Aion auttaa itseni ulos pahasta olosta, tehkää perässä vihaajat

Minusta on ihanaa auttaa itse itseäni, en todellakaan ole ihminen, joka toivoisi muiden tekevän asioita puolestani. Sitä mulla on ollut kontrolloivan äidin myötä aivan liikaakin, tai ei äiti aina tehnyt asioita, mutta määräsi, mitä oli ajateltava ja mikä on elämässä hyväksyttävää ja se oli ainoa oikea tapa. Alan ehkä varovaisesti murtautua ulos siitä. Koska se oli ainoa hyvä tapa; äiti päätti.

Minusta mikään ei ois sen mukavampaa, kuin että päätösvalta ja miksei sittn vastuukin olisi itselläni, ei muut sitä vastuuta mun puolesta kuitenkaan liian hyvin hoida ! :P :D

Ja se, että eläisin nimenomaan auttaen itseäni silloin kun pitää :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Siis muutat itseäsi työssä, mutta kotioloissa ja perhesuhteissa kaikki jää ennalleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Se, että kannustaa lapsia ratkaisemaan itse jotkut asiat on hyvä juttu, mutta saat sen kuulostamaan siltä, että hylkäät heidät ratkaisemaan itse omat ongelmansa, joka taas ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja sinä kuulostat nimenomaan tältä jälkimmäiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Siis muutat itseäsi työssä, mutta kotioloissa ja perhesuhteissa kaikki jää ennalleen?

Tämä on (ensin) tällainen kokeilu. On helpointa jostain syystä aloittaa työminästä. Ehkä se on sen verraan etäämpi. Mutta tarkoitus olisi osata auttaa itseäni myös kotielämään suhtautumisessa ja ihan kaikessa.

Ajattelin ensin itsekin, että "aika mitätöntä", mutta tahdon tätä todella ja minulla on kokemusta siitä, että muuta itseäsi jossain kohtaa edes vähän (siis ajatteluasi) and the rest will follow. Tai ei ehkä niin helposti, mutta siis lumipalloefektinä.

Kokeilen asiaa töissä, ehkä huomaan, miten olo kevenee (toivottavasti) ja saan siitä energiaa tehdä pieniä muutoksia ajattelussani jossain muussa yhteyksissä... Lopulta kohti vaikeimpia paikkoja auttaa itseäni, eli lähisuhteet. Tällainen on suunnitelmani ja ajatukseni nyt. Tämä on prosessia, prosessissa ei koskaan aivan tiedä, mihin suuntaan siinä milloinkin mennään. Pitää vain olla uteliaana kyydissä ja vähän ohjaksissakin ;)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Se, että kannustaa lapsia ratkaisemaan itse jotkut asiat on hyvä juttu, mutta saat sen kuulostamaan siltä, että hylkäät heidät ratkaisemaan itse omat ongelmansa, joka taas ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja sinä kuulostat nimenomaan tältä jälkimmäiseltä.

Yksin ollessani vanhempi ehkä niinkin voisi käydä, tarvitsen fiksua miestäni mukaan. Mutta luulisin, että hänestä tuo on ihan käyttökelpoinen tapa toimia, kuin se, jossa vanhemmat venyy kaikkeen lasten edestä. Tosiasia kuitenkin on, että elämässä on selvittävä itse. Enkä sysää vastuuta lapsille vielä, mutta alan miettiä sitä, että kaikki ei voi olla kiinni siitä, mitä vanhemmat antaa tai mihin he pystyy. Osalle ehkä itsestään selväkin asia. Kun olen murehtinut että mitä heidänkin nuoruudestaan ja elämästään tulee tällaisten vanhempien kanssa, niin tuli vain mieleeni, että sallitaan heille myös oikeus vastata itsestään.

ap

Semmosta se on kun on asperger.

Kuulostaa hyvältä, mitä aiot työelämässä tehdä. Otat vastuun omista töistäsi ja omasta käytöksestäsi. Jos se ei pomolla kelpaa, mitä voit tehdä? 1) kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan ja arvioida, voitko tehdä asialle mitään 2) sivuuttaa pomon puheet ja mahdollisesti riskeerata oman työpaikkasi

Ehkä tosi huono esimerkki, mutta kun on tapauksia, että äidille ei sovi, että lapsi ratsastaa, koska äiti pelkää hevosia.

Lapsi haluaisi kuitenkin harrastaa ratsastusta. Harrastakoon sitten, jos suostuu käyttämään äidin vaatimia turvavarusteita voisi olla hyvä kompromissi. Eikä sitten itke äidille vihaisena, että "minun pitää näitä pitää" eikä äiti jankuta koko ajan "sinun tappavasta harrastuksestasi". Meillä ei lapsena koskaan keskusteltu tällä lailla. Äiti määräsi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Se, että kannustaa lapsia ratkaisemaan itse jotkut asiat on hyvä juttu, mutta saat sen kuulostamaan siltä, että hylkäät heidät ratkaisemaan itse omat ongelmansa, joka taas ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja sinä kuulostat nimenomaan tältä jälkimmäiseltä.

Yksin ollessani vanhempi ehkä niinkin voisi käydä, tarvitsen fiksua miestäni mukaan. Mutta luulisin, että hänestä tuo on ihan käyttökelpoinen tapa toimia, kuin se, jossa vanhemmat venyy kaikkeen lasten edestä. Tosiasia kuitenkin on, että elämässä on selvittävä itse. Enkä sysää vastuuta lapsille vielä, mutta alan miettiä sitä, että kaikki ei voi olla kiinni siitä, mitä vanhemmat antaa tai mihin he pystyy. Osalle ehkä itsestään selväkin asia. Kun olen murehtinut että mitä heidänkin nuoruudestaan ja elämästään tulee tällaisten vanhempien kanssa, niin tuli vain mieleeni, että sallitaan heille myös oikeus vastata itsestään.

ap

Olet mielestäsi oikeassa tuossa, että saatavilla oleminen ja lasten tarpeiden tyydyttäminen ei tarkoita heidän kaikkiin haluihinsa vastaamista. Äidilläkin on tarpeensa. Jos äiti on masentunut tai kiireinen, eikä jaksa viedä lapsiaan harrastuksiin, ei äidin tarvitse viedä. Huomaa kuitenkin kaksi asiaa: 1) lapsesi saavat olla vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, etkä sinä saa heitä siitä syyttää (kaikilla on oikeus ilmaista omia tunteitaan) 2) vaikka lapsesi olisivat vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, ei sinun silti tarvitse heitä viedä (heidän tunnetilansa ei myöskään saa manipuloida sinua)

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvältä, mitä aiot työelämässä tehdä. Otat vastuun omista töistäsi ja omasta käytöksestäsi. Jos se ei pomolla kelpaa, mitä voit tehdä? 1) kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan ja arvioida, voitko tehdä asialle mitään 2) sivuuttaa pomon puheet ja mahdollisesti riskeerata oman työpaikkasi

Niin, pakko riskeerata, koska mielestäni työtavoissani ei ole mitään vikaa rehellisestikään arvioituna. Se, mistä pomoon suutuin oli se, että hän sanoi, ettei tuleviin kehityskeskusteluihin tarvitse tuoda sitten omia murheitaan. Okei, en ehkä haluaisi työskennellä tuollaosen asenteen omaavalle tyypille, mutta minkäs teet. Eikä tuo siis ollut mitenkään suunnattu mulle tuo heitto, ei mulla ole töihin mitään kotiasioita kerrottavana. Mutta sama asia rivienvälistä vaikutti koskevan epäkohtien esille nostamista ylipäätään.

Anteeksi vaan, vaikea ottaa vastaan asioita, joissa mä voisin parantaa, jos pomoa ei kiinnosta vastaava meiltä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tosi huono esimerkki, mutta kun on tapauksia, että äidille ei sovi, että lapsi ratsastaa, koska äiti pelkää hevosia.

Lapsi haluaisi kuitenkin harrastaa ratsastusta. Harrastakoon sitten, jos suostuu käyttämään äidin vaatimia turvavarusteita voisi olla hyvä kompromissi. Eikä sitten itke äidille vihaisena, että "minun pitää näitä pitää" eikä äiti jankuta koko ajan "sinun tappavasta harrastuksestasi". Meillä ei lapsena koskaan keskusteltu tällä lailla. Äiti määräsi.

ap

Lapsi saa itkeä vihaisena sitä "että joutuu pitämään niitä turvavarusteita". Et voi hallita, etkä päättää, miltä lapsistasi tuntuu. Siitä huolimatta sinulla on velvollisuus huolehtia lastesi turvallisuudesta vaatimalla turvavarusteiden käyttöä (jos arvioit sen tarpeelliseksi). Äiti ei myöskään saa syyllistää lapsiaan jankuttamalla "tappavasta harrastuksesta". Äidin velvollisuus on päättää, minkälaisia riskejä lapset saavat ottaa, äiti ei saa syyllistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvältä, mitä aiot työelämässä tehdä. Otat vastuun omista töistäsi ja omasta käytöksestäsi. Jos se ei pomolla kelpaa, mitä voit tehdä? 1) kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan ja arvioida, voitko tehdä asialle mitään 2) sivuuttaa pomon puheet ja mahdollisesti riskeerata oman työpaikkasi

Niin, pakko riskeerata, koska mielestäni työtavoissani ei ole mitään vikaa rehellisestikään arvioituna. Se, mistä pomoon suutuin oli se, että hän sanoi, ettei tuleviin kehityskeskusteluihin tarvitse tuoda sitten omia murheitaan. Okei, en ehkä haluaisi työskennellä tuollaosen asenteen omaavalle tyypille, mutta minkäs teet. Eikä tuo siis ollut mitenkään suunnattu mulle tuo heitto, ei mulla ole töihin mitään kotiasioita kerrottavana. Mutta sama asia rivienvälistä vaikutti koskevan epäkohtien esille nostamista ylipäätään.

Anteeksi vaan, vaikea ottaa vastaan asioita, joissa mä voisin parantaa, jos pomoa ei kiinnosta vastaava meiltä.

ap

Totta kai saat aikuisena ihmisenä riskeerata. Olet täysin vapaa sen tekemää ja kannat siitä myös itse vastuun. Joskus elämässä käy niin, että pomo on epäreilu. Silloin kannattaa vaihtaa työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Se, että kannustaa lapsia ratkaisemaan itse jotkut asiat on hyvä juttu, mutta saat sen kuulostamaan siltä, että hylkäät heidät ratkaisemaan itse omat ongelmansa, joka taas ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja sinä kuulostat nimenomaan tältä jälkimmäiseltä.

Yksin ollessani vanhempi ehkä niinkin voisi käydä, tarvitsen fiksua miestäni mukaan. Mutta luulisin, että hänestä tuo on ihan käyttökelpoinen tapa toimia, kuin se, jossa vanhemmat venyy kaikkeen lasten edestä. Tosiasia kuitenkin on, että elämässä on selvittävä itse. Enkä sysää vastuuta lapsille vielä, mutta alan miettiä sitä, että kaikki ei voi olla kiinni siitä, mitä vanhemmat antaa tai mihin he pystyy. Osalle ehkä itsestään selväkin asia. Kun olen murehtinut että mitä heidänkin nuoruudestaan ja elämästään tulee tällaisten vanhempien kanssa, niin tuli vain mieleeni, että sallitaan heille myös oikeus vastata itsestään.

ap

Olet mielestäsi oikeassa tuossa, että saatavilla oleminen ja lasten tarpeiden tyydyttäminen ei tarkoita heidän kaikkiin haluihinsa vastaamista. Äidilläkin on tarpeensa. Jos äiti on masentunut tai kiireinen, eikä jaksa viedä lapsiaan harrastuksiin, ei äidin tarvitse viedä. Huomaa kuitenkin kaksi asiaa: 1) lapsesi saavat olla vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, etkä sinä saa heitä siitä syyttää (kaikilla on oikeus ilmaista omia tunteitaan) 2) vaikka lapsesi olisivat vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, ei sinun silti tarvitse heitä viedä (heidän tunnetilansa ei myöskään saa manipuloida sinua)

Kyllä minä helposti syyllistyn, siksi varmaan vanhemmuus onkin minulle todella raskasta. Syyttäisin toisia siitä, että he haluaisivat elää time of their lives? En ikinä, haluaisinhan itsekin. Mutta syyllistyn helposti, siihen minulla ei ole koskaan ollut oikein aseita, koska vika oli äitini mielestä aina minussa. Minulla ei ole ollut tukijaa, puolustajaa tai edes sallijaa persoonalleni.

Lasten marina sattuu kyllä, vaikka koitankin tajuta, että heiltä ei voi vaatia omien tunteittnsa kieltämistä. Minulta vaadittiin jo ihan pienenä sitä. "Muiden aikuistasoista ymmärtämistä" kutn terapeuttini sanoi. Olen kulutta ut kaiken kykyni sietää muiden vaikeutta jo silloin tai sitten en ole oppinut mekanismeja, joilla sitä ymmärretään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvältä, mitä aiot työelämässä tehdä. Otat vastuun omista töistäsi ja omasta käytöksestäsi. Jos se ei pomolla kelpaa, mitä voit tehdä? 1) kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan ja arvioida, voitko tehdä asialle mitään 2) sivuuttaa pomon puheet ja mahdollisesti riskeerata oman työpaikkasi

Niin, pakko riskeerata, koska mielestäni työtavoissani ei ole mitään vikaa rehellisestikään arvioituna. Se, mistä pomoon suutuin oli se, että hän sanoi, ettei tuleviin kehityskeskusteluihin tarvitse tuoda sitten omia murheitaan. Okei, en ehkä haluaisi työskennellä tuollaosen asenteen omaavalle tyypille, mutta minkäs teet. Eikä tuo siis ollut mitenkään suunnattu mulle tuo heitto, ei mulla ole töihin mitään kotiasioita kerrottavana. Mutta sama asia rivienvälistä vaikutti koskevan epäkohtien esille nostamista ylipäätään.

Anteeksi vaan, vaikea ottaa vastaan asioita, joissa mä voisin parantaa, jos pomoa ei kiinnosta vastaava meiltä.

ap

Totta kai saat aikuisena ihmisenä riskeerata. Olet täysin vapaa sen tekemää ja kannat siitä myös itse vastuun. Joskus elämässä käy niin, että pomo on epäreilu. Silloin kannattaa vaihtaa työpaikkaa.

No, minulla on onneksi varaa riskeerata. Kaikillapa ei ole. Joko alalla ei ole töitä tai työttömyys olisi taloudellinen katastrofi tai molempia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvältä, mitä aiot työelämässä tehdä. Otat vastuun omista töistäsi ja omasta käytöksestäsi. Jos se ei pomolla kelpaa, mitä voit tehdä? 1) kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan ja arvioida, voitko tehdä asialle mitään 2) sivuuttaa pomon puheet ja mahdollisesti riskeerata oman työpaikkasi

Niin, pakko riskeerata, koska mielestäni työtavoissani ei ole mitään vikaa rehellisestikään arvioituna. Se, mistä pomoon suutuin oli se, että hän sanoi, ettei tuleviin kehityskeskusteluihin tarvitse tuoda sitten omia murheitaan. Okei, en ehkä haluaisi työskennellä tuollaosen asenteen omaavalle tyypille, mutta minkäs teet. Eikä tuo siis ollut mitenkään suunnattu mulle tuo heitto, ei mulla ole töihin mitään kotiasioita kerrottavana. Mutta sama asia rivienvälistä vaikutti koskevan epäkohtien esille nostamista ylipäätään.

Anteeksi vaan, vaikea ottaa vastaan asioita, joissa mä voisin parantaa, jos pomoa ei kiinnosta vastaava meiltä.

ap

Totta kai saat aikuisena ihmisenä riskeerata. Olet täysin vapaa sen tekemää ja kannat siitä myös itse vastuun. Joskus elämässä käy niin, että pomo on epäreilu. Silloin kannattaa vaihtaa työpaikkaa.

Ja koska en oikein luota karmaan, että se rankaisisi pomoa, niin tuollainen tilanne tuntuisi erittäin epäreilulta.

ap

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvältä, mitä aiot työelämässä tehdä. Otat vastuun omista töistäsi ja omasta käytöksestäsi. Jos se ei pomolla kelpaa, mitä voit tehdä? 1) kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan ja arvioida, voitko tehdä asialle mitään 2) sivuuttaa pomon puheet ja mahdollisesti riskeerata oman työpaikkasi

Niin, pakko riskeerata, koska mielestäni työtavoissani ei ole mitään vikaa rehellisestikään arvioituna. Se, mistä pomoon suutuin oli se, että hän sanoi, ettei tuleviin kehityskeskusteluihin tarvitse tuoda sitten omia murheitaan. Okei, en ehkä haluaisi työskennellä tuollaosen asenteen omaavalle tyypille, mutta minkäs teet. Eikä tuo siis ollut mitenkään suunnattu mulle tuo heitto, ei mulla ole töihin mitään kotiasioita kerrottavana. Mutta sama asia rivienvälistä vaikutti koskevan epäkohtien esille nostamista ylipäätään.

Anteeksi vaan, vaikea ottaa vastaan asioita, joissa mä voisin parantaa, jos pomoa ei kiinnosta vastaava meiltä.

ap

Totta kai saat aikuisena ihmisenä riskeerata. Olet täysin vapaa sen tekemää ja kannat siitä myös itse vastuun. Joskus elämässä käy niin, että pomo on epäreilu. Silloin kannattaa vaihtaa työpaikkaa.

Ja koska en oikein luota karmaan, että se rankaisisi pomoa, niin tuollainen tilanne tuntuisi erittäin epäreilulta.

ap

ap

Elämä ei ole koskaan reilua. Ei ole mitään tahoa, joka varmistaisi elämän reiluuden kenellekään. Pitää vain yrittää kääntää kaikki tilanteet, jotka eteen tulevat, mahdollisimman toimiviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Se, että kannustaa lapsia ratkaisemaan itse jotkut asiat on hyvä juttu, mutta saat sen kuulostamaan siltä, että hylkäät heidät ratkaisemaan itse omat ongelmansa, joka taas ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja sinä kuulostat nimenomaan tältä jälkimmäiseltä.

Yksin ollessani vanhempi ehkä niinkin voisi käydä, tarvitsen fiksua miestäni mukaan. Mutta luulisin, että hänestä tuo on ihan käyttökelpoinen tapa toimia, kuin se, jossa vanhemmat venyy kaikkeen lasten edestä. Tosiasia kuitenkin on, että elämässä on selvittävä itse. Enkä sysää vastuuta lapsille vielä, mutta alan miettiä sitä, että kaikki ei voi olla kiinni siitä, mitä vanhemmat antaa tai mihin he pystyy. Osalle ehkä itsestään selväkin asia. Kun olen murehtinut että mitä heidänkin nuoruudestaan ja elämästään tulee tällaisten vanhempien kanssa, niin tuli vain mieleeni, että sallitaan heille myös oikeus vastata itsestään.

ap

Olet mielestäsi oikeassa tuossa, että saatavilla oleminen ja lasten tarpeiden tyydyttäminen ei tarkoita heidän kaikkiin haluihinsa vastaamista. Äidilläkin on tarpeensa. Jos äiti on masentunut tai kiireinen, eikä jaksa viedä lapsiaan harrastuksiin, ei äidin tarvitse viedä. Huomaa kuitenkin kaksi asiaa: 1) lapsesi saavat olla vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, etkä sinä saa heitä siitä syyttää (kaikilla on oikeus ilmaista omia tunteitaan) 2) vaikka lapsesi olisivat vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, ei sinun silti tarvitse heitä viedä (heidän tunnetilansa ei myöskään saa manipuloida sinua)

Kyllä minä helposti syyllistyn, siksi varmaan vanhemmuus onkin minulle todella raskasta. Syyttäisin toisia siitä, että he haluaisivat elää time of their lives? En ikinä, haluaisinhan itsekin. Mutta syyllistyn helposti, siihen minulla ei ole koskaan ollut oikein aseita, koska vika oli äitini mielestä aina minussa. Minulla ei ole ollut tukijaa, puolustajaa tai edes sallijaa persoonalleni.

Lasten marina sattuu kyllä, vaikka koitankin tajuta, että heiltä ei voi vaatia omien tunteittnsa kieltämistä. Minulta vaadittiin jo ihan pienenä sitä. "Muiden aikuistasoista ymmärtämistä" kutn terapeuttini sanoi. Olen kulutta ut kaiken kykyni sietää muiden vaikeutta jo silloin tai sitten en ole oppinut mekanismeja, joilla sitä ymmärretään.

ap

Minulta on myös vaadittu "toisten aikuistasoista ymmärtämistä", joten tiedän, mistä puhut.

Se, että et siedä toisten vaikeutta johtuu siitä, ettet siedä omaa vaikeuttasi. Toisten tunteet menevät nahkasi alle. Kun lapsesi on sinulle vihainen, tunnet vihan liian voimakkaasti sisälläsi. Tuosta pääsee eroon, kun lakkaa kantamasta liiallista vastuuta toisten tunteista ja samalla sallii toisille vapauden.

Äitinä olet velvollinen huolehtimaan lastesi hyvinvoinnista. Pari kysymystä: 1) Ovatko hetkelliset tunteet hyvinvoinnin este? Jos lapsesi on hetken vihainen tai surullinen, estääkö se heidän hyvinvointinsa? 2) Mitä johtopäätöksiä teet omista hetkellisistä tunteistasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin jos he haluavat harrastaa jotain jonne en jaksa heitä viedä, niin pitäisi miettiä, mitä he itse voivat tehdä asian eteen. Eikä niin että aikuisen vallalla vastaan, että en jaksa, ette pääse ja lapset sitten murehtii, kun eivät pääse.

ap

Mitä tapahtui sille asetan lapset itseni edelle? Eli raahaa se laiska perseesi ja muksusi sinne harrastukseen. 

Siis sanoin, etten taivu kaikkeen. En aio ryhtyä ihmiseksi, joka en ole. Jos lasten toiveiden toteuttaminen olisi pois minun voimavaroistani, joilla mun on huolehdittava heidän perustarpeistaan emme voi asettaa harrastuksiin kuljettamista sen edelle.

Mutta tarkoitan sitä, että jos mieluummin katsoisin telkkaria kun veisin lapset harrastulseen he menevät edelle, MUTTA joku muu (aikuinen) ei välttämättä menisi.

ap

Se, että kannustaa lapsia ratkaisemaan itse jotkut asiat on hyvä juttu, mutta saat sen kuulostamaan siltä, että hylkäät heidät ratkaisemaan itse omat ongelmansa, joka taas ei sekään ole hyvä ratkaisu. Ja sinä kuulostat nimenomaan tältä jälkimmäiseltä.

Yksin ollessani vanhempi ehkä niinkin voisi käydä, tarvitsen fiksua miestäni mukaan. Mutta luulisin, että hänestä tuo on ihan käyttökelpoinen tapa toimia, kuin se, jossa vanhemmat venyy kaikkeen lasten edestä. Tosiasia kuitenkin on, että elämässä on selvittävä itse. Enkä sysää vastuuta lapsille vielä, mutta alan miettiä sitä, että kaikki ei voi olla kiinni siitä, mitä vanhemmat antaa tai mihin he pystyy. Osalle ehkä itsestään selväkin asia. Kun olen murehtinut että mitä heidänkin nuoruudestaan ja elämästään tulee tällaisten vanhempien kanssa, niin tuli vain mieleeni, että sallitaan heille myös oikeus vastata itsestään.

ap

Olet mielestäsi oikeassa tuossa, että saatavilla oleminen ja lasten tarpeiden tyydyttäminen ei tarkoita heidän kaikkiin haluihinsa vastaamista. Äidilläkin on tarpeensa. Jos äiti on masentunut tai kiireinen, eikä jaksa viedä lapsiaan harrastuksiin, ei äidin tarvitse viedä. Huomaa kuitenkin kaksi asiaa: 1) lapsesi saavat olla vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, etkä sinä saa heitä siitä syyttää (kaikilla on oikeus ilmaista omia tunteitaan) 2) vaikka lapsesi olisivat vihaisia siitä, ettet vie heitä harrastuksiin, ei sinun silti tarvitse heitä viedä (heidän tunnetilansa ei myöskään saa manipuloida sinua)

Kyllä minä helposti syyllistyn, siksi varmaan vanhemmuus onkin minulle todella raskasta. Syyttäisin toisia siitä, että he haluaisivat elää time of their lives? En ikinä, haluaisinhan itsekin. Mutta syyllistyn helposti, siihen minulla ei ole koskaan ollut oikein aseita, koska vika oli äitini mielestä aina minussa. Minulla ei ole ollut tukijaa, puolustajaa tai edes sallijaa persoonalleni.

Lasten marina sattuu kyllä, vaikka koitankin tajuta, että heiltä ei voi vaatia omien tunteittnsa kieltämistä. Minulta vaadittiin jo ihan pienenä sitä. "Muiden aikuistasoista ymmärtämistä" kutn terapeuttini sanoi. Olen kulutta ut kaiken kykyni sietää muiden vaikeutta jo silloin tai sitten en ole oppinut mekanismeja, joilla sitä ymmärretään.

ap

Minulta on myös vaadittu "toisten aikuistasoista ymmärtämistä", joten tiedän, mistä puhut.

Se, että et siedä toisten vaikeutta johtuu siitä, ettet siedä omaa vaikeuttasi. Toisten tunteet menevät nahkasi alle. Kun lapsesi on sinulle vihainen, tunnet vihan liian voimakkaasti sisälläsi. Tuosta pääsee eroon, kun lakkaa kantamasta liiallista vastuuta toisten tunteista ja samalla sallii toisille vapauden.

Äitinä olet velvollinen huolehtimaan lastesi hyvinvoinnista. Pari kysymystä: 1) Ovatko hetkelliset tunteet hyvinvoinnin este? Jos lapsesi on hetken vihainen tai surullinen, estääkö se heidän hyvinvointinsa? 2) Mitä johtopäätöksiä teet omista hetkellisistä tunteistasi?

Hmm...en kestä omaa vaikeuttani. Mielestäni en saa hyväksyntää omalle vaikeudelleni. Tai siis en ole saanut, silloin kun sitä olisi pitänyt lapsena saada. Eli en ole koskaan saanut hyväksyntää sille, etten ole täydellinen. Näin minä sen itse koen.

Tavallaan siitä ehkä seuraa se, etten hyväksy omaa vaikeuttani, koska olen sitten yksin maailmassa ainoa sitä hyväksymässä kaikkien muiden ihmisten, joiden kanssa mun kuuluisi tulla toimeen, huutaessa minua vaikka miksi paskiaiseksi, kuten on tälläkin palstalla nähty.

Mutta kai mä sen jollainlailla hyväksyn, koska se nyt ei ihan kauhean peitossa ole, vaan esillä? Epäilen, että pystyisin sen peittämään jopa itseltäni, jos en sitä hyväksyisi?

En täysin hahmota millä lailla olen vaikea. En kiistä, ettenkö ilmeisimmin ole sitä ihmisille, silti hahmottaminen on vaikeaa. Ehkä tällainen oli lähipiirissäni niin normaalia. En puolustele sitä normaaliksi silti.

1) Hetkelliset tunteet jäävät päälle koska niihin ei löydy syytä tai ratkaisua. Estyykö lapselta hyvinvointi? En aivan ymmärrä kysymystä, mutta ehkä taustalla on oma kokemukseni siitä, että surua joka mene ohi ei ole, van kaikki suru koteloituu myöhempää ratkaisua varten. Sama vihan kanssa.

2) Että menneisyydessäni on jotain vikaa jonka takia en osaa ratkaista asioita, vaan ne jäävät painamaan minua (märehtiminen).

ap

Tuohon 1):een vielä, että pelkään lapsillakin koteloituvan surua ja vihaa enemmän kuin laki sallii, jos näen heissä niitä tunteita. Pelko ei ole tietenkään kiva tunne siinä.

Koitan tietenkin parhaani mukaan auttaa heitä kyseisten tunteiden kanssa, mutta olenko edes riittävän hyvä siinä? En tiedä.

ap