Miksi en ikinä ihastu/kiinnostu?

Mä olen tuollainen myös, olen vaan päätellyt olevani aseksuaali ja aromantikko. Ikää jo 50 enkä siis tosiaan ole ihastunut koskaan keneenkään tosielämässä, joskus varhaisteininä taisi joku julkkisihastus olla. (Aseksuaalit tosiaan voi haluta orgasmeja, itsekin haluan lähes joka päivä. Mutta se on mulle vaan mekaaninen juttu, en esim. fantasioi kenestäkään sen aikana, vaan tarvittava fyysinen ärsytys vaan lelulla tai ilman, ja siinä se)

Olen ollut rakastunut pari kertaa, toinen suhde kesti yli 20 vuotta. Molemmissa kävi tosin niin että mun tunteet vain katosi. En muista näissä mitään ihastumisen tunnetta, annoin vain mahdollisuuden.

Onko tämä jokin vika vai luonteenpiirre?

Sanoisin, että luonteenpiirre, eikä edes mitenkään huono sellainen. Ei sellainen ihastuminen kaikilla ole mitenkään tarpeen, tosiaan moni pystyy rakastumaan, mikä lopulta on sen ihastumisenkin tavoite, ilman sitä ihastumista, vain tutustumalla toiseen. Silloin mennään ikään kuin henkinen puoli, ei seksuaalisuus edellä. Tavallaan se on kypsempikin tapa, kuin se että seksuaalinen halu vie ja sitten aletaan miettiä onko tässä jutussa muutakin, sovitaanko yhteen.

Kai minuakin sitten jokin "vaivaa" koska ihan samoja tuntemuksia.

En ole koskaan mitenkään ihastunut rakastumisesta puhumattakaan.  Kyllästyn hyvin nopeasti,  miessuhteeni eivät ole koskaan kestäneet kuin hyvin lyhyen aikaa koska en vain jaksa kiinnostua.  Jos nyt aletaan kaivella lapsuutta niin isäsuhde oli erittäin hyvä. Isä oli välittävä ja turvallinen, vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa. Tehtiin retkiä ja käytiin uimassa ja isällä oli aina aikaa. Äitisuhdetta sitten ei oikeastaan ollutkaan.  Mutta siitä ei sen enempää,

Ehkä tästä nyt saa kehitettyä jonkin hienon psykologisen teorian?

Koska en tunne mielenkiintoa minkäänlaisiin miessuhteisiin, en enää aikoihin ole edes yrittänyt.  Minulle sitten tyrkytetään huolissaan vaikka mitä terapiaa ja keskusteluapua enkä ymmärrä miksi? Olen erittäin tyytyväinen ja onnellinen elämääni näin.  En kaipaa mitään,  päin vastoin olen helpottunut kun ei tarvitse yrittää elää siten kuin ympäriltä odotetaan.

Mitä seksiin tulee, se ei ole elämässäni mitenkään keskeisellä sijalla.  Voin helposti elää ajattelemattakaan koko asiaa. Ja siihenin sitten joittenkin mielestä pitäisi hakea apua! Apua siis mihin? Siihenkö että elän tavalla joka on minulle oikea?  Hakekoot apua ne jotka vaivaa näkevät  ja huolestuvat siitä että nyt vain ole kiinnostunut siitäkään puolesta.

Minulla on elämässäni niin paljon sisältöä ja mielenkiintoa etttä tuntuu että aika loppuu kesken.  On erittäin hyvä vakituinen työ jossa kyllä stressiäkin aka paljon mutta erittäin mielenkiintoinen.  Olen kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, maailman tapahtumista, luonnosta, eläimistä, liikunnasta jne jne jne. 

Antakaa minun olla sellainen kun olen.