Minulla, äidillä, ei mitään yhteistä tekemistä tai puheenaihetta 8v pojan kanssa, surullista

Vierailija kirjoitti:

Meinaatko, että poika askartelee sun kanssa joulukortteja vielä isona poikanakin? Tulee mieleen, että oletkohan vähän takertuva äiti? Kiukuttelet, kun et voikaan enää hallita ja määrätä poikaasi. Ennen pitkää sinä et olekaan enää se poikasi elämän supertähti. Niin se vain menee ja meidän äitien pitää se hyväksyä. Mutta vielä nyt kun poika on 8 vuotias, sinä olet ykkösnainen hänelle. Koita nyt mennä mukaan myös hänelle tärkeisiin asipihin, kiinnostua. Osoita hänelle, että tulet vastaan, että pysyt mukana hänen elämässä, vaikka hän kasvaa ja muuttuu koko ajan.

Nimenomaan. Ap kuulostaa itse lapselta, vaikka hänen pitäisi olla se aikuinen. Kiukuttelee lapselle. :( Ei hyvä. Ymmärrän että pelijutut ei välttämättä aikuista kiinnosta, mutta ei kyllä oikein terveeltä kuulosta tuollainenkaan suhtautuminen että ap on raivon partaalla kun poika puhuu pelijutuista. Kannattaisi käsitellä ne peleihin liittyvät traumansa, miksi ne niin raivostuttavat ja tehdä asialle jotain. Sitä paitsi se on aikuisen vastuulla rakentaa se suhde siihen lapseen, eikä toisin päin.

Minä pelaan meidän lasten kanssa tiettyjä tietokonepelejä. Ei ne pelit itsessään niin hirveästi kiinnosta. Mutta meillä on aina yhteisiä asioita juteltavaksi.

Mitä hyötyä meillä on ollut noista peleistä lapsille.

- kielitaito, esikoisella kova into opiskella kieliä koska tarvii peleissä. Heti kun sai ruotsin kirjat meni koneelle ja alkoi "jutella ruotsiksi" ruotsalaisille pelikavereilleen. Tavallisesti käyttävät enkkua.

- sosiaaliset suhteet, meillä on pelissä tutustuttu uusiin samanikäisiin kavereihin naapurikunnassa, lapset ovat kyläilleet toisillaan

- pelissä on opeteltu miten leikirahaa tienataan, kulutetaan jne. Siis ihan oikean maailman tapaan siinä on opittu taloutta

- päässälaskutaito on kehittynyt valtavasti kun pitää nopeaa laskea kertolaskuja ymmuiden kanssa kauppaa tehtäessä

- on opittu nauttimaan onnistumisista ja kestämään pettymyksiä

- on opittu olemaan luotettavia ja varotaan petkutuksesta

Itse kun pelaan niin kerron lasten kavereille että nyt hahmolla pelaakin äiti. Monet surut ja itkut on minulle kerrottu nettipelissä. Ihan sellaiset lapset jotka ovat käyneet meillä kylässäkin. Siellä pelissä juttelen heidän kanssaan ja tsemppaamaan näitä lapsia.

Itse olen jonkin verran kriittinen pelaamisen suhteen. Muutakin pitää tehdä. Ja pelit ei saa olla ainoa kiinnostuksen kohde. Peliaikaa voi tienata lisää hyvällä koulumenestyksellä ja kotitöillä. Ja ikärajoja noudatetaan tarkasti. Mutta tarkkoja peliaikoja meillä ei ole. Ja välillä meidän olohuoneessa lojuu iso lauma nuoria pelaamassa ja meteli on melkoinen. Mutta se pelaaminen on tällöin kaukana siitä että nuhjattaisiin yksin koneella. Nykyään pelaaminen voi olla hyvinkin sosiaalinen tapahtuma. Ja vaikka joskus tuo meteli ärsyttääkin niin olen ajatellut että tiedänpähän missä lapseni ovat ja mitä tekevät. Ja lapsilla on hyvä olla.

Ap anna lapsen pelata enemmän, mutta tutustu itsekkin niihin peleihin. Osoitat että olet kiinnostunut lapsestasi. Käykää yhdessä kävelyllä ja anna pojan kerätä samalla pokemoneja. Se voisi olla ylimääräistä peliaikaa. Anna lapsen selittää peliin kuuluvia asioita. Koeta ymmärtää edes jotain. Kun osoitat että hänen elämänsä kiinnostaa sinua voi poika ruveta juttelemaan sinulle muistakin asioista.

Ap sinä voit muuttaa tilanteen muuttamalla omaa käytöstäsi.

Mulla 7v poika,katotaan yhdessä leffoja,pelataan lautapelejä,tehdään läksyt yhdessä ja ruokaakin välillä ja poika rakastaa olla kainalossa.puhutaan milloin mistäkin.pokemoneja ei kukaan lapsista harrasta,vaikka kaikilla onkin älypuhelimet.lukekaa yhdessä jotain molempia kiinnostavaa kirjaa,vuorotellen,lähekkäin ollen.ja jutelkaa lukemastanne.

Täh?! Minä pelaan poikani kanssa. Yksikin ilta peli ei toiminut, niin käveltiin huvikseen ja oli tosi kivaa.

Miksi et olisi tehnyt vaikka Pokemon-joulukortteja? Tai piirrelkää niitä aiheita.

Laiskojen vanhempien lapset pelaavat tutkitusti eniten.

Onko pojalla omia harrastuksia? Entä kavereita? Ulkoileeko poika yksin vai kavereiden kanssa? Ymmärrän hieman sinua, jos poika puhuu koko ajan Pokemoneista vaikka saa pelata vain 2 tuntia viikossa. Se on hieman outoa. Mainitsin myös tuon puheen tankkaavuden ja vaikeuden seurata pojan puhetta. Onko pojalla lukihäiriö? Ottakaa lukeminen yhteiseksi jokapäiväiseksi harrastukseksi. Luette yhdessä pojan valitsemaa kirjaa vuorotellen. Vähitellen poika innostuu lukemaan pidempää pätkiä kuin huomaamatta.

Aikuisena yritä olla kiinnostunut myös Pokemoneista ja anna pojalle myös muuta tekemistä, ettei poket ole mielessä koko ajan. 1-2 kertaa viikossa kaveritreffit ja kerran kaksi viikossa koko perheen yhteinen harrastus esim. Uinti tai lautapelit. Peli-ja tietokoneajan voi ansaita ulkoilemalla ja liikkumalla.

En tiedä kuinka eksyin tähän ketjuun, mutta nuorena miehenä haluan kertoa oman mielipiteeni.

Tämä AP, Äiti, rajoittaa nyt rajusti poikansa maailmaa omien mielihalujensa pohjalta. Todennäköisesti pojan ystävät pelaavat myös Pokemonia, eli siitä keskustellaan, kilpaillaan, vertaillaan ja hankitaan itseluottamusta ja arvostusta. Kyse on selvästi villityksestä ja voin kokemuksesta kertoa, että pojallasi on kivulias polte siihen maailmaan missä ystävänsäkin ovat.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa mainittiin, oppii peleistä valtavasti hyödyllisiä taitoja. Luultavasti monin tavoin kirjavammin, kuin mitä edes ymmärrät.  Nyt kun kyse on vielä luonnossa liikkumisesta, en yksinkertaisesti ymmärrä tuollaisia piinaavia rajoja. Poika on tuossa iässä ja elämänvaiheessa varmasti todella herkkä kehittymään, oppimaan ja löytämään intohimon siemeniä elämää varten.

Jatkettu todellisuus tulee osaksi elämäämme 100% varmuudella, suosittelen uskomaan. Kohta markkinoille ilmestyy Harry Potter -maailmaan sijoittuva "Go" -mobiilipeli ja uskallan veikata siitä tulevan uusi hitti. Mitä jos AP lukisi kirjat ja olisi valmis kiinnostumaan poikasi maailmasta ennen kuin on liian myöhäistä.

PS. Jos tapanasi on kiduttaa lastasi tylsyydellä, kun hän ei halua osallistua tekemisiisi, muista minkälaista käyttätymisketjua opetat. En ole lukenut kasvatusoppaita, mutta suosittelen todella pohtimaan omia metodeja ja filosofiaa. Lapset eivät ole mitään koiria vaan työstävät jatkuvasti omaa tulevaa elämäänsä.

Vaikuttaa provolta, mutta ehkä jonkun lapsen äiti oikeasti ajattelee noin.

Voisiko olla jokin muu aihe, kuin poikaa kiinnostava peli - ja sinua kiinnostavat aiheet eli korttienteko ja jalkapallo...

Toisen mielenkiinnosta innostuminen on fiksu teko, jos haluat säilyttää yhteyden poikaasi.

PS Joulukortit VOIVAT olla tuskaisen tylsiä askartelunaiheita lapselle. 

Meillä poika taas puhuu jääkiekosta ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla, ei mua nappaa yhtään puheenaihe, mutta ESITÄN kiinnostunutta. Näin säilyy yhteys ja voidaan siinä höpöttelyn lomassa vaikka leipoa yhdessä...

Vierailija kirjoitti:

Kun ei pokemonit kiinnosta, niin ei. Tai muutkaan tietokonepelit. Jos kuulen sanankin niistä, tuntuu että saan raivarin. Jankuttaisi jostain "elävistä" asioista, normaalielämästä, eikä virtuaalihahmoista ja pelistä. Olisin valmis ottamaan selvää jääkiekosta, jalkapallosta, formuloista, ihan mistä vaan, kunhan ei pelaamisesta tai pokemonista. Jos olen kuullut saman jauhantaa nyt kolme kuukautta, päivittäin monta tuntia, en vaan kertakaikkiaan enää jaksa. Aluksi oli ihan hauskaa ja kävin pojan kanssa etsimässä pokemoneja, mutta kun ei jankkaa yhtään mitään muuta, niin olen pyytänyt olla mieluummin hiljaa. Joskus laitan kotona korvatulpat, etten kuule pokemonjuttuja, niin täynnä on mitta ko. aihetta.

AP

Jaa, tää olikin trolli.

Kuulostat aika kauhealta. Minun 8 v poika käy minun kanssa lenkillä, se etsii pokemoneja ja minä kuuntelen (muka-)kiinnostuneena. Musta on kiva kun se kertoo ja höpöttää mulle kaikkea.