Lue keskustelun säännöt.
Jos joutuisitte "aikuismaailmassa" kohtaamaan pahimman koulukiusaajanne?
13.11.2016 |
Onhpahan tilanne. Olin tosi rankasti koulukiusattu yläasteella. Kiusaajia oli kaksi, joista toinen on sittemmin kuollut. Kiusaaminen oli jatkuvaa, painajaismaista ja siitä jäi traumat. Kävin terapiat ja muut ja pääsin jaloilleni. Menin lukioon, yliopistoon ja työelämään, jossa olen edennyt kivasti.
Nyt sitten joudun tekemään töitä organisaationi ulkopuolisessa ryhmässä ja kun katsoin, ketä muita siellä on, eiköhän sieltä löytynyt tuttu nimi. Nimi on sikäli uniikki, että kenestäkään muusta ei kyse voi olla (varmistin tämän googlailemalla. Tyyppi meni toiselle paikkakunnalle lukioon ja näköjään yliopistoonkin). Ihan uskomatonta, tapahtumista on 25 vuotta ja siitä huolimatta sydämeni alkoi hakata ja tuli tosi halju olo.
Miten toimisitte tässä tilanteessa? Kyllä minä virkapokerilla tietty pärjään, mutta jos hän ottaa puheeksi yhteiset kouluajat? Ei sieltä löydy todellakaan sellaista yhteistä nimittäjää, että hänen siihen kannattaisi vedota. On tietty pieni mahdollisuus, että hän ei tajua minun olevan minä, sillä vaikka nimeni (yleinen) ei ole vaihtunut, kiusaamisen "syyt" ovat poistuneet. Olen nykyään normaalipainoinen.
Ja niin kuin minä kuvittelin olevani ns. kuivilla asian suhteen. Ihan älytön tilanne ja oma reaktioni.
Kommentit (37)
Olen kohdannut. Ensimmäinen kiusaaja vaihtoi autooni renkaat ja toinen kysyi haluanko isomman juoman ja ranskalaiset. Olen fyysisesti nykyään sellaisissa mitoissa, että olisin pystynyt heittelemään molempia kuin märkää rättiä, mutta sain enemmän mielenrauhaa siitä hetkestä, jolloin he tajusivat tuntevansa minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse oon törmännyt joskus ikäviin ihmisiin kouluajoilta ja yllätys: he eivät tunnistakaan minua enää! Kun en olekaan enää se ylipainoinen nörtti, niin eivät tunnista minua. Ehkä ihan hyväkin.
Mä olin kiusaaja ja kohdatessani niitä joita kiusasin pyysin anteeksi,jälkikäteen todellakin kaduin tekojani.
Oma kiusaajani esiintyy televisiossa joka viikko nykyään. Kun ihailijat tietäisivätkin miten sairas ihminen kätkeytyy tämän hauskuuttajan viittaan.
Ikävät kokemukset jää tunnemuistiin ja sieltä ne sitten aktivoituu sopivan tilaisuuden tullen. Sama pätee positiiviiin juttuihin. Tutkaile tilanne, pärjäätkö asian eli ihmisen kanssa. Ei ole mikään pakko kestää ja koittaa pitää kulissia yllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teesekentelet vaan, että ei tunnu missään. Itselläni oli tällainen kohtaaminen vuosia sitten, ja olin ihan cool. Sopivan tilaisuuden tullen kiusaaja vielä kysyi, selkeästi pahoillaan, kannako kaunaa. Sanoin ystävällisesti hymyillen "miksi ihmeessä" ja jatkoimme normaalisti.
Tämän jälkeen painajaiset aiheesta loppuivat, ne olivat vaivanneet 20 vuotta. Kun nousin sen tilanteen ja ihmisen yläpuolelle, vaikkakin feikisti siinä tilanteessa, jonkin naksahti kohdalleen.
Olen ikuisesti epäavarma uusien ihmisten kanssa, mutta sen kanssa on pakko oppia elämään. Pahimmat arvet ovat kuitenkin jo haaleita.
Minä jouduin. Tämä tyttö teki elämästäni helvetin 7-9-luokilla. Pyöränkumini puhkottiin, kotitaloustunnilla ruokaani laitettiin laksatiivia, takkini viillettiin auki, reppuuni kuljetettiin koiran jätöksiä. Sain kasvoissani olevan arven takia kuulla päivittäin olevani helv*tin ällöttävä rupinaama, Quasimodo, muistuttavani Toxic Avengerin hahmoa:
http://i.onionstatic.com/avclub/5798/24/16x9/960.jpg
Hoikistuin lukioaikana huomattavasti ja pääsin leikkaukseen jossa arvesta saatiin lähes huomaamaton, lisäksi hiukset alkoivat kasvaa kun hoidot olivat ohitse. Pääsin kesätöihin erääseen ravintolaan ja tämä koulukiusaaja tuli sinne syömään. Hän oli lihonut huomattavasti ja naamassa paha akne. Mukanaan tuli humalainen tai muuten jossain aineissa oleva mies ja huutava lapsi.
Hänen ilmeensä kun hän katsoi minua oli uskomattoman hämmentynyt. Hän ei meinannut tilatessaan saada sanaa suustaan vaan änkytti. Minä katsoin häntä silmiin, tervehdin reippaasti ja hymyilin, hän katseli varpaitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma kiusaajani esiintyy televisiossa joka viikko nykyään. Kun ihailijat tietäisivätkin miten sairas ihminen kätkeytyy tämän hauskuuttajan viittaan.
Minä päivänä?
Pahin kiusaajani on nykyään perheellinen mies, hyvässä duunariammatissa, luottamustoimia jne. Itse olen akateeminen työtön ja lapseton keski-ikäinen sinkkunainen. En usko että pelkäisin miehiä näin paljon, jos ei olisi ollut vuosien hakkaamista, loputonta nälvimistä, kiusantekoa kaikessa mahdollisessa, koulumatkalla vaanimista ja väkivaltaa, tavaroiden rikkomista. Inhoan sitä kliseetä, että kiusatut muka pärjäävät loppupeleissä paremmin.
Inho kohdistui myös perheeseeni, ja se tuntui pahalta. Vanhemmilla oli pieni maatila, rikkaita ei oltu todellakaan. Kiusaajaa olisi kai pitänyt "ymmärtää", koska hän oli hankalista oloista, ja kyllä ymmärrettiinkin. Se ei oikeuttanut häntä kohtelemaan minua kuin elukkaa. Lopulta sanon sen ääneen, tai jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin vain ei ole omatunto kehittynyt, he voivat edetä uralla pitkällekin kun ei tule masennuksia tms inhimillistä.
Syy on yksin kiusaajassa. Sinä olet sen yläpuolella. Kiusaajat ovat maailman pohjasakkaa. Luota itseesi. Työympäristössä keskity käytännön asioihin, jotka eivät ole tunneasioita.
Luota itseesi.
Mun pahin kiusaaja vammautui onnettomuudessa jo 17-vuotiaana. Joskus parikymppisenä olin itsekkin ilkeä ja haukuin hänet pystyyn ja sanoin että oikeus tapahtui. Yllätykseksi kiusaaja pyysi anteeksi. Tosin aivovamman vuoksi puheesta vaikea saada selkoa. Kului vuosia ja tämä mies on muuttanut tänne samalle paikkakunnalle. Ollaan törmäilty usein kun ei kovin iso paikkakunta. Ja nykyään jutellaan paljon aina kun tavataan, kaikki kauna unohtunut. Mun käy lähinnä sääliksi kun ihmiset tuijottavat kun hän ei pysty puhetta tuottamaan kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tinttase sitä naamaan. Ihan pokkana
Vierailija kirjoitti:
Tinttase sitä naamaan. Ihan pokkana
Ja sano "mulle ei ryttyillä"
Voin tarvittaess tulla itse hoitamaan tuon saman
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tinttase sitä naamaan. Ihan pokkana
Mieli tekisi, mutta kun lapset tarvitsee äitiä, niin en viitsisi sen paskiaisen takia mennä lusimaan :-)
t. AP
Itselläni tämä tilanne realisoitui kun entinen kiusaajani rupesi seurustelemaan erään avioliiton kautta tulleen läheisen sukulaisen kanssa. Suhtautumiseni oli neutraali, ja nyt kun hän teki todella törkeät tälle sukulaiselleni niin olen rehellisesti voinut ääneen sanoa että tämä henkilö merkitsee minulle yhtä paljon kuin kissanpaska kumpparin pohjassa. Olen opetellut hyväksymään sen että kiusaaja ei välttämättä aikanaan ole edes tajunnut olevansa kiusaaja. Ja toiset taas ovat samanlaisia nyt aikuisena kuin silloin lapsena. Anteeksi ei ole pakko antaa jos toinen ei älyä sitä edes pyytää. Mutta ihmisiä voi kohdella kuin ilmaa.
Jos ottaisi kouluajat puheeksi, niin sanoisin muistavani lähinnä sun kiusaamisesi ja jättäisin asian siihen. Toinenkaan tuskin jatkaa aiheesta sen pidemmälle.
Omat kohtaamiseni kahden kiusaajan kanssa aikuisena oli molemmat tänä vuonna. Toinen taisi olla yhdyskuntapalvelussa keräilemässä tupakantumppeja kadulta ja toinen varasti kaljakeissin kaupasta - nitkuissa kun oli niin kompastui ulko-ovella portaisiin ja olin siinä juuri menossa itse sisään.
Kummankaan kanssa en keskustellut, mutta katseet vaihdettiin.
"Vanhoihin rooleihin" on helppo ajautua, huomasin tuossa kun oli ala-asteen tapaaminen. Menin, koska olen nykyään vahva, itsetuntoinen aikuinen, perheellinen ja rakastettu. Ei mua kiusattu tapaamisessa... Mutta yhtäkkiä tajusin olevani se epävarma ja ujo, ja puheeni takelteli, päästelin suustani hölmöyksiä. Kiusaajani oli ulospäin samanlainen kuin ennenkin, ei siis kiusannut varsinaisesti, mutta näytti ulospäin ylimieliseltä, oli kohtelias mutta samalla jotenkin leuhka ja etäinen. Tai sit minä vaan kuvittelin, sekä oman "hölmöyteni" että toisen ylimielisyyden. Ajatukseni kumpusi niistä vanhoista asioista ja rooleista, kenties?
Mutta toisaalta. Asumme samalla paikkakunnalla ja hänellä on firma, jonka palveluksia jouduin tässä taannoin käyttämään. Tyyppi hoiti työnsä hyvin ja jotenkin... No, tuntui, että sain vähän ekstraa. Paremmin tehdyn työn kuin normaalisti, ehkä? Vaikea selittää. Silloinkin tyyppi oli etäinen ja kohtelias, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että kyllä tässä molemmat tiedetään. Anteeksipyyntöä en koskaan saanut, mutta ehkä tuo oli se? No, niin tai näin enpä minä ole henkilön antanut omaan elämääni vaikuttaa enää vuosikymmeniin.
En ninä sinua osaa neuvoa. Tiedosta tilanne ja tiedä, että olet hyvä, osaava, et ole hänelle henkisesti velkaa yhtään mitään! Ole tilanteen yläpuolella, ole ammatillinen, kohtelias, jne.