"Turhia" asioita, jotka muistat vuosien takaa?
Onko teille sattunut sellaisia tavallisia tilanteita, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, kenties lapsuudessanne, mutta jostain syystä muistatte ne vieläkin yllättävän hyvin? Eli tilanne ei ole ollut mitenkään kummoinen, ei surullinen tai iloinen, vaan aika arkinen ja vähäpätöinen. Ei ollenkaan sellainen asia, jonka voisi kuvitella jäävän pysyvästi muistiin.
Itse muistan, kun lapsena utelin kodinhoitajalta hänen palkkaansa eikä se vastannut siihen mitään.
Muistan kun 4-vuotiaana yritin kiivetä vauvanvaunuun sillä tekosyyllä, että olen muka palannut takaisin 3-vuotiaaksi. (Sitä en muista, miksi tämä oli mielestäni hyvä perustelu.)
Tylsimmät muistonne?
Kommentit (2086)
Karattiin kavereiden kanssa ruotsinlaivalle 14 vuotiaana ja keskustelin ensimmäistä kertaa elämässäni vieraalla kielellä ruotsiksi. Ruotsalainen poika kysyi minulta - vill du knylla? En tiennyt, mitä se tarkoitti silloin, mutta olen muistanut tähän saakka tuon sanan.
Euron kurssi, 5,94573 markkaa, silloin aikoinaan piti opetella. Se on kyllä turha tieto
Olin heppahullu lapsi ja teini. Muistan edelleen varmaan kymmenien silloisten suosikkiheppojeni sukutaulut ulkoa.
Akun kuitti Teppo Tulpulle, joka yritti aidalla estää Akua nauttimasta maisemista: "Hahaa, pulleaa klanipäätä lukuunottamatta näkymä on henkeä salpaava!"
Muistan, kun olin 4v, ja eräänä päivänä äidillä oli poikkeuksellisesti töissä iltapäivävuoro. Minut vietiin päiväkotiin hoitajien kahvitauon aikaan, kun muut lapset olivat päiväunilla, ja sain askarrella hoitajien jutellessa keskenään. Liimailin silkkipaperin suikaleita vaaleanpunaiseen pahvista leikattuun ilmapallokuvaan, samanlaiseen, jonka muut olivat tehneet aamulla. Muistan, että sohvalla istui myös yksi vanhempi poika lukemassa kirjaa. Hänen ei koskaan tarvinnut nukkua päiväunia, ja olin kateellinen hänelle.
Ekan poikaystävän puhelinnumero. Erosimme 12 vuotta sitten.
Aku Ankasta jäänyt mieleenpainuvia repliikkejä.
"Pim, olet hypnotisoitu. Olet gorilla"
"Olen rahaa keräävä gorilla. Lesket ajan pimeään syysyöhön ja lapsilta riistän heidän lelunsa."
"Mitä pidät tuhkatynnyrikäsittelystä?"
(Albumista Kun taivaalta satoi rahaa, sarjis on "Vaarallinen lelu.")
Tarhassa askarreltiin rannekello, eli piirrettiin kellotaulu pahville ja tauolla tädit (silloin heitä sai sanoa tädeiksi) liimasivat ne kangasrannekkeisiin. Kun sain omani, niin viisarit olivat eri asennossa kuin mihin ne piirsin. Kellotaulu oli siis liimattu eri asentoon kuin missä sitä piirtäessä pidin, mutta minä olin aivan ihmeissäni: "tämä on tikittänyt!"
Onneksi kukaan ei kertonut, miten siinä oli oikeasti käynyt, vaan sain pitää sen ihmetykseni.
Ennen ekaluokan alkua, edeltävänä keväänä mentiin päiväksi tutustumaan kouluun. Kaikille tuleville koululaisille määrättiin pariksi ekaluokkalainen. Jossain vaiheessa mentiin jonnekin luokkaan esittäytymään, kaikki seisoivat rivissä luokan edessä. Opettaja sanoi "Kaikki koulutulokkaat, astukaa eteenpäin". En ymmärtänyt, mitä koulutulokas tarkoittaa, joten en tiennyt mitä tehdä. Parini työnsi minut selästä eteenpäin ja kuiskasi "Sä oot koulutulokas!"
Mummolan vessan sähköpatterissa oli teksti: ei saa peittää, ma ikke tildakkas. ne pas couvrir, do not cover. N. 35 vuotta sitten niitä lueskelin siellä.
Vierailija kirjoitti:
Mobilatin mainos bussin penkeissä.
Oli tylsää ja lueskelin sitä kun bussissa istuskelin harvase päivä. Olin silloin teini.
Vaikuttava aine tais olla mukopolysakkaridipolysulfaatti. Muistinkohan oikein :)
Taidan olla outo.
Ysiluokalla biologian kirjan kuvatekstissä luki koriongonadotropiini. Olen 50-vuotias.
Löysin kotikaupunkimme suurimman tavaratalon edustalta lumisohjosta markan kolikon jotain seitsenvuotiaana. Se äkkirikastuneen Roope Ankka-fiilis :D
Vierailija kirjoitti:
Mummolan vessan sähköpatterissa oli teksti: ei saa peittää, ma ikke tildakkas. ne pas couvrir, do not cover. N. 35 vuotta sitten niitä lueskelin siellä.
Tämä :D
Ja sittemmin yläkoulun, lukion, yliopiston ynnä muissa naistenvessaistunnoissa tämä:
"När rullen är slut, skjut ut hylsan genom öppningen i sidan. Tryck med fingret ned den nya rullen, som syns i övre öppningen". Tuhansia kertoja housut kintuissa kerraten :)
Muistan yksittäisiä välähdyksiä tilanteista jotka olivat jollakin tapaa mielenkiintoisia. Olen silloin ollut 2-3 -vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Karattiin kavereiden kanssa ruotsinlaivalle 14 vuotiaana ja keskustelin ensimmäistä kertaa elämässäni vieraalla kielellä ruotsiksi. Ruotsalainen poika kysyi minulta - vill du knylla? En tiennyt, mitä se tarkoitti silloin, mutta olen muistanut tähän saakka tuon sanan.
Mitäpä vastasit?
Muistan kun söin isäni kanssa jäätelötuuttia lammen rannalla. Se oli joku jääkiekkoa oheinen Tuutti. Keskellä oli hillosilmä, joka maistui spearmintille. Ajattelin syödessäni, että ihan kun hammastahnaa.
Muistan kun olin n.7v, makoilin olohuoneessamme sohvan takana parkettilattialla. Lattia oli viileä. Äiti ja isä katsoivat jääkiekkopeliä. Piirsin jotain jääkiekkoaiheista kuvaa, jossa oli myös joku loru. Lorussa oli mm. Saku Sammakko (Saku Koivu), joku pelto-juttu (Ville Peltonen) ja varmaan muitakin Suomen joukkueen pelaajia yhdistettynä loruun. Muistan kuinka vanhemmat huusivat ja olivat innoissaan :D Vuosi oli siis 1995.
Ala-asteella jossain kokkikerhossa tehtiin sellaisia kuminaperunoita. Perunan puolikkaita joihin tuli öljyä, suolaa ja kuminaa ja laitettiin uuniin. Tykkäsin niistä ja halusin tehdä kotonakin. Tein isän kanssa ja se oli kivaa.
Minulla oli ranteessani vihreä muovinen leikkikello, jonka viisarit eivät tietenkään liikkuneet. Päiväkodissa hoitaja kyseli multa useaan otteeseen että "onko kello nyt kaksitoista?" Ja minä mietin hiljaa itsekseni, että eikö tuo oikeasti tiedä että kelloni ei toimi. En kuitenkaan kehdannut sanoa sitä ääneen. Olin 3-4-vuotias.