppo yhdistää yhteen pötköön ja tehdä sen jälkeen sanahakuja koko pötköstä - siis kaikista hakijoista koostuvasta word-tiedostosta. Word-tiedostoon on helpompi lisäillä kommentteja. Tai jokin muu vastaava syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haen yritykseemme työntekijää. Olen täysin sanaton millaisia hakemuksia ihmiset lähettävät. En ole turhan kranttu mutta ilmoitukseni on ollut MOL. fi sivuilla kohta pari viikkoa ja vaikka hakemuksia on tullut melkein 50, en voi kuvitella haastattelevani noista kuin ehkä kolmea.Tässä muutama vinkki siis työnantajan vinkkelistä:- Jos ilmoituksessa mainitaan palkkatoive, ja lähetät hakemuksesi ilman sitä, annat kuvan ettet ole edes lukenut koko hakemusta. Lähes 50% hakijoista jättää mainitsematta palkkatoiveen (tai viitteen siitä että on huomioinut sen pyytämisen ilmoituksessa) ja nämä kaikki menee suoraan "ei jatkoon". Ja jos se palkkatoive onkin niin jotain realismia (tähän kyseiseen tehtävään on hakenut ihmisiä 2000- 5200 e palkkatioveella)- Älä lähetä työhakemusta + CV:tä word-tiedostoina. AINA PDF.- Älä laita CV:seen kuvaksesi tissimekkokuvaa jostain bileistä. Älä laita myöskään montaa kuvaa itsestäsi, eli hakemukseen yhtä, CV:hen toista ja vielä sähköpostin liitteeksi kolmatta. Kuvaa tärkeämpi olisi kuitenkin se osaaminen.- Hakemus ja CV eivät ole sama asia- Täynnä kirjoitusvirheitä vilisevä teksti ei ihan hirveästi houkuttele palkkaamaan ihmistä.- Jos lähetät hakemuksen englanniksi ja mainitset että englanninkielentaitosi on "erinomainen", ei rakenna luottamusta jos tuo hakemus on suoraan googlekääntäjällä tehty- Ylimielisyys työhakemuksessa ei puhuttele, eli jos haet töitä, et voi lähestyä työnantajaa itseriittoiseen ja ylimieliseen, jopa alentuvaan sävyyn.Huoh. tässä muutama juttu joka tuli mieleen. Eipä muuta.
Jos suuri osa hakemuksista todella on tuollaisia, olen entistä hämmästyneempi siitä, että eräät tuntemani pätevät ja osaavat ihmiset eivät saa töitä. Heidän hakemuksensa ovat viimeisen päälle kelvollisia, mutta edes haastatteluun ei kutsuta. En tiedä, mitä työnantajat oikein hakevat. Ilmeisesti kuuta taivaalta.
Ihan maalaisjärjellä voi kyllä päätellä, että ne pätevät ja osaavat ihmiset jäävät juuri sen takia ilman töitä, kun rekrytoijat laittavat suuremman painoarvon sille hakemuksen tallennusmuodolle, kuin ihmiselle ja hänen oikealle työssä tarvittavalle osaamiselleen. Mikä ihme siinä onkin, että nämä rekrytoijat tuntuvat olevan juuri niitä, joilla sitä kokonaisnäkemystä ja priorisointitaitoa ei ole yhtään.
Tallennusmuoto on kyllä oikeasti tärkeä. Word jne voivat sisältää viruksia ja osoittavat piittaamattomuutta vastaanottajaa kohtaan, joka voi olla esim linux-käyttäjä.
Eli tähän liittyy oletus, että jokaisella hakijalla on tietoteknistä tietämystä niin paljon, että tietää tällaisista asioista? Minulla on amk-koulutus, alempi yliopistotutkinto ja tällä hetkellä maisterivaihe menossa, mutta en minä ole ainakaan ollut tietoinen mistään linux-järjestelmän virusalttiudesta. Ihan mainiosti olen yliopistolla lähetellyt jos jonkinlaisia asiakirjoja word-muodossa, eikä kukaan ole tullut minua syyttämään järjestelmien vaarantamisesta.
Ei linux ole virusaltis vaan windows on ja word. Word-muoto on windows-systeemin oma juttu, joka ei aukea kunnolla mac-käyttäjillä ja linux-käyttäjillä.
Jaa, no nyt tiedän sitten tämän. Mutta jos palataan takaisin aiheeseen, mistä tulee oletus, että kaikki työnhakijat tämän voisivat tietää ja heitä voidaan siksi syyttää piittaamattomuudesta?
Ei kukaan syytä kai piittaamattomuudesta vaan tietämättömyydestä. Jokainen on velvollinen päivittämään osaamistaan nykypäivään ja nykyteknologiaa vastaavaksi. Siksi jokaisen pitäisi nuo tietää.
Kyllä tuolla aiemmassa kommentissa nimenomaan puhuttiin piittaamattomuudesta. Ja millä lailla velvollinen? Juuri kerroin, että en ole tiennyt tällaisesta asiasta aiemmin, joten tarkoittaako tämä nyt sitä, että olen työnhakijana ihan kelvoton enkä osaa mitään, vaikka ihan sujuvasti gradua kirjoittelen ja esimerkiksi tilasto-ohjelmistoja käytän. Kerro, mistä minun olisi pitänyt tällainen tietämys saada?
Tarkoitin että velvollinen itseään kohtaan. Se auttaa sinua itseäsi, jos olet perillä nykyteknologiasta, saat silloin helpommin työpaikkoja. Et sinä mitenkään kelvoton ole työnhakijana, eihän kukaan sitä sano. On vain yksi osa-alue, missä voisit vielä kehittyä.
Mutta jos tämä osa-alue ei juurikaan liity siihen hakemaani työhön, niin miksi tällaisen asian pitäisi vaikuttaa siihen työpaikan hakuun. Miksi työnantaja tekee minusta oletuksia tällä perusteella?Et vastannut, mistä minä olisin voinut tällaista tietämystä saada. Tämä on ihan oikeasti ensimmäinen kerta, kun kuulen asiasta, vaikka opiskelujen takia olen aika paljon erilaisia tiedostoja joutunut lähettelemään ja erilaisia ohjelmistoja opettelemaan. Mielestäni olen siis aika hyvin perillä nykyteknologiasta tietojenkäsittelyn osalta.
Halu seurata teknologian uusimpia trendejä on positiivinen asia monen työnantajan näkökulmasta vaikka työ olisi esim hoitajan työtä. Jos osoittaa, että omaa hyvät valmiudet olla kärryillä uusista sähköisistä teknologioista ja softista, niin pärjää työssä, koska digitalisoituminen tulee vauhdilla kaikkiin töihin ja työpaikkoihin. Työnantajat miettii hakijan valmiutta omaksua hetkessä uudet digitalisoitumisen muodot, koska työt tulee muuttumaan. Kyse ei ole taidosta käyttää yksittäisiä ohjelmia vaan yleisemmän tason digivalmiuksista. Lue esim Tietoviikkoa tms niin pääset kärryille uusista tuulista. Olen siis itse valmistunut humanistisesta, eikä minunkaan työ ole it-työtä. Silti olen havainnut tuon edellä kuvatun, kun olen töitä hakenut.
Eniten minua nyt tässä harmittaa se, että ihan oikeasti käytän monenlaisia ohjelmistoja opinnoissani, mutta sitten minua pidetään ihan taukkina, kun en ole tiennyt, että word-tiedostot ovat vaarallisia. Sanokaa nyt vain joku, että on isompi plussa osata käyttää tilasto-ohjelmia, kuin tietää tällainen yksittäinen tallennusmuotoasia, niin olen tyytyväinen. :D
Minulla särähtää korvaan kun joku sanoo osaavansa käyttää xxxx-ohjelmia, sillä se antaa sellaisen kuvan että on erikseen opetellut käyttämään juuri tiettyjä ohjelmistoja ja muuhun ei sitten pysty ilman erillistä kurssitusta. Ennemmin arvostaisin ihmistä sanoo hallitsevansa tilastotieteen tai mikä osaamisen sisältö nyt sitten onkaan ja on sitten kykeneväinen oma-alotteisesti ottamaan haltuun erilaisia ohjelmia joilla tätä sisältöä käsitellään. Ja juuri tämmöisestä "yleistajusta" kielii se, että lähettää esim. hakemuksensa pdf-formaatissa, ilman että sitä on jollain kurssilla kerrottu. Eihän juttu ihan näin suoraviivainen ole, mutta tämmöisen ensivaikutelman siitä lukiessa saa.
Kärjistävänä esimerkkinä se, että osa HR-porukasta tarvitsee kurssitusta kun Word 2010 vaihtuu versioon 2013. Eli osaa vain ulkoa mitä nappia painamalla tehdään mitäkin ilman mitään soveltamiskykyä.
Olet aivan asian ytimessä. Osa porukasta on opetellut käyttämään jotain yksittäisiä ohjelmia ja osaa vain ja ainoastaan mekaanisesti niitä, ja voi olla oikein hyväkin niissä. Mutta on pulassa kun ohjelma muuttuu tai vaihtuu (samat asiat ei löydykään enää samoista paikoista). Sitten osa porukasta on jotenkin oivaltanut (syvällisesti loogisia yhteyksiä ymmärtäen oppinut) laajassa mielessä digiteknisen maailman kokonaisuuden, ja osaa sen sisällä liikkua ja toimia aika intuitiivisesti uudesta ohjelmistosta toiseen. He näkevät sähköisen yhteiskunnan kokonaisuuden ja asioiden väliset riippuvuudet ja yhteydet yksittäisten menetelmien "takana".
Bingo! Minä voisin palkata sinut firmaani jos minulla sellainen olisi (kirjoitin tuon edellisen lainauksen). Kolmenkymmenen vuoden päästä tarvittavat taidot ovat taas aivan erilaisia, ja silloinkin työmaailmassa tulee olemaan riippakiviä, jotka opettelevat vain mekaanisesti tehtävän kerrallaan ja sitten niitä, jotka ymmärtävät asiat laajemmin ja pärjäävät vaihtuvissa tilanteissa aiemman kokemuksensa perusteella.
Ja tuo formaattijankkauskin menee nyt jo naurettavan puolelle, etenkin te loukkaantujat ketkä ihmettelette että "mistäs se nyt pitäisi tietää että word-tiedosto ei käy?" Tämä ei ole salaliitto, vaan tässä pitää vain ymmärtää .doc -tiedostojen käyttäytyminen verrattuna .pdf-tiedostoihin.
Muokattavaksi tehdyt docit aukeavat päätelaitteesta, asetuksista ja ohjelmasta riippuen vähän minkä näköisenä milloinkin, siksi se on huono formaatti esimerkiksi juuri työhakemuksiin. Sama koskee KAIKKIA muitakin vastaavia tiedostotyyppejä, vaikka nyt avoimen puolen .odt -dokumentteja tai macin vastaavia.
Jos nyt pilkkua viilataan, ei pdf-tiedostokaan aukea kaikilla koneilla, vaan jokaisella koneella tulee olla ohjelma joka osaa avata pdf-tiedostoja. Mutta erotuksena tekstinkäsittelyohjelmien tuotoksiin, pdf aukeaa samannäköisenä joka laitteella joka sen osaa lukea. Siksi se on tällä hetkellä suositelluin muoto.
Eräässä suurehkossa firmassa pikkupäällikkö teki hakijoiden alkukarsinnan kirjekuoren koon perusteella.
En muista miten päin se meni, mutta hakijoilla oli kirjekuorina C4 ja C5 kokoja ja toinen noista pinoista karsittiin avaamatta, sillä "kaikki tietävät missä kuoressa hakemukset kuuluu lähettää".
Työhakemuksessa pitää olla syntymäaika. Se on ihan perustietoa. Sen, työkokemuksen ja koulutuksen perusteella voi luoda kuvan henkilön urasta, joka on palkkauksen kannalta tärkein juttu. Itselläni menisi henkilö suoraan ö-mappiin, jos ikä ei ole tiedossa.
Minä olen ollut töissä firmassa, jossa työhakemuspino cv-liitteineen kiersi koko yksikön kokouksessamme ennen kuin oli päätetty ketä haastatellaan, kaikki saivat kommentoida kuka hakija olisi haastattelemisen arvoinen.

Sama jatkaa. Hakemukset olivat yleensä ihan hyviä, mitä nyt jokunen kirjoitusvirhe tai vähän kankea kapulakieli, mutta ei niiden takia ketään pudotettu pois. Valokuvat sensijaan olivat välillä tosi erikoisia, varustettu mm avokaulaisilla paidoilla, makuuhuonekatseilla ja terassitaustoilla.. Joten, jos laitatte kuvan niin kannattaa oikeasti laittaa vaikka passikuva eikä sitä poikakaverin ottamaa kännyräpsyä (olin oikeasti yllättynyt, että sellaisia oli liitetty muuten hyviin ja mietittyihin hakemuksiin)..
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnhakijana iso kiitos ap:lle että kirjoitti aloituksensa. Nappasin oivat vinkit hakemukseeni siitä. Eipä ole ihme että suomessa on kasapäin työttömiä jos työtekijöiden taso on sitä luokkaa kuin tässä keskustelussa paasaavat inttäjät. Kyllä se niin vaan on että työnantaja palkkaa ja valitsee, eikä työntekijällä ole tänä päivänä hirveästi varaa esittää ehtoja. Tai on, mutta sitten voi varautua istuskelemaan työttömänä tovin.
Jos joku noista asioista tuli sinulle yllätyksenä, niin tuskin menee kovin hyvin muutenkaan..
..taisi se koira älähtää johon kalikka kalahti ;)
Luin läpi ja ihan asiaa oli mutta olivat ainakin itsellä tiedossa. Vaikea kuvitella ettei nämä olisi ihan täysin selviä asioita jokaiselle.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole eläessään hakeneet yhteenkään työpaikkaan. On niitä, jotka ovat olleet yrittäjiä tai elämänsä ensimmäisessä - johon heitä on pyydetty eivätkä ole hakeneet - paikassa siihen saakka, että työ on loppunut. On myös nuoria, joille kukaan ei ole koskaan neuvonut saati opettanut työnhakuasiakirjojen kirjoittamista.
Vielä enemmän on niitä, jotka eivät ole koskaan NÄHNEET yhtään työhakemusta, ja joilla ei ole mitään käsitystä aiheesta "asiakirjamalli", kun kaikki tehdään nykyään netissä ja usein valmiille lomakkeille.
Alakaraza kirjoitti:
Työhakemuksessa pitää olla syntymäaika. Se on ihan perustietoa. Sen, työkokemuksen ja koulutuksen perusteella voi luoda kuvan henkilön urasta, joka on palkkauksen kannalta tärkein juttu. Itselläni menisi henkilö suoraan ö-mappiin, jos ikä ei ole tiedossa.
Minulle on ihan yhdentekevää, joutuuko hakemukseni ö-mappiin siksi, että syntymäaikaa ei ole vai siksi, että vuosikymmenessä on viitonen. Tosin cv paljastaa iän, koska työura on alkanut jo 1970-luvulla.
Alakaraza kirjoitti:
Työhakemuksessa pitää olla syntymäaika. Se on ihan perustietoa. Sen, työkokemuksen ja koulutuksen perusteella voi luoda kuvan henkilön urasta, joka on palkkauksen kannalta tärkein juttu. Itselläni menisi henkilö suoraan ö-mappiin, jos ikä ei ole tiedossa.
Ei pidä.
Ladatkaa nyt jo jahtaamasta niistäpalkkatoiveista ja tiedostomuodoista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vikinää siitä, että ap. haluaa nähdä työhakemuksessa hakijan iän. Minuakin se tieto kiinnostaisi. Vaikka kuinka olisi laissa ikäsyrjintä kiellettyä, haluaisin tietää onko hakija esim. 64-vuotias ja pitäisikö minun jo vuoden päästä olla taas hakemassa työntekijää. Minua helpottaisi, jos ikä olisi hakemuksessa näkyvillä niin tietäisi olla kuluttamatta hakemukseen sen enempää aikaani. Toki sen voisi työurasta ja tutkintotodistusten vuosista ehkä päätellä, mutta miksi en haluaisi päästä helpommalla.
Mitä sinä sillä ikätiedolla teet? Paitsi tuota laitonta ikäsyrjintää että eläkeikäiset karsitaan heti pois kun "pitäisi heti olla palkkaamassa uutta".
Juurihan sen tuossa kerroin. Pikakarsisin sellaiset hakijat, joiden tilalle saisi olla vuoden parin päästä palkkaamassa uutta. Laitonta tai ei, en viitsisi alinomaa olla palkkaamassa työntekijöitä eläkeläisten tilalle. Sitä minä sillä ikätiedolla teen. Siksi onkin järkevää jättää syrjään ne hakemukset, joissa ikää piilotellaan. Ehkäpä hakija jossain vaiheessa oppii.
Mistähän helvetistä sinä sen tiedät, kuka on vaihtamassa työpaikkaa parin vuoden päästä? Olisiko kuitenkin niin, että se iäkkäämpi pitää tiukemmin kiinni työpaikastaan, kun tietää ettei ole helppoa työllistyä muutenkaan. Sitten taas se kolmekymppinen huipputyyppi pieraisee ja vaihtaa maisemaa heti, kun saa paremman tarjouksen jostain muualta. Älä ole yksinkertainen.
Työnhaku on taitolaji, jota kannattaa hiukan päivittää, jos taidot on päässeet hiukan ruostumaan. Perusdigitaidot kyllä riittää laadukkaan hakemuksen tekoon, siihen tietysti kuuluu, että osaa tehdä siitä hakemuksestaan pdf-version: Työnhaun perusteet.
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnhakijana iso kiitos ap:lle että kirjoitti aloituksensa. Nappasin oivat vinkit hakemukseeni siitä. Eipä ole ihme että suomessa on kasapäin työttömiä jos työtekijöiden taso on sitä luokkaa kuin tässä keskustelussa paasaavat inttäjät. Kyllä se niin vaan on että työnantaja palkkaa ja valitsee, eikä työntekijällä ole tänä päivänä hirveästi varaa esittää ehtoja. Tai on, mutta sitten voi varautua istuskelemaan työttömänä tovin.
Jos joku noista asioista tuli sinulle yllätyksenä, niin tuskin menee kovin hyvin muutenkaan..
..taisi se koira älähtää johon kalikka kalahti ;)
Luin läpi ja ihan asiaa oli mutta olivat ainakin itsellä tiedossa. Vaikea kuvitella ettei nämä olisi ihan täysin selviä asioita jokaiselle.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole eläessään hakeneet yhteenkään työpaikkaan. On niitä, jotka ovat olleet yrittäjiä tai elämänsä ensimmäisessä - johon heitä on pyydetty eivätkä ole hakeneet - paikassa siihen saakka, että työ on loppunut. On myös nuoria, joille kukaan ei ole koskaan neuvonut saati opettanut työnhakuasiakirjojen kirjoittamista.
Vielä enemmän on niitä, jotka eivät ole koskaan NÄHNEET yhtään työhakemusta, ja joilla ei ole mitään käsitystä aiheesta "asiakirjamalli", kun kaikki tehdään nykyään netissä ja usein valmiille lomakkeille.
Voi kun vain olisi olemassa joku paikka mistä tavallinen ihminen voisi saada näistä asioista tietoa...
Tässä taas yksi asia mistä tunnistaa hyvän työntekijän täysin alasta ja koulutustasosta riippumatta: toinen ei osaa tehdä kun kukaan ei ole opettanut, toinen selvittää itse miten homma hoidetaan ja tekee sen.
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnhakijana iso kiitos ap:lle että kirjoitti aloituksensa. Nappasin oivat vinkit hakemukseeni siitä. Eipä ole ihme että suomessa on kasapäin työttömiä jos työtekijöiden taso on sitä luokkaa kuin tässä keskustelussa paasaavat inttäjät. Kyllä se niin vaan on että työnantaja palkkaa ja valitsee, eikä työntekijällä ole tänä päivänä hirveästi varaa esittää ehtoja. Tai on, mutta sitten voi varautua istuskelemaan työttömänä tovin.
Jos joku noista asioista tuli sinulle yllätyksenä, niin tuskin menee kovin hyvin muutenkaan..
..taisi se koira älähtää johon kalikka kalahti ;)
Luin läpi ja ihan asiaa oli mutta olivat ainakin itsellä tiedossa. Vaikea kuvitella ettei nämä olisi ihan täysin selviä asioita jokaiselle.
Ei ne nyt vain ole kaikille täysin itsestään selviä.
Keskustelusta päättelen, että olen itse niin auttamattoman typerä saapas että mitään ei ole enää tehtävissä, kukaan ei ikimaailmassa ottaisi minua töihin. Voin siis lopettaa turhien hakemusteni riipustelun, en kuormita rekrytoijia enää. Teen tällä palveluksen kaikille. Toimin tästä pitäen enää julkisena sylkykuppina, kaipa sellainenkin yhteiskunnassa olla pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haen yritykseemme työntekijää. Olen täysin sanaton millaisia hakemuksia ihmiset lähettävät. En ole turhan kranttu mutta ilmoitukseni on ollut MOL. fi sivuilla kohta pari viikkoa ja vaikka hakemuksia on tullut melkein 50, en voi kuvitella haastattelevani noista kuin ehkä kolmea.Tässä muutama vinkki siis työnantajan vinkkelistä:- Jos ilmoituksessa mainitaan palkkatoive, ja lähetät hakemuksesi ilman sitä, annat kuvan ettet ole edes lukenut koko hakemusta. Lähes 50% hakijoista jättää mainitsematta palkkatoiveen (tai viitteen siitä että on huomioinut sen pyytämisen ilmoituksessa) ja nämä kaikki menee suoraan "ei jatkoon". Ja jos se palkkatoive onkin niin jotain realismia (tähän kyseiseen tehtävään on hakenut ihmisiä 2000- 5200 e palkkatioveella)- Älä lähetä työhakemusta + CV:tä word-tiedostoina. AINA PDF.- Älä laita CV:seen kuvaksesi tissimekkokuvaa jostain bileistä. Älä laita myöskään montaa kuvaa itsestäsi, eli hakemukseen yhtä, CV:hen toista ja vielä sähköpostin liitteeksi kolmatta. Kuvaa tärkeämpi olisi kuitenkin se osaaminen.- Hakemus ja CV eivät ole sama asia- Täynnä kirjoitusvirheitä vilisevä teksti ei ihan hirveästi houkuttele palkkaamaan ihmistä.- Jos lähetät hakemuksen englanniksi ja mainitset että englanninkielentaitosi on "erinomainen", ei rakenna luottamusta jos tuo hakemus on suoraan googlekääntäjällä tehty- Ylimielisyys työhakemuksessa ei puhuttele, eli jos haet töitä, et voi lähestyä työnantajaa itseriittoiseen ja ylimieliseen, jopa alentuvaan sävyyn.Huoh. tässä muutama juttu joka tuli mieleen. Eipä muuta.
Jos suuri osa hakemuksista todella on tuollaisia, olen entistä hämmästyneempi siitä, että eräät tuntemani pätevät ja osaavat ihmiset eivät saa töitä. Heidän hakemuksensa ovat viimeisen päälle kelvollisia, mutta edes haastatteluun ei kutsuta. En tiedä, mitä työnantajat oikein hakevat. Ilmeisesti kuuta taivaalta.
Ihan maalaisjärjellä voi kyllä päätellä, että ne pätevät ja osaavat ihmiset jäävät juuri sen takia ilman töitä, kun rekrytoijat laittavat suuremman painoarvon sille hakemuksen tallennusmuodolle, kuin ihmiselle ja hänen oikealle työssä tarvittavalle osaamiselleen. Mikä ihme siinä onkin, että nämä rekrytoijat tuntuvat olevan juuri niitä, joilla sitä kokonaisnäkemystä ja priorisointitaitoa ei ole yhtään.
Tallennusmuoto on kyllä oikeasti tärkeä. Word jne voivat sisältää viruksia ja osoittavat piittaamattomuutta vastaanottajaa kohtaan, joka voi olla esim linux-käyttäjä.
Eli tähän liittyy oletus, että jokaisella hakijalla on tietoteknistä tietämystä niin paljon, että tietää tällaisista asioista? Minulla on amk-koulutus, alempi yliopistotutkinto ja tällä hetkellä maisterivaihe menossa, mutta en minä ole ainakaan ollut tietoinen mistään linux-järjestelmän virusalttiudesta. Ihan mainiosti olen yliopistolla lähetellyt jos jonkinlaisia asiakirjoja word-muodossa, eikä kukaan ole tullut minua syyttämään järjestelmien vaarantamisesta.
Ei linux ole virusaltis vaan windows on ja word. Word-muoto on windows-systeemin oma juttu, joka ei aukea kunnolla mac-käyttäjillä ja linux-käyttäjillä.
Jaa, no nyt tiedän sitten tämän. Mutta jos palataan takaisin aiheeseen, mistä tulee oletus, että kaikki työnhakijat tämän voisivat tietää ja heitä voidaan siksi syyttää piittaamattomuudesta?
Ei kukaan syytä kai piittaamattomuudesta vaan tietämättömyydestä. Jokainen on velvollinen päivittämään osaamistaan nykypäivään ja nykyteknologiaa vastaavaksi. Siksi jokaisen pitäisi nuo tietää.
Kyllä tuolla aiemmassa kommentissa nimenomaan puhuttiin piittaamattomuudesta. Ja millä lailla velvollinen? Juuri kerroin, että en ole tiennyt tällaisesta asiasta aiemmin, joten tarkoittaako tämä nyt sitä, että olen työnhakijana ihan kelvoton enkä osaa mitään, vaikka ihan sujuvasti gradua kirjoittelen ja esimerkiksi tilasto-ohjelmistoja käytän. Kerro, mistä minun olisi pitänyt tällainen tietämys saada?
Tarkoitin että velvollinen itseään kohtaan. Se auttaa sinua itseäsi, jos olet perillä nykyteknologiasta, saat silloin helpommin työpaikkoja. Et sinä mitenkään kelvoton ole työnhakijana, eihän kukaan sitä sano. On vain yksi osa-alue, missä voisit vielä kehittyä.
Mutta jos tämä osa-alue ei juurikaan liity siihen hakemaani työhön, niin miksi tällaisen asian pitäisi vaikuttaa siihen työpaikan hakuun. Miksi työnantaja tekee minusta oletuksia tällä perusteella?Et vastannut, mistä minä olisin voinut tällaista tietämystä saada. Tämä on ihan oikeasti ensimmäinen kerta, kun kuulen asiasta, vaikka opiskelujen takia olen aika paljon erilaisia tiedostoja joutunut lähettelemään ja erilaisia ohjelmistoja opettelemaan. Mielestäni olen siis aika hyvin perillä nykyteknologiasta tietojenkäsittelyn osalta.
Halu seurata teknologian uusimpia trendejä on positiivinen asia monen työnantajan näkökulmasta vaikka työ olisi esim hoitajan työtä. Jos osoittaa, että omaa hyvät valmiudet olla kärryillä uusista sähköisistä teknologioista ja softista, niin pärjää työssä, koska digitalisoituminen tulee vauhdilla kaikkiin töihin ja työpaikkoihin. Työnantajat miettii hakijan valmiutta omaksua hetkessä uudet digitalisoitumisen muodot, koska työt tulee muuttumaan. Kyse ei ole taidosta käyttää yksittäisiä ohjelmia vaan yleisemmän tason digivalmiuksista. Lue esim Tietoviikkoa tms niin pääset kärryille uusista tuulista. Olen siis itse valmistunut humanistisesta, eikä minunkaan työ ole it-työtä. Silti olen havainnut tuon edellä kuvatun, kun olen töitä hakenut.Eniten minua nyt tässä harmittaa se, että ihan oikeasti käytän monenlaisia ohjelmistoja opinnoissani, mutta sitten minua pidetään ihan taukkina, kun en ole tiennyt, että word-tiedostot ovat vaarallisia. Sanokaa nyt vain joku, että on isompi plussa osata käyttää tilasto-ohjelmia, kuin tietää tällainen yksittäinen tallennusmuotoasia, niin olen tyytyväinen. :D
Minulla särähtää korvaan kun joku sanoo osaavansa käyttää xxxx-ohjelmia, sillä se antaa sellaisen kuvan että on erikseen opetellut käyttämään juuri tiettyjä ohjelmistoja ja muuhun ei sitten pysty ilman erillistä kurssitusta. Ennemmin arvostaisin ihmistä sanoo hallitsevansa tilastotieteen tai mikä osaamisen sisältö nyt sitten onkaan ja on sitten kykeneväinen oma-alotteisesti ottamaan haltuun erilaisia ohjelmia joilla tätä sisältöä käsitellään. Ja juuri tämmöisestä "yleistajusta" kielii se, että lähettää esim. hakemuksensa pdf-formaatissa, ilman että sitä on jollain kurssilla kerrottu. Eihän juttu ihan näin suoraviivainen ole, mutta tämmöisen ensivaikutelman siitä lukiessa saa.
Kärjistävänä esimerkkinä se, että osa HR-porukasta tarvitsee kurssitusta kun Word 2010 vaihtuu versioon 2013. Eli osaa vain ulkoa mitä nappia painamalla tehdään mitäkin ilman mitään soveltamiskykyä.
Olet aivan asian ytimessä. Osa porukasta on opetellut käyttämään jotain yksittäisiä ohjelmia ja osaa vain ja ainoastaan mekaanisesti niitä, ja voi olla oikein hyväkin niissä. Mutta on pulassa kun ohjelma muuttuu tai vaihtuu (samat asiat ei löydykään enää samoista paikoista). Sitten osa porukasta on jotenkin oivaltanut (syvällisesti loogisia yhteyksiä ymmärtäen oppinut) laajassa mielessä digiteknisen maailman kokonaisuuden, ja osaa sen sisällä liikkua ja toimia aika intuitiivisesti uudesta ohjelmistosta toiseen. He näkevät sähköisen yhteiskunnan kokonaisuuden ja asioiden väliset riippuvuudet ja yhteydet yksittäisten menetelmien "takana".
Bingo! Minä voisin palkata sinut firmaani jos minulla sellainen olisi (kirjoitin tuon edellisen lainauksen). Kolmenkymmenen vuoden päästä tarvittavat taidot ovat taas aivan erilaisia, ja silloinkin työmaailmassa tulee olemaan riippakiviä, jotka opettelevat vain mekaanisesti tehtävän kerrallaan ja sitten niitä, jotka ymmärtävät asiat laajemmin ja pärjäävät vaihtuvissa tilanteissa aiemman kokemuksensa perusteella.
Ja tuo formaattijankkauskin menee nyt jo naurettavan puolelle, etenkin te loukkaantujat ketkä ihmettelette että "mistäs se nyt pitäisi tietää että word-tiedosto ei käy?" Tämä ei ole salaliitto, vaan tässä pitää vain ymmärtää .doc -tiedostojen käyttäytyminen verrattuna .pdf-tiedostoihin.
Muokattavaksi tehdyt docit aukeavat päätelaitteesta, asetuksista ja ohjelmasta riippuen vähän minkä näköisenä milloinkin, siksi se on huono formaatti esimerkiksi juuri työhakemuksiin. Sama koskee KAIKKIA muitakin vastaavia tiedostotyyppejä, vaikka nyt avoimen puolen .odt -dokumentteja tai macin vastaavia.
Jos nyt pilkkua viilataan, ei pdf-tiedostokaan aukea kaikilla koneilla, vaan jokaisella koneella tulee olla ohjelma joka osaa avata pdf-tiedostoja. Mutta erotuksena tekstinkäsittelyohjelmien tuotoksiin, pdf aukeaa samannäköisenä joka laitteella joka sen osaa lukea. Siksi se on tällä hetkellä suositelluin muoto.
Ei olekaan kyse siitä, miten eri tiedostomuodot käyvät ja mikä niistä on parempi tai jokin salaliitto, vaan pelkästään siitä, mistä sen hakijan pitäisi se tietää. Jos on käynyt tekstinkäsittelykurssit yli 10 vuotta sitten eikä sen jälkeen ole katsonut tarpeelliseksi kurssia uudelleen käydä, koska pärjää hyvin ilmankin, mistä tällainen ihminen olisi saanut tietoonsa, että nykyään on liuta rekrytoijia, jotka eivät tätä melkoisen yleistä tiedostomuotoa saa auki.
Minä tämän asian tiedän nyt tämän keskustelun ansiosta ja jos minun joskus vielä pitää työhakemuksia lähettää, tottakai tallennan pdf-muodossa. Ei ole kysymys siitä. Mutta kun tässä nyt taivastellaan, miten ihmeessä voi olla niin paljon ihmisiä, jotka eivät tätä tiedä, niin ihan vain sitä nyt tässä yritän valottaa, että kun ihmiset omatoimisesti opettelevat niitä ohjelmistoja, ei heitä tällaiset uudet kirjoittamattomat säännöt välttämättä tavoita.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei enää saa pyytää työnhakijalta kuvaa. Tämä teksti on kopioitu työkkärin sivuilta:
"Työpaikkailmoituksessa tulee huomioida, että syrjintä on kielletty työhönotossa iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen (yhdenvertaisuuslaki 2004/21) tai sukupuolen perusteella (tasa-arvolaki 1986/609). Myös valokuvan pyytäminen työpaikkailmoituksessa katsotaan syrjinnäksi työhönotossa, jos pyynnölle ei ole selkeää työhön liittyvää perustetta.Tällaiseksi perusteeksi katsotaan mallin, näyttelijän tai näihin rinnastettava työ."
Tämä oli kyllä mielenkiintoista kuulla. Täytin juuri viikonlopulla erästä työnhakulomaketta netissä ja kun olin lähettämässä sitä (kaikki kohdat tarkasti täytettyäni), se herjasi kuvan puuttumisen takia. Tuohon yritykseen ei siis mitenkään pystynyt hakemaan, ellei lisännyt valokuvaa. Tekisi nyt mieleni valittaa asiasta jonnekin.