"Turhia" asioita, jotka muistat vuosien takaa?
Onko teille sattunut sellaisia tavallisia tilanteita, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, kenties lapsuudessanne, mutta jostain syystä muistatte ne vieläkin yllättävän hyvin? Eli tilanne ei ole ollut mitenkään kummoinen, ei surullinen tai iloinen, vaan aika arkinen ja vähäpätöinen. Ei ollenkaan sellainen asia, jonka voisi kuvitella jäävän pysyvästi muistiin.
Itse muistan, kun lapsena utelin kodinhoitajalta hänen palkkaansa eikä se vastannut siihen mitään.
Muistan kun 4-vuotiaana yritin kiivetä vauvanvaunuun sillä tekosyyllä, että olen muka palannut takaisin 3-vuotiaaksi. (Sitä en muista, miksi tämä oli mielestäni hyvä perustelu.)
Tylsimmät muistonne?
Kommentit (2086)
Muistan, kun tultiin ensimmäisellä luokalla luokkaretkeltä Särkänniemestä keväällä 1994, bussikuskia kiitettiin laulamalla Paljon onnea vaan -sävelellä: Paljon kiitoksia, paljon kiitoksia, paljon kiitoksia Matti, paljon kiitoksia! Bussikuskin nimi muutettu.
Kerran Megavisassa kysyttiin, monenko Lumikki ja seitsemän kääpiötä -sadun kääpiön nimi alkaa j-kirjaimella. Kilpailija vastasi ensin, että kuuden, ja Jukka-Pekka Palo kysyi ihmeissään, että mitä ja sitten kilpailija korjasi, että yhden ja se hyväksyttiin.
Muistan, kun olin kerran sisällä autossa ja auto oli pysäköitynä ikkunat tiehen päin ja auton vieressä oli vesilätäkkö, ohi ajoi toinen auto kovalla vauhdilla ja vedet osuivat auton ikkunaan ja olisivat lentäneet päälleni, jos ikkuna olisi ollut auki.
Muistan, kun olimme koko perheen eli isän, äidin ja sisarten kanssa ajamassa erään kaupungin asuinalueella 90-luvun alussa, oikealta tuli aika kovasti auto. Isä kirosi ja äiti kysyi, oliko oikealta tulevalla kolmio ja isä sanoi, että oli. Muistan myös, että tuo auto oli merkiltään BMW ja tämän mallinen: https://fi.wikipedia.org/wiki/BMW_3-sarja#/media/File:1983_BMW_316_(153…
Väri oli muistaakseni punainen.
Muistan, kun meille kaikille kolmelle ostettiin joulukalenterit, sisareni söivät kummatkin omasta kalenteristaan kaikki suklaat muistaakseni ihan parin päivän sisällä. Muistan, kun ensimmäiset luukut oli avattu, toinen sisareni sanoi jo jonkin ajan päästä: "Minä otin sieninamin!" Eli hän oli jo avannut toisenkin luukun ja siellä oli ollut sienen näköinen suklaa.
Kerran kun televisiosta tuli Muumi-jakso ruotsinkielisellä puheella, äiti oli lähdössä sisareni kanssa jonnekin mutta sisareni halusi ensin kuulla, miltä Nipsun ruotsinkielinen ääni kuulostaa ja hän sanoi: Minä haluan kuulla mitenkä se Nipsu puhuu!
Muistan, kun äiti oli käynyt kaupassa ja hän oli unohtanut ostaa vessapaperia, hän hoksasi sen kun televisiossa joku sanoi sanan "vessapaperi".
Serkku pelasi meillä kerran erästä videopeliä, ja kun hän ei enää jaksanut pelata sitä, hän tappoi tahallaan pelihahmon antamalla höyryn osua siihen. Hän kuitenkin taisi luulla sitä savuksi koska sanoi: Tapa minut, savu! Tapa minut, savu! Hienoa, savu!
Muistan, kun meillä oli ala-asteella sijainen, joka osasi soittaa Ukko Nooan viivoittimella. Hän siis piti viivoitinta osittain pöytää vasten ja iski sormella tyhjän päällä olevaan osaan.
Muistan, kun olin todennäköisesti 3-vuotias, lähdin isän ja ukin kanssa hakemaan mansikoita eräästä mansikkapaikasta. Itse asiassa tästä muistin vain tuon, että lähdimme sinne, mutta isä kertoi sitten vuosia myöhemmin, että emme saaneet mitään sillä reissulla. Oli käynyt niin, että mansikkapaikan henkilö oli sanonut, että tulkaa tunnin päästä hakemaan, mutta kun tulimme sitten tunnin päästä takaisin, niin sittenkään ei ollut mansikoita saatavilla, vaan ne olivat kaikki jo menneet.
Näin kerran unta, jossa Muumipeikko kavereineen oli menossa uimaan, mutta Muumipeikko sanoi: Emme voi mennä uimaan. Koko lampi on täynnä Haisuleita. Eli lammessa oli monta Haisulia uimassa.
Vierailija kirjoitti:
Serkku pelasi meillä kerran erästä videopeliä, ja kun hän ei enää jaksanut pelata sitä, hän tappoi tahallaan pelihahmon antamalla höyryn osua siihen. Hän kuitenkin taisi luulla sitä savuksi koska sanoi: Tapa minut, savu! Tapa minut, savu! Hienoa, savu!
Ai niin, ja tuo jäi huvittamaan minua niin että vähän tuon jälkeen hoin tuota koulussa liikuntatunnilla ja opettaja katsoi ihmeissään. :-D
Muistan, kun olin kerran ehkä 6-vuotiaana ylittämässä isän kanssa suojatietä, jossa oli liikennevalot, kävi niin, että kun punainen vaihtui vihreäksi, vihreä valo olikin rikki. Se on jäänyt mieleeni, koska en ehkä ollut ennen sitä nähnyt liikennevaloissa toimimatonta valoa.
Olin kerran isän ja siskojen kanssa automatkalla ja höpötin sen aikana kaikenlaista ja isä sanoi jo, että älä rupata. Lopetinkin sen, ja kohta kun minulla olisi ollut isälle ihan oikeaa asiaa, niin isä tietysti luuli, että alkaisin taas höpöttää, ja hän sanoi taas: Älä rupata!
Lastenelokuvavideokasettien alussa oli mainoksia muista elokuvista ja Disneylandista.
"Pariisin Disneylandissa vietät unelmiesi lomaa! Soita kolme kolme, yksi, kuusinolla, kolmenolla, kuusinolla, seitsemännolla, ja pyydä esite!"
Ja mainoksessa esitettiin lyhyt tarina siitä, miten pieni poika haluaa Mikki Hiireltä nimmarin, mutta kynästä katkesi terä. Sitten vanha mummeli tuli ja antoi uuden kynän, jolla Mikki pystyi kirjoittamaan nimmarin, ja kaikki olivat iloisia.
Muistan miten lauloin 6 vuotiaana ambomaan kielellä laulua ja valitettavasti muistan sen laulun yhä vielä, mitään käyttöä tällä ei ole ja olisi kiva vapauttaa tuo muistilohko parempaan käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten lauloin 6 vuotiaana ambomaan kielellä laulua ja valitettavasti muistan sen laulun yhä vielä, mitään käyttöä tällä ei ole ja olisi kiva vapauttaa tuo muistilohko parempaan käyttöön.
Mikä laulu se oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten lauloin 6 vuotiaana ambomaan kielellä laulua ja valitettavasti muistan sen laulun yhä vielä, mitään käyttöä tällä ei ole ja olisi kiva vapauttaa tuo muistilohko parempaan käyttöön.
Mikä laulu se oli?
Ambomaan kielinen Tiedän paikan armahan
Kävin naapurissa leikkimässä Legoilla. Poika asui yleensä isänsä luona. Kerran hänen äitinsä tuli suihkusta päällään mustat 90-luvun korkealle vyötärölle nousevat pikkuhousut, pitsiset? rintaliivit ja sukkanauhaliivit joiden nauhat heiluivat hassusti. Olin aivan ihastunut tähän näkyyn ja kun tiesin että kaverini oli isällään seuraavan kerran, kävin pyytämässä muka kaveriani ulos. Koska äiti oli yksin kotona, kysyin suoraan voinko tulla sitten pitämään seuraa hänelle? Naurahtaen hän kutsui minut sisälle, sain mehua ja Marie-keksin. Mutta ei hän käynytkään silloin suihkussa. Lähdin pian kotiin.